torstai 31. joulukuuta 2015

Blogikirjoittelemista viisi vuotta!

Oli syy ostaa kukkia pöytään! Kaksi ruusua 5-vuotiaalle ruusublogilleni. Sen oikea syntymäpäivä on kuitenkin vasta 9.1.

Kun kerran astrologiaa harrastan, haluan käydä tämän blogin sivulla läpi blogin syntymäkarttaa ja myös auringonpaluukarttaa sille. Vähän katsella menikö homma kuten syntymkartta näytti ja mitä tulevaa sillä olisi blogille tarjota. Samalla se on myös ruusutarhani kartta, sillä siitä hetkestä päätin perustaa ruusutarhani. Ja nythän se on jo aika laaja, jopa 70 ruusupensaslajia kasvamassa ja ensi kesäksi olen tilannut lisää.



Kirjoittaa blogia, blogeja jopa, näin pitkään ja aika vilkkaasti, on aikamoinen sija jo arkipäiväisessä elämässäni. 

Minulle se on ollut tervetullut vuorovaikutustapa täällä pikkukylän metsämaisemissa. Tai oikeammin se on jonkinlaista muistojen keräämistä ja elämisen purkua, keuhkorakkulan puhaltamista. Muiden blogien lukemisesta saa aina sitten uutta oppia ja pontta. Meitä on aikamoinen porukka! Kaikkea ei ehdi lukeakaan.

Ruusutarha, kissat, astrologia ja kahvila! Aikamoinen aihepiiri. Ja ruusuista tämä kaikki alkoi.

Tässä kartta, jonka syntymäpäiväksi tuli se ensimmäinen blogisivu "Miksi juuri ruusu". Ehkä myös kartta siihen jotenkin vastaa. Transiitit ovat tuossa vanhoja, joten niistä ei tarvitse välittää.


Eräs astrologiystäväni antoi siihen tällaisen kommentin: Tuo luku 9 on itelle ainakin Pluton ja Marsin luku, muutoksen luku ja myös jäähyväisten luku ja jos oikein olen ymmärtänyt niin kirjoitat blogissasi unelmasta (Merkurius sekstiili Neptunus, joka toivottavasti toteutuu tulevaisuudessa, Merkurius neliö Uranus-Jupiter)jonka haluat toteuttaa eläkkeelle jäätyäsi.
Eli jäähyväisiä ja samalla valmistautumista uuteen. Mielen työstämistä monelta kantilta Ruusutarhan suojissa.

Siis aika itsekeskeiseltä tuo homma näyttää kartalla. Itselle kaikkea enimmäkseen kirjoittelinkin saadakseni itseni liikkeelle ja pysyäkseni pystyssä. Mieheni todella kuoli keväällä 2011 pitkän ja monen sairauden jälkeen. Loin ruusutarhaa mieheni muistolle. Sittemmin huomasin, että ruusutarha auttoikin minut pystyyn. 1. huone on täynnä voimallisia planeettoja ja Kuunsolmu askendilla. Oli pakko tarttua maanläheiseen toimeen (Kauris), vaikka resurssini kaikkeen olivat aika rajalliset (neliöt Saturnukseen) jo taloudellisista syistä. En edes tiennyt vielä pystyisinkö tässä asumaan. 

Kauris-voittoisesti olen sekä blogiani että ruusutarhaani hoitanut. Totuudellisesti. Vastuullisesti, tietoa jatkuvasti etsien ja tutkien, kirjoja lukien, toisista blogeista oppia ottanut. (Uranus yhtymä Jupiter). Rakkaudellakin (edellisten planeettojen kolmio Venukseen). Kameraanikin olen parhaani käyttänyt. Mitä ihmettä kaikella tällaisella sitten tekee? Mitä varten se on? Sanotaan, että tärkeintä ei ole se mitä on saavuttanut, vaan se prosessi jossa rakentaa jotakin. On kiinni elämässä!

Silloin oli Kuu Kaloissa. Kuin myös omalla juurikartallani. Tunteiden kautta kaiken kylvöä! Kun blogini ja ruusutarhani alkuvauhti oli parhaimmillaan, progressiivinen Kuu oli Oinaassa. Nyt se on Härässä, joten turvallisin mielin olen tähän kaikkeen paneutunut ja nyt asettunut. Olen siinä kiinni, koukussa ja hyvillä mielinkin. Pysyvyyttä tarvitaan ja maata jalkojen alle! Härässä se on tulevat kaksi vuotta. 

Otin Auringonpaluukartan tähän: 



Ruusublogini kuin myös ruusutarhani yllä olevalla kartalla näyttää jo suuntautuvan enemmän ulospäin vaikkakin haasteellisella tavalla. Ascendenttina Jousimies ja MC:lle sijoittuu T-risti, kuten myös Saturnus siihen yhtyneenä. Se mitä puutarhassa touhuan ja blogissa kirjoitan, on vastuullisempaa, kriittisen silmän alla. Sallia puutarha ja koti avoimeksi yleisölle (Mars oppositio Jupiter), ei ole helppo juttu. Työtä riittää. Kuulun kaiken ohessa Avoimiin puutarhoihin, Suomen Ruususeuraan ja lisäksi lähdin mukaan kanadalaisten ruusulajien koeviljelykseen. Kahvilani auki edelleen kesäisin. Toivottavasti jaksan ja viihdyn siinä tulevanakin kesänä. Onhan Uranus kolmiossa Jupiterin kanssa sekä Aurinko kolmio Kuu. Rosengard-asteroidi sekä Diana (arkkityyppini) ovat yhtyneenä turvallisesti Härässä ja ihan sopivassa huoneessakin. Diana metsäkauriineen on puutarhani todellinen kuningatar (luonto itse). Itse olen haltija.

VOI PETO!!! Tuossa edellä olen kuvannut viime vuoden Auringonpaluukarttaa. Eräs tarkkanäköinen ystävä sen huomasi. Kiitos hänelle. Mutta annan edellisen tulkinnan siinä olla, koska sen viesti pitää paikkaansa edelliskesältä. Nyt tulevaan, eli tuo kartta yllä on tulevan Auringonpaluukartta vuodelle 2016.

Ja mikä muutos! Siis sekä ruusublogini että ruusutarhani avautuvat yhä enemmän yleisölle! Eikä ihme. Olen tutustunut niin moniin ruusuhulluihin puutarhureihin. Ascendenti on Rapu. Kodissanihan tätä kaikkea ylläpidän, omassa pesässä. Onhan sekin kasvussa tavallaan remonttien myötä.

IC:n kulmalla on tosin nyt Aurinko-energiani Kauriissa. Myös Pallas-Athene. Taidan tarvita tuota energiaa rutkasti ensi kesänä ja tulevana vuotena. Innostuksestahan sitä saa. MC laajentuneessa Vesimies-energioissa. Rosa-asteroidi Kaloissa. Ei kai taas tule märkä kesä!?
Rosengard esillä kovasti, Leijonassa. Diana-kuningattareni yhtymässä Marsiin. Voi tulla vipinää ensi kesänä. Sekä blogiini että ruusutarhaani.

Haasteita elämässä pitää olla! Pelko pois! Olla olemassa ihmisenä muiden joukossa, on hyvä tunne.
Astrologinenkin näkökulma näyttää kahta valintaa: Jos hirvittää, niin lopeta! Jos haluat sisältöä enemmän elämään, niin jatka. Minä jatkan.

PS. Eipäs silti! Blogini Marsin kyydissä täyttää vuosia pikkuisen aikaisemmin, nimittäin 4.1. Mutta vain 4 vuotta. Onhan siinäkin jo ikää. On oppinut seisomaan, kävelemään ja jopa juoksemaan! Puhumaankin! Oppia monenmoista... Onnea sillekin!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Mitä on elämän hallinta?

Puhun hetken omasta transiittitilastani kartalla, sitten haluan Millerin äänen esille.

Työnakseli piirtyy kartalle sen hetken mukaan, kun aurinko on korkeammalla, on keskipäivä ja pitäisi olla silloin pirteimmillään. Itselläni on joulukuun ehkä vaikuttavin transiitti Marsin yhtymä MC:lle. Ja aikahan on tietenkin minulle se pirtein!! Yöihmisenä minulle tämä kaamos on jotenkin aina ihan omaa aikaa. Saan käpertyä omaan tilaan ajatuksieni ja tekemisieni kanssa. Ja silloin luovuuteni virta on voimakkain. Joten hyvin oikeaan hetkeen tulee tuo työn transiitti. Minulla on tosiaan monta sisältöä 'työn alla'. Kiitos transiitin lähettämästä energiasta!

Yksi työ, missä harjoittelen, on horoskooppien tekemistä taas tonttumaiseen tapaani, Joulu(astro)kalenterini tuolla ruusublogin puolella. Ehkä haluan sillä vähän herättää toisenlaisiakin ihmisiä miettimään, mitä taivas tarjoaa ja esittää taivaanmerkkien symboliikkaa. Olenhan Jupiter Jousimies 1.huoneen edustaja.




Minulle jo nuorena Henry Miller oli tärkeä, vähän kuin sielunkumppani. Löysin hänestä jotain aivan muuta kuin tunnetun 'huorapukin'. Löysin hänestä maailmoja ymmärtävän ja hyvin luovan ja syvällisen persoonan. Luin tässä hänen ylistyksensä inhimilliselle ja vielä turmeltumattomalle Kreikalle, jossa hän syventyy muutenkin maailman tilaan ja luovaan alueeseen ihmisessä maailmansodan alla. 

Minulle tuli halu tuoda se tähän tilaan, liekö tuossa tämän mielentilan luojana Marsin yhtymä myös Neptunukselleni ja Saturnuksen avautuva sekstiili Neptunukselle, löytää yhteys jonnekin kosmiseen tiedostamattomaan tilaan, jossa on viesti minulle ja voi olla toisellekin. Elämme aina jonkinlaiseen verkostoon kytkettynä sekä menneeseen ja tulevaan. Kumpikin tärkeä. Siksi haluan tämän Millerin tekstin tähän. Se on ajankohtainen ajatelma nytkin.

