Anti mennä vaan, kunhan saan jostakin kiinni, körötellään, voisin ajatella.
Eihän tässä hätiä, taivas hoitaa ja ohjaa elämäni kulkua, voisin kuvitella.
Jostakin saan kosmisia voimia sylin täydeltä, mitäs tässä!
Onhan tuo kuvio, joka on vain kerran elämässä. Mutta olen oppinut kolmiosta, että se on vaara. Se on vaara antaa jonkin muun ohjailla kuin pitää itse suitsista kiinni ja valita suuntaa. Se on vaara pitää asioita itsestään selvyytenä. Odottaa palvelevaa kättä, tarjottimella jotakin hyvää.
Kun edellä olen tutkiskellut 2. huoneen sisältöä ja sitä uskallanko olla oma itseni, niin nyt olisi siihen totinen ja otollinen hetki. Kuin olisi saanut potkun takamuksiin.
Tuo taivaalla kuikuileva Pluto kulkee nimittäin 2. huoneessani. Sitä aluetta se on penkonut jo vuosia ja elämä on yllättänyt monella lailla, pakottanut myös kohdata oma itsensä. Sekä pahalla että hyvällä, jonka käänteisenä voisi laittaa 'hyvällä ja pahalla'. Sillä tuon pahan takaa on löytynyt hyvää, itsen todentamista toisenlaisessa valossa, ja hyvän takana on usein itseriittoisuus, välinpitämättömyys ja kyynisyys. Ei hyvä ole aina hyvä.
Oma Plutoni on siellä vastakkaisessa huoneessa 8. Tässä muinoin ovat olleet nokitustenkin. Enkä ole huomannut mitään! Oma Plutoni 13 Leijonassa, Nykyinen Pluto 17 Kaurista. Marsini 18 Neistyttä.
Kauriin Saturnus myös siellä karttani Pluton vieressä aika lähellä 19 astetta Leijonaa. Niiden välissä Vesta 16 astetta Leijonaa. Joskus tuokin yhtälö vielä minulle selviää.
Kosmisten planeettojen kuviot ovat jossakin kaukana vaikuttamassa, uskotaan. Eikä Pluto nytkään ihan henkilökohtaisesti ehkä minua kosketa. Mars jo luetaan yhteisöllisiin energioihin, sinne suuntaavana. Mutta kaksi suurta komentajaa, pukkijaa tuossa on. Olen joskus miettinyt Pluton ja Marsin voimia, täälläkin jossakin. Voisko olla niin, että Pluto herättää henkiset lahjani ja viskaa ne Marsille. Mars ne analysoi ja laittaa käytäntöön. Minä vain sanon joojoo, tehdään tehdään. Se voi olla jotain sisäistä pakkoakin. Kaikki sekin, mikä nyt on minulla päällä: taiteileminen. Yritän laittaa sen leikiksi sanomalla, etten osaa mitään todellista. Mutta kyllä se on niin totisinta totta, että pahaa tekee. Kuin olisi sisus pakosta saatava tyhjentymään.
Mitä Pluton ja Marsin kosketuksiin kirjat sanovat?
Otan käsiin Ulla Palomäen Pluto-kirjan. Hän kirjoittaa Henry Millerin Plutosta 2. huoneessa. Mutta ei siitä enempää. Tiedän täsmälleen, mitä kaikkea Pluto voi tuossa tilassa saada liikkeelle.
Sieltähän se löytyy Pluton ja Marsin kumppanuus: Yksilö uhkuu intensiivisyyttä. Hänen on saatava purkaa energiaansa työhön. Hän on työteliäs ja polttaa itsensä helposti loppuun. Onneksi minulla tämä on vain transiitti. Kysymyksessä itsensä ylittäminen. Vihaa, väkivaltaisuutta, säälimättömyyttä, itsetuhoviettiä....siis toinen ääripää, ehkä haasteellisimmissa kulmissa.
Siis on kohdattava itsensä, todettava lahjansa ja toimittava! Jos sen tukehduttaa, on seurauksena jonkinlainen 'kuolema' tai peto voi tulla esiin. Plutoon kun liittyy kaikki äärimmäisyydet, tuntemattomuuden pimeät puolet.
Vieläkö siis haluan olla vietävänä, välinpitämättömänä? En ainakaan passiivisena.
Muistan, kun vertasin kolmiota kahdensuuntaisesti. Tasasivu alhaalla, kärki ylös tavoittaakseen jotakin. Entäs toisinpäin? Kärki alhaalla ja tasasivu ylhäällä. Siinä se itseriittoisuuden tila, veitsen kärjellä keikkumista. Kolmio on vaarallinen, jos ei omaa suhteellisuuden tajua. Minuun kohdistettiin sellainen adjektiivi. Se kuulosti hyvältä, mutta jäin miettimään mitä se oikeastaan sisältää. Onko se sitä, että selviytyy merien myrskyissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!