Jälleen luin suurella mielenkiinnolla Suomen Astrologisen seuran lehteä Logos. Kiitokset siitä!
Kyösti Tarvaisen artikkeli voimakkaan planeetan määrittelemisestä oli hyvä ja osuva omaan plutonimaisuuteeni. Ja moni muukin artikkeli iski tajuntaani.
Tässä tuon julki Dane Rudhyarin artikkelisarjaa huoneista: Ongelmia, joita me kaikki kohtaamme -12 huoneen symboloimana. Sarja alkoi 1. huoneen sisällöstä tulla omaksi todelliseksi Itseksi.
Tässä artikkelissa sain vahvistusta sille, miten ymmärrän esim. omaa karttaani. Siis, jos haluaa opiskella, kannattaa liittyä Suomen Astrologiseen seuraan, jolloin saa tämän lehden käsiinsä.
Kuten edellisellä sivulla olen todennut, niin liian harvat ovat kiinnostuneita tuntemaan itseään. Enemmän he haluavat aina vain tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa suuret odotukset mielessään, eivätkä huomaa, että he itse omilla vahvuuksillaan, jos tuntevat ne, ovat sitä luomassa. Muistan aina eräällä 3-4. luokalla, jossa aloittelin lapsifilosofiaani, erään pienen tytön ajatuksen käsitteestä Tulevaisuus. Hän oli kirjoittanut henkeäni pysähdyttävän lauseen: Tulevaisuus on sisälläni. Kun käsittelin tuota lausetta luokassa, joka oli jo oppinut arvostamaan toistensa ajatuksia, syntyi hyvin syvällinen keskustelu siitä kuinka totta tuo lause oli. Oppilaat pystyivät sen todistamaan omilla sanoillaan, kuten: - Kun suunnittelen jotakin asiaa, niin mietin sitä sisälläni ja sitten lähden sitä tekemään.
Aikuinen usein odottaa, että jotakin tapahtuu ulkopuolelta, jokin onni potkaisee, ja unohtaa omat kykynsä luoda tuota onnea.
Rudhyar pohtii pitkään noita samoja asioita.
Artikkeli, joka käsitteli myös Ascendenttia, nousumerkkiä, vahvisti paljon omaa tulkintaani siitä. Hän korostaa Auringon vaikutusta energiatyyppinä ja ascendentista lähtevät huoneet siinä mihin ja kuinka tuota energiaa käytetään. Hän sanoo ascendentin olevan kohta, jossa uusi elämän impulssi saa ulkoisen ja konkreettisen muodon maan päällä. "Sen vuoksi se on myös kohta, jolloin impulssi näkyy alkuperäisessä puhtaassa luonteessaan, ennen kuin se värittyy ja muuntuu. Tämän muutoksen aiheuttaa taistelu, jolla impulssi yritää määritellä itsensä ulkoisesti, maanpäällisten ehtojen vallitessa ja usein kohdaten menneisyyden vastarintaa, joka yrittää aina kesyttää uusia luovia impulsseja."
Tuo oli pikkuisen vaikeaa ja sen voi tulkita usealla tavalla, esimerkiksi mitä hän menneisyydellä tarkoittaa. Liityn kuitenkin siihen, että oma energialaatu löytyy Aurinkomerkistä, Ja kaikki muu kartalla kertoo sen käytöstä. Se on se avaruudellinen tila, jota maan päällä jaetaan ja syntymähetki kuinka se ilmenee. Ascendentti laukaisee hetken 'Minä olen'. Astrologia tässä voi antaa ratkaisun oman olemassaolon arvoitukseen. Se miten erottuu muista, esimerkiksi samoista Aurinkomerkin omaavista, sen alkulähde on Ascendentissa. Joka tapauksessa Rudhyar ei näe Aurinkoa yksilöllisyyden symbolina, eikä Ascendenttiakaan yksinänsä persoonallisuuden symbolina. Koska Ascendentti vaihtuu nopeasti, on jopa minuuteista kiinni, hän näkee hengen työstämisen erityisen yksilön kautta ja sen kautta mikä on heissä uutta. Hän sanoo: "Olla "henkinen" on kykyä tuoda sisäisen henkisyys ja oma yksilöllisyys erottuvaan polttopisteeseen, Jumala sisällämme pitää ulkoistaa, näyttää ja aktivoidan."
Jokaisen tulisi hyväksyä se, että on erilainen eikä pyrkiä samaistumaan johonkin ryhmään tai kansallisuuteen.
Siis hänen mielestään Aurinko ei ole se yksilöllisyys, vaan teho muiden planeettojen kanssa, millä täyttää minuutta ja ainutlaatuista tehtäväänsä maan päällä.
Rudhyar'lla käyttää tässä symbolikieltä. Syntymäkartta on 'Jumalan kaavio' ja ratkaisut ongelmiin kuin 'lääkemääräys Suurelta Parantajalta'. Ja tässä on 12 huoneen mahdollisuutta varmistaa erilaisuutesi. 1. huoneessa löydät itsesi egona.
Mitä on siis syytä tarkastella 1. huoneessa?
- Onko siellä vahvana toimeksiantajana Mars, yleisesti huoneen hallitsija?
- Osuuko 1. huone Oinaan merkkiin, joka on sen huoneen oma merkki? Silloin huone on vahva.
- Mikä planeetta nousee tässä huoneessa eli nouseva planeetta, joka on lähinnä Ascendenttia? Ymmärsin, että sen vahvuus korostuu, mitä lähempänä se on Ascendenttia ja millaiset kulmat ovat muihin planeettoihin, jolloin se käyttää voimaansa muiden yli ja syntyy liioiteltu ego.
- Onko huoneessa monta planeettaa? Jos ei ymmärrä näiden luonnetta, voi syntyä hajaannusta ja jakautumista kuten voi käydä Saturnuksen ja Neptunuksen kesken.
- Onko huone ilman planeettoja? Silloin painopiste on Ascendentilla.
- Miten toimii Ascendenttia hallitseva planeetta? Sehän on koko kartan hallitseva planeetta.
- Millainen on vastakkainen huone 7. Toimiiko se 1.huonetta tukien vai estäen.
Jos kartalla on molemmat, sekä nouseva että hallitseva planeetta, niin hallitseva on 'hallitsija', joka määrää koko minuudesta ja nouseva on 'pääministeri', joka hoitaa kaikki ulkokohtaisimmat käytännön toimet.
Näin minä olen ymmärtänyt artikkelin sisältöä.
Artikkelin on kääntänyt suomeksi Raimo A. Nikula.
Mukava huomata että Suomen Astrologisen Seuran lehteä luetaan näin ajatuksella - ja vieläpä halutaan avata luettua muillekin! Seuraavassa numerossa on varmaan muutama kartan huone lisää pohdittavaksi.
VastaaPoistaKiitos Soile! Olen aika ahkera. Ei aina jaksa syventyä ja vaikka niin yrittäisikin, voi ymmärtää asioita väärin. Joskus toivoisin enemmän keskustelua sivuillenikin siitä miten toiset ovat asian ymmärtäneet.
PoistaKiitos Leila, olipa mielenkiintoista luettavaa. Nyt on aivan pakko liittyä tuohon Astrologiseen seuraan, että saa lehden! T. Riitta
VastaaPoistaHyvä oppikirja sekin! Hyvä Riitta!
Poista