Miller, Marussin kolossi, 1941: "Minä tiedän nyt millainen maailma on, ja tietäessäni minä hyväksyn sen, sekä hyvän että pahan. Minä olen huomannut, että luova elämä merkitsee yhä epäitsekkäämpää ja epäitsekkäämpää elämää, sitä että elää enemmän maailmaan, samastaa itsensä kanssa ja siten vaikuttaa sen ytimeen, niin sanoakseni. Taide niin kuin uskontokin, siltä minusta nyt tuntuu, on  vain valmistautumista, vihkiytymistä elämän tapaan. Päämäärä on vapautuminen, vapaus, joka merkitsee suuremman vastuun ottamista. Tuntuu turhanpäiväiseltä ja viivyttävältä jatkaa kirjoittamista sen jälkeen kun on ilmaissut itsensä. Minkä tahansa ilmaisun muodon hallitsemisen täytyi välttämättä johtaa äärimmäiseen ilmaisuun - elämän hallitsemiseen. Siinä valtakunnassa jokainen on ehdottoman yksin, kasvotusten itse luomisen elementtien kanssa. Se on kokeilu jonka lopputulosta kukaan ei voi ennustaa. Jos se onnistuu, se vaikuttaa maailmaan ja tavalla josta koskaan ennen ei ole tiedetty."

Tämän voi ymmärtää ehkä hyvin monella tavalla. Mutta minulle keskeistä oli tuo "elämän hallitseminen". Miten olisi, jos jokainen voisi hallita omaa elämäänsä tasapainoisesti ottaen ja antaen, ei olemalla enemmän puolella ja puolella? Syntyisikö siitä myös hallintaa Maapalloammekin kohtaan? Syntyisikö siitä toisenlainen ihmiskunta? Kuinka vaikeaa on kuitenkin hallita omaa elämäänsä omien mielitekojen, pelkojen ja turhaumien keskellä.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Muista kiitollisuus!

Eilen pähkäilin vähän liian vakavasti neliöitä.

Tänään sain facebookiin haasteen eräältä ystävältäni: Kirjoita kolmesta positiivisesta asiasta, mitä tänään on sattunut. Kiitos hänelle, että herätti minut muistamaan mitä kaikkea hyvää löytyy. Jopa astrologiselta kartalta sitä aina löytyy, kun nuuskii vähän lähemmin.

Kiitollisuuden vastakohta lienee kiittämättömyys tai tyytymättömyys.

Siispä katselin transiittejani uudelleen ja löysin kartaltani kolme pientä varteenotettavaa kuviota. Sieltä ne loistivat niinkuin hyvät bingonumerot! Kyllä niitäkin kannattaa silmäillä. Vaikka ne ovat pikaisesti ohimeneviä, ne ovat jo menossa tulevaisuuteen jotakin mukanaan. Otitko mukaan vai jätitkö?  Henkilökohtaisten planeettojen pikkuyhtymät löydän positiivisina. Silloin voi elämässä jotakin liikahtaa.



Tällaista löysin:

1. Venus yhtymä Neptunus - Ja ihan totta. Tuolla saunanlauteilla istuessani se välähti. Jostain niskan takaa se tuli. Se, miten ratkaisen erään pienen ongelman. Kiitos! Enää ei jossitella, vaikka Vaa'assa ollaankin.

2. Venus sekstiili Pluto - Minulle on heitetty kauniin värinen pallo. Minun vallassani on jatkanko koppeilua.

3. Merkurius yhtymä Nousumerkki - Saan huomenna haastavan viestin. Huh! Sen tarkoituksena olisi silottaa särmää persoonassani. Ehkä.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Neliössä on neljä nurkkaa koputella!

Lupasin yksi päivä pojantyttärelleni ja naapurin tyttärelle, että opetan heille sellaisen vanhan leikin kuin "nurkkajussi". Kun kerroin siitä hänelle (5 v.), häntä näytti vähän pelottavan leikki. - Kuka se on, joka koputtaa kepillä nurkan takana? kysyi hän varovaisena. - Nurkkajussi. - Mutta kuka se nurkkajussi on? 

No siitä leikistä ei tullut mitään, kun tuli sadepäivä.

Itsellä tuosta tulee mieleen vähän samankaltainen pelonsekainen tunnelma. Kun ei oikein tiedä, mikä siellä nurkan takana koputtaa. Tässä kuussa on nimittäin aivan hurjasti neliöitä! Vielä tulee päälle tuo Pluton avautuva Keskitaivas talveksi. Olisiko minulla mahdollisuutta kasvaa vielä työelämässänikin? Onkin oikeastaan väärin eritellä työ ja vapaa ja eläkeikä. Jos olisikin vain työ? Työn merkitys vain muuttuu. Mutta aina on työ, vapaa-aikakin on jonkinlaista tekemistä. Kartallakin on aina se Keskitaivas eli MC, se päivän kirkkain hetki. Se energisin hetki. Ei se sieltä katoa. Siihen pompahtelee planeetat tuon tuostakin. Tosin tuo Pluton kuvio vain kerran elämässä. Muistuttaako Pluto sinun henkisestä rakennelmastasi, sielun kodista ja sen niin tuntemattomista kulmista. Uranuksen neliö muistutti minua fyysisestä haavoittuvaisuudesta kipeänä jalkana. Pluto muistuttamassa syvemmästä haavoittuvuudesta?


Tässä yksi päivä poika puhui kyynisyydestä. Hän pelkäsi, että hänen suhteensa työhönsä on muuttumassa kyyniseksi, ja sitä hän ei halua. Se vie pohjan jostakin. Tuli mieleen, onko Pluton yksi parantumaton haava kyynisyys? Jätän tämän tähän...

Jotenkin noihin omiin kysymyksiini vastaa Jupiterin sulkeutuva neliö Jupiteriini. Astrokalenterissa oli jotenkin tähän osuva teksti:

 Elämässäsi vaikuttaa kaksi keskenään ristiriitaista ympäristötekijää. Kosminen tekijä tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia osallistua oman henkisen kehityksesi kannalta merkittäviin ja elämän tasoasi kohottaviin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin yhdistyksiin tai yrityksiin. Toinen tekijä on ihmisen kehittämä valtakoneisto, joka tarjoaa sinulle tuleviin voittoihin ja tulevaan taloudelliseen menestykseen perustuvia hyvin houkuttelevia tilaisuuksia. Jälkimmäinen ei koskaan pysty lunastamaan lupauksiaan sillä henkinen ja kosminen kehitys ei tunne huomista ja siksi mikään taloudellinen menestys tai voitto ei saa sinua tuntemaan oloasi tyydyttäväksi. Maallisen pääoman ihminen tulee aina menettämään, mutta henkinen pääoma ei koskaan voi kadota tai pienentyä; Se voi vain kasvaa....

Kolmas vaikuttava neliösuma on sitten Marsilla stelliumiini. Kuukauden alussa Mars kopautti Uranusta, viime viikolla alkoi Marsin avautuva neliö Merkuriukseen, jolloin olisi syytä tarkkailla, mitä on puhunut. Samoin syyniin joutuu Marsin avautuva neliö Venukseen. Ja kuukauden loppupuolella kysytään jo omien energioitteni kantavuutta Marsin koskettaessa Aurinkoani. 

Jos oikein karikatyyrisesti vedän nämä neliöt fyysiselle toiminnan tasolle, niin nyt lumen tulossa odottelen kotini uuden kivijalkaremontin toimivuutta. Mittailen tulevan kasvihuonesuunnittelun sijaintia kaivaessani pohjaneliötä. Neliöinä leijuvat ilmassa vielä uudet kyltit Jätinkirkolle. Ehtivätkö ennen kuin maa jäätyy? Neliöinä kasvaa kirjapino yöpöydälläni. Mitä niistä minun kannattaisi lukea ja mitä niistä opiskella?

Mutta henkisellä tasolla tekemiset tuntuvat myös ilmaisuvoimassa, sydämen seutuvilla ja energioissa. Jupiter saatti alkuun valtavan luomisvimman. Mutta esteitä ja jarruja siihen ilmaantuu joka päivä. Usein illalla huomaan, että päivän toiminnat ovat vieneet keskittymiseni ja voimani, eikä luovaan puoleen pidä paneutua väsyneenä. Mars on voimallinen toimija! Pitäisiköhän sillekin oppia sanomaan 'ei'? 

Vaan kun ei tiedä, missä nurkassa se nurkkajussi kulkee? Ja mitä on nurkan takana? Nurkkajussi-leikissä kuljetaan hiljaa ja valppaana kurkistellen. Kuunnellaan ja huomioidaan. Näin voi selvitä ilman, että nurkkajussi saa kiinni. Nurkkajussi kuitenkin koputtaa kolmasti ennen kuin kurkistaa.

Näitä koputuksia neliöiden aikana on syytä kuunnella, varsinkin, kun on aloitettu uudenlainen työmuoto. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Vauhtipyörä rasvattu!

Se, että en ole paljoa ehtinyt kirjoitella Marsin kyydissä, johtuu juuri Marsin vinhasta kyydistä 
Jupiterin ollessa karttani Marsiin yhtymässä. Myös Marsin paluu on päällä, Ja Venuskin siellä on ollut pyörähtämässä, taannut minun elämääni romanttistakin kyytiä.

Hyvin monta asiaa on laitettu vireille, joko omalta taholtani tai muiden taholta. Minun koukkuuni on iskeneet jopa virkamiehet. Itse taas olen suu ammollani ottanut houkutuksia vastaan. Tosin Marsin paluun yhteydessä on aina vaikuttamassa karttani myös Mars neliö Jupiter. Siispä en  vielä tiedä, kuinka asiat etenevät, missä esteet, ja kuinka loppujen lopuksi jaksan kaikkia hankkeita viedä eteenpäin. Jotenkin olen kyllä innoissani! 

Tässä taustalla on myös varteenotettavana kvinkunssina (jota kuviota astrokalenteriin on lisätty mukavasti) seuraavanlaista: "Tämän jakson aikana sinulle avautuu mahdollisuus toteuttaa luovuuttasi ja henkisiä päämääriäsi aivan uusilla, paljon tähänastista korkeammilla tasoilla. Huomaat hyvinkin konkreettisella tavalla elämässäsi avautuvat, mitä kiehtovimmat tulevaisuuden näkymät ja tiedät miten voit päästä taivoitteeseesi. Mutta kun pitäisi alkaa toimimaan iskee pelonsekainen epävarmuus kimppuusi ja juttu on vaarassa kuivua kasaan...."
¨
Tässä puhui Saturnuksen avautuva kvinkunssi 150 astetta Aurinko-Rapuuni. Ota tai jätä asetelma! 
Vaikka kyllä minä kvinkunssin liitän enemmän alitajuiseen maailmaan. Siksipä kerronkin erään esimerkin. 

Niin kauan kuin aika ja järki antaa myöten, on myös mahdollisuuksia
ottaa uusia askeleita (symbolisesti) eteenpäin. Vaikka välillä
on hyvä puhdistaa pöytä.

