keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

9. huone, korkeampi oppiminen

Mitä on korkeampi oppiminen?

Kun aikoinani kiertelin maailmaa, sanoi isäni: - Miksi sinä haaskaat elämääsi tuollaiseen pintaliitoon?
Kun sitä ihmettelin, sanoi hän aika viisaasti siihen: - Jos olisit paikallasi, voisit pysähtyä ja nähdä jotakin ylempää ja alempaa, päästä korkeuksiin ja ymmärtää jotakin sisältäsi. Nyt vain kiidät vaakatasoa kokematta tärkeintä.

Silloin minusta tuntui, että isäni mitätöi minun opiskeluani maailmalla tutustumalla eri kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin. Nyt annan arvon kummallekin; sille mitä itse olen kokenut vaakatasossa liitäen, mutta myös sille, että olen osannut pysähtyä ja antaa tietouden kohota kuin myös kaivaa syvänteitä.

Korkeampi oppiminen voi yhtä hyvin olla korkeakoulut ja matkustaminen, mutta yhtä hyvin henkisen alueen laajempaa ymmärrystä Itsestä ja Toisesta ja energioista niiden välillä, yhtä hyvin laajasta kosmisesta tilasta kuin myös juurista ja varjoista eli minuuden avaruudesta. Olemme saapuneet alueelle, joka käsittää kosmiset huoneet 9-12. Kuvassa symboloin 3. huonetta ja 9. huonetta yhdessä. Varjolla on oma merkityksensä.


Tämän Jousimies-energialle pyhitetyn alueen isäntä-planeetta on tietenkin Jupiter (vastakkainen huone kolme Merkurius Kaksosissa) laajentaa opintietä ja maailmannäkemystämme. Tähän huoneeseen liittyvät suuret lomakeskukset, kaupungit, loistoristeilijät, lentokoneet, mutta fyysisenä symbolina myös kirjastot ja omat kirjahyllyt, nettimaailma, korkeakoulut ja yliopistot ulkomailla.

9. huoneen teemaa ymmärtääkseni enemmän ja laajentaakseni sitä toisten ymmärtämisellä ja kokemisella, kyselin sitä facebookin astro-sivulta. Miten yleensä koetaan oman kartan 9. huone ja sen merkitys. Sainkin sieltä monipuolista tietoa asiasta. Kiitos!
Poimin heidän esille tuomiaan seikkoja nyt tähän.

Muutto ja asuminen muualla

Uranus-planeetan sijainti tässä huoneessa kertoo usein muuttamisesta toiseen maahan tai ainakin tuntemuksesta, että jossakin muualle olisi enemmän kotona. Toki monet muutkin planeetat lisäävät tätä muuttohalukkuutta. Olenhan itsekin asunut monessa vieraassa maassa (Mars 9. huoneesssa).

Matkustaminen 

Hyvin monelle (itsellekin) tämä alue osoittaa korkeamman oppimisen sisältöä juuri maailmaa koluamalla, tutustamalla erilaisiin olosuhteisiin ja kulttuureihin. Pienikin turistimatka jo laajentaa näkemystä ja antaa arvostusta toisella tavalla kotimaalle. Mutta jo matkakirjojen ja TV-matkadokumenttien katsominen sohvalla istuen tai nettiä selaillen voi antaa samaa virikettä.

Irtiotto kasvuympäristöstä

Jossakin tapauksessa Kuu tai Mars voisi antaa energioita hyljätä vanha tuttu kasvu/kasvatusympäristö ja löytää omaa olotilaa, joka voi olla hyvinkin ristiriidassa lapsuuden maailman ja kasvatuksen kanssa.

Korkeampi koulutus 
Usein tuo korkeampi koulutuskin tapahtuu ulkomaiden yliopistoissa tai kurssituksena. Jupiter voi antaa tässä huoneessa menestystä, onnistumisia ja kunniaa siinä, mihin on kouluttautunut. Itse aloitin avoimessa yliopistossa opiskelun Jupiterin yhtyessä tähän huoneeseen. 

Henkinen kasvu
Ymmärtäisin, että juuri Auringon ollessa 9. huoneessa, tulee tarve jakaa energioitaan laajemmin myös henkisille alueille, eri kulttuureihin, uskontoihin sekä ymmärtää laajemmin politiikka ja yhteiskuntaa. Ja mitä useampi planeetta tässä huoneessa on juurikartalla, sitä liukkaammin suunta on ulkomaille opiskeluun kielissä ja kulttuureissa. Myös parapsykologiset ja erilaiset näkemykset henkisellä alueella kiinnostavat. Yleensä matkustelu henkisissä sfääreissä on tämän huoneen sisältöä.

Yleisesti horisontin laajeneminen mm. ihmis- ja maailmankäsityksessä on tämän huoneen tapahtumaa, varsinkin planeettojen ohittaessa tätä juurikartan aluetta,  Uranus voi synnyttää paljonkin kaukokaipuuta tässä liikkuessaan. 

