tiistai 31. tammikuuta 2012

Ursan tähtitaivas

Ursa on Suomen suurin tähtitieteellinen yhdistys, perustettu vuonna 1921, johon liityin itsekin pari vuotta sitten. Halusin laajentaa astrologista (tähdistä ennustamista) tietoa astronomiseen (tietoa tähdistä) tietoon.

Oikeastaan olen ollut kiinnostunut jo lapsesta lähtien astronomiaan ja tutkinut tähtitaivasta sekä lukenut julkaisuja. Ihmekiinnostus, mistä lie sekin tulee? Onko sen pohjalla tämä spatiaalinen kyky hahmottaa kolmiulotteisuutta ja avaruutta vai vain uteliaisuus? Tosin ehkä omaan tätä kykyä, sillä huonosta matematiikkapäästä huolimatta olen koulussa pärjännyt geometriassa, tähtitieteessä, suunnistamisessa ja myöhemmin taidekoulussa minua kiitettiin kuvanveistotaidossa. Nämä kaikki kuuluvat tähän spatiaaliseen älykkyyteen.

Ursan sivuilla on mm. näkyvissä sen hetken tähtitaivas, jota silloin tällöin seuraan. Liitän viime öisen tähtitaivaskuvan tähän.


Siinä näkyy Kuun ja Jupiterin yhtymä ihan fyysisesti tuolla oikealla. Iso M vasemmalla on Mars, jota kävin ulkona tiirailemassa. Siellähän se punaisena tuikki, oli helppo löytää vasemmalta taivaanpuoliskolta. Tässä kartassa ei näy nyt Venus, mutta illalla se näkyi oikealla puolella ja nyt aamuyöstä. Kartalta on mukava seurata myös eläinrataa. Jos vasemmalta katsoo, näkyy Kalat, sitten Oinas, jossa Kuu ja Jupiter sijaitsee. Edelleen Härkä, Kaksoset, Rapu, Leijona ja Neitsyt, missä Mars juuri nyt majailee, Neitsyen loppuasteilla.

Ja tuo taivaskuva muuttuu vuorokaudena mukaan ja päivä päivältä.

Tässä kuvattu kuinka Marsin pinta elää...

maanantai 30. tammikuuta 2012

Neliö aspektina ja transiittina


Tätä minun pitää opiskella enemmän, tai ainakin tutkia. Paljon on ikään kuin suljettuna mieleltä ja ymmärrykseltä. Mutta siksihän tässä töherrän (silmänisku). Tuo paketti pitäisi saada auki...

Pohjatietoni ja ymmärrykseni mukaan aspekti on kuvio, jonka vaikutus on elämänpituista oppimista sen kautta. Transiitti on hetkellisempi, vaikka se onkin sama kuvio, mutta siellä pohjalla on aina aspektin vaikutus.

Kun Mars suorittaa paluuta nyt, sulkeutuva Marsin neliö Jupiterille on astro-foorumista Tanhuan Sepon tulkitsemana tällainen. Mutta miten ymmärrän sen kauttaaltaan suhteessa kartan kokonaisuuteen? Siinäpäs onkin ihmettelemistä.

Käsittääkseni vaikutus on alkanut 28.1. eli toissapäivänä. Sen tarkka ajankohta tarkoittanee sitä, että silloin on kohdallaan tarkka neliön asteluku 90. Ja sen vaikutus päättynee 5.2.Tämä kuvio on siis transiittinä tällä hetkellä. (suluissa kommenttejani)

Mars neliö Jupiter
**
Tarkka: 1.2.2012
Alkaa: 28.1.2012 Päättyy: 5.2.2012
Mars neliö Jupiter saattaa transiittina saada olosi tuntumaan totaalisen tyhjältä (jokseenkin) ja hylätyltä etenkin sellaisessa tilanteessa, jossa et ole pystynyt säilyttämään kunnollista motiivia päivittäiselle toiminnallesi joko työn tai harrastusten kautta. Ympäristö ja sosiaaliset instanssit kääntävät tylysti selkänsä kaikille sellaisille toimille ja suunnitelmille joista et syvällä sisimmässäsi pysty nauttimaan.(hm...enpä tiedä vielä)

Tekemäsi työn määrä ei koskaan korvaa laatua ja nyt tulet näkemään kummasta sinun projekteissasi on kysymys. Karvaat pettymykset koettelevat kaikkia odotuksia, joita olet itsellesi mitannut työn määrällä. Raatajaa ei kunnioita työnantaja (hm. Ehkä tämä talo on se työnantajani) yhtään sen enempää kuin sosiaalinen järjestelmäkään. Ilolla työnsä ja harrastuksensa hoitavaa ihmistä kunnioittavat kaikki ja sikäli kun kuulut tähän iloiseen jengiin niin eipä tämä aika onnistu sinun mielenrauhaasi häiritsemään. (siis pitäisi löytää ilo! Samperi!)

Olisikin kaikki näin helppoa! Abloy-lukon toiminta

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kartan positiivisempaa kokonaisuutta


Nyt olen huomioinut vain noita haasteellisia puoli tämän hetken kartallani.

Mutta siellä on positiivisia, hyvää lupaavia kuvioita sitäkin enemmän. Eli tämän hetken transiitteja. Se tarkoittanee sitä, että miten taivaalla kiertelevät planeetat ovat kosketuksissa syntymäkarttaani, eli niihin energioihini ja haasteisiini, mitä syntymähetkellä olen saanut. Eli hyviä tai helppoja tai kevyitä transiitteja on nyt niin paljon, että pää pyörii ja kuuseen lentää!

Minä tähdennän perusasioita ihan itselleni kertauksen vuoksi, oppiakseni.

Stelliumini, joka tarkoittanee sitä, että syntyessani on Rapu-tähtikuvion vaikutukseen ehtineet Aurinko ja aivan rinnalle Venus ja Merkurius, eli ne ovat siinä kimpassa. Siksi sitä voidaan nimittää myös voimapahkuraksi, mutta kun se on Ravussa, myös aika itsekeskeiseksi sellaiseksi. Tässähän se näkynee…äh. Mutta sanotaan, että itsekeskeiset merkit (Oinas, Härkä, Kaksonen ja Rapu) ovat usein myös selviytyjiä juuri tuon itsekeskeisyyden ansiosta, kun taas muilla merkeillä on vaarana itsensä unohtaminen huomioidessaan muita ja yhteisöä. Tämä on vain minun oma tulkinta.

Sinne stelliumiin on vaikuttamassa tällä hetkellä Uranusta vieläkin hitaampi planeetta, intuition ja illuusioiden suuri kylmä planeetta Neptunus, joka koskettaa voimapahkuraani sulkeutuvalla kolmiolla ja lupaa kaikkea kaunista elämääni, kunhan pidän vain luovuuden kanavat auki. No, eiköhän tässä yksi. Eli ideat vain kukkimaan! Ja kukkiihan ne, oikein pursuaa. Voi kiltti Mars-Neitsyt, kun pitäisit ne jonkinlaisessa kurissa ja oorningissa!

Eikä siinä kaikki. Rakas Intomieli-Jupiterini koskettaa stelliumiani myös. Se on siihen iloisessa sekstiilissä, sekin sulkeutuvana, mutta on puhaltelemassa tulta kaikkeen, mikä käsittelee kauneudentajua ja rakkautta ja maailmojen avartumista, ideoitteni julkituomista (no täällähän sitä) ja lupaa kaikelle sille mehevää kasvuvoimaa ja tukea. Jos osaan sen energian oikealla tavalla kanavoida.

Joopa joo! Kunhan saan toimeksi, kunhan saan jalkani vähän ripeämmästi liikkeelle. Kunhan se hidas Marskin vähän jo lähtis liikkeelle. Ja kunhan lähden täältä metsämökistä ulos! Täällä on niin mukava rampata pihapolkuja ja sytytellä raasuja ja olla siinä vaan. Ehkä kerran, pari viikossa istun auton rattiin ja ajan kaupunkiin, tanssiharjoituksiin ja ostoksille tai postimatkalla ja roskienvientimatkalla kurkkaan naapuriin. En ole samassa rytmissä oikein intoa puhkuvan Jupiterini kanssa.

Eikä sekään vielä kaikki! Minulla on siellä myös Chiron yhtymässä Kuuhun, minkä pitäisi auttaa minua parantamaan näitä kotiolosuhteita. Ja siihenkin puuttuu tuellaan tai suuruudenhullulla tavallaan Jupiter ollen sulkeutuvassa sekstiilissä myös Kuulleni. Sanoo, että ’teeppä haaveista totta, muoriseni’! Ja puhaltelee voimakasta kaasukenttäänsä tännepäin niin että tukka lentää.

Siis näiltä osin kosmiset voimat ovat enemmän positiivisesti antamassa kuin negatiivisesti haastamassa. Ehkä parhaimmillaan astrologia näkynee tässä. Se tiedottaa energioiden mahdollisuuden. Kunhan toinen ottaa niistä vaarin ja antaa palaa!

Mutta…kun se astrologia on vain yksi näkökulma elämään. Entä se oma sisäinen Kuu-maailma? Ympäristön vaateet ja odotukset? Taloustilanne? Koko muuttuva maailma ympärillä? Paukkuva pakkanen. Jääpuikot ja lumi. Yksin. Ja menneisyys joka Rapua ei hevillä jätä!

Kaikki haluavat mukavaa toimintaa, Everybody wants the sweet action! The classic!

torstai 26. tammikuuta 2012

Mars ja illuusiot


Illuusiot eivät kuulu Mars-planeetan energioihin, joka on vain toimivaa ja eteenpäin syöksevää. Mutta… taas yritän tähtäillä karttaa pikkuisen laajemmasti.