Tiedätte, kuinka paljon helpompaa on joskus keskustella itsensä kanssa, kun irrottautuu tutusta ympäristöstä ja esimerkiksi lähtee matkalle. Nukuin ensimmäisen yön viime keväänä Turkissa ihan merenrannalla sijaitsevassa hotellissa. Meri on minusta niin ihana, että pidin parvekkeen ovea koko yön auki ja kuuntelin meren kohinaa. En olisi millään raskinut nukkua. Mielessäni pyöri silloin taas ihmettely elämäni tarkoituksesta ja tehtävästä. Ja yhtäkkiä minulle vastattiin! Aivan kuin joku olisi huoneessa selvällä äänellä sen sanonut. Kiitin sitä ja sitten nukahdin.

Elämäni kiemuroissa sen unohdin. Se työntyi alitajuntani maailmaan. Kylällämme toimii rentoutus eli meditaatiotunti kerran viikossa. Nyt ohjaajamme oli tuonut rummun, jonka kumussa voisimme päästää mielemme liikkumaan enemmän alitajunnan maailmassa. Ja kas kummaa! Yhtäkkiä muistin ja kuin olisin kuullut sen samaisen äänen kertovan minulle elämäni tehtävää. Aivan säpsähdin! Olin unohtanut sen mitä Turkissa sain kuulla. 

Nyt tuo kvinkunssi haastaa Rapu-intuitiivisen maailmani jälleen töihin Saturnuksen ollessa vapauttavana ja viisaana opastajana Jousimiehessä. Pelottaa se vähäsen. Se että osaako ja jaksaako ja onko pitkäjännitteisyyttä tarpeeksi?

Yhtä hyvin astrologia voi toimia tällaisena henkisenä oppaana, jos ei muuten ole aikaa pysähtyä kuulemaan sisäistä kutsua. Tällaisen kutsun kutsun saapumisessa olisi aika tarttua toimeen. Puutarha alkaa olla valmis talven tuloon, pimeys voittaa, ja voin hautautua sisätiloihin. 

Mielenkiintoista oli mennä ajassa taaksepäin Saturnuksen kanssa sen paluuseen asti. Huomasin, että samainen asia, joka tässä on noussut alitajunnastani, nosti todella päätänsä jo silloin, monia vuosia sitten juuri Saturnuksen paluun Leijonassa yhteydessä. Silloin ei ollut rohkeutta toimia kovinkaan paljon. Jospa nyt olisi jo vähän enemmän. Saturnuksen paluu 60-vuotiaana ei ole ihan mitätön juttu. Luin siitä esimerkkejä Astro Logoksen tämän vuoden numerosta 96. Tuollaiset 'havahtumiset' seuraavat kyllä mukana läpi elämän. Jos ei muuten niin alitajuntaan piilotettuina. 

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Marsin ja Venuksen synastriaa

Venus on prikulleen nyt yhtymässä Marsiini, kun samalla on Marsin paluu. Sen täytynee tuoda siihen aivan omaa romantiikkaansa. Marsin analyyttinen työnteko voisi jäädä sivuun. Vai miten?

Ei oikein tuntunut romanttiselta, kun astelin tänään museoon vanhan pitkän lattiaharjan ja kattiloiden kera. Museotavaraa sinne kiikutin. Ehkä se puna, jonka näin miesten ja naisten poskilla englannin keskusteluryhmässä, kun keskustelimme naisen fyysisistä muutoksista lapsesta vanhuuteen, saattoi  olla romanttisempaa. Tai kissat hiertämässä jalkojani, kun avasin silakkapussia. 

Kuu möllöttää ihanasti kuitenkin, ja taivaan näkymät ovat muutenkin mahtavat, varsinkin jos viitsii aamulla nousta viiden kuuden aikaan ylös ja taivas on selkeä.

Joten jätetäänpä toimintalistani tarkastelu ja tutustutaan vähän enemmän mitä tähtikartan Mars osoittaa naiselle kumppaniksi ja mitä Venus miehelle. Siis otan jälleen Nikulan Synastriakirjan esiin tarkastellen sen sisältöä. Pyrin mahdollisimman lyhyesti tuomaan esiin tietoja pääpiirteittäin, sen mitä käsitän. Minkälaista miestä nainen hakee (sen kertoo Mars) ja minkälaista naista mies hakee (sen kertoo Venus)?



Jos naisella on Mars Vaa'assa hänen Animuksensa (Jungin psykologian käsitteet Animan , miehen sisäinen nainen ja Animus, naisen sisäinen mies, polariteetit, ihmisessä olevia psyyken ominaisuuksia, joilla luomme suhteita toiseen sukupuoleen.) etsii vastapainoksi kultturellista ja hienostunutta miestyyppiä,  Jos taas miehellä on Venus Vaa'assa, hän etsii perinteisesti naisellista naista.  

Jos naisella on Mars Skorpionissa, hänellä on sisäinen kuva miehestä  (se Animus), joka johdattaisi häntä syvemmälle ihmistuntemukseen ja joka on peloton ja kriiseistä selviävä. Miehen Venus Skorpionissa, Anima etsii naista, joka voisi ohjata häntä rakkauden syvemmille vesille, ja löytää sitä mitä on seksuaalisuuden taustalla.

Jos naisella on Mars Jousimiehessä, naisen Animus rakentuu mieskuvasta, joka on aktiivisesti etsimässä omaa totuuttaan. Miehellä pitää olla vakaumuksensa, jopa kykyä käännyttää ihmisiä omalle ihanteelleen. Mies voi olla idealisti tai kilpailuhenkinen. Taas miehen Venus Jousimiehessä on otollinen naiskuvalle, joka innostaisi häntä ja laajentaisi hänen elämännäkemystään. Nainen voi olla levoton ja hyvin itsetietoinen.

Jos naisella on Mars Kauriissa, hänen sisäinen Animuksensa etsii miestä, joka hallitsee elämän käytännön, omaa arvokkuutta ja on järkevä. Miehen Venus Kauriissa oleva Anima ihastuu naiseen, joka on vakavaluonteinen, luja ja vaativa. Nainen on hänelle auktoriteetti, johon hän voi luottaa.

Jos naisella on Mars Vesimiehessä, hänen Animuksensa on avoin erilaisille vaihtoehdoille miestä kohtaan, mutta johon ei ehkä halua kiinnittyä vahvasti. Miehen tuleekin olla läheinen mutta samalla kaukana. Oman tiensä kulkijoita. Miehen Venus Vesimiehessä taas luo vetoa naiseen, joka rikkoo hänen omia rajojaan, on älyllinen, aktiivinen ja osallistuva, kokeilunhaluinen.

Naisen Animus Mars Kaloissa haluaa sitoutua mieheen, joka on syvästi tunteva, herkkä ja ymmärtäväinen. Miehellä Venus Kaloissa Anima kätkeytyy, tuo esille herkkiä ja taiteellisia piirteitä, Naisen tunteiden tulee liikkua laidasta laitaan, jopa äärimmäisyydestä toiseen ja on ehkä riippuvainen hänestä.

Naisen Mars Oinaassa Animus luo miesihanteestaan taistelevan, seikkailevan ja hyvin maskuliinisen. Miehen tulee olla itsenäinen ja saa olla jopa aggressiivinen. Taas miehen Venus Oinaassa haavekuva naisesta on hyvin seksuaalinen ja eroottinen. 

Naisen Mars Härässä Animus vaatii, että mies on turvallinen ja luotettava. Usein se voi olla juntti ja hyvin maanläheinen ja  ottaa vastuuta. Miehellä Venus Härässä haluaa rinnalleen naisen, joka on läsnä, hellä ja kehollinen. Naisella tulee olla 'jalat maassa'.

Naisen Mars Kaksosissa kaipaa miestä, joka joka olisi tasavertainen kilpakumppani, haasteellinen ja ärsyttäväkin.  Hän hyväksyy miehen liikkuvuuden ja levottomuuden. Miehen Venus Kaksosissa Anima etsii naista, jolla on älyä, nokkeluutta ja on vuorovaikutteinen esim. kulttuuri-ihminen. Hän saattaa ihastua jopa reippaaseen poikatyttöön.

Naisen Mars Ravussa Animus kertoo miehestä, jolla olisi aktiivisempi rooli ja joka pystyisi luomaan turvallisuutta ja läheisyyttä. Perinteinen miesihanne, joka elättäisi perheensä ja olisi perheen pää.
Miehellä Venus Ravussa luo Animalle samanlaisen perinteisen odotuksen naisesta, joka on perhekeskeinen, ottaa äiti-roolin ja usein on oman äitinsä kaltainen. 

Naisen Mars Leijonassa korostaa Animuksen kautta miehen ulkoisia tekijöitä, eleitä ja näyttämisen halua, se uljas ritari, joka lupaa ehkä kuun taivaalta ja ylistää naistaan, Miehellä Venus Leijonassa taas etsii naista, joka voi dramatisoida tunteitaan ja tapahtumia. Nainen voi olla hallitseva luonne, itsekeskeinen tai jopa narsisti. Ennen kaikkea näyttävä ja miehen arvoa kohottava.

Naisen Mars Neitsyessä hänen Animuksensa kaipaa miestä, joka auttaa häntä oman elämän hallinnassa. Miehen tulee olla aktiivinen, teknisesti osaava ja käytännöllinen. Nainen etsii itsensä täydentäjää. Miehen Venus Neitsyessä  Anima ohjaa häntä naisen luo, joka on palvelualtis, siisti ja moraalinen. Naisen tulee uhrautua ja olla pidättyväinen.

----

Tuo viimeinen on jotenkin totta omalla kohdallani (Mars Neitsyessä). Näköjään sorrun usein miehiin, joiden elementti on maa. Nuoruuden rakkauteni oli Härkä. Ja avioliittoni toimi hyvin Kauriin kanssa. Mieheni Venus on Vesimiehen loppuasteilla. Kellonaikaa minulla ei ole. Vesimies näyttää sopivalta.

Tuo Raimo Nikulan kirja Synastria, ihmissuhteiden astrologia, josta poimin tietoja, on ollut hyllyssäni varmaankin jo kohta 10 vuotta. Nyt kun sitä luen, se tuntuukin ihan helpolta ja mielenkiintoiselta. Olen oppinut kai ymmärtämään jotakin astrologiasta. Mutta ei ole helppoa lainata toisen ajatuksia ja tulkintoja lyhentävästi ja kuitenkin keskeisesti. Joten tämä kirja kannattaa lukea asiasta kiinnostuneen ihan itse. Kirjasta löytyy paljon kiintoisaa luettavaa, jos haluaa ymmärtää miten kahden ihmisen välillä toimii astrologia ja sitä kautta myös syventää ymmärrystä toista kohtaan.

Ehkä nyt on sopiva hetki lämmittää savusauna ystävälleni.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista 3: Miten toimivat Venus ja Jupiter yhdessä?

