keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Marsin ja Venuksen synastriaa

Venus on prikulleen nyt yhtymässä Marsiini, kun samalla on Marsin paluu. Sen täytynee tuoda siihen aivan omaa romantiikkaansa. Marsin analyyttinen työnteko voisi jäädä sivuun. Vai miten?

Ei oikein tuntunut romanttiselta, kun astelin tänään museoon vanhan pitkän lattiaharjan ja kattiloiden kera. Museotavaraa sinne kiikutin. Ehkä se puna, jonka näin miesten ja naisten poskilla englannin keskusteluryhmässä, kun keskustelimme naisen fyysisistä muutoksista lapsesta vanhuuteen, saattoi  olla romanttisempaa. Tai kissat hiertämässä jalkojani, kun avasin silakkapussia. 

Kuu möllöttää ihanasti kuitenkin, ja taivaan näkymät ovat muutenkin mahtavat, varsinkin jos viitsii aamulla nousta viiden kuuden aikaan ylös ja taivas on selkeä.

Joten jätetäänpä toimintalistani tarkastelu ja tutustutaan vähän enemmän mitä tähtikartan Mars osoittaa naiselle kumppaniksi ja mitä Venus miehelle. Siis otan jälleen Nikulan Synastriakirjan esiin tarkastellen sen sisältöä. Pyrin mahdollisimman lyhyesti tuomaan esiin tietoja pääpiirteittäin, sen mitä käsitän. Minkälaista miestä nainen hakee (sen kertoo Mars) ja minkälaista naista mies hakee (sen kertoo Venus)?



Jos naisella on Mars Vaa'assa hänen Animuksensa (Jungin psykologian käsitteet Animan , miehen sisäinen nainen ja Animus, naisen sisäinen mies, polariteetit, ihmisessä olevia psyyken ominaisuuksia, joilla luomme suhteita toiseen sukupuoleen.) etsii vastapainoksi kultturellista ja hienostunutta miestyyppiä,  Jos taas miehellä on Venus Vaa'assa, hän etsii perinteisesti naisellista naista.  

Jos naisella on Mars Skorpionissa, hänellä on sisäinen kuva miehestä  (se Animus), joka johdattaisi häntä syvemmälle ihmistuntemukseen ja joka on peloton ja kriiseistä selviävä. Miehen Venus Skorpionissa, Anima etsii naista, joka voisi ohjata häntä rakkauden syvemmille vesille, ja löytää sitä mitä on seksuaalisuuden taustalla.

Jos naisella on Mars Jousimiehessä, naisen Animus rakentuu mieskuvasta, joka on aktiivisesti etsimässä omaa totuuttaan. Miehellä pitää olla vakaumuksensa, jopa kykyä käännyttää ihmisiä omalle ihanteelleen. Mies voi olla idealisti tai kilpailuhenkinen. Taas miehen Venus Jousimiehessä on otollinen naiskuvalle, joka innostaisi häntä ja laajentaisi hänen elämännäkemystään. Nainen voi olla levoton ja hyvin itsetietoinen.

Jos naisella on Mars Kauriissa, hänen sisäinen Animuksensa etsii miestä, joka hallitsee elämän käytännön, omaa arvokkuutta ja on järkevä. Miehen Venus Kauriissa oleva Anima ihastuu naiseen, joka on vakavaluonteinen, luja ja vaativa. Nainen on hänelle auktoriteetti, johon hän voi luottaa.

Jos naisella on Mars Vesimiehessä, hänen Animuksensa on avoin erilaisille vaihtoehdoille miestä kohtaan, mutta johon ei ehkä halua kiinnittyä vahvasti. Miehen tuleekin olla läheinen mutta samalla kaukana. Oman tiensä kulkijoita. Miehen Venus Vesimiehessä taas luo vetoa naiseen, joka rikkoo hänen omia rajojaan, on älyllinen, aktiivinen ja osallistuva, kokeilunhaluinen.

Naisen Animus Mars Kaloissa haluaa sitoutua mieheen, joka on syvästi tunteva, herkkä ja ymmärtäväinen. Miehellä Venus Kaloissa Anima kätkeytyy, tuo esille herkkiä ja taiteellisia piirteitä, Naisen tunteiden tulee liikkua laidasta laitaan, jopa äärimmäisyydestä toiseen ja on ehkä riippuvainen hänestä.

Naisen Mars Oinaassa Animus luo miesihanteestaan taistelevan, seikkailevan ja hyvin maskuliinisen. Miehen tulee olla itsenäinen ja saa olla jopa aggressiivinen. Taas miehen Venus Oinaassa haavekuva naisesta on hyvin seksuaalinen ja eroottinen. 

