torstai 25. heinäkuuta 2013

Auringonpaluukarttani koskien asteroideja ja ruusuja

Koska sain kuulla näreitä auringonpaluukartastani sen vuoksi, että siinä ei näkynyt edes ne tärkeät, asteroidit, nimittäin, niin nyt laitan uuden kartan kaikki ne mukana.

Elämänihän on ollut yhtä ruusua pari viimeistä vuotta. Joten haluan nyt vähän itsekin tutkia tuota symbolimaailmaa ja henkisen puolta vähän enemmän uudelle vuodelleni. Olen pikkuisen hämilläni kaikesta siitä, mitä olen viimeisten kuukausien aikana saanut osakseni. Mitä minulla on jakaa sitten?



Se, että yritän Don Quijoten lailla taistella jotain suuria virallisuuksia ja kaupallisuutta vastaan, ei paljoa kanna hedelmää. Mutta on kai muitankin asioita, minkä puolesta taistella... Pluto oppositio Lilith kodin huoneessa ja Jupiter työnakselilla, Vertex DC-yhtymässä.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mars, Jupiter ja Rapu, kavereitako?

Mars on tullut Rapuun, kotimerkkiini, voimanpahkuraani. Jupiter myös ja itse Aurinko siellä myös. Siis valtava pläjäys yhtymiä, kun vieläpä Merkuriuskin siellä on peruutellut ja nyt pysähtynyt. Ylikierroksillako? kysyi Astrologian Taika. - Kyllä! Tuntuu että tämä menohomma ei pysähdy ollenkaan. Tukka putkella. Ilman jarruja. Kaikkeen ei voi osallistua. Haluja olis. Onneksi on jo vanha!

Tässä on mielestäni oiva kuva tuohon värikkääseen vyyhteen, jossa Jupiterkin näyttää suurta osaa. Jotakin tuplaantuu.


Mietin tuota...kotimerkkiä. Onko Rapu minun kotimerkkini? Olen ajellut Suomea ympäriinsä ja katsellut kauniita koteja tai ainakin niiden ympärillä olevia puutarhoja, kesäkoteja. Kyllä minä olen ne jotenkin liittänyt 'koti-elementtiini' koko ajan; tutkaillen, vertaillen, kyseenalaistaen, ylpeillen, nöyrtyenkin, samaistuen. Miettinyt kovasti mitä koti ihmiselle merkitsee. Varsinkin suomalaiselle, jonka kotielementti kesällä laajenee välillä aivan hulvattomasti pihamaalle, metsiin jopa, niityille, vesirajaan saakka, veneellä vesille saakka! Suomalainen tarvitsee reviiriä ja sen reviirin pitää olla oman näköinen kaunis ja laaja! Jos ei laaja, niin runsas! Suomalainen maalailee ympäristönsä hurjan rikkaaksi ja vauraaksi kukilla, pensailla, puilla, kalusteilla...ollakseen hetken ruhtinaallisesti auringon kanssa, siinä alla kokemassa sitä. Siitä ahmitaan energiaa, jotta jaksetaan olla jälleen ahtaasti neljän seinän sisällä sen suurimman osan vuotta. 

Koko Suomi tekee tai ainakin haaveilee, kurkistaa edes, sinne, jossa ihmisen keho on kodissa d-vitameineen ja unelmineen Ravun merkissä. Suomalaisen koti on itse luonto! 

Huomaan kuinka suureellisesti olen matkannut tuota Suomen kotia ja kuinka suureellisesti siitä nytkin puhun. Mutta kun on se Jupiterinkin yhtymä stelliumiini!! Silloinhan kuuluu hehkuttaa, kuten metsätontun blogissani olen tehnyt. Puutarhurissa olen tavannut sitä myös, kaikissa puutarhureissa. He eivät unelmoi, he toimivat. Melkein vauhkoina, sillä kesä on lyhyt. He ovat kuin kevään huumassa irti päästetyt oriit suu vaahdoten kedolla juoksemassa. Mikä onnen riitti se onkaan! 