Edelleen vilkaisen toimintalistaani, jonka tein itselleni tässä muutama  viikko sitten. En ole kaikkea siitä muistilistasta vielä yliviivannut. 

Arkisesta näkökulmasta toimintalista taustalla lennän avaruuteen. Kosmisessa taustassa on suurin vaikutus kaikkeen tuolla yleisellä tasolla Jupiterin oppositio Chironiin, minulla itsellä Chironin oppositio Marsiini (Chironin kierto noin 50 vuotta), joka on pisimmin vaikuttava transiitti kartallani. Sitten vasta tulee Jupiterin yhtymä Marsiin ja Venuksen ja Marsin liikkeet. Tietenkin Marsin paluu on yksi luku omassa merkityksessään ja jatkunee tulevat kaksi vuotta. 


Olen hyvin vähän kohdistanut huomiotani Venus-planeettaan ja sen transiitteihin. Nyt yritän hakea ymmärrystä siihen, varsinkin, kun se on 15 asteen yhtymässä yleisellä tasolla Jupeteriin ja lähestyy minun karttani Marsia. Taivaallahan niiden upea yhtymä pitäisi ihan silmin olla havaittavissa. Paitsi, että kolmikko on taivaalla Leijonan merkissä (kuten tiedämme yhtä merkkiä jäljessä). Kun vain tietäisi selkeän sään ja heräisi niin aikaisin, että näkisi!

Tässä Ursan tiedote:

Planeettakolmikko viihtyy aamutaivaalla

Kirkkaat planeetat Venus ja Jupiter sekä punertava Mars oleilevat aamutaivaalla ennen auringonnousua koko loppuvuoden. Erityisen lähekkäin planeetat ovat lokakuun lopussa noin 18.-26.10. jolloin Jupiter vierailee ensin aivan Marsin, sitten Venuksen vieressä. Kapea kuunsirppi vierailee kolmikon luona 7.11.



Nyt etsin apua Astrologian Taika-sivulta! En löytänyt päiväystä tälle sivustolle, minkä hän on nimennyt "Vahva Jupiter ja ystävänsä Venus" tässä, mutta Jupiterista hän mm. ajattelee näin:

"Jupiter vapauttaa, emmekä aina osaa hyväksyä vapautumisen teemaa luontevana. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna Jupiter kuitenkin näyttäisi vapauttavan meitä asioista, joista irtautuminen suuren mittakaavan tasolla johdattaa parempaan."

Ymmärtäisin, että Venus on kuitenkin Jupiterin alaisena. Jos ajattelen Venusta rakkauden, arvomaailman ja kauneudentajun energiana, voisi Jupiter laajentaa sitä pelottavastikin. Tapasin juuri erään ystäväni, joka oli pelästynyt omia ulottuvuuksiaan seksuaalisessa mielessä. Neitsyt-energia palauttaa pian järkevyyteen ja perääntymiseen tässä. Hän analysoi pitkään minulle käytöstään ja oli huolissaan reaktioistaan. Hänellä on Neitsyt samassa 9. huoneessa kuin minullakin, mutta siinä lähellä kolmivaljakko on tulossa yhtymään Saturnuksen kanssa. Minulla on puhdasta tilaa filosofoida näitä energioita Marsini näkökulmasta, mikä sekin voi täräyttää minua suuntaan tai toiseen.

Uskoisin kuitenkin, että Jupiter ja Venus jo yhdessä takaavat seuraelämän loistoa ja huomiota siellä. 
Kirjat eivät paljoa reagoi Venuksen transiitteihin. Ne kun vilahtelevat tuosta vain päivän tai parin jälkeen. Eikö tämän pitäisikin avata sydäntä ja läheisyyden tarvetta? Viimeistään Venuksen ja Marsin yhtymässä tulisi löytää jotakin hellää vierelleen, muuten elämän turhautuma voi purkautua pahan kiukkuna, ja syytön lähimmäinen voi saada myrskyn päälleen.

Tässä yhteydessä tekee mieleni kurkistaa Nikulan Synestria-kirjaan, jonka lukemista olen aina vain siirtänyt. Venushan on Marsin vastapari. Marsin merkki kertoo hyvin paljon siitä, minkälaiseen vastapuoleen tuntee vetoa ja mikä hänessä tyydyttää. Koska em. ystäväni Mars on Vaa'assa, on hänellä aika korkeat ihanteet miehestä. Hänen pitää olla sosiaalinen, elämää jakava, ottava ja antava. Siis turha ystäväni on pelätä, että jokin vietti ohjailisi häntä, Itselläni Neitsyt-Mars taas odottaa toiselta hyvää elämän hallintaa ja käytännöllisyyttä. Se vastaa hyvin minun Rapu-Venukseeni.

Jos tällainen ystävä on lähettyvillä, niin Jupiterin kuvioissa hänen arvonsa saa varmaankin ylennyksen.  

Kun tämän kaiken pohjalta lähden takaisin toimintalistaani, niin huomaan siellä monta seikkaa, joka myös antaisi enemmän kauneudentajuista ja viihteellistä arvoa pihamaalleni, puutarhaan ja kahvilaan. Kunhan saan sen tehdyksi. 

Ilmankos kaunistelen esim. Linnamäki-ruusun vuoristoratamaista tukea pajupalloilla tai kiillotan autoani tai yritän paikata vanhoja vaatteitani. Arvossa nostan sellaisen vaatteen arvoa, jonka kanssa viihdyn, siinä missä nostan myös ystävän arvoa, kun hän antaa minulle käytännön vinkkejä.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista 2; Jupiterin taikasauva!

Neitsyessä on tällä hetkellä myös Venus 14 astetta, Jupiter 15 astetta ja Mars 18 astetta. 

Jatkan siitä mihin jäin edellisessä postauksessani, jossa puhuin Chironista. Nyt on Mars tullut prikulleen oman Marsini paluuseen. Jupiterkin siihen jo on vaikuttamassa. Venus tulee vikkelästi perässä ja vikkelästi sen ohittaakin. 

Kodissani on ollut ääniä viimeiset viikot. Petejä olen petaillut ja ruokaa miettinyt. Elänyt sitä kaikkea sylin täydeltä, sillä sitten on väliin taas hiljaista. Olen onnellinen, että minun kotini kelpaa. Että minun seurani kelpaa. Ruokani kelpaa. Tekemiseni kelpaa. Ei nämä asiat ole aina itsestään selvyyksiä.


Jupiterin yhtymä Marsiin on astrokalenterista (astro.fi) luettuna niin hauska, että laitan sen tähän:

"Ellei ole tottunut katselemaan elämää välitöntä elämänpiiriään laajempana, kaikkialle yltävänä katkeamattomana tapahtumien ketjuna ei ole helppo ymmärtää kuinka suuri merkitys jokaisella teolla, askeleella ja jopa mielenliikkeellä on kosmiselle luomistapahtumalle. Jotta pikkuhiljaa jokainen meistä pääsisi jyvälle elämän todellisista vaikuttimista ja omista mahdollisuuksistaan rakentaa itselleen juuri haluamansa tulevaisuus annetaan meidän käteemme kerran kahdessatoista vuodessa taikasauva. Taikasauva jonka liikkeet mukailevat joka ainoata ottamaamme askelta tämän transiitin vaikutusaikana. 
Sinulla on nyt mahdollisuus päästä testaamaan tällaista aikaa omassa elämässäsi. Kaikki niin isommat kuin pienemmätkin asiat joita teet ja toteutat sisäisen ja ulkoisen innostuksen vallassa tämän jakson aikana tulevat etenemään uskomattomalla vauhdilla tuoden tullessaan menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Elämän lottovoitto on nyt luvassa kunhan vain muistat jättää kupongin kioskille. "


Eli kerran 12 vuodessa saan taikasauvan käsiini. Jospa nuo toimintalistan viime sivulla olevat yritykset saada jotakin aikaa, ei vain tässä, vaan ympäristössäni myös, todella tapahtuisi. Pitää vain uskoa hyviin lupauksiin. Pitää vain uskoa, että heilauttelinkin taikasauvaa huomaamattani. Taikasauvan ansiosta villikissa joutui häkkiin. Taikasauvan ansiosta nyt on lähimetsästä kaadettu kaksi uhkaavan lahoa koivua. 

Taikasauvalla olen saanut ainakin tarmoa laittaa käytäntöön niitä töitä, joita nimesin toimintalistaani tehtäväksi pihamaallani ennen lumen tuloa. Vips ja vips vain jotakin heilauttelin. Tosin poikani oli minua auttelemassa. 

Kuuntelin erästä naapuria tuossa pöydän ääressä. Hän kumosi kaiken minun hyväuskoisuuteni ja aloitteellisuuteni asioihin. - Ei ne virkamiehet välitä mistään! Ei se noin vain toteudu! Ei, ei, ei. jne. 

Huh! Hän pitää itseään realistina. Missä kulkee raja luottamuksen ja uskon myötä ihmisiin, kun joku leimaa sen utopiaksi ja hakee realismia? Missä kulkee realismin ja negaatioiden raja? Onkohan sekin uskomus? Uskon, että olen positiivinen. Uskon, että olen realistinen. Uskon, että kun yritän, niin jotain toteutuu. 

Jupiterenergia on parhaimmillaan antamassa tuota uskoa. Ainakin jupiterimaiseen ihmiseen. Uskon ainakin sen verran astrologiaan, että tällaisilla transiiteilla on hyvä tarttua asioihin, ja laittaa jotakin alulle. " Lapsen syntymä saattaa lähteä alulle tämän transiitin aikana", kerrotaan Stenbergin ja Lehtirannan Astrologisissa sykleissä. Jopa näin unta tällaisesta. Lapsen syntymästä. Se on aina tiennyt itsellä luovan voiman virtaamista. Halua synnyttää jotakin. " Luottavaisesti voit käyttää tätä voimaasi hyväksesi, kunnes seinä tulee vastaan", luen Nikulan transiittikirjasta. Seinä voi olla voimien loppumista, itsekkyyttä, piittaamattomuutta tai oman egon pöyhistelemistä. Tätä kai se minulla on.

Cafeastrology:
Jupiter transits conjunct natal Mars Your energy levels and your competitive spirit expand with this transit. Be cautious of immoderation at this time, especially if your natal Mars is afflicted. Overestimating your abilities is possible. However, if some level of moderation is employed at this time, this is an excellent time to gather the courage to start something new or enterprising. Taking up a new physical activity is a possibility. At this time, you are drawn to traditionally male qualities and strength. You may attract people who symbolize these energies to you, and/or you may develop your confidence and courage at this time. You do things in big ways, and your libido is increased. Positive thinking can work very much in your favor. You expect to win, and this attitude can go a long way towards getting what you want.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Toimintalistan seuraamista: Jupiter, Mars ja Venus Neitsyessä

Vitsiksi ihan voisin nimetä sen, että samoihin aikoihin, kun Jupiter siirtyi Neitsyeeseen, tein pitkän listan kaikesta syystoimista ja kaikista asioista, mitä pitäisi toimittaa tai panna alulle. 