Naisen Mars Härässä Animus vaatii, että mies on turvallinen ja luotettava. Usein se voi olla juntti ja hyvin maanläheinen ja  ottaa vastuuta. Miehellä Venus Härässä haluaa rinnalleen naisen, joka on läsnä, hellä ja kehollinen. Naisella tulee olla 'jalat maassa'.

Naisen Mars Kaksosissa kaipaa miestä, joka joka olisi tasavertainen kilpakumppani, haasteellinen ja ärsyttäväkin.  Hän hyväksyy miehen liikkuvuuden ja levottomuuden. Miehen Venus Kaksosissa Anima etsii naista, jolla on älyä, nokkeluutta ja on vuorovaikutteinen esim. kulttuuri-ihminen. Hän saattaa ihastua jopa reippaaseen poikatyttöön.

Naisen Mars Ravussa Animus kertoo miehestä, jolla olisi aktiivisempi rooli ja joka pystyisi luomaan turvallisuutta ja läheisyyttä. Perinteinen miesihanne, joka elättäisi perheensä ja olisi perheen pää.
Miehellä Venus Ravussa luo Animalle samanlaisen perinteisen odotuksen naisesta, joka on perhekeskeinen, ottaa äiti-roolin ja usein on oman äitinsä kaltainen. 

Naisen Mars Leijonassa korostaa Animuksen kautta miehen ulkoisia tekijöitä, eleitä ja näyttämisen halua, se uljas ritari, joka lupaa ehkä kuun taivaalta ja ylistää naistaan, Miehellä Venus Leijonassa taas etsii naista, joka voi dramatisoida tunteitaan ja tapahtumia. Nainen voi olla hallitseva luonne, itsekeskeinen tai jopa narsisti. Ennen kaikkea näyttävä ja miehen arvoa kohottava.

Naisen Mars Neitsyessä hänen Animuksensa kaipaa miestä, joka auttaa häntä oman elämän hallinnassa. Miehen tulee olla aktiivinen, teknisesti osaava ja käytännöllinen. Nainen etsii itsensä täydentäjää. Miehen Venus Neitsyessä  Anima ohjaa häntä naisen luo, joka on palvelualtis, siisti ja moraalinen. Naisen tulee uhrautua ja olla pidättyväinen.

----

Tuo viimeinen on jotenkin totta omalla kohdallani (Mars Neitsyessä). Näköjään sorrun usein miehiin, joiden elementti on maa. Nuoruuden rakkauteni oli Härkä. Ja avioliittoni toimi hyvin Kauriin kanssa. Mieheni Venus on Vesimiehen loppuasteilla. Kellonaikaa minulla ei ole. Vesimies näyttää sopivalta.

Tuo Raimo Nikulan kirja Synastria, ihmissuhteiden astrologia, josta poimin tietoja, on ollut hyllyssäni varmaankin jo kohta 10 vuotta. Nyt kun sitä luen, se tuntuukin ihan helpolta ja mielenkiintoiselta. Olen oppinut kai ymmärtämään jotakin astrologiasta. Mutta ei ole helppoa lainata toisen ajatuksia ja tulkintoja lyhentävästi ja kuitenkin keskeisesti. Joten tämä kirja kannattaa lukea asiasta kiinnostuneen ihan itse. Kirjasta löytyy paljon kiintoisaa luettavaa, jos haluaa ymmärtää miten kahden ihmisen välillä toimii astrologia ja sitä kautta myös syventää ymmärrystä toista kohtaan.

Ehkä nyt on sopiva hetki lämmittää savusauna ystävälleni.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista 3: Miten toimivat Venus ja Jupiter yhdessä?

Edelleen vilkaisen toimintalistaani, jonka tein itselleni tässä muutama  viikko sitten. En ole kaikkea siitä muistilistasta vielä yliviivannut. 

Arkisesta näkökulmasta toimintalista taustalla lennän avaruuteen. Kosmisessa taustassa on suurin vaikutus kaikkeen tuolla yleisellä tasolla Jupiterin oppositio Chironiin, minulla itsellä Chironin oppositio Marsiini (Chironin kierto noin 50 vuotta), joka on pisimmin vaikuttava transiitti kartallani. Sitten vasta tulee Jupiterin yhtymä Marsiin ja Venuksen ja Marsin liikkeet. Tietenkin Marsin paluu on yksi luku omassa merkityksessään ja jatkunee tulevat kaksi vuotta. 


Olen hyvin vähän kohdistanut huomiotani Venus-planeettaan ja sen transiitteihin. Nyt yritän hakea ymmärrystä siihen, varsinkin, kun se on 15 asteen yhtymässä yleisellä tasolla Jupeteriin ja lähestyy minun karttani Marsia. Taivaallahan niiden upea yhtymä pitäisi ihan silmin olla havaittavissa. Paitsi, että kolmikko on taivaalla Leijonan merkissä (kuten tiedämme yhtä merkkiä jäljessä). Kun vain tietäisi selkeän sään ja heräisi niin aikaisin, että näkisi!

