keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Merkurius, viestejä jostakin...

Huomasin, että Merkuriuksella on piukat paikat juuri nyt, kun se alkoi peruutuksensa eli retron eilen 19.12 ja hipaisi Plutoa. Se perääntyy Jousimieheen 28 astetta ja tulee takaisinpäin 8.1.2017. Enemmän tästä tapauksesta Astrologian Taika-blogissa tässä. Siellä on oikeampaa tietoa. Minähän vain aion leikkiä mielikuvilla, tässäkin.

Joulumieli intouttaa minua kaikenlaisiin mielikuviin. Jos Merkuriuksen ottaa tähän leikkiin mukaan, niin lähinnä mieleeni tulevat jouluenkelit. Siis suojelusenkelit ja arvoitukselliset henkioppaat. Tämä siksi, että Merkuriusta kuvataan jumalten sanansaattajaksi. Ja myös siksi, että jo pienellä lapsella se hyörii ja pyörii siinä lähtistöllä koko ajan aloittaen kulmien suuret ryppäät. Muita saakin odotella, mutta Merkurius pitää opettajan ja oppaan roolissa tästä astrologisesta näkökulmasta  suurimman työn. Eipä silti, kyllähän se vilistelee siellä transiiteissa lapi koko elämän, mutta sen huomio jää pienemmälle hitaampien planeettojen kulmien tullessa tulkintaan mukaan.

Merkurius on pikkuinen planeetta lähinnä Aurinkoa. Sen kulkunoperus on 48 km/s. Se kiertää Auringon ympäri 88 vuorokaudessa. Ainoa missä se on hidas, on sen pyöriminen oman akselinsa ympäri, 59 vuorokautta. Siksipä sen kuuma puoli ehtii aika lailla jäähtyäkin. Ihmeellinen planeettavesseli se on!



Siis mielikuvissani Merkurius on myös ohjaava opettaja, muistuttaja, älyn herättelijä, suojelija, viestintuoja ja opas monella tavalla. Nyt vedän siihen mielikuvaksi jouluenkelit, jotka laulavat, soittavat ja kuiskivat universumin suurta oppia. En tiedä minkä merkityksen tuo Merkuriuksen kohtaaminen Pluton kanssa. Juuri kuulin uutisissa Berliinin onnettomuudesta. Kuinkahan moni ehti juuri sieltä pois ja haukkoo nyt henkeään? Aika moni ei. Joka tapauksessa ei ole vielä varmaa, oliko kyseessä onnettomuus tai terrori-isku. Eutanasia on otettu esille, ja lehtien yksi sivu täyttyy kuolinilmoituksista. 

Kun Merkurius on Kauriissa, yritetään järkeistää asioita. Kun kaupalliset houkutukset ja voimat painavat päälle ja joulun kiihkeä ostovimma, niin järki unohdetaan. Muistan kun toinen pikkupojistani oppi, että hänellä on suojelusenkeli, piti hän siitä kiinni. Kerran hän tippui puusta ja löi päänsä, pauhasin säikähdyksissäni hänelle: -Etkö muistanut pitää käsillä lujasti kiinni, kuten olen opettanut. - Onhan minulla suojelusenkeli, tuumi pikku poika siihen ja hymyili vaan. Silloin suutuin entistä enemmän: -Ei se suojelusenkelikään ihan tyhmiä suojele, vaan antaa opetuksen.

Tämä ei nyt saisi mitenkään liittyä tähän. Kuitenkin on nyt vaara, kun Merkurius lähtee peruutukseen jälleen, järkipuolikin on vähän sekaisin. Posti ei saakaan asioitaan kuntoon. Tietolonettanikin on jo varoitettu useaan otteeseen, että pitäisi uusia F-Securen suojaus. Ja mitenkähän rautatiet hoitavat asiansa? 

Ollaan varovaisia ja tarkastetaan uudestaan kaiken toimivuus! Kuunnellaan enkelien ja oppaiden varoituksia, sisäistä ääntä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!