keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ruosteessako vai rasvattuna?



Mars on päässyt jo pari päivää sitten pois varjoalueeltaan eli siltä alueelta, jossa se on perääntymismatkan kiemuroineen tehnyt ja kulkee taas vapaasti kuin rasvattu raikuli kosmisella moottoritiellä. Vai kulkeeko?

 
Vapautuminen on tapahtunut samaan aikaan kuin minulla Auringonpaluu, jonka kartalla Mars on Vaa’assa 26,7 yhtymässä Kuuhun 26,1 ja MC:hen 29,3 kaikki Vaakaa ja huoneessa 9. Itsetutkiskelua ja olosuhteiden seuraamista kovasti. Kaiken punnitsemista. Sekä sitä miten rahkeita riittää ympäristölle miten itselle. Kallistuuko tekemiset ympäristön hyväksi, ja oma kieli jää läähättämään, vai nuolaisenko omaa voita ja kallistun itsekkyyden puolelle?

Samaan aikaan tapahtuu muutakin. Progressiivinen Kuu tulee yhtymään Uranuksen kanssa ja siirtyy samalla Ravun hoivaavaan olomuotoon. Eihän tästä kotoa nyt mihinkään pääse! Enää ei matkustella. Toiset matkustelevat minun luo. Tässä ollaan kesä, paistellaan pullia ja juostaan kahvipannun kanssa aitan ja tuvan väliä. Mutta se tuntuu mukavalta. Tehdä kotia mukavaksi itselle ja muille siinä hetken viivähtää. Tuntuvat vieraatkin viihtyvän. Uranus varmaan kovistelee minua sopivasti jos pitää jotakin muuttaa.

Tietenkin tuo proge-Kuu tekee samalla yhtymää myös minun syntymäkarttani Merkuriukseen ja Venukseen. Oppia ikä kaikki, sanoo Ruusumuori!

Kaiken lisäksi Marsilla on seuraavanlainen kuvio transiittina Uranukseen: Ja just tänään tämä jännite! Nyt tunnen sisimmässäni tarvetta vähän järjestellä ja siivoilla, jotta eiköhän se jännite sillä laukea. Eilen korjautin printterinikin naapurin miehellä. Pieni muistitikku sieltä löytyi paperin jarruna. Jos ottaa lukuun vielä yleisen Jupiterin neliön, niin eikö se puhunutkin asioita korjailevaa virttä.

Mars neliö Uranus
Tarkka ajankohta 27.6.2012
Vaikutus alkaa 23.6.2012 ja päättyy: 1.7.2012
Tämä ohitus toistuu noin 1 vuoden välein.

Marsin ja Uranuksen neliö aiheuttaa pahimmillaan melkoista jännitettä kaikkiin asioihin joiden kanssa olet tekemisissä. Jännite syntyy tällä kertaa vain ja ainoastaan siitä, että sisimmässäsi tunnet tarvetta muuttaa joitakin asioita elämässäsi aivan perusteellisesti, mutta olet niin lujasti lukkiutunut vanhoihin totuttuihin malleihin etteivät kaipaamasi muutokset ole millään mahdollisia. Kosminen rytmi on kuitenkin niin vahva, että näiden päivien aikana se saa sinut sekoamaan sukkiisi oikein kunnolla, sikäli kun et ole pystynyt ylläpitämään vapauttasi itse kaipaamiisi uudistuksiin elämässä. Jopa täysin rutiiniluontoiset asiat voivat mennä aivan poskelleen, puhumattakaan siitä miten sähkölaitteet reagoivat läsnäoloosi. Siinä voi mennä sekaisin terävämpikin tietokone, puhelinvastaajat sekoilevat ja lamput paukahtelevat.

Tämäntyyppisten ilmiöiden edessä olisi syytä hetkeksi hiljentyä miettimään, mistä kenkä mahtaakaan puristaa. Yleensä tilanne rauhoittuu valtavasti kun ohjaat energian oikeaan kohteeseen eli aivoillesi. Ei tule kulumaan kauaakaan näistä viisaista mietteistäsi, kun olet jo vapauttanut itsesi ainakin osasta liian tiukoiksi käyneistä raameista.

