Tämäkin kuin pieni universumi, pieni ihminen tuolla keskellä. |
Suunnittelin käsitellä tuota Marsin ja Neptunuksen liikkeitä vähän kuin suhteuttaen niitä transsiittimaailmaan eli siihen miten nuo planeetat tuolla taivaalla liikkuvat ja tekevät kulmia syntymäkarttaani nähden, eli siihen hetkeen, jonka tuloksena planeettaenergiat kokosivat minunlaiseni energiapakkauksen. Pakkaus kuulostaa isolta, ehkä pikemminkin sellainen minisiruenergia, joka kuitenkin sisältää tuon suuren maailmankaikkeuden pienoiskoossa. Näin sanovat.
Mars on ehtinyt tehdä kaksikin peruutusta siinä aikana, kun kosmista maailmaani on hallinnut Pluto. Niin hassulta kuin se kuulostaa, nimeävät astrologit tuon pikkuriikkisen kivenjärkäleen vaikuttavimmaksi tekijäksi koko astrologisessa tulkinnassa. Ja en voi muuta kuin myöntää, että ainakin se on kolahtanut minun elämässäni. Pluto on ollut oppositiossa Aurinko-Venus-Merkurius-stelliumiini neljän tai viiden vuoden ajan. Ja sinä aikana on koko maailmani mullistunut enemmän kuin ehkä koskaan.
Päällisin puolin suunnittelin eläkkeelle jääntiä, joka nyt toteutui. Taistelimme mieheni elämästä hänen sairastaessaan monta vuotta ja nyt hän on poissa. Kaiken lisäksi tulin mummoksikin ja se tuo uutta arvoa elämääni. Se miten tuo kaikki on sitten vaikuttanut henkiseen puoleeni ja kasvuuni, jääköön omaksi tiedokseni.
Siis näin puhui Pluto. Suurten muutosten energia. Mars siinä energiassa on ollut sitten se vauhdittaja, toimeenpanija ja Neitsyt-merkissä minulla pakottanut suunnittelemaan, analysoimaan ja harkitsemaan tilanteita, joskus toimimaan nopeastikin.
Nyt on sitten ollut pian pari vuotta Uranus neliössä tuohon Stelliumiini. Jotenkin ymmärrän sen enemmän fyysisenä muuttajana kuin Pluton. Se särkee rakenteita, vanhoja rajoja, käsityksiä ja suunnitelmia. Se on armoton ja suora. Tähän kaikkeen yhdistäisin nämä muutokset kotona, sädesienen ja talon rappion, johon on tehtävä muutoksia. Sekä kaikki lakiin ja perintöön liittyvät seikat. Kesään mennessä onneksi Uranuksenkin jyrä alkaa olla ohi. Mutta kyllä siinäkin on tarvittu analysoivaa, harkitsevaa Marsia. Ihan varmasti. Ja varsinkin juuri nyt, tuota hitaammin liikkuvaa Mars-energiaa. On monta asiaa joutunut uudelleen harkittavaksi. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Piiri pieni pyörii. Ja räiskis!
Onko Uranus joskus puhunut?! |
Nyt on tulossa vahvaan transiittiin Neptunus. Neptunus kiertää Uranuksen takana ja Pluton edessä, eli on vaikutukseltaan pitempikestoinen kuin Uranus.
Ja tässäpä onkin miettimistä, miten Mars toimii sen kanssa…. Jossakin sanotaan, että olen tulossa ’sumujen sillalle’. Hm.
Tässä video, joka ilimineeraa planeettojemme koot suhteessa Maahamme ja Aurinko suhteessa muihin tähtiin. Vatsan pohjasta ottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!