torstai 31. heinäkuuta 2014

Mars vauhdittamassa Leijona-aikaan!

Jotenkin iloisella mielellä otan vastaan Leijona-auringon aikaa, kun samalla Jupiterkin siirtyi sinne yhdeksi vuodeksi  ja progressiivinen Kuu-sykli yli kahdeksi vuodeksi. Sitä on iloisesti tönimässä Marsin avautuvat kolmio transiitit. Kuin olisin portilla jonnekin uuteen maisemaan. Sivuutan vähän olan kohautuksella sen, että Mars itse on Scorpionissa huljuttelemassa kylmän raskaitten aaltojen lomassa. Palaan tähän, sillä scorpiomaisena omaan myös mielen synkkyydenkin ja itsekritiikin. Nyt juuri en anna sen häiritä.


Vertaan jälleen kahden vuoden takaisia samaisia Marsin kuvioita. Mitä tapahtui? 

Opiskelin silloin hanakasti Marsin kulkua avautuvina ja sulkeutuvina kuvioina. Olin innoissani sen avautuvassa kolmiossa stelliumiini, koska aloitin silloin yrittäjäkurssin, jonka merkitystä pyrin sitten tiivistämään samoissa energioissa opposition kera. Järkeen käypää. 

Nyt tuo Leijona-kausi jopa hieman puistattaa tällaista jupiterimaista optimistia. Täytyy laittaa jäitä hattuun.
Kuitenkaan en voi (kuvion osoittamalla tavalla) olla hiljaa ideoistani enkä suunnitelmistani. Palpatan niistä aika avoimesti samalla tietäen, että täytynee ottaa vastuu sanoistani, jotta en menettäisi naamaani ja uskottavuuttani. Venus-voiman toivon tuekseni ja iloa antavaksi, ja omiin aurinkoenergiohin pitää vain luottaa. Mitä muuta voin. 

Jupiterin avautuva kvinkunssi Kuulle astron sivuilta kopioituna tähän muistutukseksi itselle, mitä yleensä kvinkunssi voi sisältää. Sopinee niin tähän hetkeeni! Pelkää tai anna palaa! Kvinkunssi on jotenkin sellainen salamyhkäinen, usein tiedostamattomissa oleva kulma, kuin nurkan takana koputteleva, jota voi pelästyä tai sitten uteliaisuudessa haluaa nähdä mitä se on. Onkohan se vähän samaa kuin nuo miehet, jotka tässä ovat olleet koputtelemassa ja esim. kattoni kuntoa katselemassa. Korjata pitäisi, tuumivat. Tai sitten nuo ystävät, jotka vauhdittavat ideoitani haluten mukaan. Ota siinä sitten tai jätä!

En usko ihan näin. Oma sisin se siellä koputtelee! Ajatus herää, voimistuu, pyrkii pinnalle. Järki haluaa vanhan muorin alistumaan ja vanhenemaan, intuitio sitä nuorentamaan. Siinä sitten painiskelevat!


Melkoiset näköalat avautuvat kotiin ja asumiseen liittyville asioille tämän transiitin myötä. Upeat tulevaisuuden visiot piirtyvät sielusi verkkokalvolle ja tiedät tarkalleen mitä sinun tulisi tehdä saavuttaaksesi tuon kaiken. Ajan laatu todellakin antaa sinulle mahdollisuuden pistää kotiasiasi kerralla sellaiseen järjestykseen, että voit takuulla tuntea olosi turvalliseksi.
Käytännön esteiden sijasta ainoa hankaluus on mielesi esille nostama menettämisen pelko, joka saattaa saada sinut heittämään pyyhkeen kehään jo ensimmäisessä erässä. Totta onkin että ilman rohkeaa tietoisuutta jäävät tarvittavat ratkaisut tekemättä ja meno jatkuu vanhaan puuduttavaan malliinsa. Pallo on kuitenkin sinulla ja tiedät tarkalleen mitä haluat. Kaikki on aivan ulottuvillasi, kunhan lähdet liikkeelle, etkä jää parkumaan ensimmäisiin takaiskuihin uuden elämäsi kynnyksellä. Sinulle on tapahtumassa niin paljon, ettet voi sitä mielen tasolla edes ymmärtää ja siksi jotkut vaiheet tuntuvat ensin vaikeuksilta, vaikka kysymyksessä on aivan päinvastainen tapahtumasarja.
Katso tulienergiaa estraadilla ja marsilaista punavoimaa! Maria Pages ja Tulitanssi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!