torstai 31. tammikuuta 2013

Rimakauhua!

Marsin kierros alkaa olla huipussaan. Tarkoitan sillä sitä, että se on paluustaan tehnyt pian puolet kierroksestaan. Kun se tulee Kaloihin, on se jo oppositiossa syntymäkarttani Marsiin. Jotenkin on olo kuin hyppäisi korkeutta ja rima alkaa olla siinä tilassa, että rima on viimeisessä mahdollisuudessa. Hitsin korkealla se on nyt!!! Elämässäni on meneillään juuri tällainen tunne. Minä kyllä hyppään. Mutta eri asia on onnistunko ylittämään riman. Sen jälkeen tyydynkin paljon siihen vanhaan tehtyyn ja yrittämiseen ja lentelen oikeastaan Marsin siivillä kuin Nils Holgerson hanhen selässä kotimatkallaan.



Uh mikä mielikuva! Mutta se syntyi vain.

Nyt alkaa parin viikon jakso, jolloin Mars on sulkeutuvassa kolmiossa stelliumiini. Tietyllä lailla monessakin suhteessa olen koetellut voimiani ja nyt ne pitäisi olla parhaimmillaan. Siksi uskallan vielä hypätä sen korkeimman riman yli. Mars kulkee vielä yhtymälläänkin  stelliumini ohi, mutta se on vain voimien keräämistä kesän koitoksiin.

Ensin on Marsin sulkeutuva kolmio Merkuriukseen. Tanhua tuumaa, että 'nämä ovat niitä päiviä, jolloin teot ja sanat lomittuvat tavallista paremmin keskenään'. Eli nyt jos koskaan pitäisi hautuneet ideat puhjeta kukkaan (jos en liikaa niitä 'kastele', sillä Mars on tulemassa Kalojen merkkiin). Kalojen Mars voisi puhjeta pettymyksen kyyneliinkin, eipä silti. Mutta kepillä jäätä! 

'Onnistumisen mahdollisuudet ovat näiden päivien aikana korkeimmalla kuin aikoihin ja jokainen tällä jaksolla menestyksellisesti toteuttamasi idea tai ajatus kantaa hedelmää kuukausiksi ja jopa vuosiksi eteenpäin', hehkuttaa Tanhuan tulkinta. Siis onnistumisen MAHDOLLISUUDET! 

Juuri nyt kun Mars siirtyy Kaloihin!?Tunteet ovat niin syvältä mukana....

Mutta ota hyvä vauhti ja hyppää Tonttu!!! Jännittää niin kamalasti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!