Jos Mars-Neitsyellä onkin tällainen haltijaote ’Annas kun näytän’ ja Jupiter-Jousimiehellä yltiöpäinen lennokkuus, niin karttani illusionääristä tilaa Marsin paluulla ei yhtään ainakaan helppaa transiitti Neptunuksen kolmio stelliumiini (Aurinko, Venus, Merkurius). Kun se muutenkin on syntymäkartallani samassa huoneessa Marsin kanssa ja neliössä Aurinkoon. Kaikki se on vain kasvattamassa ideoitani, mutta vaarassa kasvattaa niistä myös utopioita ja illuusioita.

Elämme kaaoksen maailmassa, missä pysyvää on vain epävarmuus. Kaaos murtaa vanhaa ja raivaa tuntematonta uutta. Se miten suuntaamme luovuutemme. Se mihin kanavoimme, siirrämme ja osoitamme seksuaalisen voimamme, sen jumalallisen energian, mitä Marskin osoittaa, se kaikki suuntaa myös sitä mihin maailmamme on menossa. Elämme myös kvanttifysiikan aikaa, jossa ei enää suunnitelmat, päämäärät sellaisenaan synny. Syy-seuraussuhteet eivät pidäkään paikkaansa, eikä edes suhteellisuusteoria, jota jotkut fyysikot ovat jo kovasti alkaneet epäillä.

Kaikkeen voi yllättäen tulla sivusta aavistamaton, näkymätön voima, joka syöksee kaiken toisenlaiseksi. Näinhän oikeastaan kävi presidentinvaaleissakin. Ja miten vielä käynee? Siinä uusi ja vanha mittelevät keskenään. Miten käynee Euron? Kreikan tilanne voi syöstä arvaamattomia tilanteita. Luin George Soroksen talouselämän näkymiä. Ei hyvältä näytä. Hän on talousnero, joka käyttää intuitiivista näkemystään ja on usein osunut oikeaan.

Kvanttifysiikassa, mitä minä ymmärrän, hiukkasten käyttäytyminen on ennakolta arvaamatonta.

Tuolla hiihdellessä löysin ainakin itselleni Marsin perääntymiselle juuri tuossa kohtaa taivaalla syyn. Kun itselläkin on niin monta ideaa = illuusioita, joista yritän rakentaa todellisuutta, niin Marsin perääntyessä voin niitä silmäillä kerta vielä uudestaan ja miettiä olenko unohtanut matkalla jotakin, olenko jättänyt huomaamatta jotain tärkeää. Jotain jota tapahtuu voimakkaasti minun ulkopuolella?

Äääh, minussa on tietty annos skorpiomaista (ASC) alakuloa, mustamaalaamista jopa, pessimismiä. Onneksi sitäkin.

Kaikkea hölisen, mutta minulla onkin juuri menossa Kalojen energioiden ote, Chiron yhtymä Kuu-Kalat. Ja kasvava Kalat-Kuu kelluu taivaalla. Se aiheuttaa minussa aina jonkinlaista alakuloa ja jopa pelkoa.

Monella asialla on kahdet kasvot, kuten näissä illuusio-kuvissa, The best optical illusions ever!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kartan kokonaisuutta

Vaikka keskittyykin mihin tahansa osaan astrologiassa, ei se pidä paikkaansa, jos ei katso myös koko kartan tilannetta ja koko kosmista kenttää. Tietenkin minä Mars-Neitsyenä mielelläni jään tuijottamaan johonkin yksityiskohtaan, mutta yritän nähdä myös kokonaisuutta.

 
Onneksi Pluto on liikkunut radallaan sen verran, että oppositio Aurinko-Venus-Merkurius-stelliumistani on ohi. Se jos mikään on pitänyt paikkaansa. Koko kolme viimeistä vuotta (Pluto kulkee niin hitaasti) ovat olleet yhtä suurta mullistusta, kuolemaa ja muutosta elämässäni. Olen selvinnyt ja etsin nyt tasapainoista, mutta elävää uutta tilaa.

Aika itsekkäältä astrologia joidenkin tulkitsemina vaikuttaa. Usein se varoittaa itsensä unohtamisesta ja itsensä laiminlyönnistä.  Uranus ei ole mikään tunteilija, eikä varsinkaan säälin planeetta. Uranuksen neliöt stelliumiin ravistavat minusta irti kaikkea epäolennaista, minulle itselleni sopimatonta ja tarkoituksetonta, sellaista, missä vähäsenkin yritän kiertää totuutta.  Uranus haluaa valheellisesta ja pinnallisesta elämästä tehdä hakkelusta. Se vaatii jyrämisellään siistit paperit, useimmiten aivan uudet ja rikkoo mielellään vanhoja raja-aitoja nurin.  Kaikki se toiminta, joka ei ole tasapainossa ihmisen sisimmän kanssa, koituu turmioksi. Vain se kelpaa, minkä itselle kokee hyväksi. Näin tulkitsen tämän neliön, varsinkin kun se osuu itsetutkiskelun ja kuoleman huoneeseen 8.

En ole kokenut tuota kuviota niinkään vaikeaksi. Uranus itse kulkee taivaalla Oinas-tähtikuviossa ja osuu karttani huoneeseen 3, jossa on sisarukset, oppiminen ja kotimaan matkat. Sainkin olla siskoni kanssa yhdessä yhden kuukauden ja kyllä kävimmekin elämää läpi. Jos Ruotsi on toinen kotimaani, niin sekin osuu. Uutta oppimista taas olen saanut opetella homesienen ja otsoonin kanssa. Tekniikka se on siinäkin jyllännyt, sillä Uranus usein liitetään myös tekniikan maailmaan.

Näen tuossa Uranuksessa siis paljon hyvääkin. Se on nyt yhtymässä siellä 3. huoneessa myös minun Junoni ja Rosenkavaljeeriini (asteroideja). Juno voisi kertoa aviollisesta suhteestani (sen jälkeisiä asioitahan tässä hoitelen, rajoja kaatuu siis) ja Rosenkavaljeerini on selvästi edesmennyt mieheni. Ja arvata voi, että hyvinkin paljon taustalla. Asiat alkavat olla hoidossa ja uudenlainen jakso tässäkin suhteessa alkaa, suhteessa taloon ja kaikkeen siihen mitä minulle on jätetty hoidettavaksi.


Näin puhuu astrologia. Sitä on helppoa tulkita jälkikäteen. Niin kuin on helppoa puntaroida asioita nurkan takana kokouksenkin jälkeen. Mutta olen näitä juttuja katsellut toki jo ennakoltakin. Ja varautunut.
Täytyy myöntää suhteessa Uranukseen (kai tässä koko ajan ollaan suhteessa myös noihin kosmisiin voimiinkin voimatta sitä estää edes, näithän Auringon räjähtelyn vaikutukset) että en tunne sitä vaikeaksi. Uranus on Merkuriukseni kaveri syntymäkartallakin. Ei siinä sovi teekeillä, on toimittava totuudellisesti ja suoraan. Eipä silti, ei siinä tarvitse töykeäkään olla, joskus on vain hyvä olla hiljaa ja antaa ajan hoitaa asioita. Kaikki kasvaa ja kehittyy ympärillä, usein paljon enemmän kuin minä itse. Hirvittääkin joskus, kun huomaa ihmisten pitävän kiinni jostakin ihmiskuvasta, jonka on saanut joskus 20 vuotta sitten.

Kuvia ja musiikkia planeetoista...

maanantai 23. tammikuuta 2012

Varo kolarointia - Mars neliö Jupiter!


Astrologia on sellaista matematiikkaa, jonka nuorempana ’poissuljin’ kokonaan heikon matematiikkapääni vuoksi. Jo kartan tekeminen näytti laskuhirviöltä. Kiinnostusta kuitenkin oli. Nyt vanhempana, kun teknologia on tullut avuksi, olen palannut sen pariin ja ymmärrän siitä pikkuisen enemmän. Minulla on toki Uranus Kaksosissa yhtyneenä Merkuriukseen. Siksi uskon, että opin jotakin. Ja uskon, että astrologian kautta opin jotakin muuta. Esimerkiksi varomaan liikenteessä!

Tätä kuviota Mars neliö Jupiter tai Jupiter neliö Mars, kai aspektin voi sanoa noinkin päin, pidetään vahinkoalttiina kuviona. Mallan blogista kopsasin tämän vauhdikkaan Mars-tulkinnan:
”Marsilla on hyvät ja huonot puolensa kuten muillakin planeetoilla.  Mars potkaisee asiat ripeästi alkuun ja toimii, kun muut vasta suunnittelevat. Mars katsoo tulevaisuuteen eikä mieti, että “meillä tämä on aina tehty näin”. Mars uskaltaa mennä sinnekin, missä muut pelkäävät. Mars on taistelija.
Mars on myös sähäkkä, äkkipikainen ja kärsimätön, pahimmillaan agressiivinen, mistä johtuu Marsiin yleisesti yhdistettävä onnettomuus -effekti. Marsilta myös unohtuvat usein ”muut”, sillä tähtitaivaan ensimmäisen merkin Oinaan hallitsevana planeettana Mars ajattelee ensisijaisesti itseään.”

Samoin Erkki Lehtiranta kirjassaan Astrologia ja Henkinen tie sanoo varsinkin juuri Jupiterin ja Marsin jännitekuviosta (kuten tuo neliö) ja sen transiitista, joka pian minulle tulee Marsin perääntymisen yhteydessä jälleen, että kolarialttiutta esiintyy. Energia voi riistäytyä käsistä ja jotain harkitsematonta voi tapahtua.

SIIS METSÄTONTTU JA MUUT TONTTUILIJAT! Huomatkaa ihmeessä siellä liikenteessä muutkin liikkujat. Ne voivat olla vaaraksi sinulle!


Heh, eihän tässä kohta uskalla rattiin tarttua…

Ja tosi on, lapsena olin kuolla törmätessäni pyörän kanssa suureen rekka-autoon. Sekunnista se oli kiinni. En tullut auton eteen, vaan sivuun, sain pyörän vanteen kahdeksikolle ja lensin ilman kautta maahan. Enkelit olivat mukana. Minulle tuli naarmu polveen, ei muuta. Mutta karkuun yritin juosta.

