maanantai 27. lokakuuta 2014

Ota kiinni hetkestä!

Hurja pimeys sokaisee tuolla ulkona liikkuessa, kävellessä ihan omalla pihamaallakin, saati sitten autolla ajaessa. Skorpionin synkkää aikaako? Pimennysten aikaa ja kaikkea alakuloa?

Minulla on ruusun usko! Se tarkoittaa sitä, että uskon ihmisen hyvään ja pahaan siinä missä on kauneutta ja ilkeää piikkiä. Siinäkään en voi osoittaa niiden rajaa, sillä se mikä toiselle voi olla hyvää voi toiselle olla pahaa. Joku näkee ruusussa kukat, joku piikit. Uskon myös  voimakkaaseen ja heikkoon siinä missä ruusukin on todistanut tappionsa ja voimansa kautta maailman. Aina se vain on olemassa. Aina vain ihminen elää ja kokee. Uskon myös hetkeen ja sen kantavuuteen. Ja kärsin rauhassa jos ei jokin kannakaan. Sehän on vain elämää.


Uskon, että ruusu on muutakin kuin kukka. Se voi avata paljon muuta kuin itsensä. Minulle ainakin se on ollut voiman ja mahdollisuuksien antaja jopa enemmän kuin mikään muu fyysinen. 

Tähän hetkeeni otan kuitenkin nyt avuksi yleisen tähtitaivaan ja sen astrologiset merkit. Kokeilen kuinka osaan sitä tulkita omaan hetkeeni. Tässä alla kopio tämän päivän tilanteesta astro.comin sivuilta lainattuna.

Current Planets
27-Oct-2014, 15:44 UT/GMT
Sun48'43"Moon1935'19"Mercury174'24"Venus444'39"Mars053'37"Jupiter1954'23"Saturn2322'18"Uranus1344' 3"rNeptune454'20"rPluto1118' 3"TrueNode1912'13"rChiron1326'46"rExplanations of the symbolsChart of the moment

Näkyyhän siinä tuo Skorpionivoittoisuus Auringon siirtyessä siihen. Siellä on myös Venus samoilla asteilla. Saturnuskin vielä loppupuolella. Olen huomioinnut, että juuri skorpioninousuisia ihmisiä on Suomessa aika paljon, ainakin minun ystäväpiirissä. Usein hakeudunkin juuri sellaisten piiriin, jotka kulkevat vähän syvemmillä tietoisuuden vesillä. Pessimismissä on paljon totuutta, mutta myös se sitkeyden juuri. Itsekin kantaen samaa nousua sen myönnän, vaikka pinnallisesti hehkutankin optimistisuuden ihannetta.

Suomalaisuus ehkä makaa muutenkin tuolla pohjamudissa. Sieltä kun nousee, nousee sisu ja viisauskin.

Muutos näkyy skorpiomaisessa ajassa. Muutos kesästä talveksi, pehmeydestä roudan lujaksi ja valosta pimeyteen, missä valo syntyy taas kynttilänliekiksi ja takkatuleksi. Se on elävä, puhdistava ja lämmin. Siihen on puhaltanut jo paljon  Jousimies-Marsin vapauttava happi, vaikka se onkin jo siirtynyt varaukselliseen ja jähmeään Kauriin maaenergiaan.  Jupiterin yhteisörikkaus Leijonassa pukkaa päälle. Vasta olin mukana kyläyhteisön vauhdikkaassa sukkatanssi- ja karaokeillassa. Huomenna lämmitän savusaunan naapureille. Sitten lähdenkin erään yhdistyksen 40-vuotisjuhliin. Tämä aika on hyvä, jos ottaa näistä energioista vaarin. Juuri nyt on Kuukin Jousimiehessä kasvamassa. Paljon muutakin hyvää löytyy ajasta, mm. Kalojen myötätuntoinen Neptunus ja Chiron.