Nyt sitä listaa on pikkuhiljaa purettu yliviivaten toimitettuja asioita. Purettu niitä niin ahkeraan, ettei ole astrologialle ollut aikaa.


Ensinnäkin. Olen ottanut hyvinkin monenlaisiin ihmisiin yhteyttä saadakseni parannusta ympäristön suhteen, ei vain omani, vaan yleisen. Kaikenlaista hyvää on luvattu. Näkisin tämän toiminnan liittyvän omaan Chiron oppositio Mars. Vahva jupeterimainen luonteeni nousee pintaan usein syksyn tienoilla tai silloin kun Neitsyt Marsini vahvistuu. Nythän siihen on yhtyneenä pian Venus, Jupiter ja itse Mars. Katselen ympäristöäni tarkemmalla silmällä, niin omaani kuin laajemmaltikin. 

Voin kertoakin tuosta pienin esimerkein. Olen pelastanut erään villikissan turvaan talven kylmiltä. Olen pyytänyt yleisen parkkipaikan korjaamista ja laajentamista tässä. Olen huolissani naapurimetsän vanhoista koivuista myrskyn tullen. Olen pyytänyt apua erääseen rikkonaiseen siltarumpuun. Olen keskustellut lähiseudun kauneimmasta hongistosta, joka vielä on pystyssä. Ja olen kaivanut esiin osoitteen Punaiselta Ristiltä, jonne voisin viedä vaatteita. Jne...

Siis olen työntänyt nokkani sellaiseenkin joka ei minulle kuulu. 

Kuinkahan monet suomalaiset ovat tämänkin kuun aikana tarttuneet asiaan, joka ei heille kuulu, Onneksi (viittaan nykyiseen kansainvaellukseen)! Jos kuitenkin tuolla menttaliteetilla "ei kuulu" elettäisiin tällä planeetalla, ihmiskunta ajautuisi perikatoon. Jokainen joskus tarvitsemme toisen tönäisyn, toisen avun ja toisen avuttomuudenkin kohentamalla omaa arvoamme. Yritämme elää ihmisiksi, Toiset auttaen, toiset taistellen vastaan.

Hirveästi minulla asioita mielenpäällä. Nythän on yleisesti Jupiter oppositio Chiron (Khiron)!  Tässä Liisan Taivaanmerkit-sivulla tästä enemmän. Joten ensin yritän tässä jotakin ymmärtää Chironista.

Noukin hyllyltäni Raimo Nikulan kirjan, jossa hän kertoo Chironista (Khiron tai Kheiron). Otan tähän poimintoja ensin tämän asteroidin arkkityypistä:
- Kheiron eli kreikkalaisessa mytologiassa kentauri. Kentauri taas tarkoittaa "sitä, joka kokoaa härät yhteen."
- Kentaurit olivat kuokkavieraita.
- Kentaurien hillitön, "ylimaskuliininen luonne"
- Kentaurit vaelsivat ...etsivät mitä voi käyttää hyväksi. Kentaurit symboloivat raakalaisuutta ja barbaarisuutta.
- Kentaurien tehtävä yleensä näyttää olleen myyttien mukaan uhrata elämänsä korkeamman, Herakleen edustaman tietoisen edistyksen, hyväksi. 

Näistä viitteistä voi lukijakin jotakin omia Kheironiinsa. Ja yleiseen maailman menoon.

Kheironin tehtävä-osiossa Raimo Nikula on ottanut viitteeksi Rollo Mayn seuraavan ajatuksen:
" Kyky muuttaa muita ihmisiä syntyy kohdattuamme omat vastoinkäymisemme. Haavoittuneet ihmiset ovat parhaita parantajia. Me parannamme itsemme haavojemme avulla. Parantamalla muita, kuten shamaanit tietävät, me pystymme itse terveinä."

Tuosta voi olla monta mieltä. Itse olen tavannut monta parantajaa, jotka eivät ole pysyneet itse terveinä, vaikka ovat osanneet parantaa muita ihmisiä. Eikö he ole sitten tarpeeksi 'haavoittuneita'?

Joka tapauksessa näistä mietteistä Nikulalla nousee esiin Kheironin vaikutus uhrauksesta korkeamman tietoisuuden hyväksi. Mietin, että kaikki se, mitä juuri maailmalla tapahtuu, tapahtuu silmiemme edessä ilman, että ymmärrämme kaiken sen perimmäistä tarkoitusta, koska emme ole siitä tietoisia. 

Nikula ottaa esiin Kheironin uhrautumisen Uranuksen hyväksi. Uranus, jota kutsutaan uuden tietoisuuden valoksi, jopa New Age siihen liitettynä. Näen, että Nikula on syvästi pohtinut Kheironin tehtävää, koska se on liitteenä ainakin minun ostamassani painoksessa. Hän sanoo: "Kheironin lopullinen tehtävä on jalostaa ihmistä vastaanottamaan ne voimat ja kyvyt, joiden ansiosta hän ei enää ole viettiensä hallitsema luonnonolento ja sinällään haavoittuvainen, vaan jumalten kaltainen olento."

Se on paljon sanottu. En tiedä minkä tiedon pohjalta tällaista kirjoitetaan. Myönnän, että en vieläkään ole kunnolla tarttunut Melanie Reinhartin Chiron-kirjaan. Enkä sen vuoksi voi syventyä vielä enempää Chironiin. Riittää kun nostan esille itselleni ja ehkä lukijoillenikin näitä minusta varteenotettavia huomioita. Kheirontietoa ei tule analysoida, eikä punnita, vaan se olisi otettava vastaan suorasta tietoisuudesta. Miten?

Miten se nyt on yleisestikään mahdollista, kun Kalat-Chironia on vastassa analysoiva ja järkevyyttä kannattava Neitsyt-Jupiter ja minulla Neitsyt-Mars? Aika osuvaa kaikki tämä juuri turvapaikanhakijoiden ja turvaa antavien sanan käytössä. Yritetään järkeillä. 

Edelliseen viitaten muistan ajan, kun olin Ruotsissa 22-vuotiaana. Työskentelin perheessä, jonka äiti oli palkattu ulkomaalaisten 'pakolaisten' opettajaksi. Kuuntelin hänen kertomana sitä ihanneajatusta, kuinka näitä Afrikasta ja muualta tulleita ihmisiä opetetaan 'sivistyneiksi ruotsalaisiksi'. Mietin jo silloin, ottavatko ruotsalaiset vastaan sitä lahjaa, mitä kenties näillä ulkomaalaisilla 'sivistymättömillä' olisi antaa ruotsalaisille. Että se ei jäisi yksipuoliseksi, omaa kulttuuria korostavaksi ja toista aliarvioitavaksi vuorovaikutukseksi.

Ja muistan myöhemmältä ajalta, kun vierailin Ruotsissa siskoni luona juuri, kun oli esim. leipurien lakko. Ruotsalaiset jäivät ilman leipää, kun sitä ei kaupasta saanut ja hiivakin loppui. Ulkomaalaiset taisivat juuren teon säästämällä leivänmurusiaan ja nostattivat hyviä leipiä. He opettivat sen ruotsalaisillekin.

Tarkoitan näillä esimerkeillä sitä mitä nyt on tapahtumassa. Mihin asetamme itsemme ja avuntarvitsijat? Jupiter oppositio Chiron voisi opettaa paljonkin!

Tietenkin mietin sitten omaani Chiron oppositio Mars. Neitsyt Marsini, johon ovat nyt vaikuttamassa Venus, Jupiter ja itse Mars. Pystyykö Chiron keskustelemaan itseriittoisuuteni kanssa?

Aika mielenkiintoista tämä kaikki, eikö totta?!

Cafeastrologi: Jupiter transits opposition Chiron
#Your personal, spiritual, or cultural values may undergo questioning. Problems can arise if you have been devoting too much time, interest, and energy to a specific area to the exclusion of other goals. You may feel challenged to conform to the expectations or traditional standards of the people in your personal or professional life at this time. You are apt to have more faith in your own visions and truths, which you may tend to carry to the extreme. You are inclined to overstate your beliefs, thus creating problems and confrontations with others during this period.
  

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Merkurius yhtymä Mars, Neptunus ja MC

Kaikessa toimintaan liittyvässä on myös hauska seurata arkea Merkuriuksen näkökulmasta.

Merkurius sanansaattajana, opettajana, opiskeluna, kaupankäyntinä, lyhyinä matkoina sekä järjen käyttäjänä ja analysointina, on tärkeä, mutta nopeasti toimiva planeetta liittyen sen kiertoon Auringon ympäri lähinnä sitä. Sen transiitti kestää vain noin 2 päivää. 

En paljoakaan ole kiinnittänyt huomiota Merkuriuksen transiitteihin, kun en muutenkaan ehdi kaikessa astrologiassa olla mukana. Mutta juuri nyt, kun Merkurius perääntyy siellä missä sijaitsee toimintaan liittyviä kohteita, kuten Mars ja MC-akseli, on mielenkiintoista seurata, miten se on kohdistanut energiaansa arkipäivääni ja osoittanut kykyäni toimia suhteessa alitajuntaani ja elämäntilanteisiini. 

Hetken eläjä!

Merkurius osoittaa ehkä juuri ne oppimistapahtumat, joihin olisi syytä usein tarttua eikä antaa mennä tuosta 'viuh' ja etsiä syyllisiä ulkopuolelta, jos jotain menee päin honkia. 

Esimerkiksi elokuussa suurimman kesäkahvilani tapahtuman ja viimeisen aukiolosunnuntain aikoihin Merkurius oli yhtymässä Marsiini, jolloin sain olla kieli keskellä suuta ilmoittamisien ja aikataulujen kanssa, että kaikki toimisi. Onnistuin! Kiitos analysoivan ja tarkan Neitsyt-energian!

Merkurius on nyt ehtinyt jo Vaaka-huoneeseeni ollen yhtymässä Neptunukseeni ja MC:hen juuri ennen perääntymistään, eli toisintoyhtymät ovat olleet miltei peräkanaa syyskuun päivinä, joilloin myös tarkkana suunnittelin nk. lomaani ja etsiskelin kissoille hoitajaa. Se teetti töitä ja kiemuroita, mutta onnistui! Vaaka-energioissa pitää ottaa huomioon niin monta asiaa laidasta laitaan. En voi olla silmäilemättä tietenkään tässä myös Marsin kuviota, jotka ovat olleet iloisissa sekstiileissä ja varmaankin myötävaikuttaneet onneeni saada asioita järjestykseen. Lokakuussa ei mitään suurempia kuvioita esiinnykään paitsi Jupiterin yhtymä omaan Marsiini kuun puolivälissä. 

