Kannattaa perääntyä, kuten Marskin tekee!

Minulla on nyt toinen Marsin paluu eli yhtymä syntymäkarttani Marsille tämän perääntymisessä.

En ota todesta sitä hehkutusta, että nyt pitäisi aloittaa jotain uutta ja jännää, joka jatkuisi kahden vuoden ajan, kuten yleisesti Marsin paluusta toitotetaan. On toki sitäkin tässä tarpeeksi. Mutta nyt perääntyvässä energiassa sen sanoma on kyllä toisenlainen. Itse asiassa olen harjoitellut nyt harkintaa ja perääntymistä itsekin.

Uutta ja jännää oli jo tarpeeksi siinä, että lähdin pitkälle matkalle hautajaisiin E-Suomeen, vaikka näin uhkana ihanan lentsutartunnan, kamalat ilmat ja epätietoisuuden kulkuvälineissä. Jopa epäröin sitäkin, voinko jättää taloa yksin säiden armoille. Miten pääsen takaisin?

Pakkasin jopa juhlakamppeeni reppuun, ettei tarvitse mitään hienoja rataslaukkuja perässä raahata kuin pulkkaa, kuten eräs tyttö eräällä lumiasemalla äidilleen totesi. Myös varauduin siihen, että kotitie oli tullessa pimeä, nietoksinen ja pyryinen, ja reppu selässä suoriutuisin tuosta parista kilometristä kotiin. Peruutin kotimatkallani senkin reippauteni ja soitin naapurin rouvalle. Hän pelasti minut sieltä autollaan. Syvä kiitos!

Ihme ja kumma, hautajaisia ei peruttu. Kukaan vieras ei perunnut saapumistaan. Papilla se oli lähellä. Ainakin hän joutui seuraavan tilaisuuden perumaan, sillä hän sai vaikean allergiakohtauksen muistotilaisuudessa. Yksi autonavainkin peruutti. Ja vaikka sitä jo lumihangesta kaivettiin, olikin se peruuttanut vain takin vuoren väliin. Yhdet parkkisakot ja yhdet silmälasit hukassa!

Seuraavana päivänä pyysin serkkuani peruuttamaan pitkän saattomatkan Helsingin satamaan huonolla kunnollaan. Pelottelin häntä, että jos hän kaatuu tuolla parikymmensenttisessä lumessa, niin miten pääsee ylös, kun alla on liukasta. Hän uskoi. Peruutin myös automatkan yhdessä poikani kanssa, kun huomasimme, että tienviitat olivat lumen peitossa. Pari kertaa jo suunnasta eksyessämme, jäinkin jatkamaan matkaa junalla Hyvinkäältä, aiemmin kuin ajattelin. Poika sai ajaa rauhallisesti ilman mitään aikarajoitteita kouluunsa lährllä Parkonos, mistä ensin ajattelin junan ottaa. Muuten olisi ollut mukava ajella yhdessä. Ihme, että kaikki selvisivät kotiin, vaikka Ruotsin vieraskin pelkäsi, lähteekö laiva satamasta.

Kaunis mutta vaarallinen

 Vaatimaton, mutta toimiva autotallini vanhassa liiterissä.

Täytyy sanoa, että yhden oven olin jättänyt kotonani varalta lukitsematta. Sillä varauksella, että jos muut ovet  ovat niin tukossa ettei sisälle pääse. Nyt sisälle pääsy onnistuikin pelkällä lapioimisella. Pannuhuoneen ovi oli ripaan asti lumessa. Sen jaksoin raivata vasta tänään. Ja autotallin harjalla oli sellaiset nietokset, että todella hiljaa aukaisin oven, ja todella hiljaa peruutin auton sieltä pois. Enkä sitä takaisin viekään. Sillä jos ne lumet tippuvat sieltä niskaan (joko minun tai auton), niin se voi olla turmioksi. Näinhän kävi Helsingissä jollekin. Miten pääsisin kiireessä mihinkään, jos auto on kamalan lumivallin takana autotallissa? On nimittäin työviikko. Jos se ei peruunnu.

Marsko se näin on minua opettanut varautumaan, peräytymään ja harkitsemaan!? 

Kyllä. Minä muistin matkallani Marsin. 

Tämän Tarmon tarvitsisin, mutta kun nekin on loppuunmyytyjä!