Tähän nappasin tämän hetken kartan asuinpaikkani korkeudelta (P-Pohjanmaa). Siinä on juuri se tämän hetken voima, leija. Ota siitä kiinni niin lennät korkealle!!! Tuo Kuun kera oleva Leija on tässä vain hetken.

Voi voi! Naurattaa kyllä, sillä ainoa asia mihin tänään tartuin ja takkuiselta sekin tuntui, on n.50 vuotta vanha kansallispukuni. Olen kursinut sitä auki vuosi vuodelta, että olen saanut sen mahtumaan päälleni joihinkin tilaisuuksiin vuosien varrella. Nyt yritin saada toista pukua, mutta kun se tuntui vaikealta, päätin, että pitäähän minun vanhan pukuni osallistua niinkin tärkeään juhlaan, jonka synnyttäjänä itsekin joskus olen ollut aikoinaan. Nimittäin aion saada mahtumaan tuon puvun vielä päälleni ja tanssia vanhojen kavereiden kanssa estraadilla. Onnistuuko se, se on toinen asia. Siis siinä minun leijani tällä kertaa: Kuu Jousimiehessä uskoo ideaan saada tanssia karjalaista tanhua (Jupiter Leijonassa) estraadilla, Merkurius Vaa'assa vakauttaa ajatustani ja sen ollessa oppositiossa Uranukseen Oinaassa takaa ehkä vanhalle puvulleni vielä esiitymiskelpoisuutta ja matkalle lähtöä.

Tietenkin tässä hetkessä on mukana myös T-risti tuossa Merkurius-Uranus-oppositiossa Pluton kanssa, mikäli nyt oikein osaan noita kuvioita lukea. Saa nähdä onko nilkassani tarpeeksi kuntoa vilkkaaseen karjalaistanssiin. Ja paristani olen vieläkin epätietoinen. En anna tämän häiritä toiveikkuuttani. 

Eikö kartalta löydy vielä pikkuinenkin kolmio, joka antaa lisää toiveikkuutta juuri Skorppioni-Auringon sisukkuudella ja tahdonvoimalla sekä Kauris-Marsin järkevyydellä  ja Kalat-Neptunuksen myötätunnon avulla?

Toivon todella, että tämä leija nostaa minua hetkeksi pimeästä, vaikka sitten vanhan kansallispuvun korjaamisen voimalla. Tiedän, että tämä ei vain ole minun juttuni, vaan tässä on yhteisöllinen toive takana. 

Kannattaa huomioida, että osoitan tässä vain esimerkkiä astrologian avulla omasta elämäntilanteestani tai arkipäivästäni. Sillä tällainen kuvio näkynee kaikille tällä hetkellä ja jokainen voi ottaa siitä oman tärkeän seikan kohottaakseen sen valoon pimeydestä välittämättä! Olkoon se sitten vaikka resuinen villasukka. Kyllä se taas lämmittää, kun on hyvästi paikattu!

2 kommenttia:

  1. Voiko tämä olla totta! Pakko kertoa kun olen niin iloinen. Kohta sen jälkeen, kun tämä blogikirjoitukseni kirjoitin, sain kaksi hyvää puhelinsoittoa. Ystäväni on pitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin saamassa selkäleikkauksen. Olen niin jännännyt hänen puolestaan. Toinen soitto tuli valtuustoistunnon jälkeen. Kansalaisten aloite 2 km:n etäisyydestä rakentaa tuulivoimaloita, on mennyt siellä läpi kaikkien suostumuksella. Ah!! Aivan kuin Don Quijotella olisi kuitenkin mahdollisuuksia taistelussa illuusiota vastaan. Minusta tuulivoiman hyöty on illuusio sen haittavastustuksia vastaan. Enemmän pitää olla tietoa ja tekniikkaa. Ehkä kotka saa vielä vapaana häiritsemättä lentää meidän metsissä. Kuin Leija se mielessä jo liitelee!

    VastaaPoista
  2. Minä olen menettänyt suuren osan ruusunuskostani enkä tiedä miten saisin sen takaisin... <3

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!