Tässä Ursan tiedote:

Planeettakolmikko viihtyy aamutaivaalla

Kirkkaat planeetat Venus ja Jupiter sekä punertava Mars oleilevat aamutaivaalla ennen auringonnousua koko loppuvuoden. Erityisen lähekkäin planeetat ovat lokakuun lopussa noin 18.-26.10. jolloin Jupiter vierailee ensin aivan Marsin, sitten Venuksen vieressä. Kapea kuunsirppi vierailee kolmikon luona 7.11.



Nyt etsin apua Astrologian Taika-sivulta! En löytänyt päiväystä tälle sivustolle, minkä hän on nimennyt "Vahva Jupiter ja ystävänsä Venus" tässä, mutta Jupiterista hän mm. ajattelee näin:

"Jupiter vapauttaa, emmekä aina osaa hyväksyä vapautumisen teemaa luontevana. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna Jupiter kuitenkin näyttäisi vapauttavan meitä asioista, joista irtautuminen suuren mittakaavan tasolla johdattaa parempaan."

Ymmärtäisin, että Venus on kuitenkin Jupiterin alaisena. Jos ajattelen Venusta rakkauden, arvomaailman ja kauneudentajun energiana, voisi Jupiter laajentaa sitä pelottavastikin. Tapasin juuri erään ystäväni, joka oli pelästynyt omia ulottuvuuksiaan seksuaalisessa mielessä. Neitsyt-energia palauttaa pian järkevyyteen ja perääntymiseen tässä. Hän analysoi pitkään minulle käytöstään ja oli huolissaan reaktioistaan. Hänellä on Neitsyt samassa 9. huoneessa kuin minullakin, mutta siinä lähellä kolmivaljakko on tulossa yhtymään Saturnuksen kanssa. Minulla on puhdasta tilaa filosofoida näitä energioita Marsini näkökulmasta, mikä sekin voi täräyttää minua suuntaan tai toiseen.

Uskoisin kuitenkin, että Jupiter ja Venus jo yhdessä takaavat seuraelämän loistoa ja huomiota siellä. 
Kirjat eivät paljoa reagoi Venuksen transiitteihin. Ne kun vilahtelevat tuosta vain päivän tai parin jälkeen. Eikö tämän pitäisikin avata sydäntä ja läheisyyden tarvetta? Viimeistään Venuksen ja Marsin yhtymässä tulisi löytää jotakin hellää vierelleen, muuten elämän turhautuma voi purkautua pahan kiukkuna, ja syytön lähimmäinen voi saada myrskyn päälleen.

Tässä yhteydessä tekee mieleni kurkistaa Nikulan Synestria-kirjaan, jonka lukemista olen aina vain siirtänyt. Venushan on Marsin vastapari. Marsin merkki kertoo hyvin paljon siitä, minkälaiseen vastapuoleen tuntee vetoa ja mikä hänessä tyydyttää. Koska em. ystäväni Mars on Vaa'assa, on hänellä aika korkeat ihanteet miehestä. Hänen pitää olla sosiaalinen, elämää jakava, ottava ja antava. Siis turha ystäväni on pelätä, että jokin vietti ohjailisi häntä, Itselläni Neitsyt-Mars taas odottaa toiselta hyvää elämän hallintaa ja käytännöllisyyttä. Se vastaa hyvin minun Rapu-Venukseeni.

Jos tällainen ystävä on lähettyvillä, niin Jupiterin kuvioissa hänen arvonsa saa varmaankin ylennyksen.  

Kun tämän kaiken pohjalta lähden takaisin toimintalistaani, niin huomaan siellä monta seikkaa, joka myös antaisi enemmän kauneudentajuista ja viihteellistä arvoa pihamaalleni, puutarhaan ja kahvilaan. Kunhan saan sen tehdyksi. 

Ilmankos kaunistelen esim. Linnamäki-ruusun vuoristoratamaista tukea pajupalloilla tai kiillotan autoani tai yritän paikata vanhoja vaatteitani. Arvossa nostan sellaisen vaatteen arvoa, jonka kanssa viihdyn, siinä missä nostan myös ystävän arvoa, kun hän antaa minulle käytännön vinkkejä.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista 2; Jupiterin taikasauva!

Neitsyessä on tällä hetkellä myös Venus 14 astetta, Jupiter 15 astetta ja Mars 18 astetta. 

