lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kiitoksen kulmat

Olen Marsin kanssa taivaltanut astrologisissa tunnelmissa jo toista vuotta. Olenko oppinut jotakin? En tiedä.

Kun on menossa kausi Mars sulkeutuva kolmio Saturnus, niin sieltä löydän kiitoksen tekemääni 'työtä' kohtaan. Lohduttavaa. Koska minulla on syntymäkartallani Pluton, Vestan ja Saturnuksen yhtymä tuossa järjestyksessä melkeinpä tasan kolmen asteen erolla, Marsin kolmio oli aivan äskettäin myös niissä. Kiitos, kiitos! 


Mietin vieläkin noita kuvioita. Kuka ihmeessä ne on keksinyt? Ja vieläpä niiden merkitykset! On pakko ottaa mielikuva mukaan, että tällä järjellä niitä jotenkin käsittäisi. 

Yhtymässä tulee kaveri, joka pyytää mukaan johonkin uuteen. Avautuvassa sekstiilissä uteliaisuus uuteen on innostava asia. Sitähän pääsee kurkistamaan vain pienestä kulmasta. Neliössä sen näkee jo paremmin ja mielessään jo puntaroi, että mihinkähän tässä joutuikaan, tarkistaa mahdollisuudet, haitat ja hyvät puolet. Avautuvassa kolmiossa asian jo tuntee, se ei ole outo, helpottaa. Kunnes tulee oppositio, koko totuus kaikkinensa on edessä. Sitä katsoo suoraan silmiin, on 'neljän silmän välissä'. Siinä viimeistään on tiedettävä mitä tekee, miksi ja mikä suunta. Tämä on usein se rankin kohtaaminen. Kunnes tulee sulkeutuvat kuviot, helpottava kolmio, neliö jossa on jo myönnettävä virheet, joita ei enää voi korjata. Ja viimein helpotus sulkeutuvassa sekstiilissä, että matka tuli suoritettua, katsottava mitä jäi käteen ja kiitos!

Eli kohdatessa missä kuviossa tahansa noita keveruksia Pluto, Vesta ja Saturnus, tulee vastaan jonkinlainen kriittinen ajankohta, ja sehän on hyvin terveellistä. Vaikka lapsenomaisella toiveella kolmioon suhtautuu aina odottaen 'kiitosta ja palkkiota', niin paras palkkio on kuitenkin se, jos huomaa itse tehneensä jotain oikein tai parhaalla katsomallaan tavalla.

Jupiter kulkee paljon hitaammin kuin Mars, mutta olen sitä pitänyt aina vahvimpana syntymäkarttani planeettana. Se on juuri kulkenut sulkeutuvassa sekstiilissä Plutoon ja ajan myötä kulkee pikkutähiljaa myös Vestaan ja Saturnukseen. Tämäkin on sitä 'jos tunnet tehneesi oikein, niin on ovi avoinna haaveittesi kaikkeen pyhimpään'.

Kauniita kuvioita, kauniita sanoja. Aika rankaa olisi ajatella, että jos 'aurinko ei lämmittele jähmeää mieltä, niin olet toiminut väärin'.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!