Sittemmin olen liukkaalla mutkikkaalla kylätiellä ajanut pari kolme kertaa lumivalliin liiasta jarrutuksesta, yhden kerran peruuttanut lyhtypylvääseen ja nirhassut portinpieltä. Kerran kaatoi myrsky ison koivun autoni päälle. Toki en silloin itse vielä ehtinyt autoon, kun jäin juttelemaan jonkun kanssa. Siinä olisin voinut autossa istuessa saada aikamoisen tällin päähäni, sillä puu kaatui ajajan kohdalle, särki lasin ja katon lommolle.

Olisikohan silloin ollut juuri tuo transiitti päällä? En muista vuosia enkä päiviä, enkä tohtisi katsoakaan! Ei ole hyvä, että alkaa liikaa uskomaan astrologiaankaan!

Nykyään minulla onkin tapana pyytää enkeleitä mukaani, kun astun auton rattiin. Ja kokemus opettaa. Olen oppinut kuuntelemaan ’ennakkovaroituksia’, usein sen mukaan jo jarrutan. Ja kuinkas ollakaan, kun hirvi ilmestyy metsästä tai joku päättää yhtäkkiä katsomatta juosta tien yli. Tai kesken ajon saan päähäni kääntyäkin takaisin ja mennäkin kahville. Ja huomaan eteenpäin ajaessa, että olen selvinnyt joutumasta ketjukolariin.

Marsin kanssa samassa huoneessa on myös Neptunus, tosin Vaa’an merkissä. Se on neliössä Aurinkooni. Mutta liekö sillä mitään tekemistä intuitiooni, taitaa olla Rapu-merkin ominaisuuksia.

Näin päinkin voisi ajatella: Miten ne osaa?!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Miten on Mars, siten kävelet?


Juttelimme kerran tuolla astro-foorumilla miten Mars-merkki määrittelee meidän tekemisiä ja yksi aihe meitä huvitti. Se oli kävelymme, miten liikumme ja se miten kenkämme kuluvat. Marshan katsotaan käsittelevän meidän ruumiinrakennettamme, lihaksia ja jalkojamme. Mars, mars, marssille!

Eräs astrologi jutteli näin: ” Jos kävelen mars jousimies äitini kanssa vaikkapa kaupungilla, en tahdo pysyä perässä, kun taas sitä  vastoin mars härkä siskoani saa vetää narulla perässä kun hän jää märehtimään jokaisen ikkunan eteen. Mars härkä ei ole mitenkään erityisen toiminnallinen sijainti, ellei kartan muut osat tue sitä, mieluummin niin että joku muu siivoaa.
Mars vaakani kävelee kepeäsi lanteet heiluen    Tosin siihen vaikuttaa varmasti tarkka        - astrologit ovat ehdotelleet tanssijan ammattia...”

Siinä muutamia. Voisin kuvitella Mars-Skorpionia, ei viihdy korkokengissä tai mahtaile kenkäpareillaan, ehkä vähän merimiesmäinen keinuva pitkä ja määrätietoinen askel. Tai Mars-Leijonaa, päättäväinen, touhukas ja saattaa joskus näyttää jopa diivamaiselta eleineen, kulkee korkokengillä raskaan ostoskassin kanssakin. Kauris astelee vakaasti ja suoraan, ei kuitenkaan liian nopeasti, vähän kuin sivuilleen vilkuillen, kuin suolla varoen silmäkkeitä, järkevät kävelykengät jalassaan. Vesimies kulkee reippaasti missä vain, päämäärähakuisesti ja inhoaa jonoja ja ahtaita paikkoja, voi kulkea vaikka saappaat jalassa, ei nolota. Kalat taas ei joskus tiedä minkä suunnan ottavat, pähkäilevät,  pari askelta vasempaan, pari oikeaan, tunnustelevat; ettei vain tarvitse törmätä siihen kamalaan suupaltti-ihmiseen. Oinas menee vauhdilla, usein törmäilee, ei aina pyydä edes anteeksi, toiset ovat vain edessä. Hänellä on aina vähän kiireen tuntu, siksi myös mukavat kengät jalassa. Kaksoset pitävät kenkiä tärkeänä, eri tilanteisiin eri kengät, tottakai! Heidän askeleensa on nopea ja askeleista kuulee, että nyt mennään eikä meinata. Vähän hosuvat askeleet, sinne ja tänne, ja aina takaisin, kun jotakin unohtuu.

Mars-Neitsyt on tietenkin vähän hienosteleva joskus, sillä kaapista voi löytyä kengät, jotka hetken ihastuksessa on ostettu ja sinne jäävät. Kun yhdet kengät tuntuvat hyvältä, niistä on vaikea luopua vaikka on niillä on kävelty jo toistakymmentä vuotta ja nuhraantuneet. Mars-Neitsyt kun kävelee niin kevyesti, etteivät kengät helpolla kulu. Ehkä johtuen siitä, että liike lähtee jo lanteesta eikä rasita polvia tai nilkkoja saati muita lihaksia.

Höhhöh… Tämä nyt oli tällaista kevyttä heittoa vain.

Jos haluat opetella todella kävelemään korkokengillä, niin voit katsoa tämän videon. Kyllä sitä joskus sai ihan tosissaan harjoitella.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kehittynyt ja Kehittymätön (Marsin ja Jupiterin kosketus)



Yleisesti Jupiterin ja Marsin kosketus toisiinsa takaa toimintatarmon ja innon yhdistyen sosiaaliseen tietoisuuteen. Ihmisen on helppoa hallita ja ohjata sosiaalisia resursseja sovinnaisen yhteiskuntaelämän puitteissa. Hän voi luoda kunnioitettava aseman rikkaalla kokemuksellaan ja näkemyksien laajuudella. Hän matkustelee, viihtyy kansainvälisissä piireissä, on sopeutumiskykyinen ja yhteiskuntavirtauksia myötäilevä.

Raimo Nikulan (Astrologian ihmiskuva, josta edellinen kappale) mukaan  on kaksi mahdollisuutta; toimia kehittymättömän tai kehittyneen tavoin. Niin kutsuttu kehittymätön ihminen toimii itsevaltaisesti, omia etujaan tavoittelevalla ja röyhkeällä tavalla raivaten omien halujen tyydytystä itselleen. Varsinkin jos Marsilla ja Jupiterilla on kovat aspektit (oppositio tai neliö). Tällainen persoona käyttää kunnianhimonsa vain oman turhamaisuutensa tyydyttämiseen.

Toinen mahdollisuus on kehittyneellä ihmisellä. Hänellä on kykyä johtajaksi, organisaattoriksi ja manageriksi. Hän voi rohkeasti perustaa yrityksen, toimia viisaasti moraalisen tunnon pohjalta ja saavuttaa muutoksia yhteiskunnassa.

Ongelmana tällaisessa tulkinnassa ja varsinkin arviossa omaan minään onkin se, että kumpaan lajiin kuuluu; kehittymättömiin tai kehittyneisiin? En myönnä tuollaista röyhkeyttä. Mutta en myönnä johtajuuttakaan. Usein olen huomannut vaikeissa tilanteissa, että pystyn organisoimaan… jos en unohda vain jotakin tärkeää. Siinäpä se Neitsyt- ja Jousimies energian ristiriita.

Toiselta suunnalta katsottuna, jos pystyn myöntämään itselleni tuota itsevaltaisuutta, omien etujen tavoittelevuutta ja röyhkeyttä, jota sitäkin varmasti vilahtelee, ainakin sitä toiset joskus osoittaa, niin silloin minulla on kasvunpaikka, voin oppia kasvamaan. Neliöhän on kasvun paikka. Jos sitten välillä löytyy rohkeutta, järjestelykykyä ja itsenäistä toimintaa, löytyy kiitoksen paikka ’ah, olen tainnut vähän kasvaa ja kehittyä’.

Voisiko ajatella siten, että ihmisessä toimii väliin kehittynyt, väliin kehittymätön puoli? Ei ole olemassa kehittynyttä ja kehittymätöntä ihmistä, en usko sellaiseen. Ihminen vain elää tällaisten vastakkaisuuksien maailmassa.

Tulee mieleen, että neliö on puolet oppositiosta. Onko sen haaste myös puolet oppositiosta? Miksi neliö kuitenkin näyttää vaikeammalta kuin oppositio-kuvio, joka jakaa ympyrän kahtia. Ehkä oppositio on suoraviivaisempi. Siinä on reilusti kaksi keskustelijaa, ja siinäkin on samat laadut vastapelureina tasaväkisinä. Mutta eri elementit kuten neliössäkin. Ehkä oppositio enemmän täydentää toisiaan, kuten avioparit. Mutta neliö on se riita.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Mars ja tanssi


Mietin eilen illalla vielä tuota Marsiani. Hah. Kaikkea sitä miettiikin! Astrologia on kuitenkin minun kanavani pois tästä rankasta arjesta välillä, mutta myös tuen hakeminen tähän arkiseen toimintaan.

Mietin myös kuinka tärkeätä ihmiselle on pysähtyminen, kehon toiminnan kuunteleminen, kuten se joogassa tapahtuu. Ajatellaanko tai keskitytäänkö useinkaan kehossa olemiseen? Sairaanako vasta? Kuulla hengityksen tuntu, tunnustella miten ilma kulkee kehossa, tuntea lihaksen venyminen, se pieni mukava kipu. Löytää jäsenet, nivelet. Happi kulkee verisuonissa ja lämpö laajenee, vaikka liike on ihan pieni. Voi kuinka rauhoittavaa se on myös tuolle Jupiter Jousimieheni hätäilevälle energialle.

Eikö kaikki toiminta lähde juuri tästä? Ajatuksesta, mielen tilasta, kehosta.