Lokakuun astrokalenterini on hauskasti täynnä Merkuriuksen transiitteja mm. sekstiilejä. Tosin Merkuriuksen neliötä Merkuriukselle pitää varoa. "Mikäli sinulla on elämässäsi asioita, joita olet puheillasi muunnellut tai vääristellyt niin nyt on suuri vaara lipsauttaa sellaista mitä et ikimaailmassa haluaisi julkistaa. Jos maltat olla selittelemättä erheitäsi niin kaikki menee ihan hyvin." Liite astrokalenteristani astro.fi-sivustolta.

Perääntymisessään Merkurius ei kiepauttele kuitenkaan Marsiini asti, mutta muistuttaa Vaaka-Neptunuksessani pitää ideani ominani ja tehdä niille jotakin. Tosin olen käynnistänyt jo muutaman jutun, onhan nyt otollinen aika. Toivon niille onnea! 

Merkurius perääntyy 18.9 - 10.10, joten tarkkana pitää olla tällaisena aikana! Kauniisiin lupauksiinkaan ei aina pidä uskoa. 

Keskitaivaan eli MC:n Merkurius tavoittaa nyt kolme kertaa: "Juttu luistaa ja kynä kulkee työelämään liittyvissä asioissa paremmin kuin aikoihin ja nyt onkin aika pistää jengoilleen asioita jopa vuoden tähtäimellä."  Myös astrokalenterista.

Näinpäs tehdään kaikesta huolimatta!

En tiedä miksi yhdistän perhosen Merkuriukseen, mutta katsopa kuinka kaunista on perhosen hidastettu lento tässä.



lauantai 3. lokakuuta 2015

Marsini kierros lopullaan kiitossekstiileillä; olenko kasvanut?


Astrologisella kartallani menossa Marsin sekstiilit stelliumiini (Merkurius, Venus ja Aurinko) ja kiitosten aika!


Länsimaisen elämäntavan kiitokseen katsotaan kuuluvaksi yleensä ulkopuolinen kiitos; raha ja kunnia, huomionosoitukset. Menestystä luvataan astro-foorumillakin. Jopa henkisen astrologian edustajat puhuvat  hyödyntämisestä.


Onneksi on olemassa myös toisenlaista filosofiaa, jossa kiitoksen  voi kääntää sisäänpäinkin. Esimerkiksi kuinka on pärjännyt itsensä ja heikkouksiensa kanssa? Minkä on antanut määrätä ja käskeä itseä? Kuinka on pärjännyt läheistensä kanssa? Oletko onnistunut jossakin ehkä pyyteettömästi tekemään jotakin toiselle tai itselle, ilman näyttämisen tarvetta? Oletko onnistunut pitämään itsesi kurissa? Onko kasvaminen ollut mahdollista? Kuinka paljosta siis voit kiittää itse itseäsi ja tekemisiäsi?

Tulee mieleen filosofi Martin Buberin eräänlainen ihmissuhdeteoria "minä-sinä" ja "minä-se". 
Tätä voi käsitellä niin itsen ja ulkopuolisen suhteessa kuin myös keskusteluun itsensä kanssa. Rakastuessaan toinen on Sinä suurella ässällä, mutta ihmeellisen pian tapahtuu ilmiö, että 'sehän' siinä on. Toinen esineistyy. Voisko näin käydä oman Minänkin kanssa? Minän Sinäkin esiinneellistyy, jos hemmottelet sitä maallisella pikailolla. Ostat vaatteen. Heps. Se lojuu seuraavana päivänä jo nurkassa. Ostat herkkua. Pian se möyrii inhottavasti vatsassa. Jos muistaa, että ihminen on jumalallinen olento, sitä pitäisi huomioida enemmän henkisesti. Sen pitäisi sallia olla minun Sinä suurella ässällä, kunnioitettavasti.

Miksi tällaista tulee mieleen? Koska sekstiili on kuin vähän ennen maalia. Tiedät jo sijoituksesi. Voitko olla kiitollinen suoritukseesi? Voitko olla ylpeä siitä? Teitkö parhaasi? Vai petyitkö? Ei suhteessa muihin, vaan suhteessa itseen. Voitko kutsua minää Sinuksi, joka teki parhaansa, vai onko se jokin mitätön raukkis tai luuseri? SE! Ei kukaan voi tuomita minua niin alas kuin minä itse. Ei kukaan voi kiittää niin syvältä kuin minä itse itseäni. Näin ajattelen.

Tässä puhuu itsekeskeinen napa-Rapu Marsini ollessa filosofisessa Neitsyt-huoneessa numero 9. Minä on turkasen tärkeä käsite. Turhaan ihmiset varovat käyttää minä-muotoa. Subjektiivisuus on joskus melkein kuin negatiivinen kirosana, halvempi muoto objektiivisuudesta. Entäs jos käy keskustelua itsensä kanssa unohtaen muut, toisten hyssyttelyt, kehumiset ja negatiiviset leimat? Siinä subjektiivisuus kirkastuu, suorastaan kristallisoituu. Subjektiivisuus on enemmän totta kuin objektiivisuus.

Vaikka Marsista sanotaan, että se ei kysele, toimii vain, eikä siinä mitään voi, niin näkisin kuitenkin että sekstiili on palaamista asioihin, miten itse on asennoitunut tuohon energiaan ja tapahtumiin. ja kuinka on osannut käyttää Marsin tarjoaman energian toimissaan. Planeetathan ovat aina antamassa tai rajoittamassa energioita. Suuri kiitos itselle voi olla jo tämän kaiken ymmärtämisessä! Miten toimit siinä mitä edestäsi löysit? Kun Mars toimii, sen voi antaa jyllätä rauhassa, syyttää ympäristöä siitä mitä tapahtui tai tarttua itse sen energiaan

Marsin kahden vuoden kierros alkaa taas olla lopullaan. En voi kiittää itseäni ainakaan siinä, että se mitä aloitin silloin pari vuotta sitten, olisi valmistunut ja valmiina työnä käsissäni. Mutta voin kiittää siitä, että harkitsin vielä asiaa ja peräännyin oikealla hetkellä. Voin kiittää itseäni kärsivällisyydestä, pohdinnasta ja ehkä myös silkasta onnesta. Sillä jos tuo edellä mainittu tekemiseni olisi nyt valmis, se olisi virheellinen ja puutteellinen. Joten uuden tiedon ja kokemuksen kautta viisastuneena aloitan jotakin uudelleen juuri Marsin paluun tienoilla. Nyt on vielä puutarhahommia ja vieraita.

Joten Marsin  sulkeutuvien sekstiilimäärien (stelliumiini) lupaamaa kiitosta ulkopuolelta saan kai tässä turhaan odotella. Jos oikein tekemällä astrologiaa suotuisammaksi tässä, niin löydän kiitokseksi oman harkintani siinä, etten ole mennyt hurjastelemaan, vaan olen jupiterimaisesta tyylistäni poiketen harkinnut ja perääntynyt. Kiitos siis itselleni. Olen kasvanut!

Mars on jälleen Neitsyessä. Sillä oli neljä vuotta sitten retroilua Neitsyessä, jolloin innostuin tutkimaan Marsin kulkua. Olenko tosiaan pitänyt astrologista blogiani pian neljä vuotta! Hurja tuo ajan kuluminen! Mars on aivan liian nopea!

Jotenkin tuli mieleen tästä Joutsenlampi-baletti!

tiistai 22. syyskuuta 2015

Pyöräilyä ja mandalameditaatiota Neitsyen energioissa

Pyöräillessäni Kainuun korpia ja katsellessani tyhjiäkin tupia siellä, mieleen tuli maailman tapahtumat ja äkkiä oivalsin, mitä Uranus neliö Pluto on tehnyt. Sehän on vaikuttanut koko maailmaamme ja kollektiiviseen tajuntaamme. Uranus on särkenyt surutta vanhoja rakennelmia Oinas-tulellaan, ja Pluto on herättänyt kipeästi kollektiivista ymmärrystämme ihmisyydestä ja vastuusta toisistamme, on pakottanut kysymään ja miettimään, mitä on 'me' ja mitä on 'he'. Mikä ero siinä on?

Sain tukea ajatuksiini lukiessani Soile Naskalin blogia tässä, missä hän käsittelee ja tulkitsee koko tämän ajan karttaa. Aivan kuin olisi jo vuosia sitten nähnyt tämän koko pakolaistulvan. Miten nyt ollaan ihmisiksi? Onneksi vaa'assa on painamassa inhimillinen halu auttaa. Saksalla on hyvä hetki parantaa imagoaan. Entä Suomi ja isänmaalliset? Missä on äidinmaa?

Miksi aina pitäisi päästä ylöspäin parempaan?
Raapustaessani väriä aikuisten mandalakirjan värityskuvioihin, pyöri mielessäni myös vähän läheisempikin kysymys. Miksi niin monet minun ystävistäni ovat sairaita? Uskon tämän mietteen tulevan sieltä Neitsyt-osiosta, missä vielä on Aurinko ja Jupiter ja mihin on saapumassa pian myös Mars. Jupiterilla on oppositio Kheironiin.

Miksi tämä aika on ravinnollisesti niin toisenlainen kuin nuoruudessani, jolloin pullapitkot paistettiin lauantaina ja sitä syötiin koko seuraava viikko? Leipä oli leipää, maito yksinkertaisesti yhtä samaa maitoa. Jauhot hyllyilta saatiin yksinkertaisesti pyytämällä. Voi oli voita. Piimä piimää. Nyt pitää olla lukulasit päässä, että näkee mitä sorttia ostaa. Kyllä siihen meneekin joskus aikaa, että löytää sitä 'tavallista'.

Miksi en enää tiedä, mitä vieraille tarjoan, kun tulevat kylään? Yritän muistaa gluteenittomat, laktoosittomat ja muut allergikot. Sittenkään en ole ottanut huomioon kaikkea. Aina tulee yllätys. Voi, etkö tätäkään voi syödä? Usein vieraat tulevatkin nykyään kylään omien eväittensä kanssa. Kyllä siinä tänä päivänä se seitsemän sortin tarjous jää koskematta. Ennen se oli emännän ylpeys. Nyt sitä ei arvosteta yhtään. Eikö tuo ihminen terveellisyydestä tiedä mitään?