---

Tämä pieni keskustelu jo antaa  vinkkiä paljonkin tuon huoneen sisältöön. Huonemerkissä kuitenkin huomioonotettavin on se merkki, joka on huoneen kulmassa, mutta muutkin merkit antavat huoneelle väriä ja merkitystä. Kuten itsellä huoneen kulma Neitsyessä (varovaisempi ja varauksellisempi maailmanmatkaaja), mutta huonetta puoleksi hallitsee myös Vaaka-merkki (avoin sosiaaliselle kanssakäymiselle). Neptunuksen majaillessa tässä juurikarttani huoneessa on luonut varmaankin yhtä hyvin illuusioita kuin myös intuitoherkkyyttäni. Uskon, että maailmaa kiertäessäni juuri tuo intuition voima tai vaistonvaraisuus on suojellut minua pahimmilta törmäyksiltä. Neptunus on neliössä Aurinkooni juurikartalla kuin myös Mars neliössö Jupiteriin. Haasteita!

Transiiteissa tällä hetkellä Uranuksen oppositio MC:lle eli 9.huoneelle tässä jo usean vuoden ajan on osoittanut esteitä tuolle menolleni, varsinkin matkustamiselle rahan käytön ja terveydenkin suhteen. Uranuksen majaillessa 3. huoneessa se suo kuitenkin minulle 'lyhyet matkat', kiitos.

Ap-kartallani tuo huone osuu Leijonaan. Progressiokarttalla 9. huone on taas niin täynnä, että kohotin kulmakarvojani. Mitä ihmettä Aurinko siellä tekee? Jakaako se energioitani laajempiin sfääreihin, ehkä jo Merkuriuksenkin kautta? Vestakin siellä itsenäistä tietä osoittamassa ja Vertex yhtymässä juurikarttani Marsiin. Taidan olla nyt pulputtamatta enempiä...

Planeettauutiset maaliskuu 2015



5 kommenttia:

  1. 9.huone on lempihuoneeni. Hauskaa, että nostit sen esiin.

    Kartallani huoneen kulma on Kaloissa, joka sekin on osittain Jupiterin hallitsema merkki, puolet huoneesta on Oinaassa, jossa ovat Merkurius 1.asteessa (teki minusta oppaan) ja Aurinko. Jupiter 1.huoneessa ja Alasolmu Jousimiehessä. En olisi voinut yrittämälläkään pysyä kotikonnuilla, sillä karttani pakotti minut matkaan ihan kuten sinullekin on selvästi käynyt. Olen tehnyt ja läpikäynyt muutkin jutussasi mainitsemasi asiat.
    Kun Suomeen muuton jälkeen en voinut rahanpuutteessa matkustaa, voin huonosti. Onneksi on kirjoja ensiavuksi. Nyt taas kaikki irtoavat rahat menevät matkoihin.

    Leppoisaa sunnuntaita ja terveisiä kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta Kalojen huomioinnista! Tulee mieleen tuosta Auringosta 9.huoneessa, että osoittaako se myös energian suuntaamista pois synnyintilasta...kuin muistuttaisi, että joku toinen elämä tai osa sinua on asunut muualla. Tämä vain omaa mielenliikettä. Kun katson karttoja, huomaan että Marsin sijainti tässä huoneessa saa aikaan levottomuutta ja kauheaa uteliaisuutta toisenlaisuuteen. Jos Mars on itsenäinen toimija, se toimii, ja persoona ottaa hyvin herkästi vastaan Marsin liikuntaa. On vain mentävä, nähtävä, kokeiltava, koettava.

      Poista
  2. Sanoin joskus Kreikassa ja Kyproksessa asuessani, että olen edellisellä kierroksella elänyt Bysantissa. Bysantin traditioon perustuva ortodoksikirkko tuntui niin omalta, vaikken "uskovainen" olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse löytänyt 'entistä maatani'. Jospa se on Suomi. Siperiaan on aina mieli vetänyt, tai johonkin Altaille, ehkä Espanja kuitenkin lähinnä.

      Poista
  3. Minulla on syntymäJupiter 9.huoneessa eli olen oppinut kieliä helposti ja vahvoilla korvillani.Kulkuriluonne ja paljon muuttoja on kertynyt.Lähdin kesällä 1980 pelkän sotilasrepun kera puoleksi vuodeksi Eurooppaan.Liftasin eniten ja myös I-Euroopan junilla.Karjalaiset vanhempani eivät moittineet ja posti kulki Poste restanteen joka maassa.Se oli itseni löytämistä ja kolmannen silmän avautumista.Tutustuin astrogiaan Tanskassa ja hurahdin siihen tanskan kielellä ja vähän ruotsiksi.Matka eteni Kreetalle asti ja myöhemmin kuulin Aila Norlamolta,että olen elänyt temppelissä Kreetalla tosi kauan sitten.No,Italiassa olin jo ravannut ja Aila kertoi kolmesta elämästä Italiassa.Jukka Viertomantereen tapasin istunnossa Tampereen
    Tammelassa n.7 v sitten.Valitin nyky-Suomea,johon jukka vastasi,että olen viimeksi elänyt Suomessa metsäsuomalaisten aikana kauan sitten.Ei sitten ollut sattuma,että jo lapsena kiinnyin Oiva-papan savusaunaan mummolassa Lammilla.1955-1974
    tuli siinä saunottua.Ja tervasaippuaa käytin jo nuorena.Lämmöllä Helena

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!