Mietin myös miten tärkeä on kehon koordinaation ylläpitäminen. Se että aivojen kautta pystyy antamaan käskyä pitää käsi tietyssä asennossa samalla kun käskee jalkaa kulkemaan  ja koko kehoa tiettyyn asentoon. Myös se, että tekee keholla tiettyjä määrättyjä liikkeitä järjestyksessä, ristikkäin, eteen, taakse, ympäri ja vieläpä musiikin tahtiin ja niin että katse on suunnattu oikeaan suuntaan, rassaa muistihermoja aika lailla. Taas tuli mieleen tuo Jupiter-Jousimieheni levoton voima. Tarvitsen tiettyä kuria toiminnalleni, olkoon se sitten vaikka tietyt tanssiaskeleet. Kurinalaisuus on toiminut samalla lailla myös kansantanssissa ja kilpatanssissa, joita olen myös harrastanut. Suunniteltu ja rajattu koreografia sopii minulle. Toiselle, jolla on rauhallisemmat energiat, sopisi paremmin luova ja villi tanssi. Ja tarvitsen sitäkin. Olen aina nauttinut diskotanssista, missä mikään määrätty ei kahlitse kehoani, se saa hurjistua ja villiintyä rauhassa. Se rikkoo silloin Mars-Neitsyeen kontrollia. Mihin sitten sopinee tuo lavatanssi, jossa täydellisesti antaudun miehen käsivarsille ja nautin suunnattomasti? Ehkä se on jonkinlainen lepotila, välitila.

Naurattaa, kun huomasin, että Mars-Neitsyt vaatii myös kauneutta, eräänlaista hienostuneisuutta.
Kaikessa tanssissa on myös ulkoisella merkitys. Siinä miten meikkaat, pukeudut ja näytät ilmeitäsi.
Monet tulevat mukaan itämaiseen tanssiin sen vuoksi, että siinä nainen saa koreilla; on kimalletta, pitsiä, heliseviä koruja, huiveja. Ja kyllä se on niinkin ollut, että kun olen silitetyn, tärkätyn ja tuuletetun kansallispukuni pistänyt päälleni, niin kummasti selkä ja kaula suoristuu. Pukeutumisella on oma taianomainen leima ja ehkä Neitsyt-energia sitä paljon hallitsee.

Japanilaisessa siluettiristikossa täytyy myös hallita tietty koordinaatisto vaaka- ja pystytasoon nähden. Siinä on pakko olla tarkka. Yksikin virhe koituu koko ristikon virheeksi. Se rauhoittaa minua, keskittää ajatuksiani, kokoaa niitä sieltä täältä.
Taisin tuotakin tehdä kahvin kera, kun on läikkä.
Tässä esitellään kaunis Naisen Suomi puku.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Neliön haasteet


Minulla on syntymäkartalla  aika railakas kuvio Jupiterin ja Marsin välillä. Neliö! Jupiter neliö Mars tai aspekteissa voi kai laittaa toisinkin päin Mars neliö Jupiter. Tämä on se vaikein juttuni Marsin kanssa. Marsin ja Jupiterin välille muodostuu kulmaluku 90 astetta ja sitä kutsutaan neliöksi. 90 astetta jakaa myös syntymäkarttani neljään osaan.

Seppo Tanhuan mukaan tämä neliöni on avautuvana eli ilmentää haastetta kahden ristiriitaisen olemuspuolen välillä, tässä maa-elementtisen Neitsyt-Marsini ja tuli-elementtisen Jousimies-Jupiterini välillä. Jos en ole tietoinen näistä voimista, koen sen ristiriitana ja rasitteena. Mutta jos opin tiedostamaan ja ymmärtämään itsessäni nämä planeettojen voimavarat, pystyn ne myös yhdistämään luonnollisella tavalla ja silloin ne toimisivat turvallisena kivijalkana elämässäni. Tällöin Neitsyen varautunut energia rauhoittaisi Jousimiehen palamisen vauhtia.

Elementit (tuli, vesi, maa ja ilma)  neliössä ovat erilaisia, mutta laadut neliössä ovat samoja. Sekä Neitsyt ja Jousimies ovat laadultaan muuttuvia. Muuttuvuus on sopeutuvaa, ideologista ja joustavaa. Juhani Nummela käyttääkin tästä laadusta nimitystä ’joustavat’ (eng. Mutable), jonka tunnussanana on monipuolisuus. Aktiivinen subjekti omaa itseluottamusta, seurallisuutta (Jousimies), palvelualttiutta (Neitsyt), mutta myös hyvin usealle alueelle jakautuvaa monitoimijaa. Nyt puhun vain tuosta omasta neliöstä ja sen tekijöistä. Muuttuviahan ovat myös Kalat ja Kaksoset laadultaan.

Neitsyt-Mars luo minulle tärkeää maa-elementin jalansijaa. Ainoa ’maaenergia’ minun kartallani. Siksi yritän pitää niin paljon kiinni tuosta Neitsyt-luonteen tarkkaavaisuudesta. Tarvitsen sitä. Vaikka se muuntuu, se samalla arvioi, analysoi ja kritisoi, miettii ennen kuin toimii. Se on kuin vahva puinen purjevene karttani merellä, jossa on vettä paljon, mutta ei edes maata saareksi asti saatikka mantereeksi. Mars-purjevene on minun maatani, luotan sen toimivuuteen, uppoamattomuuteen ja pysyn pinnalla. Jos Jupiter-Jousimies sitten muuttaa sen pikamoottoriksi, niin täytyy sekin hyväksyä ja senkin kuntoon luottaa. Se vauhti on suora ja mutkaton, ei aikaile, vaan toimii eikä sen liikettä pysähdytetä helposti. Molempia, sekä purje että moottori tarvitsevat hyvää hallintaa. Ja siinä juju!

Astrologia on tulkinnan tulkintaa. Joku tulkitsee näitä käsitteitä, kuvioita ja minä tulkitsen heidän tulkintaansa. Yritä sitten siinä ymmärtää sitä tärkeintä eli itseä! Haasteellista. En nuorena tiennyt mitään koko astrologiasta. Pelkät kokemuksetkin opettaa, varsinkin ne tuhannet kompastumiset ja tunaroinnit. Olisinko sitten päässyt helpommalla, jos olisin tuntenut astrologiaa? Tiedä häntä. Joka tapauksessa ihmettelen esim. astrofoorumilla, kuinka mutkattomasti monet nuoret käsittelevät syntymäkarttansa eli luonteensa heikkouksia ja vahvuuksia. He osaavat.

Kaarina Pääkkönen kertoo näistä muuttuvista merkeistä erään minulle mieluisan seikan.  Hän sanoo, että muuttuvissa merkeissä on aina liikkuvuutta, joka oikein jalostettuna antaa loistavan kommunikaatiokyvyn tai vaikka tanssijan lahjat.

Ihmekös tuo, jos eräs elämäni suurimpia iloja on aina ollut tanssi. Tuoltako se, tähtien energioista?
Mutta älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! Kaarina jatkaa, että neliön kulma tässä kehoittaa varoa yliampuvuutta, liiallista intoutumista, koska neliön haltijalla on usein suuri vaara polttaa itsensä loppuun. Kyllä näinkin. Kun jokin innostus vie muassaan, ei muista että aikakin on rajallista.

Olen tanssin puolesta pitänyt hiljaisuuden retriittiä nyt melkein vuoden.  Olen malttanut. Huomenna aion osallistua pitkästä aikaa itämaisen tanssin harjoituksiin.

Siis itämaista tanssia!  Tässä on tuttua tunnelmaa…

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Marsin ja Maldekin tarina

Jotenkin tuo 'neliö' kauhistuttaa minua ja muistuttaa minua monesta menneestä. Mieluummin peitän sen vaikka ruusulla, kuten edellisessä blogissani. Siirrän ja siirrän neliöni tarkastelua...

Viime yön unilääkkeeksi luin viime vuoden viimeistä Tähdet ja Avaruus -lehdestä Aurinkokuntamme kadonneista planeetoista, joista osa on tuhoutunut törmäyksissä, osa joutunut tähtien väliseen avaruuteen. Siitä tuli mieleen Maldek-planeetan tarina Erkki Lehtirannan Astrologia ja Henkinen tie-kirjasta. Minä tykkään tarinoista, olenhan tarinatäti-kummajainen itsekin.

Tämä kuva, kuten 1.blogini kuva on Vappu-ystäväni omasta taidekirjasta. Kuvat ovat veden liikettä.

Vanha tarina tai traditio kertoo muinoin Aurinkokuntaan kuuluvasta planeetasta nimeltä Maldek, toinen nimi Jmojer. Sen kerrotaan sijainneen Marsin ja Jupiterin välimaastossa, jossa nykyäänkin sijaitsee asteridivyöhyke, joiden löydöistä sitten astrologisesti on nimetty monta pientä merkittävää ja vaikuttavaakin kivenkokkaretta. Olenhan itsekin iki-ihastunut mm. Rosa- ja Horus-nimisiin asteroideihin, jotka näyttelevät suurta roolia minun kartoillani, ja joista on mukava rakennella mielikuvia, merkityksiä ja tarinoita.

Tarina kertoo, että tämä Maldek tuhoutui törmäyksessä Phaeton- nimiseen asteroidiin. Tästä meillä on näkyvänä todisteena nyt tuo asteroidivyöhyke. Edelleen tarina kertoo, että törmäyksen tuho aiheutti sen, että koko Aurinkokunta joutui pois vanhasta tasapainostaan, myös sen energioissa. Ymmärsin, että Maldek-planeetalla oli asunut ihmisiä, joiden suuri viha ja suuttumus kiteytyi jättimäiseksi ajatuskoosteeksi. Tämä 'ajatus- ja tunnesaaste' siirrettiin sitten Mars-planeetalle toteamuksella, että Aurinkokunnan pitää huolehtia perheestään. Siksi tätä saastaa ei voitu siirtää Aurinkokunnasta muuallekaan. Kotiasiat hoidetaan kotona.