Jatkan siitä mihin jäin edellisessä postauksessani, jossa puhuin Chironista. Nyt on Mars tullut prikulleen oman Marsini paluuseen. Jupiterkin siihen jo on vaikuttamassa. Venus tulee vikkelästi perässä ja vikkelästi sen ohittaakin. 

Kodissani on ollut ääniä viimeiset viikot. Petejä olen petaillut ja ruokaa miettinyt. Elänyt sitä kaikkea sylin täydeltä, sillä sitten on väliin taas hiljaista. Olen onnellinen, että minun kotini kelpaa. Että minun seurani kelpaa. Ruokani kelpaa. Tekemiseni kelpaa. Ei nämä asiat ole aina itsestään selvyyksiä.


Jupiterin yhtymä Marsiin on astrokalenterista (astro.fi) luettuna niin hauska, että laitan sen tähän:

"Ellei ole tottunut katselemaan elämää välitöntä elämänpiiriään laajempana, kaikkialle yltävänä katkeamattomana tapahtumien ketjuna ei ole helppo ymmärtää kuinka suuri merkitys jokaisella teolla, askeleella ja jopa mielenliikkeellä on kosmiselle luomistapahtumalle. Jotta pikkuhiljaa jokainen meistä pääsisi jyvälle elämän todellisista vaikuttimista ja omista mahdollisuuksistaan rakentaa itselleen juuri haluamansa tulevaisuus annetaan meidän käteemme kerran kahdessatoista vuodessa taikasauva. Taikasauva jonka liikkeet mukailevat joka ainoata ottamaamme askelta tämän transiitin vaikutusaikana. 
Sinulla on nyt mahdollisuus päästä testaamaan tällaista aikaa omassa elämässäsi. Kaikki niin isommat kuin pienemmätkin asiat joita teet ja toteutat sisäisen ja ulkoisen innostuksen vallassa tämän jakson aikana tulevat etenemään uskomattomalla vauhdilla tuoden tullessaan menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Elämän lottovoitto on nyt luvassa kunhan vain muistat jättää kupongin kioskille. "


Eli kerran 12 vuodessa saan taikasauvan käsiini. Jospa nuo toimintalistan viime sivulla olevat yritykset saada jotakin aikaa, ei vain tässä, vaan ympäristössäni myös, todella tapahtuisi. Pitää vain uskoa hyviin lupauksiin. Pitää vain uskoa, että heilauttelinkin taikasauvaa huomaamattani. Taikasauvan ansiosta villikissa joutui häkkiin. Taikasauvan ansiosta nyt on lähimetsästä kaadettu kaksi uhkaavan lahoa koivua. 

Taikasauvalla olen saanut ainakin tarmoa laittaa käytäntöön niitä töitä, joita nimesin toimintalistaani tehtäväksi pihamaallani ennen lumen tuloa. Vips ja vips vain jotakin heilauttelin. Tosin poikani oli minua auttelemassa. 

Kuuntelin erästä naapuria tuossa pöydän ääressä. Hän kumosi kaiken minun hyväuskoisuuteni ja aloitteellisuuteni asioihin. - Ei ne virkamiehet välitä mistään! Ei se noin vain toteudu! Ei, ei, ei. jne. 

Huh! Hän pitää itseään realistina. Missä kulkee raja luottamuksen ja uskon myötä ihmisiin, kun joku leimaa sen utopiaksi ja hakee realismia? Missä kulkee realismin ja negaatioiden raja? Onkohan sekin uskomus? Uskon, että olen positiivinen. Uskon, että olen realistinen. Uskon, että kun yritän, niin jotain toteutuu. 

Jupiterenergia on parhaimmillaan antamassa tuota uskoa. Ainakin jupiterimaiseen ihmiseen. Uskon ainakin sen verran astrologiaan, että tällaisilla transiiteilla on hyvä tarttua asioihin, ja laittaa jotakin alulle. " Lapsen syntymä saattaa lähteä alulle tämän transiitin aikana", kerrotaan Stenbergin ja Lehtirannan Astrologisissa sykleissä. Jopa näin unta tällaisesta. Lapsen syntymästä. Se on aina tiennyt itsellä luovan voiman virtaamista. Halua synnyttää jotakin. " Luottavaisesti voit käyttää tätä voimaasi hyväksesi, kunnes seinä tulee vastaan", luen Nikulan transiittikirjasta. Seinä voi olla voimien loppumista, itsekkyyttä, piittaamattomuutta tai oman egon pöyhistelemistä. Tätä kai se minulla on.