Miksi ei huoneessa saa olla enää kukkia, ei tuoksuja? Joskus pitää muistaa imuroida kunnolla, sillä joku voi olla allerginen pölylle. Tai jos minulla on vaikka hometta, jota itse en tunne. Toinenhan on sille todella herkkä. Eihän vanhaan taloon kukaan voi tulla enää! Saatikka kesällä, kun kukat kukkivat joka puolella ja vieressä on suuri metsä.

Miksi minulla ei ole marjastajakavereita enää? Joku voi olla allerginen ampiaisen pistolle. Niitä pesiähän on metsä täynnä. Tai sääsket purevat paukamille, sanovat että ovat allergisia! Mitä ihmettä! Ainahan minuakin on purtu paukamille. Ne laskevat, kun ei hankaa.

Miksi kaupat pullistelevat ulkomaan tuotteita? Kirjat ja lehdet ja jopa nuoret miehet niitä hehkuttavat. On jos mitäkin uutta hienoa, kaikkeen tautiin auttavaa marjaa ja siementä, kaiken ehkäisevää. Mitäs sitten, jos tulee maailmanlaajuinen kriisi, eikä kansainvälinen kauppa toimi? Kuinka paljon sairaita sitten on?

Miksi lapset eivät saa enää leikkiä metsässä? Miksi he eivät saa kurkistella liiteriin, navettaan, aittoihin? No kun siellä on hometta!

Joudun pian sakin hivuuttamaksi. Jään yksin.

Siis minä en ymmärrä ollenkaan, milloin tämä kaikki on tapahtunut! Eihän minun lapsuudessani puhuttu koskaan mitään tällaisista asioista.  Miksi minua ei vieläkään vaivaa mikään näistä edellä olevista haitoista. Olin 20 vuotta kalakasvissyöjä. Nyt olen siirtynyt takaisin lihaan. Nam!! Söin HK-sinisen lenkin tässä yksi päivä melkein kerralla koko pötkyn. Pikkuisen on vatsaa kiertänyt, mutta ohi se menee. Pitänee hillitä lihanhimo. Välillä taas palaan vanhaan kasvishommaan ihan kiltisti.

Varmaan minussakin on kaikki nuo ystävieni oireet. En vain huomaa niitä. Ja kuolen sitten ihan yhtäkkiä...

Onkohan jossakin menty vähän liian pitkälle? Ainakin eräs alue tästä kaikesta on tyytyväinen. Kaupallisuus ja teollisuus. Aina pitää olla jotakin toinen toistaan avittavampaa. Vanha siirtyy syrjään aina uuden tieltä. Miksi aina kurkottaa korkeammalle tai kauemmas? Jos vaikka ruoho olisi siellä vihreämpää. Kun katson tuota kuvaa ylhäällä Kajaanin linnan portaista, niin kyllä sitä kiivettiin äkkiä alas, kun hätä tuli.

Vai onko tämä kaikki sitä, että vanhavärähteinen ruoka ja ympäristö ei enää käy niille, jotka ovat jo siirtymässä toisenlaiselle tasolle? Valaistumassa? Ja minä olen kiinni vielä vanhassa? Siis jään jälkeen.

Oli pakko purkaa! Olen niin kauan pyöritellyt tätä yksin päässäni. Kun tuntuu, että näistä jutuista ei tohdi edes kohta toisten kanssa jutella, saatikka kritisoida. Laitan kaiken tämän  Neitsyt-energian syyksi. Minulla on siellä Kheiron oppositio Mars. Ja kaksi hankalaa neliötä; Mars neliö Asc ja Saturnus neliö Kuu. Marsini on yhdeksännessä huoneessa, jossa etsin totuuksia ja filosofoin. On pakko. Ei voi olla enää hiljaa monestakaan asiasta. Minusta tulee inhottava osoittaja. Inhoittava 'minä-tiedän' ja inhottava asioihin sekaantuja, kuten Neitsyt joskus. Monta juttua mielen päällä!

Onneksi on puolukka-aika ja akalla kulku metsään.



tiistai 1. syyskuuta 2015

Rapu, itsekäs lilluja?

Nyt puhun itsestäni. Jälleen kerran. Mutta saa näitä juttuja tarkkailla muutkin ravut.

Se että Saturnus on viipynyt vielä nousumerkissäni Skorpionissa, on synnyttänyt sellaista itsekritiikin reagointia, jotta välillä hävettää se mitä löytää itsestään. Ei sitä toisten mielistelyt eikä kehumiset peittoa.

Rapu saattaa olla inhottavan itsekeskeinen toimissaan ja puheissaan, jota usea väsyy kuuntelemaan. Varsinkin Leijona-Jupiterin suosiolliset kulmat ovat vain nostattaneet tätä puolta ravussa tänä kesänä esiin. Ja kun rapu itse sen huomaa, hän vetäytyy välillä omiin oloihinsa ja omaan panssariinsa, ennen kuin joku ehtii siitä huomauttamaan, sillä rapu on arka arvostelulle. Siis ei suinkaan kukaan ole vielä loukannut rapua, jos hän joskus eristäytyykin. Hän on nuolemassa itse itsellensä aiheuttamiaan haavojaan vain.


Katselen nyt vähän mennyttäni vielä tuossa Leijona-Jupiterin energioissa ja itsekritiikissäni. Toinen seikka, mitä tuo leijonainen energia kulmillaan on myös nostattanut esiin, on ravun myönteinen puoli eli se myötätuntoinen, antelias ja huolehtiva persoona.  Sekin on ollut nosteessa, mutta myös se varjoisampi puoli. Rapu on toiveikas, hyväuskoinen ja 'kyllä se järjestyy'-tyyppi myös. Kun jotakin sujuu hyvin, ajautuu rapu sen hyvän aallokkoon ja luulee, että kaikki menee hyvin. Siitä tuo "lilluja". Hänestä saattaa silloin tulla tosiaan vesielementtiin kuuluva passiivinen myötäeläjä, jolta uupuu omintakeinen toimintamuoto ja odottaa että kaikki sujuu itsestään. Hyi olkoon! Kuinkahan usein minun kauris-mieheni tuosta minua 'piiskasi'. 

Juttelin ystävieni kanssa elementtien äärilaidoista ja vesielementistä latelin tulemaan niin negatiivisia huomioita, että muut asettuivat puolustusasemaan ja alkoivat etsimään kehuja. Juuri sitä kai rapu minussa haki. Rapu on esimerkillinen olento herättämään tunteita; myötätunnosta inhoon saakka.

Varsinkin kriisitilanteessa rapu vetäytyy alkuenergiaansa tunteiden vellovaan, päihdyttävään maailmaan. Hän joko passivoituu ja odottaa muiden sääliä ja huomiota. Mutta voi se myötävaikutteinenkin puoli sieltä herätä, jos hän pääsee vähääkään oman napansa ulkopuolelle. Tällaisen kartalla tarvitaan tulta. Jos sitä on tarttumapintaan asti, ei rapu ole enää säälittävä reppana.
Onneksi omalta kartaltakin sitä löytyy, puolustaudun tässä.

Voikohan kukaan toinen rapu tällaista löytää itsestään? Ainakin löydän tätä eräistä rapu-ystävistänikin. Oikeastaan näitä asioita ei sitten ääneen pidä toistella. En myönnä, että olen tuota kaikkea pelkästään. On minussa vaikuttamassa monet muutkin energiat.

Onneksi taivaalla on muutakin kuin rapu-energiaa. Ja onneksi kaikki liikkuu universumissamme, joten mikään ei ole pysyvää. Mars piti Rapu-merkkisetkin viime kesänä jokseenkin toiminnassa eivätkä päässeet ihan lomaillessaankaan makoilemaan. Nyt kun Mars liikkuu Leijonassa, se on kohdannut oman karttani Pluton ja on pian yhtymässä Vestaani. Oman kodin tulisija on tärkeä. Olen juuri saamassa valmiiksi talon kivijalan kuntoon ojineen turvaamaan taloa liialta kosteudelta ja kylmältä. Toivon sen lisäävän tämänkin vanhan talon ikää. Kun Mars liittyy Saturnukseeni, on varmaan sitten se kriittisen silmäyksen aika. Onko kaikki niin hyvin kuin se silmälle näyttää? Mutta Ravulle on koti tärkeä. Ravun kodin tärkeysjärjestys ei ole omistavuudessa eikä ulkokultaisuudessakaan. Se on tärkeä turvallisuudessa ja viihtyvyydessä. Jupiter on tehnyt kuukauden ajan Kuuhuni oppositiota, joten kotini on ollut monenlaisen silmäilyn kohteena ja on sitä vieläkin.

Nyt on Jupiter siirtynyt Neitsyeeseen ja ravuillakin on uudelleen arvioinnin paikka ja uusi näkökulma elämään ja itseen. Tietenkin rapu alkaa kuuntelemaan oman kehonsa terveyttä, etsii siitä puutteita ja hoitoa omaan huolehtivaan tapaansa. Mutta etupäässä rapu etsii vanhoja ystäviään, tiivistää suhteitaan ja katsoo syksyn aktiviteettia mm. opistojen sivuilta.

Ps. Usein joudun jälkikäteen korjailemaan tekstiäni. Kirjoittaessani ajatus on tärkeä, joten virheille sokeutuu. Mielestäni planeetat tulisi kirjoittaa isolla kirjaimella, mutta horoskoopit pienellä. Kai näissäkin on olemassa joitakin kieliopillisia sääntöjä?

tiistai 18. elokuuta 2015

Kypsän kesän mietteitä

Olen lukenut, että myös tiedemaailma on todennut eri galaxeista tulevan värähtelyä kustakin omalla tavallaan, kuten planeetat ympärilläkin värähtelevät omalla tavallaan. Koko maailmakaikkeus koostuu värähtelyistä. Astrologit ovat sitten tulkinneet näitä värähtelyitä ihmisille sopiviksi luonteenpiirteiksi (kartat) ja sillä hetkellä ihmisiin vaikuttaviksi energioiksi (transiitit). Tälläisten tulkintojen taustalla ovat tuhansien vuosien kokemukset, mutta myös tämänhetkisten astrologien tulkinnat, jotka on luotu tähän yhteiskuntaan ja elinpiiriin sopiviksi. Olenkohan ymmärtänyt oikein?

En voi tuossa olla tarttumatta mielikuvaan, että myös aurinkokunta onkin tulosta kaiken ympärillä olevan värähtelyn summasta. Näin ollen myös ihmisen energia koostuu ympäristötekijöiden värähtelysummasta. Eli olisimme jokainen oma itsenäinen pieni värähtelevä energiaeliö.