Ja tästä johtuisi Marsin sotaisa ja tuhoava leima. Lehtiranta jatkaa tästä, että "Mars on oman planeettamme suhteen aktiivisimmillaan ja haasteellisimmillaan silloin, kun punainen planeetta on perääntyvän liikkensä aikana lähimmillään Maata. Tämä tapahtuu hieman yli kahden vuoden välein." Ja tämähän tapahtunee pian.

Minä haluan tutkia mitä kaikkea tapahtuu omassa elämässäni näiden kahden vuoden aikana suhteessa Marsiin. Onko totta vanhan kokemuspohjan tieto sen luonteesta?


lauantai 14. tammikuuta 2012

Neliökin kurkisti


Samoihin aikoihin kun vuodenvaihteessa Mars-planeettalla oli yhtymä syntymäkarttani Mars-planeettaan, viuhahti myös Mars neliö Jupiteri kuvioissa mukana. Mars meni menojaan ja kuviot purkautuivat hetkeksi, mutta ne tulevat vielä takaisin ehkä voimallisemmallakin haasteella. Siksi nielaisen ja keskityn siihen vähän myöhemmin.

Miten se tuntuu jotenkin kuin uhkalta tuossa olkani takana?

On hyvä kun tulee pakkasta enemmän. Saan tuulettaa homevaurioisia esineitäni tuolla pakkasessa. Katon pitkät jääpuikot pysyvät vielä hiljaisina. Sain ruusuja, samoja joita vein eräälle ystävälleni vanhainkotiin. Vahvistukseksi. Kullan punaisia Marie Claire-ruusuja. Ne hehkuvat sekä aurinkoa että punaista energiaa.
Vahvistukseksi myös tähän laitan tuon ottamani kuvan .

Kiitos ystävät hyvät! 

Mutta neliöstä aion porista vielä pitkään...itsekseni kai.

Kuka on Marie Claire, jolle tuo ruusu nimineen on omistettu? Sen niminen aikakauslehti löytyy ja paljon muuta. Mutta kuka Hän on? Daniel Lanois laulaa hänestä myös...

perjantai 13. tammikuuta 2012

Jupiter-isäntä Neitsyt-Marsini huoneessa

Kuva Wikipedian sivulta
Juuri kun olen tyynnyttänyt tätä 9.huoneen seikkailijaluonnettani Neitsyt-merkin vaatimattomuudella ja hillityllä käytöksellä, huomaan, että saan maksaa ’vuokraa’ itse Jupiter-isännälle, joka omistaa eli astrologisesti hallitsee tuota 9. huonetta.

Tätä voi olla vähän vaikea ymmärtää, mutta nyt minussa pääsee irti jotakin sellaista, mikä vain leiskuu ja puuskuttaa esiin symboleineen ja mielikuvaväreineen. Se on sitä Jupiteriani, joka syntymäkartallani asustaa 1. huonetta Jousimiehessä ja luultavimmin antaa voimallisimman leiman koko syntymäkartalleni ja ominaisuuksilleni. Sitä on välillä vaikea hillitä, joten päästetään se nyt tähän maalailemaan. Onhan Jupiter muutenkin Aurinkokuntamme suurin planeetta ja Marsista seuraava Maasta nähden.

Eikä tuo Jupiter-isäntäni välitä tippaakaan siitä onko ’huone’ vasta siivottu ja järjestyksessä, kun hän marssii sisään saappaissaan omistavin elein ja tuo muassaan uusittavia ideoitaan. Hän viis veisaa siitä, mitä Neitsyeen toive turvasta ja rauhasta on. Jupiterilla on uudet suunnitelmat huoneen uusimiseen. Hän on ideologi, lahjoittaja ja Jousimiehen iloinen remonttikirja kainalossaan. Hän ilmoittaa, että huone remontoidaan, ikkuna isonnetaan, tapetit vaihdetaan ruusuisiksi ja lattialle kiiltelevä parketti jne. Pitäähän minulla (Marsillani) olla kaikki mahdollinen ilo ja viihtyvyys, jotta voisin toimia innovatiivisesti ja edukseni.

Astrologisesti tuo 9. huone nimittäin kuuluu Jupiterin ’omistukseen’, se sitä hallinnoi ja lyö oman leimansa kaikkeen mitä siellä on, siis  myös minun järjestykselliseen ja järkevään  Neitsyt-Marsiinikin. Astrologisesti Jupiteria siunaava tähtimerkki on Jousimies, joka myös omalta osaltaan puhaltaa aivan uusia tuulia huoneen ilmapiiriin.

Neitsyt minun Marsissani kavahtaa, nöyrtyy, supistuu, jättäytyy taustalle ja sallii toisenlaisuutta, jopa innostuu.
Jupiter Jousimiehen viitassa luo huoneeseen uudistushalua, mahtipontisuutta ja hätäistä touhuilua. Ja sen vaikutus Marsiini on estoton. Ei voi mitään. Mars innostuu tästä. Sen toiminnallisuus kiihottuu, touhuaa monen asian kanssa saman aikaisesti ja ei lopulta tiedä itsekään, missä ja minne on menossa.

Ihan totta se on. Tälläkin on aikamoinen vaikutin siihen syntymäpäiväni Marsiin, joka tulee esiin toiminnoissani. Siksi ihmettelen miten se toimii nyt peruuttamisen ja hitailun rytmissä. Järkiintyykö se, rauhoittaa huonettani vai panee hyrskyn myrskyn. On ehkä onni, että yritän siirtää eräitä tärkeitä asioita keväälle.

Eikä tuon huoneen turvallisuutta rauhoita sekään, että vastapäinen huone on minulla tuli-elementtisen Oinaassa (jonka voima heikkenee huoneen todellisen vaikuttajan, eli Kaksos-merkin omistajuudesta), päinvastoin, sillä astrologiassa katsotaan usein sitäkin. 3. huoneen merkitys on vähän samanlainen, mutta siellä on lähiympäristö (sisaret) ja kotimaa. Liekö Oinaan tuli tehnyt sen, että sekään huone ei minulla ole rauhallinen ollut, sillä olen avioerolapsi ja sisaret ovat aika kaukana, kotimaakin välillä on muuttunut. Siellä huoneessa on kuitenkin Juno, joka usein vaimoksi nimetään. Onneksi se puoli elämässäni on sitten ollut rauhallisempi.

Tämä nyt on pikkuisen liioiteltua (Jupiter-luonnetta sekin)mutta soikoon!

torstai 12. tammikuuta 2012

Mars-Neitsyt 9.huoneessa

 Tässä maalaamassani tulppaanissa on jotakin hyvin Neitsytmäistä.

Löysin jälleen uuden astrologisen blogin ja sieltä lisää tietoa näistä samoista aiheista. Sen turvin nyt vähän yhdistän sitä tietoa mitä minulla on 9.huoneesta ja Marsin Neitsyt-luonteesta. Sillä kyllä Neitsyt-tähtikuvio siellä Marsin takana on pitänyt syntyessäni huolen myös siitä, etten aivan hurjaksi villiinny. Neitsyt-luonne hillitsee  varauksellisuudellaan, kritiikillään ja moraalillaan tuota 9. huoneen hurjaa esilletuloa. Neitsyt myös kauhistuisi kaikkea provokaatiota, hurjuutta ja kiihkeyttä. Näin minun Marsiani on laitettu aisoihin. Neitsyen subjektiivisuus ja itsekeskeisyys jarruttaa myös liikaa laajenemasta yhteiskunnan asioille. Tässä se vetää tulista Marsiani vaatimattomampaan näyttävyyteen.

Tässä Saganetin teksti 9. huoneesta:

Kiinnostus laajenee tämän huoneen alueella kulttuurin ja yhteiskunnan tasolle. Koulutus ja opettaminen, uskonnot ja filosofiat, ulkomaat ja erilaiset elämäntavat ja arvomaailmat punnitaan. Idealismi ja ylipäänsä asioista innostuminen, jopa kiivailu kuuluvat tämän huoneen asioihin. Henkinen toiminta ja teoreettinen ajattelu sekä moraaliset pohdinnat kuuluvat niinikään yhdeksänteen huoneeseen. Asiat koetaan suuremmissa yhteyksissä kuin vain omassa henkilökohtaisessa elämässä. Lyhyesti: filosofia, uskonto, moraali, pitkät matkat.

*Olen kyllä kiinnostunut enemmänkin kulttuurista ja historiasta kuin yhteiskunnan asioista. Olen varmaankin ikuinen opiskelija ja eri uskonnot ja filosofia kiinnostaa kovasti. Moraaliset pohdinnat ja henkinen toiminta ovat myös omintani.

Poimin lisää Saganetin Neitsyt-kuvausta, sellaista mikä pätee minun Marsiini eli tapaani toimia jossakin määrin:
Käytännöllinen ja sopeutuva Neitsyt on tarkka havainnoija. Hän on myös erittäin palveluhaluinen. Neitsyt on kriittinen itseään kohtaan, ja hänellä on usein hyvin suuret vaatimukset. Neitsyen mieli on voimakas ase ja hänen pitää oppia käyttämään sitä edukseen. Neitsyt on auttavainen ja myötätuntoinen. Hän välittää syvästi muista ihmisistä ja omistaa paljon ajastaan toisten hyväksi työskentelemiseen.
Pitkästyminen saa Neitsyen levottomaksi, ja hän yrittää aina pysyä liikkeessä. Vastuuttomuus ja julkea käytös on hänestä todella ärsyttävää, eikä hänellä ole juuri mitään sanottavaa niille, jotka sanovat yhtä ja tekevät toista. 