Cafeastrology:
Jupiter transits conjunct natal Mars Your energy levels and your competitive spirit expand with this transit. Be cautious of immoderation at this time, especially if your natal Mars is afflicted. Overestimating your abilities is possible. However, if some level of moderation is employed at this time, this is an excellent time to gather the courage to start something new or enterprising. Taking up a new physical activity is a possibility. At this time, you are drawn to traditionally male qualities and strength. You may attract people who symbolize these energies to you, and/or you may develop your confidence and courage at this time. You do things in big ways, and your libido is increased. Positive thinking can work very much in your favor. You expect to win, and this attitude can go a long way towards getting what you want.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista: Jupiter, Mars ja Venus Neitsyessä

Vitsiksi ihan voisin nimetä sen, että samoihin aikoihin, kun Jupiter siirtyi Neitsyeeseen, tein pitkän listan kaikesta syystoimista ja kaikista asioista, mitä pitäisi toimittaa tai panna alulle. 

Nyt sitä listaa on pikkuhiljaa purettu yliviivaten toimitettuja asioita. Purettu niitä niin ahkeraan, ettei ole astrologialle ollut aikaa.


Ensinnäkin. Olen ottanut hyvinkin monenlaisiin ihmisiin yhteyttä saadakseni parannusta ympäristön suhteen, ei vain omani, vaan yleisen. Kaikenlaista hyvää on luvattu. Näkisin tämän toiminnan liittyvän omaan Chiron oppositio Mars. Vahva jupeterimainen luonteeni nousee pintaan usein syksyn tienoilla tai silloin kun Neitsyt Marsini vahvistuu. Nythän siihen on yhtyneenä pian Venus, Jupiter ja itse Mars. Katselen ympäristöäni tarkemmalla silmällä, niin omaani kuin laajemmaltikin. 

Voin kertoakin tuosta pienin esimerkein. Olen pelastanut erään villikissan turvaan talven kylmiltä. Olen pyytänyt yleisen parkkipaikan korjaamista ja laajentamista tässä. Olen huolissani naapurimetsän vanhoista koivuista myrskyn tullen. Olen pyytänyt apua erääseen rikkonaiseen siltarumpuun. Olen keskustellut lähiseudun kauneimmasta hongistosta, joka vielä on pystyssä. Ja olen kaivanut esiin osoitteen Punaiselta Ristiltä, jonne voisin viedä vaatteita. Jne...

Siis olen työntänyt nokkani sellaiseenkin joka ei minulle kuulu. 

Kuinkahan monet suomalaiset ovat tämänkin kuun aikana tarttuneet asiaan, joka ei heille kuulu, Onneksi (viittaan nykyiseen kansainvaellukseen)! Jos kuitenkin tuolla menttaliteetilla "ei kuulu" elettäisiin tällä planeetalla, ihmiskunta ajautuisi perikatoon. Jokainen joskus tarvitsemme toisen tönäisyn, toisen avun ja toisen avuttomuudenkin kohentamalla omaa arvoamme. Yritämme elää ihmisiksi, Toiset auttaen, toiset taistellen vastaan.

Hirveästi minulla asioita mielenpäällä. Nythän on yleisesti Jupiter oppositio Chiron (Khiron)!  Tässä Liisan Taivaanmerkit-sivulla tästä enemmän. Joten ensin yritän tässä jotakin ymmärtää Chironista.

Noukin hyllyltäni Raimo Nikulan kirjan, jossa hän kertoo Chironista (Khiron tai Kheiron). Otan tähän poimintoja ensin tämän asteroidin arkkityypistä:
- Kheiron eli kreikkalaisessa mytologiassa kentauri. Kentauri taas tarkoittaa "sitä, joka kokoaa härät yhteen."
- Kentaurit olivat kuokkavieraita.
- Kentaurien hillitön, "ylimaskuliininen luonne"
- Kentaurit vaelsivat ...etsivät mitä voi käyttää hyväksi. Kentaurit symboloivat raakalaisuutta ja barbaarisuutta.
- Kentaurien tehtävä yleensä näyttää olleen myyttien mukaan uhrata elämänsä korkeamman, Herakleen edustaman tietoisen edistyksen, hyväksi. 

Näistä viitteistä voi lukijakin jotakin omia Kheironiinsa. Ja yleiseen maailman menoon.

Kheironin tehtävä-osiossa Raimo Nikula on ottanut viitteeksi Rollo Mayn seuraavan ajatuksen:
" Kyky muuttaa muita ihmisiä syntyy kohdattuamme omat vastoinkäymisemme. Haavoittuneet ihmiset ovat parhaita parantajia. Me parannamme itsemme haavojemme avulla. Parantamalla muita, kuten shamaanit tietävät, me pystymme itse terveinä."

Tuosta voi olla monta mieltä. Itse olen tavannut monta parantajaa, jotka eivät ole pysyneet itse terveinä, vaikka ovat osanneet parantaa muita ihmisiä. Eikö he ole sitten tarpeeksi 'haavoittuneita'?

