torstai 19. helmikuuta 2015

Suu suppuun! Marsin neliöt stelliumille!

"Tarkkaile siis puheitasi ja kaikkia aggressiivisia reaktioitasi, sillä ne ovat vahvoja merkkejä eksymisestäsi sellaisten asioiden pariin, joiden hoitaminen kuuluu joillekin muille kuin sinulle."

Tuollainen varoitus löytyi Marsin neliöstä Merkuriukselle. Voisi olla ihan varteenotettava neuvo. Löpisen ehkä jonninjoutavia astrologisissa huoneissakin. Kukas siivoaa sotkut siellä! Ei ainakaan Mars. Nyt on hyvä pöllyyttää neliöhuoneita nurkkia myöten  ihan fyysisestikin ja siivota pois sellaista mitä ei tarvitse. Auttaisiko? ....ainakin jouluvalot poimin pois pihalta ja ikkunoista. Niiden tilalle juuri tänään istutin kukankotteja kasvamaan ja siemeniä itämään. 

Katselin varsin kahden vuoden takaista samanlaista kuviota sivullani 'Marsin ylämäkeä' (tässä). Vähän ahdistavalta tuolloin kaikki tuntui, tietokonekin pimahti eikä työt oikein maittaneet. Oli sellaisia 'isi-päätteitä' paljon. 


Tosi on, että kun olen taas laittanut itselleni monenlaisia uusia haasteita, täytyy ottaa vaarin tästäkin haasteisesta ajankohdasta. Marsin neliöt ovat sulkeutuvana, joten vielä on hetki aikaa puntaroida tekemisiäni. Missä menee pieleen? Mitä huomioida enemmän? 

Marsin energiaa tässä sytyttää tuleen myös sen saapuminen Oinaaseen 20.2. Minulle vähän pahaan aikaan. Oinas voi sytyttää noita haasteitakin palaamaan taivaan tuuliin, jos niitä ei osaa oikein käsitellä. Kun on samaan aikaan myös Kheironin oppositio omalle Marsilleni, joka myös voi aiheuttaa mielen pahoittamista tai jopa sairautta. Toisaalta olen hyvin huolissani eräästä ystävästäni, joka katkeroituu 'hullujenhuoneella', kun ei pysty enää huolehtimaan itsestään.

Mars tekee sekstiilit stelliumiini huhtikuulla, jolloin suunnittelemani asiat pitäisi loistaa kirkkaana tähtenä ja kesäkuulla olla toimintavalmiita. Tahti olisi ihan sopiva. 

Näinköhän he muinoin sotapäälliköt tulkitsi karttojaan? Näinkö suunnittelivat hyökkäyksiään tai varustuksiaan? 

Näinhän minäkin tässä toimin nyt. Parahin soturityttö.

Laitan tähän linkin Arto Virtasen ja Seppo Tanhuan keskustelua astrostudiossa Marsin ja Venuksen siirtymisestä Oinaaseen ja tulevasta uudesta energiasta."Vanha maailma kuolemassa pois?"

1 kommentti:

  1. Hyi minkä näköiseksi sivu meni lainauksen kera! Lainaukset pitäisi aina laittaa ensin tekstinkäsittelyyn, olen huomannut. Ei suoraan blogiin. Anteeksi, kun en ehdi nyt korjailla. Juuri yhden puutarhablogisivun kun sain korjattua.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!