sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuun Neptunus

Mitä olisi tähtikarttamme ilman Neptunusta!

Jokaisen kartalta se löytyy, vaikka kaikilla ei kulmia teekään. Neptunus on valtava sininen purjehtija Aurinkokunnassamme. Ehkä se aika, kun se löydettiin, herätti ihmisiä myös enemmän tietoiseksi illuusioistaan, utopioistaan, haaveistaan, unel-mistaan, tunteistaan, erehdyksistään, yleensä tietoudesta itsestä osana ihmiskuntaa. Ja pyyteettömästä rakkaudesta. Luomisesta osana universumia.

Se löydettiin 1846, jolloin spiritualismi, sen mukana kaikki 'huuhaa' levisi Amerikkaan ja myöhemmin ympäri läntistä maailmaa. Nukutusaine keksittiin. Yhtäkkiä fyysinen maailma tuli epävarmaksi. Neptunus, sininen suuri kaasumuodostelma! Kuin Aurinkokuntamme huume.

Katsoin varsin kuinka Erkki Lehtiranta on tulkinnut Neptunusta. Hän jakaa Neptunuksen vaikutuksen kaksijakoisesti: "Ylemmällä tasolla siihen liittyy korkeita henkisiä virtauksia, hienoa inspiraatiota, kuolematonta taidetta, luovaa mielikuvitusta, erilaisia henkisiä kykyjä, pyyteetöntä rakkautta sekä aitoa auttamishalua ja uhrimieltä. Alemmalla tasolla sen energiat edustavat puolestaan petoksellisuutta, itsepetosta, iluusioita, virtatulia, kangastuksia, hallusinaatioita, addiktioita ja pakoa todellisuudesta."

Tulee mieleen tuo Imatran ampumiskohtaus...

Miksi emme voi elää ilman kahta tai vastakkaisuuksia? Ylempi ja alempi. Henkisempi ja ei-henkinen. Realiteetti ja huu-haa. Mitähän loppujen lopuksi on illuusio? Jos luulemamme realiteetti onkin illuusiota. Muistuu mieleen filosofi Berkeley, joka väitti, että vain henkinen on totta. Se mitä emme fyysisesti koe. 

Ikuinen sumuinen Neptunus ja sen johdanteet, tässäkin. Arkkityyppi tuntemattomuudesta?

Nyt Neptunus on 9 astetta Kaloissa, sille määrätyssä merkissään, näin on joskus tulkittu ja päätetty. Tämän Neptunuksen jos minkään pitäisi henkistää ja luoda kaikkea tuota mitä Lehtirannan ylempi Neptunus on. 

Kun katson joulukuun Neptunusta, se näinä päivinä on neliössä Jousimies-Aurinkoon ja tullenee olemaan sekstiilissä Merkuriukseen. 

Itsellä on tuo Neptunuksen neliö Aurinkoon. En vain tiedä onko se ylempää vai alempaa. Vai sielläkö välissä etsiskelen? 

Yritetään löytää tuota ylempää! Varsinkin nyt kun Aurinkokin on filosofisessa Jousimiehessä.

Haluan löytää tähän tanssin, joka kuvaisi Neptunuksen ilmentymää... Se on




3 kommenttia:

  1. Hyvinkin arkkityyppi tuntemattomuuteen.
    Sehän on merten jumala tuo Neptunus,
    ja mikäs sen tuntemattomampi kuin merten syvyydet?
    No ehkä Uranuksen taivaskin, avaruus..yllättäen :)

    Transiittina Neptunus on Suomen kartan Onnenpisteellä,
    ja toivoisi kyllä noita yleviä henkisiä ominaisukksia toteutuvaksi,
    vaikka realiteetti taitaa olla todellisuuspakoa,
    jossain määrin, valitettavasti.
    Siis eihän unelmoinnissa pahaa,
    mutta jos et käsitä tekojesi seurauksia,
    ja viet kolmen ihmisen hengen,
    niin aikamoista selkärangattomuutta, todellisuuspakoa se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liittyisikö onnenpiste ja Neptunus esimerkiksi Saara Aaltoon? Onhan hän kuin iloinen pieni hyökyaalto murtamassa taas jotakin vanhaa käsitystä jähmeästä suomalaisuudesta. Paljon on puhuttu myös kateudesta, jota hyvin harva itsesään tiedostaa ja se heikkous saa paljon pahaa aikaan, latistaa. Toivon todella, että tiedostaisimme enemmän tunteita ja vaikutteitamme. Kuten sinäkin toivot. Kiitos vierailustasi, Nikki!

      Poista
    2. Luen aivan upeaa kirjaa. Sen sisältö ja runollinen tapa kirjoittaa, tuoda maailma esille, on upeaa ja itkettävää! Liittyy niin paljon tähän mihin meidän tietoisuutemme ulottuu. Susan Fletcher, Noidan rippi. Siinä on jotain hyvin neptuaalista salaperäisyyttä ja ulottuvuutta. Suosittelen!

      Poista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!