keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Mars 9.huoneessa

Nyt kun tiedän mitä kaikkea 9.huone kantaa sisällään, haluan tietää, miten siellä tulinen Mars-planeetta toimii.

Siitäkin löytyy monta erilaista tulkintaa. Tässä muutamia:

Helmi-sivustojen astrologiassa sanotaan Marsin voiman liikkuvan tässä huoneessa syvään juurtuneiden mielipiteiden ja ideologien alueella taisteluhaluisena. Taistelen voimallisesti omien ideoitteni ja  ideologiani puolesta. Se tarkoittaa sitä, etten varmaankaan selviä aina voittajana, vaan konflikteja syntyy. Niitä voi syntyä myös ulkomaalaisten kanssa.

*Enpäs ole tuollaista kokenut, mutta ikää vielä on, vielä ehtii. Ainakin ruusutarhan eteen olen nyt taistelemassa.

Kaarina Pääkkönen kertoo siitä näin:

IX Yhdeksännen huoneen Mars suuntaa energiansa löytöretkiin. Nautinnonhalu voi viedä kovinkin määrätietoiseen aseman saavuttamisen eteen ponnisteluun. Suhde auktoriteetteihin on kaksinainen, onhan tämän huoneen hallitsija Jupiter Marsin isä. Energiat voivat suuntautua ulospäin kuin maailmalle uhmakkaasti lähteneellä tuhlaajapojalla tai isän jälkiä seuraamalla.

* Isän jälkiä en ole seurannut, ei tullut muusikkoa, mutta tuhlaajapojan rooli voisi sopia paremmin. Maailmalle ne kaikki rahat nuorena menivät!


Teen muutamia poimintoja Raimo A. Nikulan kirjasta:
Marsin voima tässä huoneessa nostattaa ihmisessä vahvan ja vakaumuksellisen varmuuden, jolla hän työntää kaikki esteet tieltänsä.  Hän on aatteiden puolesta taistelija, valloitushaluinen ideologi, sotilaallinen vaikuttaja ja yksilöllisyyttään luova persoona. Yhteiskunnalliset asiat hän kokee persoonaansa myöten. Puolueellisuus ja subjektiivisuus näkyvää. Jos hän haluaa menestyä, hän saa kamppailla sen eteen. Usein hän on itse-oppinut tai koulunsa keskeyttänyt, mutta toteuttaa itseään rohkeasti ja itsenäisesti. Hän ei tyydy pelkkiin  teorioihin, vaan haluaa laajentaa näkemyksiä. Hänellä on tutkimusmatkailijan temperamentti, kaipaa jännitystä ja kilpailua. Poliittinen kunnianhimo voi olla suurta. Hän lukee joko lakia tai valtiotieteitä. Kehittymätön ihminen tässä seuraa toisten ideologeja tai yksinkertaistaa sosiaalisia ongelmia.


* Lapsena suosikkiammattini oli ’kulkurin’ammatti. Valitettavasti en ole tuollainen taisteleva soturi, ehkä enemmänkin itseoppinut tutkimusmatkailija.


En nyt ota tähän enempää. Mutta jos kokoan noita vähänkin yhteen, niin löydän Mars-Minä-kuvaksi kunnon Indiana Jonesin kaltaisen naispuolisen sankarin!

Ei yhtään hassumpaa! Mitä ihmettä minä sitten olen möyrinyt tässä pienessä metsämökissä 30 vuotta?

No ainakin olen lukenut ja tutkinut. Aina löytynyt jokin uusi kiinnostuksen ja tutkimisen aihe.

Näin alan pikkuhiljaa tuntemaan ja tunnistamaan sitä mitä olen.  Ja ehkä myös sitä mitä minun pitäisi olla...

Jean Pierre Kusela ja Naurava Kulkuri!

3 kommenttia:

  1. Se on astrologiassa vähän niin ja näin tulkita yhtä planeettaa yhessä huoneessa.

    Pelkkä Mars Neitsyt mielikuvana ois vaikka innostus yksityiskohdasta, nopea analyysi,
    palveleva energia,
    nopea ruuansulatus,
    hyvä työmies.

    Mutku
    sulla on Mars Jousimiehen huoneessa,
    ja Jupiter Jousimiehen planeetta taas "Marsin huoneessa,
    ja sitten nämä vielä neliössä keskenään,
    niin siinä se näkyy sun Mars Neitsyt.
    Vai mitä sanot esim. edellisen postauksen Nummelan kirjan nimestä?
    Veturi höyryää, niin ettei junavaunu pysy perässä.
    Innostus on välillä suurempi kuin yksityiskohtien tarkkuus.
    Se jää lukijan tehtäväksi,
    tarkistaa faktat..
    ja
    tuskinpa sinä enää ens viikolla kovin jauhat Marssia,
    tuli ,oli ja meni,
    mitähän nurkan takana.
    Ja sekin vielä..

    VastaaPoista
  2. Oi Nikki, pirttihirmu, virheitähän minulla tulee, kiitos kun korjaat! Minähän olen vasta aloittanut! Enhän minä vielä ole ehtinyt Jousimieheen. Sinulla se vasta kiire on. Ja minähän aion jauhaa Marsista vielä kaksi vuotta, usko tai älä. Ehkä jotakin opin. Kyllä minä etsin Marsiini Neitsyenkin avuja, jotakin jarrua sentään soisin.

    Tervetuloa kuitenkin kommentoimaan. Olenkin odottanut sinua. <3

    VastaaPoista
  3. Oi, tuo on hyvä kuva ystävästäni Ritasta, jonka kanssa patikoin Espanjan Santiago-polulla. Kuvassa eräällä linnoituksella korkealla jossakin...

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!