Tämän mielikuvan kautta voisin ymmärtää jotakin siitä, mitä astrologit ovat kautta aikojen todenneet. Eli sitä, miten ympäröivän kosmoksen värähtelyt vaikuttavat ja jopa synnyttävät ihmisessäkin persoonan, ehkä jopa osana ulkomuotoa.

Tämä on liian suureellista mielikuvaa näin kauniina elokuun yönä, kun ulkona tuoksuu koko kesän täyttymys. Mistähän tällaiset ajatukset mieleen sitten tulee? Ei sitä aina ymmärrä. Puhun ehkä puppua. Omani on blogini.

Mutta jostakin sain lähtölaukaisun miettiä energioiden tai värähtelyjen vastakkaisuuksia. Ukkoani kai taas muistelin. Hän kun on minun vastakkaisuuteni eläinradassa (Rapu - Kauris) ja kuinka paljon vuorottelimmekaan näitä olemuksiamme täydentämällä toisiamme. Hän järkevyytenä toppuutteli minun villiä luovuuttani ja ymmärsi hyvin, jos kätkin välillä panssariini tunteitani, eikä pakottanut niitä ulos. Kun viileä kauriskin sen tekee välillä. Minä taas purin hänen ympäriltään niitä kamalia vuoria luovuudellani ja intuitiollani, mitä hän rakenteli vastuuntunnossaan ja valvoi joskus öitä miettien oikeaa ratkaisua. Tunnetiloilla ja toisenlaisilla näkökulmillä sitä siloittelin.

Vastakkaiset värähtelyt toimivat meidän kesken hyvin.

Kun menen vähän kauemmas eli eläinrataan tuolla ympärillämme tai oikeastaan niihin valtaviin galaxikuvioihin, jotka rakentavat universumiamme, vastakkaisuuksia voisi pohtia enemmänkin. Silloinhan niidenkin pitäisi toimia koko ajan. Jos Aurinko välittää tällä hetkellä vielä Leijonan värähtelyä, niin vastakkaisella puolella on Vesimies värähtelyineen. Kilpaa ne sinkoilevat omia voimiansa toisiaan vastaan. Eikö silloin pitäisi ottaa enemmänkin huomioon yleisellä tasolla tuota vastakkaisuutta ikään kuin keskustelevana oppositiovoimana.

Jos Leijonassa onkin tuollaista estraadille nousevaa voimaa, niin Vesimiehen energia puuttuu siihen hajottavana ja muistuttaa vapaudesta olla enemmänkin ihminen, mutta myös arkisempana, nöyrempänä ja laajemmat kuviot huomioon ottavana. Vesimiehen taustalla oleva unelma ihmiskunnan yhteneväisyydestä ja veljellisyydestä muistuttaa omaansa. Tietenkin viime aikoina Jupiter omalla voimallaan vaikutti Leijonassa enemmän, kun taas Vesimiehessä ei ole tällä hetkellä Aurinkokunnan planeettoja. Joten Leijonavoima pääsi voimakkaammin rellestämään. Siinähän ovat olleet myös Venus ja Mars sekä itse Aurinko Maasta katsoen. Vastapelurien ylivoima on ollut liian suuri Vesimiehen värähtelyille tulla esiin. Ajattelen tässä planeettojen suurta kykyä olla muuntajana näille värähtelyille. Vai ovatko ne myös jakajia? Entä kun Vesimiehellä ei niitä ole? Tulevatko ne vapaammin esille? .... Monta ihmettelyn aihetta tässä.

Nyt on Jupiter menossa Neitsyeeseen, jossa on jo Merkurius. Kun myös Aurinko ja Venus on syksyn päälle siirtymässä sinne. Neitsyt-tähtijoukolla on vastassa Kalat, jossa tasapuolisuutta luo Neptunus ja Kheiron. Nyt Neitsyen ja Kalojen energiat kohtaavat tasaväkisempänä toisiaan. 

Mutta miten tulkita tätä? Siihen ei minun tietoni ja viisauteni oikein riitä. Ainakin Maapallon terveys ja terveys yksilön tasolla nousee voimakkaasti esille. Pallomme omalla terveydellähän on pitkälle vaikutus myös ihmisyksilön terveyteen. Kheiron muistuttaa haavoittuvuudesta kummallakin tasolla ja Neptunus herkistää tunteet ja mielen sitä tajuamaan. Ehkä kansojen arvokysymykset ja sodat jäävät nyt sivummalle ja ihmiskunnalla on yhteinen ja suurempi haaste edessään. Ehkä ihmisen kauaskantoisella katseella on kuitenkin vastassa se 'oma hyvä', joka on vaarallinen ase taistelussa ihmiskunnan tulevaisuudesta.  Esim. Pohjoisnavan jäätiköiden sulaminen ja Siperian metaanijärvien uhka pitäisi herättää kansakuntien yhteistä huolta. Herättääkö  vaatimaton ja viisas Neitsyt-energia yhdessä Kalat-energian kanssa tässä uudenlaisen ajattelutason?

Ps. Aika hauska toteamus tuolta Liisan blogista Taivaanmerkit se, miten tämä Jupiter Neitsyessä vaikuttaisi minun Jupiter Jousimieheen. Taidan ottaa tämän opikseni. Etusijalla Liisa tarkoitti kuitenkin sitä, miten nykyinen Jupiter Neitsyessä vaikuttaa eri merkkeihin.

Jousimiehillä jupiter merkin hallitsijana kuvaa heidän omia erikoisominaisuuksiaan: optimismia ja uskallusta. Neitsyessä se kuitenkin haastaa merkin. Neitsyt symboloi perinteisesti jousimiesten uraa ja omaa paikkaa maailmassa. Se tarkoittaa sitä, että jouskareiden täytyy kehittää järjestelmällisyyttään ja oppia arvioimaan asioita kriittisesti, myös luopumaan turhista asioista, löytääkseen oman tiensä ja paikkansa. Onneksi seuraava vuosi auttaa kaikkia jousimiehiä tässä ikuisuusprojektissa.

tiistai 11. elokuuta 2015

Mille kaikelle voi tehdä astrologisen kartan?

Olin innoissani, kun astrologisissa opinnoissani ymmärsin, että tähtikartan voi tehdä melkeinpä mille vain. Senhän voisi tehdä vaikka jonkun ruusun ensi kukinnalle. Esimerkiksi Rosa Nilsille, joka aukeni ensimmäisinä kaikista ruusuista Kaksoset-energisenä (ainakin on hirveä into kasvaa korkeutta ja olla esillä). Vaikeutta tuottaa vain se, että pitäisi muistaa laittaa ylös myös esim. istutuskellonaika, jotta voisi löytää sille persoonan eli nousumerkin. Siitä voisi katsoa jo pikkuisen sen menestymistä, hoivan tarvetta ja kukintaa esim. auringonpaluukarttoina joka vuosi. Voisikohan? Vai mikä on tuollaisen oikea syntymähetki? 


Sekin oli jo iso asia, kun osasin tehdä kartan itselleni ja ystävilleni. Kun pääsin pitemmän ymmärryksen tasolle, opin, miten tehdä sen hetkinen kartta sille päivälle, kun halusi nähdä planeettojen yleisen sijoituksen. Yleensä teen sen Tampereen leveys- ja pituusasteikolle silloin. 

Kun opin lisää, oli hauska tehdä karttoja jollekin tärkeälle matkalle, kokoontumiselle, jonkin idean alkuunpanemiselle, tärkeän ihmisen tapaamiselle, kaupungeille ja maille. Eläimille myös.

Tuolla kissablogissani on minun kissasisaruksille omat karttansa. He ovat molemmat oinaita, reippaita ja toimeliaita myyränpyytäjiä, mutta nousumerkki ja Kuun merkki ovat muuta, Kissat  ovat syntyneet samasta emosta samasta poikueesta. Eroa on kuitenkin syntymillä 8 tuntia. Ja tosi on, että Ruusa rapunousuisena on todella äidillinen, hoivaava ja vieraat huomioiva kissa. Kun taas Majuri skorpioninousuisena on pälyilevä, varauksellinen ja hidas toimissaan, mutta uskollinen ja ymmärtäväinen ystävä.

Olen tehnyt myös eri blogien syntymäkartat. Ja mikä hauskinta, tein kartan myös omalle pienelle Ruusumuorin kesäkahvilalle. Ja tuollainenhan se on minun kahvilani. Leijona-nousuinen! Talouden alueella huoneessa 2 on Mars, eli työtä on kovasti tehtävä ja sillä onkin kulmat hyvin moneen planeettaan. Illuusioita pitää varoa, terveyttä vaalia ja sen toimintaa kotikeskeisenä (oppositiot Neptunukseen, Kheironiin ja Kuuhun). Aurinko Oinas toimeenpanevana voimana, vieressä Vesta (Marsin kolmio niihin) kymppihuoneessa, uran ja elämäntarkoituksen alueella. Jupiter Härässä...ruusumuori siis! Noin nopsasti katsottuna.  


Jotenkin koko kotikahvila on ollut tänä kesänä vaakalaudalla ihan ulkoisten seikkojen vuoksi. Ruusumuorina en ole periksi antanut, uskonut itseeni, mukaviin asiakkaisiini, ruusuihini ja jopa kesään. En ole voinut myöskään heittää mielessä muhivia ideoitanikaan ihan metsään (mehtään), vaan sinnillä halunnut todistaa itselleni huulluuden ihanuutta. 

Tuo Tanhuan astro-sivusto on aina keksinyt myös uusia ideoita ja yksi hauska on tuo, että voin valita ystäviäni astrokalenteriin, joten heidän siinä näkyvät transiitit muistuttavat minua siitä, minkälaista kautta he kosmosenergisesti ovat kokemassa. Olen yhdeksi ystäväkseni valinnut oman pienen kahvilani. Ja nauroin todella, kun tässä yön syvännä luin alla olevan viestin. Se innoitti minua kirjoittamaan yleisestikin tästä kartantekoaiheesta. Kahvilan energiat olivat nyt niin osuvia. Juuri nyt, kun olen pähkäillyt sen tulevista päivistä. 

Tämän hetken transiitteina on voimakkaimpana Jupiterin yhtymä Marsille (täydellisen munauksen vaara), Marsin kolmio Uranukselle ja työn akselille. 

Mitäpäs muuta voi kuin antaa palaa!

Ruusumuorin kesäkahvila - Sanoista tekoihin

image


Vaikutusaika 05.08 - 13.08
Joskus tuntuu siltä kuin jo pelkkä ajatus muuttuisi taianomaisesti konkreettiseksi toiminnaksi ja ystäväsi Ruusumuorin kesäkahvila elää nyt tällaista vaihetta. Meno saattaa tuntua vähän villiltä, mutta ei ole sinun asiasi mennä sammuttamaan luovuuden paloa.