En millään nyt pääse irti tästä rapumaisesta olotilasta. Lehtirannan Astrologisissa sykleissä todetaan Marsin yhtymä Aurinkoon olevan juuri tällainen vauhtitransiitti. Tässä siis todettu astrologian paikkansapitävyys taas! Näkeehän sen tässä! Kumma että olen pysynyt nahoissani, sillä tämä transiitti voi livetä tapaturmiin asti. 

Jupiter yhtymässä Aurinkoon Lehtirannan mukaan suo myös henkistä kasvua (jota Mars vauhdillaan sokaisee) . Tämä transiitti on kuulemma niistä se yksi parhaimmista. Se suo henkisestikin jonkinlaisen kauniin keidaspaikan, lepopaikan, johon ei pidä jäädä vaan ottaa elämästä kiinni. Jotenkin tuo olotila tuntuukin kummasti huolista vapaalta. 

Tällaista aikaa tarvitaan!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Saturnus säyseänä veräjämiehenä!

Sittenkin selvisin jurraavasta olotilasta, vaikka en saanutkaan pihamaatani leikatuksi. Niin märkää on ollut.

Vihdoinkin kulkurisieluni pääsee hengittämään, hypähtelemään ja hihkumaan maantielle auton rattiin! Sain kissoille ja ruusuilleni hoitajan ja kotimiehen.

Saturnus päästi minut nyt pälkähästä. Jotenkin koen kuin olisi verho vedetty syrjään tai harsot silmiltä. Maailma näyttää avartuvan.


Mars on sekstiilissä Saturnukseen ja lupailee silmäniskun kera suurta lämpöä ja luottamusta kosmisen suunnitelman mukaisia velvoitteita ja sitoumuksia kohtaan.  "Kohtaat näillä alueilla odottamatonta menestystä ja saat sydäntäsi lämmittävää kannustusta sekä henkisellä että aineellisella tasolla. Tämän jakson aikana sinua palkitaan oikeista valinnoista ja oikeasta ajankäytöstä ansioittesi mukaan."

Tuosta tulee melkein mieleen se lämmin katse, jonka sain vanhalta ystävältä ja joka vieläkin lämmittää. Silmät puhuvat sielujen kielellä.
Juuri nyt kun Jupiter on yhtymässä Merkuriukseeni, Venukseeni ja Aurinkooni, sopii joukkoon kamalan hyvin Saturnuksen avautuva kolmio Auringolle!! Ihan kuin se olisi portinvartija avaamassa minulle tietä hattu kädessä ja kumartamassa syvään. Hän lausuu mm. näin:

"Voit myös käyttää tätä aikaa tietoisesti hyväksesi keskittymällä rohkeasti sellaisiin touhuihin, joista voit sanoa nauttivasi koko sydämestäsi, sillä yhtä hyvää jaksoa konkreettiselle kehitystyölle ei aivan tuotapikaa liene odotettavissa. Vaikka perinteinen kasvatuksemme yrittää muuta väittää niin henkinen elämäntehtävämme ei koskaan aseta kenenkään muun elämää omamme edelle ja siksi ainoa johtolanka oman tehtäväsi suorittamiseen löytyy vain sinun tarpeistasi ja haluistasi. Se mikä on tärkeää sinulle on tärkeää myös ympärilläsi olevan maailman kehittymiselle ja kasvamiselle."

Kyllä! Ruusut ja puutarhat ovat tärkeitä tämän ajan ihmisille! Pienet keitaat istahtaa! Nautin yksin matkaamisestani, vaikka mieluummin sen jalan tekisin ja yksinkertaisen nyytin kanssa. Kummasti auton peräkontti täyttyy tavaroista. Miten se nyytti riitti ennen? Ja mitähän siellä oli? Leivänkannikka? Toiset jalkarätit? Taikakalu?