Paljon ovat ihmiset myös pyöräilleet kahvilaani.



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kapuloita rattaisiin?

Mitähän nyt jarrutetaan, kun sain tämän kuvion päiviä? (kopio Astro.fi-sivuilta)

Käännöksen paikka

Mars sulkeutuva neliö Jupiter
Alkaa:14.06.2012 Päättyy:22.06.2012
Voimakkuus:
Tiettyinä aikoina elämä näyttää tiukalla otteella, mikä sinun suunnitelmistasi on menossa pahasti vikasuuntaan. Jos nyt huomaat, että seinä on selvästi päätäsi kovempaa, niin kannattaa kääntää kiltisti ruoria toiseen suuntaan ja etsiytyä turvallisemmille vesille. Menestys ei nyt synny väkisin tekemällä, vaan ainoastaan intohimoisen innostuksen voimalla. Jätä pois kaikki vääntäminen ja keskity asioihin, joista tunnet nauttivasi.



Kahvila on käynnistynyt. Ja parhaillaan kaupungin miehet kaivavat ja myllertävät tietä ja parkkipaikkaa Linnanraunioille tuolla peltoni päässä.

Kaikki näyttää sujuvan hyvin. Ja edessä kolmen päivän lepo eli oikeammin juhannussiivousten paikka.

Jupiter on siirtynyt Kaksosiin ja ainakin minulle se on vauhdittanut kanssakäymistä ihmisten kanssa. 

Mutta aika näyttää. Missä vikasuunta? Turvaudunko liikaa muiden apuun, sillä auttajia on kyllä pihallani hyörinyt? Mistä löytää sanat, että 'en tarvi'? Ja miten todeta pärjäävänsä yksin? Ja pärjääkö sitä?

torstai 7. kesäkuuta 2012

Marsin kolmas paluu tälle keväälle!

Mars on kulkenut sinne ja tänne tämän kevättalven Neitsyen maisemissa ja aiheuttanut syntymäkarttaani kohden aikamoisia viivytyksiä. Johan saisi jo tapahtua!!! Mars on yhtymässä nyt kolmannen kerran omaan Mars-kohtaani, ja todella toivon, että jotain alkaisi tapahtumaan ympärillänikin. Itsehän olen raatanut hiki hatussa papereiden ja kaiken muunkin kanssa. Kotiasiat ovat vielä jumissa ja seinää jo riivitään ympäriltäni.

Siis minullahan on myös Neptunus para-aikaa yhtymässä Kalat-Kuuhuni 2. huoneessa ja siinäkin se on nyt pysähtynyt ja on peruuttamassa. Sainkin juuri kuulla, että asiat eivät toimi toivomallani tavalla, ei ainakaan hakemuksieni jäljiltä.

Mutta stop valittelut!!! Mars on nyt vauhdikkaasti menossa kohti Vaakaa ja siellä yhtymään Neptunuksen kanssa, samoin työnakselini kanssa. Joten herättelen toivoa, että kahvilahommani sujuu kuitenkin. Se on kutakuinkin valmis ja vieraitakin on aittakahvilassani jo istunut. Olen siihen tyytyväinen, vaikka kaikki muut rakennelmat pihamaalla ovatkin vielä tekemättä. Se elää omalla tahdillaan. Kunhan vain aurinkoa ja kesän lämpöä riittää.



Joten ruusu ahertamiselleni ja kahvilalleni! Kaikki muu ympärilläni pyörii omalla tahdillaan kuten kosmiset voimatkin. Ennen kaikkea ruusu kaikille ihanille ystäville, jotka ovat olleet auttamassa ja tukemassa tätä pikkuista ideaani! Ja Ruusu Venukselle, joka on tehnyt kauniin kierroksensa ja luonut tuon ihmeellisen ruusukuvion jälleen. Astro-Taian blogissa siitä kerrottiin ihanasti. Katso Venus osio sieltä!

Uskon Venuksen uuteen aikaan ja sen voimaan, uusiin arvoihin ja uusiin ideoihin! Sen vauhdissa myös nyt  mennään!