Olen näköjään pitkään ollut jumittunut tuonne jonnekin. Joku voisi huomauttaa, että mitäs noita kaivelemaan enää. Vielä mitä! Tuolla joogamatolla tänään maatessani kävin vieläkin edellisten postausten asioita mielessäni ja löysin vastauksia siellä tekemiini kysymyksiini. En kuitenkaan enää ala tonkimaan syvempää. Skorppari minussa haluaa puhua loputtomasti jostakin, mihin se on jäänyt kiinni. Jos omistaisin Yellow submarinen, kaikki voisi olla käytännöllisempää, moottorin kanssa. Eikö tuo olekin hyvin skorpiomaista? Siis sukellusvenekin.
Maanpäällinen elämä voi kiitää ohi. Joten olen kyllä Marsin kyydissä, mutta sitä on pukkimassa nyt suuremmat voimat. Se Pluto kolmio Mars.
Mars on tällä hetkellä 27 astetta Kalat. Se on kulkiessaan käynyt keskustelua siellä olevan Chironin kanssa, mikä tällä hetkellä on 21 astetta Kaloja. Mars on ollut toissa viikolla vastapäätä omaa Marsiani. Mars teki neliön myös Jupiteriini. Ymmärrän siis erinäisiä juttuja. Onpa osuvaa muuten.
Mars menee aika vauhdilla nyt. On sellaisessa kaaressa. Juuri kun olen niin paljon jauhanut tuota 3. huonetta. Pitihän sen arvata. Eikä millään tahdo tajuta, että yksi kuukausi on kohta eletty tätäkin vuotta.
Nyt kuulostan vähän salaperäiseltä, mutta ei kaikkea tarvitse tässä kertoa, vaikka kuinka taivaan paketit muotoutuvat ja osoittavat jotakin. Ei elämä ole rutiinia eikä itsestään selvyyttä. Joskus on pysähdyttävä miettimään, mitä jos ja mitä nyt ja mitä huomenna.
Ehkä se jalka Marsin jalakselt on vähän lipsahtanut. Muutenkaan en ole tohtinut edes postia hakea kuin potkukelkalla liukkauden vuoksi. Naapurin rouvan kipsattu käsi varoittaa.
Edelleen Mars oli viime viikolla sulkeutuvassa neliössä Uranukseen. Sen pitäisi lyödä jonkinlaista älliä päähäni, sillä juuri nyt Mars on avautuvassa kolmiossa Nousumerkkiini. Sitten seuraakin sulkeutuvat neliöt stelliumiini, järjestyksessä Merkurius, Venus ja Aurinko kuun vaihteessa. Silloinhan Mars jo viilettää Oinaassa, ja se tekee asioista vähän toimivamman, tulisemman, ja päättävämmän. Jokin asia etsii ratkaisuaan.
Tammikuun ajan ja osaksi vielä helmikuullekin toimii liikennepoliisina (Tanhuan kieltä) Uranuksen avautuva kolmio Jupiterille. Kyllä. Olen ollut täysin uppoutunut omaan luovuuteni utopiseen tai kutkuttavaan maailmaan ja olen jotakin saanut aikaankin. Tosin en ilman ystäviä. Siitähän tässä on kyse. Ei voi mitään. Joskus on otettava tila itselle, jos ajankohta sitä tarjoaa, vaikka se tuntuu itsekkäältäkin.
Mumma ottaa lujasti kiinni Mars-potkukelkastaan, potkii ja porhaltaa. Kipinät siinä vain sinkoilevat siellä murskeessa, jota on pyritti laittamaan jarruksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!