Joka tapauksessa näistä mietteistä Nikulalla nousee esiin Kheironin vaikutus uhrauksesta korkeamman tietoisuuden hyväksi. Mietin, että kaikki se, mitä juuri maailmalla tapahtuu, tapahtuu silmiemme edessä ilman, että ymmärrämme kaiken sen perimmäistä tarkoitusta, koska emme ole siitä tietoisia. 

Nikula ottaa esiin Kheironin uhrautumisen Uranuksen hyväksi. Uranus, jota kutsutaan uuden tietoisuuden valoksi, jopa New Age siihen liitettynä. Näen, että Nikula on syvästi pohtinut Kheironin tehtävää, koska se on liitteenä ainakin minun ostamassani painoksessa. Hän sanoo: "Kheironin lopullinen tehtävä on jalostaa ihmistä vastaanottamaan ne voimat ja kyvyt, joiden ansiosta hän ei enää ole viettiensä hallitsema luonnonolento ja sinällään haavoittuvainen, vaan jumalten kaltainen olento."

Se on paljon sanottu. En tiedä minkä tiedon pohjalta tällaista kirjoitetaan. Myönnän, että en vieläkään ole kunnolla tarttunut Melanie Reinhartin Chiron-kirjaan. Enkä sen vuoksi voi syventyä vielä enempää Chironiin. Riittää kun nostan esille itselleni ja ehkä lukijoillenikin näitä minusta varteenotettavia huomioita. Kheirontietoa ei tule analysoida, eikä punnita, vaan se olisi otettava vastaan suorasta tietoisuudesta. Miten?

Miten se nyt on yleisestikään mahdollista, kun Kalat-Chironia on vastassa analysoiva ja järkevyyttä kannattava Neitsyt-Jupiter ja minulla Neitsyt-Mars? Aika osuvaa kaikki tämä juuri turvapaikanhakijoiden ja turvaa antavien sanan käytössä. Yritetään järkeillä. 

Edelliseen viitaten muistan ajan, kun olin Ruotsissa 22-vuotiaana. Työskentelin perheessä, jonka äiti oli palkattu ulkomaalaisten 'pakolaisten' opettajaksi. Kuuntelin hänen kertomana sitä ihanneajatusta, kuinka näitä Afrikasta ja muualta tulleita ihmisiä opetetaan 'sivistyneiksi ruotsalaisiksi'. Mietin jo silloin, ottavatko ruotsalaiset vastaan sitä lahjaa, mitä kenties näillä ulkomaalaisilla 'sivistymättömillä' olisi antaa ruotsalaisille. Että se ei jäisi yksipuoliseksi, omaa kulttuuria korostavaksi ja toista aliarvioitavaksi vuorovaikutukseksi.

Ja muistan myöhemmältä ajalta, kun vierailin Ruotsissa siskoni luona juuri, kun oli esim. leipurien lakko. Ruotsalaiset jäivät ilman leipää, kun sitä ei kaupasta saanut ja hiivakin loppui. Ulkomaalaiset taisivat juuren teon säästämällä leivänmurusiaan ja nostattivat hyviä leipiä. He opettivat sen ruotsalaisillekin.

Tarkoitan näillä esimerkeillä sitä mitä nyt on tapahtumassa. Mihin asetamme itsemme ja avuntarvitsijat? Jupiter oppositio Chiron voisi opettaa paljonkin!

Tietenkin mietin sitten omaani Chiron oppositio Mars. Neitsyt Marsini, johon ovat nyt vaikuttamassa Venus, Jupiter ja itse Mars. Pystyykö Chiron keskustelemaan itseriittoisuuteni kanssa?

Aika mielenkiintoista tämä kaikki, eikö totta?!

Cafeastrologi: Jupiter transits opposition Chiron
#Your personal, spiritual, or cultural values may undergo questioning. Problems can arise if you have been devoting too much time, interest, and energy to a specific area to the exclusion of other goals. You may feel challenged to conform to the expectations or traditional standards of the people in your personal or professional life at this time. You are apt to have more faith in your own visions and truths, which you may tend to carry to the extreme. You are inclined to overstate your beliefs, thus creating problems and confrontations with others during this period.
  

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Merkurius yhtymä Mars, Neptunus ja MC

Kaikessa toimintaan liittyvässä on myös hauska seurata arkea Merkuriuksen näkökulmasta.

Merkurius sanansaattajana, opettajana, opiskeluna, kaupankäyntinä, lyhyinä matkoina sekä järjen käyttäjänä ja analysointina, on tärkeä, mutta nopeasti toimiva planeetta liittyen sen kiertoon Auringon ympäri lähinnä sitä. Sen transiitti kestää vain noin 2 päivää. 

