torstai 16. helmikuuta 2012

Mars ja Merkurius

http://www.youtube.com/watch?v=byGBT_63908


Tutkiskelin vähän muualtakin näitä Marsin perääntymiseen liittyviä juttuja. En ole mikään käännösekspertti englanninkielessä, mutta jotakin ehkä ymmärrän. Minulla on vain keskikoulupohjainen ja jonkinlainen tuntuma käytännön arkienglantiin. 


Siellä oli pitkästi Marsin perääntymisen tulkintaa liittyen Amerikan, Euroopan ja Arabimaailman tapahtumiin.

Perääntyvän Neitsyt-Marsin vaikutus näkynee kaikilla, joilla on Aurinko, Kuu tai Nousevamerkki Neitsyessä. Se tuntunee myös muissakin muuttuvissa merkeissä. Itsetutkiskelua kannattaa pitää yllä, sillä esiin saattavat nousta piilossa olevat motivaatiot silloin, kun toimimme ajattelematta.

Pinnalla näkyy hyperkriittisyys, perfektiomaisuus, ja se kohdistuu pääosin terveyteen, ravitsemukseen, mutta myös armeijaan eli kaikkeen mikä käsittää sotaturvallisuutta. Kaikki mikä liittyy  sairaaloihin, yhdistyksiin  ja sotilasalueisiin, joutuvat tarkastelun kohteeksi. Se taitanee näkyäkin tämän päivän uutisoinnissa.

Mars aloitti perääntymisensä Merkuriuksen ollessa Kauriissa, maaelementti sekin, joka antoi tiettyä vakautta. Ideoiden taustalla on enemmän psykologista taustaa ja toiminta virtaa pehmeämmin. Aika oli hyvä kaikkeen valmistautumiseen ja suunnitteluun. 

Tarotkorttina tässä on Voima-kortti. Marsin feminiininen puolisko astrologiassa onkin Pallas Athene, kreikkalaisten sotilasjumalatar, joka osaltaan vapauttaa maskuliinista voimaa, antaa suuntia ja tarkoitusta toiminnalle. Voima-kortissahan kaunis neito vähän hellän väkisten aukaisee leijonan kidan. Jos katsoo karttaa, niin Mars on oppositiossa Pallas Atheneen Kaloissa.

Tässä vielä nämä lähitapahtumat astrologisella taivaalla. Merkurius on tällä hetkellä siirtynyt uneliaaseen ja ajatuksia vellovaan Kalat-merkkiin, johon vielä perääntyy myöhemmin Oinaasta.
Tämän hetkisestä kartasta näkyy myös planeettaryppäät, jotka ovat Kaloissa ja Oinaassa. Huomioitavaa voisi olla myös tuo Marsin ja Merkuriuksen oppositio, joka tarkentuu väliin molempien liikkeessä. Kannattaiskohan myös miettiä yhtälailla mitä sanoo kuin myös mitä tekee. Kun muutenkin Kalojen merkissä tuo ajatuspuoli on vähän harottavaa.

Mars peräytyy 23.1 -13.4. 2012 Neitsyessä

3. helmikuuta Neptunus siirtyy Kaloihin.
12.3.-4.4. Merkurius peräytyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!