* Näin opiskelen astrologiaa, joka on hyvin moni-ilmeinen, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sitä opiskellessa on pakko keskittyä myös siihen ihmiseen, joka on tuollaisena hetkenä syntynyt. Aina sieltä löytyy uutta. Tosin kaipaisinkin tuota Neitsyen tarkkuutta ja itsekritiikkiä enemmänkin. Olen usein hajamielinen ja tulee väärinkäsityksiä ja virheitä. Mistäs sellainen sitten? Heikkous ei ole helppoa myöntää, eikä vahvuudestakaan ole aina helppoa ottaa kiinni meidän luterilaisessa maailmassa, missä vaatimattomuus on kultaa.  Marsin kautta pyrin vain ymmärtämään sitä miksi toimin tietyllä tavalla enkä ehkä toisen tavalla. Sillä jo astrologisesti voi löytää 24 eri tavalla toimivaa tyyppiä riippuen yksistään jo siitä missä huoneessa Mars on ja missä merkissä.

Ja tämä on vasta alkua. Siellä huoneissa on jotakin muutakin. Aspektit ja transiitit eri planeettojen välillä kertovat sitten myös ihan omaa kieltänsä. Auringonpaluu- ja progressiokartat myös omaansa. Ja paljon on vielä lisää asioita, joita en edes oikein käsitä. Ei taida kaksi vuotta riittää edes Mars- opinnoissa!


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Mars 9.huoneessa

Nyt kun tiedän mitä kaikkea 9.huone kantaa sisällään, haluan tietää, miten siellä tulinen Mars-planeetta toimii.

Siitäkin löytyy monta erilaista tulkintaa. Tässä muutamia:

Helmi-sivustojen astrologiassa sanotaan Marsin voiman liikkuvan tässä huoneessa syvään juurtuneiden mielipiteiden ja ideologien alueella taisteluhaluisena. Taistelen voimallisesti omien ideoitteni ja  ideologiani puolesta. Se tarkoittaa sitä, etten varmaankaan selviä aina voittajana, vaan konflikteja syntyy. Niitä voi syntyä myös ulkomaalaisten kanssa.

*Enpäs ole tuollaista kokenut, mutta ikää vielä on, vielä ehtii. Ainakin ruusutarhan eteen olen nyt taistelemassa.

Kaarina Pääkkönen kertoo siitä näin:

IX Yhdeksännen huoneen Mars suuntaa energiansa löytöretkiin. Nautinnonhalu voi viedä kovinkin määrätietoiseen aseman saavuttamisen eteen ponnisteluun. Suhde auktoriteetteihin on kaksinainen, onhan tämän huoneen hallitsija Jupiter Marsin isä. Energiat voivat suuntautua ulospäin kuin maailmalle uhmakkaasti lähteneellä tuhlaajapojalla tai isän jälkiä seuraamalla.

* Isän jälkiä en ole seurannut, ei tullut muusikkoa, mutta tuhlaajapojan rooli voisi sopia paremmin. Maailmalle ne kaikki rahat nuorena menivät!


Teen muutamia poimintoja Raimo A. Nikulan kirjasta:
Marsin voima tässä huoneessa nostattaa ihmisessä vahvan ja vakaumuksellisen varmuuden, jolla hän työntää kaikki esteet tieltänsä.  Hän on aatteiden puolesta taistelija, valloitushaluinen ideologi, sotilaallinen vaikuttaja ja yksilöllisyyttään luova persoona. Yhteiskunnalliset asiat hän kokee persoonaansa myöten. Puolueellisuus ja subjektiivisuus näkyvää. Jos hän haluaa menestyä, hän saa kamppailla sen eteen. Usein hän on itse-oppinut tai koulunsa keskeyttänyt, mutta toteuttaa itseään rohkeasti ja itsenäisesti. Hän ei tyydy pelkkiin  teorioihin, vaan haluaa laajentaa näkemyksiä. Hänellä on tutkimusmatkailijan temperamentti, kaipaa jännitystä ja kilpailua. Poliittinen kunnianhimo voi olla suurta. Hän lukee joko lakia tai valtiotieteitä. Kehittymätön ihminen tässä seuraa toisten ideologeja tai yksinkertaistaa sosiaalisia ongelmia.


* Lapsena suosikkiammattini oli ’kulkurin’ammatti. Valitettavasti en ole tuollainen taisteleva soturi, ehkä enemmänkin itseoppinut tutkimusmatkailija.


En nyt ota tähän enempää. Mutta jos kokoan noita vähänkin yhteen, niin löydän Mars-Minä-kuvaksi kunnon Indiana Jonesin kaltaisen naispuolisen sankarin!

Ei yhtään hassumpaa! Mitä ihmettä minä sitten olen möyrinyt tässä pienessä metsämökissä 30 vuotta?

No ainakin olen lukenut ja tutkinut. Aina löytynyt jokin uusi kiinnostuksen ja tutkimisen aihe.

Näin alan pikkuhiljaa tuntemaan ja tunnistamaan sitä mitä olen.  Ja ehkä myös sitä mitä minun pitäisi olla...

Jean Pierre Kusela ja Naurava Kulkuri!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Seikkailijan huone 9


 Nyt haluan kurkistaa enemmän huone no 9 merkitystä. Karttahan on jaettu 12 sektoriin, ja minun Marsini syntymähetkellä on sijoittunut huoneeseen 9.

En katso vielä Marsin luonnetta siinä huoneessa, vaan kurkistan kirjoihin ja nettiin, mitä tästä huoneesta sanotaan. Yksi esimerkki astrologisen tulkinnan laaja-alaisuuteen. Osa siitä.

Minulla on seinällä astrologin  Johanna Karpovin yksinkertaistettu tietokiekko, jossa huone 9 tarkoittaisi ’käsitteellistä oppimista ja ulkomaan matkoja’. Minulla on myös eräs paperilappunen aivan vieressä, jossa tämä huone on ’totuuden etsimisen, filosofioiden ja korkeamman opiskelun’ alue. ( * Matkoja ja filosofiaa olen aina rakastantu!!!! <3  Jospa Marsin kyydillä voisin tehdä vielä molempia.)

Tämä viimeksi poimittu on varmaan tuolta astro-sivuilta, jonka kopsaan nyt laajempana tähän:

TOTUUDEN HUONE kertoo kyvystäsi suhteuttaa oma elämäsi suurempaan kokonaisuuteen hukkumatta filosofian tai uskontojen jätealtaisiin. Planeetat tässä huoneessa ovat se osa sinua joka ei koskaan lakkaa etsimästä paikkaansa maailmassa. (* Onneksi huoneessa on myös Neptunus, joka antaa minulle tiedostamattomasta oikeita vihjeitä!)

Kaarina Pääkkönen tulkitsee vastakkaishuoneita, eli tässä kolmas ja yhdeksäs huone:
III - IX huoneetKyky oppia ja opiskelu
Rohkeus lähteä liikkeelle ja kyvyt uuden omaksumiseen. Liikkuvuus, joustavuus ja hyväksyminen.
Uskallus tarttua hetkeen silloin kun se on edessä, eikä haaveilla sitä mikä on menetetty. Älykkyys ja sen mielekäs jakaminen. (* Totta, minulla on aina ollut kamala into opiskella kaikkea mahdollista, järkevää ja aivan älytöntä…toisten mielestä.)

Tuija Uusitalo korostaa 9. huoneen ’viisautta’:
Yhdeksäs huone voi parhaimmillaan ilmentää jumalaista älykkyyttä, terävää ja laaja-alaista kuin lasersäde. Tämä huone tuo onnea, onnekkuutta, rikkautta, vaurautta, henkistä elämää ja mainetta; ihmiset kokevat saavansa sinusta myötätuntoa ja isän. Huone mahdollistaa yliluonnollista viisautta ja tietoa selviytymisestäsi syvällisten psyyken kokemusten paljastumisien kautta. Kehittynyt suhteesi korkeampaan älykkyyteen ja henkilökohtainen kyvykkyytesi lisätä tietoisuuttasi elämän eri alueilla, laajentaa suhdettasi myös laajempaan sosiaaliseen elämään jossa vaaditaan tiettyä protokollaa, perinteiden ja rituaalien arvovaltaista noudattamista, eri kulttuurikerroksissa myös kansainvälisellä tasolla, mahdollistaa sinulle näkyvän aseman yhteisössä.
(* Huh, no voin myöntää että tämä huone ehkä tuo minulle henkistä rikkautta ainakin.)

Juhani Nummela kirjassaan Astrologian käsikirja on koonnut ranskalaisilla viivoilla pääasiat näin:
-        ihminen on jollakin tapaa ajatuksiltaan, asenteiltaan ja uskomuksiltaan tavallisuudesta poikkeava (* Sitä olen kuullut joskus, heh.)
-        syvällinen, filosofinen, uskonnollinen tms. mieli, kiinnostusta idän uskontoihin tai uusiin liikkeisiin, tuskin fundamentalisti (* No en varmasti viimeksi mainittu!)
-  hankkii ulkomaanmatkoilla epätavallisia kokemuksia (* No, en ole niinkään kiinnostunut aurinkomatkoista.)
-        voi tehdä pitkiä matkoja tai tutkimusmatkoja (* ainakin kirjojen kautta)
-        antaa intuitiivisyyttä ja herkkyyttä vaistota ihmisten tunnetiloja (* Kuinka totta!)


Raimo A. Nikula ei päästä helpolla, vaan kirjoittaa pitkästi ja harkitsevasti huoneen 9 luonnetta kirjassaan Astrologian ihmiskuva. Otan ranskalaisille viivoille joitain poimintoja, ehkä vähän toisenlaisia kuin mitä edellä on.
-        politiikka, ideologia ja elämänkatsomus
-        yksilön ja kulttuurin kohtaaminen, yksilön ymmärtämisen laajentuminen
-        yliopistot, kustantamot, sosiaaliset järjestöt, kulttuurilaitokset, poliittiset organisaatiot
-        julkisuus ja julkistaminen
-        uskonnollisuuden kehitys, uskonto ja kirkko
-        inspiroitunut ihmisten herättäjä, vakaumuksen levittäjä ja propagoija
-        seikkailija, matkustelija, löytöretkeilijä

Tämä riittänee. Yhdeksännen huoneen sisältö tuntuu valtaisalta. Minulla ei kuitenkaan ole siellä Aurinkoa tai Kuuta, jolloin tämän huoneen merkitys korostuisi. Kuitenkin minulla on siellä Mars, aikamoinen tekijä sekin ja jos juuri Mars on se toiminnan avain, niin näissä piireissä minun kuuluisi toimia!

