perjantai 3. helmikuuta 2017

Mars vauhdissaan Oinaassa - Jippii!

Nyt puhalletaan monoihin lisää vauhtia! Ei kuitenkaan niin, että liukastutaan. Voi siinä käydä niinkin, että innostutaan liikaa, ja löydetään itsemme pitkällään maassa.

Mars on nyt 4 astetta Oinaassa, mikä merkki on sen oma omituinen merkkinsä, ja silloin se on vauhdikkaimmillaan. Se voi jopa järjestää yllätyksiä. Mars ei ole se, jota persoonavoimat ohjailevat, vaan se on se, joka ohjailee persoonia. Emmekä  voi muuta kuin havahtua, antaa tilaa Marsin mennä, perääntyä hiljaa, katsoa ja ihmetellä. Jäinkö minä jostakin paitsi?

Tai sitten tartutaan mukaan sen haasteisiin ja  seikkailuihin, ja annetaan mennä! Nyt juuri kannattaa miettiä sitä, mistä onkaan unelmoinut, mitä onkaan aikonut, mitä on jättänyt tekemättä tai mitä olikaan suunnitellut. Nyt on mahdollisuus toimintaan.  Niin sanoo taivaallinen energia tällä haavaa. Tie on auki!



Mitähän tuumaat, jolla Oinas-Mars on 1. huoneessa. Puhutko ohi suusi ennen kuin ajattelet tai teet ennen kuin suunnittelet tai tartut oitis hurjaan ehdotukseen ja ajat pääsi seinään. Loukkaannut herkästi ja nuolet näppejäsi. No, ainakin tulit kuulluksi ja huomatuksi.

Entäs jos se on 2. huoneessa? Tartuitko alennusmyyntihumuun ja haaskaat kaikki rahasi? Menitkö vihdoinkin lääkäriin vaivasi kanssa vai nytkö se laihdutussessio käynnistyi? Entäs viriliteettisi? Lähdetkö istumaan iltaa läheiseen pubiin?

Kolmas huone ja Oinas-Mars? Se on minulla. Ja juuri yhtymässä Junoon! Se ei tarkoita suinkaan, että olisin päätä pahkaa menossa kihloihin tai törmäisin siihen ihanaan. Ei. Se on suhteiden myllerrystä ja niiden läpikäyntiä. Saan kiitoksia tai kuulla kunniani! Iso, kirkas peili edessäni! Eipä silti. Olen yrittänyt hoitaa sellaisia suhteita, jotka ovat jääneet vähän unohduksiin. Nyt ei pidä odottaa, että joku soittaa. Soita itse! Yllättäviä tilanteita tulee kyllä eteen. Kun Oinas-Mars ehtii IC;lleni, luulen, että tupani on täynnä ihmisiä ja tapaamisia. Liikaakin hommia, sillä Mars on silloin myös vastapäätä MC:täni. Kai pitää miettiä, mikä on tärkeää mikä ei.

Neljäs huone? Koti. Onko vihdoinkin hyvä tarttua remonttiin, tehdä jotain kevääksi ja miettiä kodin arvo. Onko se jossakin kaukana, työmaalla, auton istuimella vai mieluummin ulkomaan matkoilla? Minulla on hyvä ystävä, jonka koti oli enemmän työpaikalla kuin itse kodissa. Nyt hän on ihan hukassa. 

Viides huone ja Oinas-Mars? Oletko kaivannut lapsiasi, perhettäsi ja yhteisiä hetkiä heidän kanssaan. Nyt on aika mennä ja tehdä jotain kivaa. Mennä Heurekaan tai muuhun rymypaikkaan. Juhlia! Oletko kuunnellut sisintä tahtoasi, laittanut aina jotain syrjään. Nyt on luovan inspiraation herättämisen aika sinulla itselläkin!

Kuudes huone? Järjestä työpöytäsi ja mieti jotain uudenlaista stragediaa ja asennetta. Tuo ihanat runeberginleivokset kahvipöytään ja kiitä kavereitasi, pelkästä työn ilosta. Tai harmista ole hiljaa. Tai osallistut sittenkin työsi puolesta kurssille. Tai pyydätkö palkan korotusta? Paremman tulin pöytäsi ääreen?

Seitsemäs huone? Oletko muistanut ukkoasi, akkaasi, anoppia, appea, miniää jne.? Olisiko hyvä hoitaa vähän läheisiä suhteita. Laittaa sänky heilumaan tai kutsua naapurit kahville. Jos vaikka soittaisi anopille ja kysyisi mitä kuuluu. Hyvässä lykyssä kutsua kylään! Vai lähestytkö vihdoinkin häntä, joka on kiinnostanut sinua jo pitemmän päälle? Nyt on hyvä aika tehdä aloite.

Kahdeksas huone ja Oinas-Mars siellä? Kannattasiko muistaa, mistä lähdit 2. huoneessa? Mitä silloin omistit. Kehosi. Kuinkahan olet sitä hoitanut? Kuinka hirveästi omistatkaan tavaraa nyt? Kirpputoriaikaa! Aika penkoa kaappeja ja putsata hopeat. Ihmetellä kuinka omaisuus onkaan karttunut! Ja miten paljon turhaa. Heitä pois! Tai tarkkaile ympäristöä, ettei vain varkaita ole liikkeellä. 

Yhdeksänessä huoneessa Oinas-Mars lähettää postissa houkuttelevia matkamainoksia. Tai jos sittenkin osallistuisit jollekin yllättävälle kurssille? Nyt on se hetki, että uskallusta voisi löytyä. Vihdoinkin opettelemaan paritansseja! 

Kymmenes huone, jossa Oinas-Mars tarjoaa sinulle kunnallisvaaleihin edustusta. Tai sinulle ehdotetaan puheenjohtajan paikkaa yhdistyksessäsi. Voisit kokeilla!

Yhdestoista huone ja Oinas-Mars siellä saa aikaan sinulla unettoman yön, kun mietit puhuisitko turvapaikkahakijoiden puolesta  vai vastaan. Joka tapauksessa mielipidettäsi odotetaan. Vai tuleeko mieleesi, mitä voisit tehdä jonkin hankalan asian kanssa? Vai vaihdatko kadun toiselle puolelle, kun se hankala tulee vastaan? Sinua haastetaan. Sinä olet osana yhteisöä, sosiaalista mediaa myös? Ja jokaisen liikunto eli jonkin tekeminen vaikuttaa jossakin.

Kahdestoista huone ja Oinas-Mars siellä räjäyttää jotakin alitajunnastasi pinnalle. Muistat yhtäkkiä ikivanhan jutun. Näkisitkö nyt asiassa toisenlaisen näkökulman? Se voisi tuoda ihanan helpotuksen tunteen. Tai sitten pakonomaisen tarpeen mennä ja jutella siitä, esittää vaikka anteeksipyyntö...

Hah, olipas hauskaa päästellä tuosta vain, mielikuvien pohjalta, Oinas-Mars vauhdilla,  hulvattomasti! Jokin voi osua jossakin kohdalleenkin. Kops!

Sirkuselämää trapetsilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!