maanantai 18. maaliskuuta 2013

Yleistä

Olen aika omanapaisesti vain tuijottanut omia transiittejani, siinäkin Marsin kohdalta, enkä niinkään paljoa ole tutkaillut niiden suhdetta yleisiin transiitteihin tuolla taivaalla. Näiden yleistysten mukaanhan tehdään lehtien horoskoopitkin. Ne joille vähän naureskellaan, mutta joita silmäillään kuitenkin ahkerasti. Ne tehdään kuitenkin merkkikohtaisesti yleisten planeettakulmien- ja sijaintien kautta. Tässä otin kartan 20.3 päivälle.


Kun kartta on tuollainen, niin koko eläinrata on liikkeessä mukana kuulemma, kaikki elementit! Mutta enpäs osaisi kyllä noista kulmista horoskooppeja tehdä! Lilli niitä esimerkiksi tekee ja tästä voi kurkistaa mitä hän on nähnyt tuollaisesta kartasta tälle päivälle tai tälle kuukaudelle. Merkeille sieltä löytyy vuosihoroskooppi.

Siellä on todellakin tuo kuvio Jod eli Jumalan sormi Pluton, Saturnuksen ja Jupiterin kanssa. Ja T-risti Uranus yhtymä Marsin ja Pluton kanssa. Hurjia kuvioita! Sitäkö tämä kaikki hurlum taas on, maailman tilanne jo sääkartoillakin saatikka sitten Europeleissä tai Kiinan joen suuret sikaruumislaumat. Tässä lähelläni se on ollut raskaina energioina kaikilla. Kaikilla kolottaa jotakin paikkaa. Haasteena miettiä mikä on elämän tarkoitus. Pakottava tarve saada asioita liikkeelle? Mutta kun seinä tulee vastaan! Eli luopua niistä. Ja kokeilla muuta? 

Stelliumi Kaloissa (Neptunus, Merkurius, Kheiron, Venus ja Aurinko) takaa vielä tätä tunteenomaista lillumista, jossa ei oikein tiedä mihin suuntaan lähteä.

Kun siinä on sitten mukana vielä tuo Merkuriuksen perääntyminen ja Marsin ja Uranuksen yhtymä, en ihmettele, että linnut nokkivat nettijohdonkin rikki ja minulta katosi yhteys kokonaan. Kaikkia kommervenkkejä ja monta matkaakiin siinä ehdin tehdä ennen kuin syy selvisi. Siis kaikki on takkuillut, jopa pesän sytyttäminen. Silloin on paras olla hissukseen ja rauhallinen.

Nuo viime yön valtaisat revontulet voi sitten sotkea jotain linjoja enemmänkin tai sitten jotain lähtee liukkaammin liikkeelle. Auringon tunteenpurkauksiahan ne ovat ennen uudelle kierrokselleen ryhtymistä. Talvi on jätettävä täällä! Muistan vanhasta Aapisestani tarinan kun Pakkanen ja Aurinko mittelöivät siitä kumpi voittaa. Aurinko voitti!

Kuu siirtyy pian Leijonaan ja Aurinko Oinaaseen! Mars saavuttaa Uranusta. Sitten on talven mahti ohi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!