Ensi kerralla tutkailen, miten Mars käyttäytyy tässä huoneessa ja mitä mahdollisuuksia se antaa Neitsyt-merkin planeettaenergiana. Eli miten minun Mars huoneessa 9 toimittaa elämääni? 
  

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Subjektiivisuus ja objektiivisuus


Tällainen asia tuli mieleen. Myös Marsin astrologisesta luonteesta, vaikka sanotaankin, että Mars kertoo aina ulospäin suuntautuneesta toiminnasta. 

Löysin mielenkiintoisen painotuksen astrologi Kaarina Pääkkösen sivuilta. Hän korostaa Marsin energiaa sen mukaan kummalla puolella AC-DC akselia Mars huoneissa sijaitsee syntymäkartalla. Tämä Nousumerkin akselihan jakaa kartan ympyrän kahtia. 

Jos Mars sijaitsee akselin alapuolella huoneissa 1-6, Marsin energiat ovat vähän kuin piilossa, vaikka tuli palaa. Jos Mars on huoneissa 7-12, energia näkyy selkeämmin ulospäin ja persoona on sosiaalisempi. Näinhän olen lukenut myös yleensä planeettojen sijainnista samaa.

Jos tähän lisää myös sen huomion, miten tähtimerkit jaotellaan subjektiivisiin ja objektiivisiin, niin tulee yksi mielenkiintoinen näkökulma lisää. Astrologit tulkitsevat kuusi ensimmäistä merkkiä, Oinas, Härkä, Kaksonen, Krapu, Leijona ja Neitsyt subjektiivisiksi merkeiksi. Minä ymmärtäisin,  että tämä vaikuttaa myös planeettojen luonteeseen.  Minun Marsini on tuolla akselin yläpuolella, ja myönnän, että olen sosiaalinen. Kun Mars on Neitsyessä, näkisin, että 'minän' lähtökohta toiminnalle on myös itsekeskeistä ja omakohtaisempaa. 

Kun taas loppumerkit, jotka ovat objektiivisia, toiminta suuntautuu enemmän yhteisöllisesti, monipuolisesti ja laajemmalla elämänkatsomuksella sekä ottavat ympäristöä enemmän huomioon.

Niin miten toimii sosiaalisesti subjektiivinen Mars-Neitsyt? Kyllä siinä neniin välillä tulee...

Tosin Neitsyt-merkki on siinä rajalla. Myönnän subjektiivisuuteni jo Rapu-Aurinkomerkinkin kautta, mutta Marsin puolustuksena se sijaitsee kuitenkin akselin yläpuolella kuten Aurinkonikin. Ja siinä on mukana myös oma-aloitteisuus. Vaarana kuitenkin se, että se oma-aloitteinen toiminta usein lähtee sieltä oman näkemyksen ja ideoitten takaa, eikä aina näe sitä mitä ympärillä tapahtuu. Tässä tulee törmäyksiä, näin olen kokenut kipeästikin.

Jostakin luin, että Mars-Neitsyt olisi myös pomottaja. Sitähän en ikini itsestäni haluaisi myöntää, en halua olla pomo, mutta...kun ruodin tuota Neitsyt-energiaa toiminnassa, niin kyllä sekin kuuluu tähän luonteeseen jopa niin, että (äärimmäisyytenä) voi sekaantua muiden asioihin ja alkaa neuvomaan ja osoittamaan. Neitsyt-merkille voi sopia myös sanonnat: Minäpä näytän...minä tiedän... Vaikka taustalla onkin puhdas auttamisenhalu, joitakin se varmasti ärsyttää. Omat lapseni voisivat yhtyä tähän kuorossa! 


lauantai 7. tammikuuta 2012

Kuvia Marsin pinnasta

Eräs vanha tulkinta Marsista liittyi Auringon voiman heikkenemiseen. Ajateltiin, että Marsissa on joskus asuttu. Kuvattiin Marsin 'kanavia'. Uskottiin jopa, että Mars on joskus ollut Maan kaltainen, mutta Auringon jäähtyessä Marsin ilma muuttui, kylmeni. Marsilaiset muuttivat Maahan, jonka viileneminen takasi asumismahdollisuuden.

Nyt on löydetty monenlaista uutta tietoa. Marsia kuitenkin pidetään paljon Maan kaltaisena. Sanotaan että se on kuin Maa ilman vesiä, kutistettuna. Akselittain kallistuma on samankaltainen, ja Marsin kierto akselinsa ympäri vastaa melkein Maan vuorokautta. Juuri maaliskuun (Marsilta saatu nimi, englanniksi March) alussa, jolloin perääntyminen  (Mars peräytyy 23.1 -13.4. 2012 Neitsyessä) on parhaimmillaan, on Mars taivaalla parhaiten näkyvissä.

Löysin erään Nasan sivuston, missä on runsaasti lähikuvia Marsin pinnasta. Kuvissa ilmenee jotain outoa, mutta jotain myös hyvin tuttua hiekkadyyneineen ja kraatereineen.  Tässä pari kuvaa siitä:


 
Since 2006, NASA's Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) has been orbiting Mars, currently circling approximately 300 km (187 mi) above the Martian surface. On board the MRO is HiRISE, the High Resolution Imaging Science Experiment camera, which has been photographing the planet for several years now at resolutions as fine as mere inches per pixel. Collected here is a group of images from HiRISE over the past few years, in either false color or grayscale, showing intricate details of landscapes both familiar and alien, from the surface of our neighboring planet, Mars. I invite you to take your time looking through these, imagining the settings - very cold, dry and distant, yet real. (35 photos total)

Yhä etsitään elämää Marsista...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Marsin paluu



* Tässä se mistä puhuin aikaisemmin jo, Marsin paluu eli yhtymä oman syntymäkarttani Marsille. Minulla on takana kahden vuoden Marsin kierros. Ja jos muistelen sitä pari vuotta taaksepäin, olin laittanut vireille eläkkeelle lähtemisen, ja monta asiaa oli otettu huomioon kotona, että sairas mieheni pystyisi siellä kanssani olemaan. Kaikki se oli toimimista tulevaisuutta kohti. 

Nyt on alkanut toisenlainen aika. Mieheni kuollessa noin vajaa vuosi sitten surun jo hälvetessä, on tartuttava uudenlaiseen toimeen, valmistaa koti uudella lailla ja oma elämä. Senkin vuoksi jo on nyt jännittävää seurata Marsin liikkeitä, mutta samalla myös sitä mitä transiitteja eli planeettavoimia siellä taustalla on. Tässä on Seppo Tanhuan tulkinta Marsin paluusta. Ja se piti kyllä paikkansa!!

Juuri joulua en halunnut tehdä ollenkaan, ehkä vanhojen muistojen painamana vielä. Olinkin iloinen, kun poika ilmoitti, että vietetään joulu hänen uudessa kodissaan. Sitten kävikin niin, että paria päivää ennen joulua poika ilmoitti, että ei koti valmistukaan, vaan he tulisivat luokseni. Tehdä joulu yhtäkkiä kuudelle hengelle, ei ihan käden käänteessä suju, vaikka sainkin talkooapua ruoan suhteen. Mutta onnellinen ja innoissani olin! Ja siltä pohjalta touhusin. Onneksi minulla oli taustalla Marsin tarttuvaa aikaansaapaa energiaa.  

Aika osuvaa, eikö vain!

Mars yhtymä Mars

Tämän ohituksen voimakkuus on ****tähteä.
Tarkka ajankohta 26.12.2011
Vaikutus alkaa 22.12.2011 ja päättyy: 30.12.2011
Tämä ohitus toistuu noin 2 vuoden välein.

Transintoivan Marsin yhtymä syntymäkarttasi Marsiin on aina varteenotettava tapahtuma, sillä tämän jakson aikana sinulla on mahdollisuus löytää kokonaan uusi motivaatio kaikelle tekemisellesi. Jotain hyvin innostavaa, sopivasti jännittävää ja erittäin mielenkiintoista on nyt tarjolla vastaanotettavaksi. Sopivasti uhmaa ja terveesti sotaisaa asennetta tarvitaan tavallista enemmän päästäksesi niiden asioiden kimppuun, jotka saavat sydämesi sykkimään ja silmäsi säihkymään lapsenomaisesta innostumisesta.

Jos uskallat lähteä mukaan elämän tarjoamiin seikkailuihin jopa pienellä riskillä niin palkkioksesi tulet saamaan jopa kahdeksi vuodeksi kokonaan uudenlaisen asenteen kaikkiin tekemisiisi olipa kysymys sitten työstä vapaa-ajasta tai kotielämästä. Jotta elämä maistuisi elämältä tulee sinun välillä nousta sotajalalle vallitsevaa paikoilleen pysähtynyttä ja turruttavaa jokapäiväisyyttä vastaan. Nyt on oikea hetki ihan hakemalla hakea vähän jännitystä ja seikkailua päivittäiseen elämääsi. Ellet uskalla pistää tuulemaan niin voit vain huomata kuinka pahalla päällä sinä osaatkaan olla. Kukas siitä hyötyy"

* Vaikka Marsin yhtymä sijoittui vain noin lyhyelle ajanjaksolle, ja vaikka Mars kulkee aika nopeasti (yhden ympyräasteen kahdessa päivässä),tiedän, että helmikuussa tapahtuu Marsin perääntyminen. Mars kohtaa jälleen syntymäkarttani Marsin. On siis mielenkiintoista seurata, miten sen energiat kohtaavat arkeni. Sen tiedän, että laitan nyt alulle ruusutarhakahvilani tai 'Ruusumuorin kahvilan' siltä kohdin, että käyn hygieniakurssitestin tuolloin. Se varmaan on jonkinlainen alkuponkaisu eteenpäin. Mutta tärkeintä kaikessa on sanomani pojalle huolimatta talon surkeasta kunnosta: - Aion asua tässä ainakin kymmenen vuotta eteenpäin!

