keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Myrskyvaroitus!

Tällaiset henkilökohtaisten planeettojen tai Marsin kulmat kaukaisille planeetoille katsotaan 'pieniksi' ja heikoiksi transiiteiksi kartalla. Niillä ei olisi paljoa painoarvoa. Tanhuan transiittikartoilla ne ovat maalattu vaaleansinisiksi, kun taas Marsin transiitit ovat vahvempia akseleille ja henkilökohtaisille planeetoille ja siis tumman sinisiä. Taas toisinpäin; hitaiden eli kaukaisempien planeettojen kulmat syntymäkartan henkilökohtaisille planeetoille ovat voimakkaat, koska ne ovat pitkäkestoisia. Aika hauskasti symboloitu. 

Minulla on parin viikon ajan tällainen transiitti meneillään; Vesimies-Mars oppositiossa 8.huoneen Leijona-Plutoon. Olen syntynyt sellaisen tuli-elementtisen Pluton aikana, jolloin yhteiskunnan kuviot tekivät todella kuperkeikkaa valtavien valtataistelujen eli sotien jälkeen ja syntyi moderni maailma. Pluto liikkuu aina yhdessä merkissä 14-19 vuotta. Muistan kun näitä pähkäiltiin Anja-ystäväni kanssa Kreetan hiekkarannalla ja taas jotakin loksahteli suhteessa astrologiaan.Sen jälkeen Pluto on muuttanut maailmaa vielä Neitsyen, Vaa'an, Skorpionin ja Jousimiehen verran ja on nyt Kauriissa. Aikaa on vierähtänyt

Sieltä kaukaisuuden energioistaankin-ko Pluto olisi vaikuttamassa nykyisen Marsin toimintaan?Tällaista tuumailee kuitenkinTanhua:  

"Marsin oppositio Plutolle antaa selkeän myrskyvaroituksen kaikkeen sellaiseen tekemiseen, joka ei palvele tapahtumassa olevaa kosmista jälleensyntymisprosessia. Monet yhteiskunnalliset ja sosiaaliset muutokset toteutuvat näinä päivinä sinun elämäsi välityksellä ja siksi sinun toimintasi voi olla vain samansuuntaista tapahtumassa olevien uudistumisten kanssa. Ellei näin ole niin tulet sen kyllä huomaamaan. Totaalinen ja väistämätön pysähdys kohtaa kaikkea sellaista aktiviteettia sinun elämässäsi, joka jostain syystä on tapahtuvalle uudistumiselle vastakkaista. Tästä syystä sinun ei ole syytä etsiä vikaa itsestäsi, sillä maalaisjärjellä ajateltuna et varmasti ole tekemässä mitään väärää.

Tämä hetkellinen dramaattinen stoppi ei useinkaan merkitse koko jutun romahtamista juuri nyt, mutta jatkossa niin tulee käymään ellet ota nyt tulevia hankaluuksia vakavasti ja näe niitä merkkeinä asioista, jotka ovat joko kokonaan tai osittain poistumassa elämästäsi. Useimmiten on kysymys vain toimintatapaan kohdituvasta muutospaineesta, joka oikein käsiteltynä antaa sinulle hyvät edellytykset päästä maistamaan todellista menestystä ajamiesi asioiden parissa."


Kauniisti Tanhua tulkitsee sen, että yhteiskunnalliset jutut tapahtuvat 'minun välityksellä'. Ei niin, että yhteiskunta määräisi mitä minun tulisi tehdä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kosmiset voimat pakottavat minut johonkin virtaan, mistä en vielä tiedä mitään. Jos toimin 'sen jonkun' suunnitelmia vastaan, käy minulle kuin talolle tuossa kuvassa. Metsään mennään! Aika salaperäistä! Ja lohduttavaa. Sillä jos jotakin menee pieleen, ajattelen vain, että eipä ollut minun juttuni, ja sillä selvä! 

Mutta eipäs anneta astrologian manipuloida tekemisiä, eihän! Nyt siis odottamaan stoppia tai myrskyä...
Enhän minä kyllä viikkoon ole oikeastaan mitään tehnytkään. Lunta luonut, puita kantanut, syönyt ja maannut. Mistäs siihen myrsky? Pitäiskö jättää työt tekemättä, jos vaikka selkä menis? Mutta mitä tekemistä sillä olisi yhteiskunnan toimiin? Eläkeläisellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!