En paljoakaan ole kiinnittänyt huomiota Merkuriuksen transiitteihin, kun en muutenkaan ehdi kaikessa astrologiassa olla mukana. Mutta juuri nyt, kun Merkurius perääntyy siellä missä sijaitsee toimintaan liittyviä kohteita, kuten Mars ja MC-akseli, on mielenkiintoista seurata, miten se on kohdistanut energiaansa arkipäivääni ja osoittanut kykyäni toimia suhteessa alitajuntaani ja elämäntilanteisiini. 

Hetken eläjä!

Merkurius osoittaa ehkä juuri ne oppimistapahtumat, joihin olisi syytä usein tarttua eikä antaa mennä tuosta 'viuh' ja etsiä syyllisiä ulkopuolelta, jos jotain menee päin honkia. 

Esimerkiksi elokuussa suurimman kesäkahvilani tapahtuman ja viimeisen aukiolosunnuntain aikoihin Merkurius oli yhtymässä Marsiini, jolloin sain olla kieli keskellä suuta ilmoittamisien ja aikataulujen kanssa, että kaikki toimisi. Onnistuin! Kiitos analysoivan ja tarkan Neitsyt-energian!

Merkurius on nyt ehtinyt jo Vaaka-huoneeseeni ollen yhtymässä Neptunukseeni ja MC:hen juuri ennen perääntymistään, eli toisintoyhtymät ovat olleet miltei peräkanaa syyskuun päivinä, joilloin myös tarkkana suunnittelin nk. lomaani ja etsiskelin kissoille hoitajaa. Se teetti töitä ja kiemuroita, mutta onnistui! Vaaka-energioissa pitää ottaa huomioon niin monta asiaa laidasta laitaan. En voi olla silmäilemättä tietenkään tässä myös Marsin kuviota, jotka ovat olleet iloisissa sekstiileissä ja varmaankin myötävaikuttaneet onneeni saada asioita järjestykseen. Lokakuussa ei mitään suurempia kuvioita esiinnykään paitsi Jupiterin yhtymä omaan Marsiini kuun puolivälissä. 

Lokakuun astrokalenterini on hauskasti täynnä Merkuriuksen transiitteja mm. sekstiilejä. Tosin Merkuriuksen neliötä Merkuriukselle pitää varoa. "Mikäli sinulla on elämässäsi asioita, joita olet puheillasi muunnellut tai vääristellyt niin nyt on suuri vaara lipsauttaa sellaista mitä et ikimaailmassa haluaisi julkistaa. Jos maltat olla selittelemättä erheitäsi niin kaikki menee ihan hyvin." Liite astrokalenteristani astro.fi-sivustolta.

Perääntymisessään Merkurius ei kiepauttele kuitenkaan Marsiini asti, mutta muistuttaa Vaaka-Neptunuksessani pitää ideani ominani ja tehdä niille jotakin. Tosin olen käynnistänyt jo muutaman jutun, onhan nyt otollinen aika. Toivon niille onnea! 

Merkurius perääntyy 18.9 - 10.10, joten tarkkana pitää olla tällaisena aikana! Kauniisiin lupauksiinkaan ei aina pidä uskoa. 

Keskitaivaan eli MC:n Merkurius tavoittaa nyt kolme kertaa: "Juttu luistaa ja kynä kulkee työelämään liittyvissä asioissa paremmin kuin aikoihin ja nyt onkin aika pistää jengoilleen asioita jopa vuoden tähtäimellä."  Myös astrokalenterista.

Näinpäs tehdään kaikesta huolimatta!

En tiedä miksi yhdistän perhosen Merkuriukseen, mutta katsopa kuinka kaunista on perhosen hidastettu lento tässä.



lauantai 3. lokakuuta 2015

Marsini kierros lopullaan kiitossekstiileillä; olenko kasvanut?


Astrologisella kartallani menossa Marsin sekstiilit stelliumiini (Merkurius, Venus ja Aurinko) ja kiitosten aika!


Länsimaisen elämäntavan kiitokseen katsotaan kuuluvaksi yleensä ulkopuolinen kiitos; raha ja kunnia, huomionosoitukset. Menestystä luvataan astro-foorumillakin. Jopa henkisen astrologian edustajat puhuvat  hyödyntämisestä.


Onneksi on olemassa myös toisenlaista filosofiaa, jossa kiitoksen  voi kääntää sisäänpäinkin. Esimerkiksi kuinka on pärjännyt itsensä ja heikkouksiensa kanssa? Minkä on antanut määrätä ja käskeä itseä? Kuinka on pärjännyt läheistensä kanssa? Oletko onnistunut jossakin ehkä pyyteettömästi tekemään jotakin toiselle tai itselle, ilman näyttämisen tarvetta? Oletko onnistunut pitämään itsesi kurissa? Onko kasvaminen ollut mahdollista? Kuinka paljosta siis voit kiittää itse itseäsi ja tekemisiäsi?