Ja mitä tapahtuu Marsin perääntyessä? Miten sen energiat vaikuttavat tekemisiini? 

torstai 5. tammikuuta 2012

Mars-planeetta

Aamulehdestä vähän tulkinnan varainen punainen Mars
Muistan pikkutytöstä isän joskus osoittavan taivaalta Marsia. Näin aivan pienen punaisena sykkivän 'tähden'.

Sittemmin olen etsinyt taivaalta tuota pientä punaista tähteä ja Ursan sivujen opastama sen välistä löytänytkin.
Maan mielenkiintoinen naapuri, josta ensimmäisenä tulee mieleen maskuliininen energia, sotasankari ja voimallinen planeetta astrologisesti. Kuvittelin sitä joskus tulisena punaisena tulimerenä, mutta tottakai se on hyisen kylmä, kaukana Auringosta. Sitten olen oppinut, että punainen väri tulee planeetan sisältämästä rautapitoisuudesta. Jos istuu Marsin pinnalla, voi ihailla ympärillä levittyvää punaista taivasta.

Astrologian Taika-sivustolla oli niin mukavaa tekstiä Tarjalta (kiitos hänelle), ja koska hän lupasi sitä käyttää, otan pieniä kopion palasia tähän. Taika-teksti sitaateissa lihotettuna ja minun hurjat kuvitelmani tähdellä *.

"Mars on kiehtonut meitä ”maalaisia” niin kauan kuin planeetan olemassaolo on tiedetty. Marsilaiset symboloivat meille avaruuden pelottavaa uhkaa. Osuvasti on nimetty Marsin kaksi kuutakin, Phobos ja Deimos, peloksi ja kauhuksi."

* Kun katselee noiti murikoita, joita arvellaan Marsin vetovoimaan kiinni jääneenä asteroideina, niin kiltiltähän ne näyttävät. Toinen kuin ranskanpastilli, toinen golfpallo. Mutta miten on todellisuuden laita? Kuvat Wikipediasta.

Deimos

Phobo

" Marsin kuut kiertävät lähimpänä emoplaneettaansa kuin minkään muun taivaankappaleen kuut. Tämäkin tekijä kertoo meille yhdestä äärimmäisyydestä. Kiertoradan läheisyys näyttäisi koituvan miljoonien vuosien kuluessa Phobosin kohtaloksi, sillä sen kiertorata tulee vähitellen aina lähemmäksi Marsia, ja Phobosin on laskettu törmäävän siihen. Phobos nousee Marsin vaaleanpunaiselle taivaalle kaksi kertaa vuorokaudessa ja Deimos noin kerran. On mielenkiintoista, että Jonathan Swift kuvasi Marsin kuut Gulliverin retkissä aika tarkasti yli sata vuotta ennen näiden löytymistä.

* Kamala jos tuosta törmäyksestä syntyy jokin katastrofi. Mars sinkoaa radaltaan ja katoaa avaruuden pimentoon.  Ihmisistä tulee Maan päällä rähjän laiskoja ja kaikki toiminta tyrehtyy. Tai Mars räjähtää! Maahan lentelee möhkäleitä ja se tulee rikkaaksi kaikesta rautamalmista, niin että kun maan luonto kuolee, täällä on pystyssä kauheita rautaveistoksia ja pian opimme käyttämään ravinnoksi rautaa. Miltähän näyttäisimme? Taidan kirjoittaa science fictionin tässä...

" Marsin pinta on kivinen ja pölyinen, mutta vaikka se on nyt kuiva, ollaan pitkälti sitä mieltä että joskus Marsissa on ollut meriä ja järviä. Marsin ilmakehä on hiilidioksidipitoinen, mutta on siinä hitusen verran vesihöyryjä että ne muodostavat pilviä. Mars on äärimmäisyyksien planeetta; sen pinnalla on Aurinkokunnan korkein tulivuori Olympus Mons. Myös lämpötilojen erot vaihtelevat suuresti vuodenaikojen mukaan. Marsin pohjoinen puolisko on tasaisempaa alankoa ja laaksoja, ja sen arvellaan olevan muinaista merenpohjaa. Eteläisellä puoliskolla on kraatereita, vuoria, kukkuloita ja kanjoneita, joista syvimmän syvyys on paikoitellen jopa seitsemän kilometriä. On esitetty, että jäätynyttä vettä olisi edelleen Marsin maaperässä pölyn ja maa-aineksen peittämänä. Marsin sisintä ei ole pystytty tutkimaan, mutta sen ydintä pidetään kiinteänä."

* Jos Maa kuivuu, niin alamme kuljettaa valtavilla avaruusrahtialuksilla jäätä tuolta Marsin uumenista. Vaikka matka on pitkä, niin eihän ne avaruuden lämpötilassa sula. Ehkä vähän rojua tulee mukaan tuolta Maan ilmakehältä. Se vesi olisikin niin ravinnerikasta, että ihminen ei sairastaisi enää koskaan. Osa ihmisistä muuttaisi Marsiin pysyvästi asumaan.

"Marsissa on havaittu hurjia pitkäkestoisia myrskyjä, jotka voivat peittää koko planeetan pinnan. Pölytornadot ovat tavallisia. Napa-alueet ovat jäässä, mutta päiväntasaajalla voi olla jopa +25 astetta lämmintä. Lämpötilaerotko aiheuttavat rajumyrskyt?"

* No missään ei ole ihan hyvä! Ihminen siellä Marsissa kyllä keksii suojakeinot ja keinot käyttää tuota myrskyä energiana, millä lennetään muihin tähtiin.

Huh! Tämäkin jo näyttää aivan tarpeeksi kamalalta! Hiekkamyrsky!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Mars-Neitsyt



Tämän sivun alku on kopsaus astro.fi - sivustolta. Pyrin tähdellä merkitsemään omaa pohdintaani.

Mars Neitsyessä
Olet tarkka kaikessa tekemisessäsi ja usein yksityiskohtien hiominen vaarantaa kokonaisuuden valmistumisen. Tarkkuutta vaativat hommat ovat sinun heiniäsi ja sinuun voi varmasti luottaa, sillä olet tehtävissäsi usein liiankin vaativa itseäsi kohtaan. 
 
 *Tuon tarkkuuden kyllä sekoittaa Jupiter Jousimiehessä 1.huoneessa, joka on syntymäkartalla             neliössä Marsin kanssa. Tykkäisin olla tarkka, puurran joskus mielelläni jotakin pikkutarkkaa näpertämistä, kuten tykkään palapeleistä, japanilaisesta siluettiristikosta, piirtämisestä, mallintamisesta, yksityiskohdista. Hyväkin kun Jupiter tuollaisessa voimassaan heittää minut väliin maailmalle näkemään suurempia laajuuksia ja haastaa silmiäni ymmärtämään ja näkemään enemmän. Sieltä ehkä nousee se halu luoda yhteyksiä myös sosiaalisesti ihmisten välille, kerätä voimavaroja yhteen.

*Mutta väliin todella takerrun johonkin, josta tulee kauhea taakka, kuten nytkin yhteen pieneen historiaosuuteen, joka on vain pikkuriikkinen osa kyläkirjan historiasta. Luulen itseäni tai tekemistäni tärkeämmäksi kuin mitä se on. Oliskohan lievä suuruudenhulluus Jupiterin metkuja?

*Näkisin, että Marsin sekstiili Kheironiin on kuin avoin savuräppänä, jonka kautta saan raikasta ilmaa ja pontta päästä jostakin ässehtivästä olotilasta ulos. Kuitenkin.

*Marsilla on myös kiitollinen kolmio Kuunsolmuni kanssa, jonka kautta kasvan ja kestän haasteita, jopa selviän niistä. Se on kuin sulatusuuni kaikille ideoilleni, missä pitäisi tuottaa jotakin luovaa. Mars auttaa vapautumaan sellaisista möykyistä, joita en jaksa ’sulatella’ enkä ymmärtää. Kuunsolmuni on 5.huoneessa Härässä ja vaatii psykologista ymmärrystä itseäni kohtaan, jotta luovuuden paineet pääsisivät esiin. Ässehdin ja epäilen niitä liian usein, toljotan vain kuin härkä aitauksessa, jonka portti on auki, eikä ymmärrä sitä. 

*Onneksi sillä Kuunsolmulla on lisäksi apuna yhtymänä Pallas Athena, joka melkein samoilla asteilla voisi olla myös kolmiossa Marsin kanssa, sotaisa isänsä tytär, joka on välillä kuin paraskin ’henkiopas’ tuossa luovuuden maailmassa.

*Voi jukra sentään, minulle on annettu kaikki mahdollisuudet. Mikä se sitten jarruttaa? Kirjoittelen tällaisia jonninjoutavia blogeja, kun pitäisi keskittyä johonkin todelliseen!!!

*Saturnusko? Se on kvinkunsissa Marsin kanssa. Tuota kvinkunssia en vain oikein vielä sisäistä.        Saturnushan on luonteeltaan kuitenkin sellainen kriittinen jarruttaja. Ja sillähän voi olla ihan hyväkin vaikutus. Ehkä sen vaikutuksesta en ole koskaan alentunut taiteilijuuteen ilman itsearviointia tai itsekritiikkiä. Siis jarru vai äidillinen suoja, käsi joka pitää kiinni, etten mene liian lujaa enkä korkealle?