tiistai 27. tammikuuta 2015

2. huone; maasta olet sinä syntynyt!

Kuvittelisin, että ensimmäinen huone kartalla on kuin kodin pihamaa ympäristöineen ja rakennuksineen. Toinen huone on keittiö. Siellä on kaikki se, millä selvitä fyysisesti elämässä; liesi, jääkaappi ja pöytä tuoleineen. Siellä on käsilaukku ja rahat, kaappihylly laskuille ja laatikko arkipäiväisille työkaluille. Kivenkovaa konkretiaa!


Tuo on omaa mielikuvaani. Minulle 2. huone on jäänyt jotenkin vieraaksi. Ehkä siksi, että minulla siinä huoneessa juurikartallani ei ole muuta kuin Kuu, aika paljon ehkä sekin. Fyysisen taloni tupakeittiö on taas niin paljon tavaraa täynnä, että tulija pyöräyttää silmiään. 

Tämä alue on Härän (esineiden hamstraaja) ja Venus-planeetan aluetta (arvojen mittari). Eli tässä huoneessa pitäisi järjestää olotila taloudellisesti ja terveydellisesti hyvin. Tässä huoneessa pitäisi löytyä ne arvot, joiden mukaan elää ja toimia.

Kuu on usein salaisuuksia ja piiloteltuja tunteita täynnä. Jotenkin Kuu ei sovi tähän huoneeseen ja varsinkin kun se on jo Kalat-energian puolella.

Muuten juurikartallani tuo huone on Kaurista ja Vesimiestä. Kauris on ollut siinä hyvä, elämän realiteettina ja järjestäjänä. Olen hoitanut yleensä kehoani aika hyvin, terveellisesiä elämäntapoja noudattaen. Mitä nyt suklaa, kahvi ja viini. Vesimies taas vie ideaaliin ajatukseen siitä mistä on hyvä tietää ja mitä pitäisi, mutta se ei aina yllä käytännön puolelle. Mielihyvä voittaa turhan useasti.

Kalat-energia tuntee syyllisyyttä, muidenkin puolesta. Voisiko Kuuni siis olla syytöksien ja syyllisyyden kotitila tällä alueella? Ehkä siellä ilmenee kaikki se kotikasvatus ja äidin neuvot, joista en aina ole ottanut vaarin, äidin unelma lapsen tulevaisuudesta. Monen muunkin ohjeet ja neuvot, joita en ole kuunnellut. Tai yleensä olenko aina edes kuunnellut omaa tahtoani!

Mitä Kauris siis sanokaan? Ota vastuu omasta kehostasi! Mitä Vesimies sanoo? Ota selvää asioista, laajenna tietämystäsi.Tosin Kuulla on helpot kolmiot stelliumilleni Auringolle, Venukselle ja Merkuriukselle (vesienergia virtaa puhtaasti), mutta haasteellisen kasvattava neliö nousumerkilleni  Skorpioniin(johon vesi jää usein seisomaan).

Tuota vastuuntunnetta voisi pistää vieläkin paremmaksi. Siellä on nimittäin myös eräs pieni asteroidi nimeltään Rosengard (Ruusutarha), jota fyysisesti pihallani olen vuosi vuodelta laajentanut ja siten myös kasvattanut vastuuta. Vastuuna 60 ruusupansaan alkua. Tosin Rosengard-asteroidin laitoin kartalleni viitisen vuotta sitten, hyvä osuma sinne. Sillä onkin haasteellinen neliö työnakselille Vaa'assa (paljon oppimista) ja kolmio Marsille Neitsyessä (nautinnollista työtä). 

Entä NYT? Kun silmäilen planeettoja, jotka kulkevat tällä 2. huoneen alueella, niin niitähän piisaa! Ceres (muistuttaa itsensä huolenpidosta), Pluto (muuttaja) ja Vesta (itsenäisyyden vahvistaja) Kauriissa,  Aurinko, Rosa-asteroidi, Merkurius ja Venus Vesimiehessä! Aika osuvaa; Rosa ja Merkurius ritirinnan siinä vasta suunnitteluvaiheessa Ruusutarinakirjasesta. Taitaa Merkuriuksen perääntyminen sitä vähän hidastuttaa. Huhtikuussa tulee Rosa yhtymään Kuulleni, Olisiko silloin jotakin  valmiimpaa?

Edistyskartalla huoneessa 2 majailee vain Pallas Athene, tosin Kaksosissa. Jospa se vähän hioisi miekkaansa ja kohentaisi energioillaan tässä huoneessa taloudellista puoltani vähän paremmaksi. Taisteluhalua se voisi antaa lisää. 

Mitä opin? Toisessa huoneessa löydän paljon konkreettista vastuuta; vastuuta kehostani, terveydestäni ja taloudestani, myös vastuuta ruusuistani ja siihen liittyvistä suunnittelmista. Olen kiitollinen tässä asiassa Kauris-energialle! Johanna Karpov kirjoittaa tämän huoneen olevan jatkoa ensimmäisen huoneen aloitukselle vakiinnuttaen sitä. Jos jatkan Nyt-hetken 1. huoneen Saturnusleimaa, jossa se on tasapainottamassa elämääni, niin Ap-kartan mukaan Saturnus ainakin jatkaa huoneessa 2 työtänsä. Hyvä näin!

Tällainen tutkielma palautti minua sopivasti talven kohmeesta arkeen. Ainakin tietoisuus siitä mitä pitäisi tehdä ja miten toimia.

Tässä linkki Kaarina Pääkkösen huonetulkintaan! Hän katsoo huoneita vastakkaispareina. Valitettavasti linkin väri ei erotu ennen kuin menet hiirellä lauseeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!