Tulee mieleen filosofi Martin Buberin eräänlainen ihmissuhdeteoria "minä-sinä" ja "minä-se". 
Tätä voi käsitellä niin itsen ja ulkopuolisen suhteessa kuin myös keskusteluun itsensä kanssa. Rakastuessaan toinen on Sinä suurella ässällä, mutta ihmeellisen pian tapahtuu ilmiö, että 'sehän' siinä on. Toinen esineistyy. Voisko näin käydä oman Minänkin kanssa? Minän Sinäkin esiinneellistyy, jos hemmottelet sitä maallisella pikailolla. Ostat vaatteen. Heps. Se lojuu seuraavana päivänä jo nurkassa. Ostat herkkua. Pian se möyrii inhottavasti vatsassa. Jos muistaa, että ihminen on jumalallinen olento, sitä pitäisi huomioida enemmän henkisesti. Sen pitäisi sallia olla minun Sinä suurella ässällä, kunnioitettavasti.

Miksi tällaista tulee mieleen? Koska sekstiili on kuin vähän ennen maalia. Tiedät jo sijoituksesi. Voitko olla kiitollinen suoritukseesi? Voitko olla ylpeä siitä? Teitkö parhaasi? Vai petyitkö? Ei suhteessa muihin, vaan suhteessa itseen. Voitko kutsua minää Sinuksi, joka teki parhaansa, vai onko se jokin mitätön raukkis tai luuseri? SE! Ei kukaan voi tuomita minua niin alas kuin minä itse. Ei kukaan voi kiittää niin syvältä kuin minä itse itseäni. Näin ajattelen.

Tässä puhuu itsekeskeinen napa-Rapu Marsini ollessa filosofisessa Neitsyt-huoneessa numero 9. Minä on turkasen tärkeä käsite. Turhaan ihmiset varovat käyttää minä-muotoa. Subjektiivisuus on joskus melkein kuin negatiivinen kirosana, halvempi muoto objektiivisuudesta. Entäs jos käy keskustelua itsensä kanssa unohtaen muut, toisten hyssyttelyt, kehumiset ja negatiiviset leimat? Siinä subjektiivisuus kirkastuu, suorastaan kristallisoituu. Subjektiivisuus on enemmän totta kuin objektiivisuus.

Vaikka Marsista sanotaan, että se ei kysele, toimii vain, eikä siinä mitään voi, niin näkisin kuitenkin että sekstiili on palaamista asioihin, miten itse on asennoitunut tuohon energiaan ja tapahtumiin. ja kuinka on osannut käyttää Marsin tarjoaman energian toimissaan. Planeetathan ovat aina antamassa tai rajoittamassa energioita. Suuri kiitos itselle voi olla jo tämän kaiken ymmärtämisessä! Miten toimit siinä mitä edestäsi löysit? Kun Mars toimii, sen voi antaa jyllätä rauhassa, syyttää ympäristöä siitä mitä tapahtui tai tarttua itse sen energiaan

Marsin kahden vuoden kierros alkaa taas olla lopullaan. En voi kiittää itseäni ainakaan siinä, että se mitä aloitin silloin pari vuotta sitten, olisi valmistunut ja valmiina työnä käsissäni. Mutta voin kiittää siitä, että harkitsin vielä asiaa ja peräännyin oikealla hetkellä. Voin kiittää itseäni kärsivällisyydestä, pohdinnasta ja ehkä myös silkasta onnesta. Sillä jos tuo edellä mainittu tekemiseni olisi nyt valmis, se olisi virheellinen ja puutteellinen. Joten uuden tiedon ja kokemuksen kautta viisastuneena aloitan jotakin uudelleen juuri Marsin paluun tienoilla. Nyt on vielä puutarhahommia ja vieraita.

Joten Marsin  sulkeutuvien sekstiilimäärien (stelliumiini) lupaamaa kiitosta ulkopuolelta saan kai tässä turhaan odotella. Jos oikein tekemällä astrologiaa suotuisammaksi tässä, niin löydän kiitokseksi oman harkintani siinä, etten ole mennyt hurjastelemaan, vaan olen jupiterimaisesta tyylistäni poiketen harkinnut ja perääntynyt. Kiitos siis itselleni. Olen kasvanut!

Mars on jälleen Neitsyessä. Sillä oli neljä vuotta sitten retroilua Neitsyessä, jolloin innostuin tutkimaan Marsin kulkua. Olenko tosiaan pitänyt astrologista blogiani pian neljä vuotta! Hurja tuo ajan kuluminen! Mars on aivan liian nopea!

Jotenkin tuli mieleen tästä Joutsenlampi-baletti!