lauantai 23. tammikuuta 2016

Venus Kauriissa

Jatkan tuota Venus-aihetta vielä, sillä Venus-Kauriissa osoittaa minulle nyt haastavia transiitteja astrokalenterissani. Venus on asettunut poikkiteloin eli oppositioon Stelliumini kolmeen henkilökohtaiseen planeettaan, Merkuriukseen, Venukseen ja Aurinkoon. Jos Jupiter-Venus lupasikin minulle vilkasta seuraelämää, niin nyt kohtaan kriittisempää ajanjaksoa. Kun tunteella ja intomielellä tein asioita Jousimiehessä, niin nyt niitä tekemisiä pitäisi tarkeastella ilman tuota tunnetta.

Tuosta ruusunkiulukasta voin kertoa sen verran, että olen hauduttanut kuivatettua kiulukkaa tavallisen teerouheen mukana ja tuloksena vatsan parempi toimivuus. Ruusu ei ole pelkästään kauneuden ja turhuuden ihannoinnissa pätevä, vaan myös terveydellisessä puolessaan. Siis nyt mennään tutkimaan Venusta maa-elementissä.



Otan välillä Johanna Karpovin tulkintaa Venuksesta itsestään. Hän heittää ilmoihin yleensä mielenkiintoisia kysymyksiä, ei niinkään valmiita vastauksia. Hän tulkitsee planeetan toimintatapaa.
Ja nyt jos koskaan, tarvitsemme jostakin löytää vinkkejä, kuinka tässä ajassa toimia. Ymmärtäisin, että Kauriin johtavassa maamerkissä pitäisi jo löytää toimintatapoja hoitaa jopa kriisitilanteita. Kauriin omana planeettana toimii Saturnus, joka ei kyllä saavu omaan merkkiinsä ennen kuin joskus maaliskuun lopulla. Venus saapuu Kauriin merkkiin 24.1. eli voimme nyt ottaa vaarin tästä energiasta.

Venus on naisen kuva. 
- Heti tulee mieleen tuo nykyinen tilanne. Miten arabimaan kulttuuri näkee pohjoisen naisen?

Venus liittyy aistein kautta saatuun informaatioon. 
-Tästä toteamuksesta on hyvä miettiä turvapaikkahakijoiden kriisiä.

Venuksen kautta me teemme kompromisseja. 
-Teemmekö tänä aikana? Voi paha! Kauris-aika jättää nuo tunteilut ja aistillisuuden enemmän syrjään. Johanna tulkitsee Kauris-Venuksen arvostelevaksi. Nyt kun Venus saapuu samaan merkkiin Pluton kanssa, miten ne yhdessä löytävät sopua ja sovittelua? Tuleeko siihen mukaan vallankäyttökiistat? Vai tuleeko puhdas järki ja käytännön seikat esiin?

Entä se Kauris-Venuksen toimintatapa? Johanna kirjassaan Astrologian opas on koonnut hienon tiivistelmän taulukon muotoon kirjan lopussa. Siitä katson miten Venus mahdollisesti voi toimia Kauriin merkissä nimenomaan verbeinä.

Aina on ääripäitä, joihin merkitykset venyvät. Yhtä hyvin kuin Kauris on arvosteleva, löytyy sieltä myös arvostaminen. Kuten myös hylkääminen ja hyötyminen.  Johtaa ja delegoida. Keskittyä ja kontrolloida. Kunnioittaa ja laiminlyödä. Määrätä, narista ja tuomita! Toisaalta löytyy toimintaan puolustelemista, tarkastelua ja yrittämistä. Ja tästä energiasta löytyy myös vaatimus. Paljon muitakin verbejä. Siis otin luettelooni mukaan vain osan verbeistä.

Ihmettelen siis, ovatko persoonat, joilla on tuo Venus Kauriissa nyt avainasemassa ja meidän tulisi arvostaa heidän maanläheistä, järkevyyteen pyrkivää työtänsä. Ja kuinka paljon yleisesti Venus tässä vaikuttaa kaikkeen tapaan, jolla me toimimme ja jossa uskomme olevan sydämen ja arvot mukana? Venushan Marsiin nähden ei ole toiminnan planeetta, vaan pikemminkin väline minkä avulla toimimme. Millaisten arvoasetelmien kautta asetamme itsemme tilaan,  missä meidän pitäisi löytää noita kompromisseja?

Kauris-aika on muutenkin niin kylmän todellista käytäntöä. Ilmastollisestikin. Vieraamme tässä maassa kokevat nyt jotakin ennen kokematonta. 

Näin eri merkit näyttävät meille eri puolia, eri näkökulmia ja eri mahdollisuuksia huomioida omaa käyttäytymistä tässä maailmassa. 

Mutta... jos koko ajan opiskelisimme elämään tästä näkökulmasta astrologian kautta, niin eiköhän jo alkaisi tympästä. Elämä voisi jäädä elämättä!

Kuitenkin... tarvitsemme myös kylmän realistista asennetta kaikkeen toimintaamme.



2 kommenttia:

  1. Tyttärellä on Venus Kauriissa,
    kaukana kaukana Skorpioni Aurinko-Merkurius yhtymästä,
    puolineliössä näihin.
    Tietty ehdottomuus ja periaatteellisuus, kun nuo molemmat ottaa huomioon.
    Hän on ollut monessa työpaikassa tyytymätön nimenomaan johtoportaan toimintaan,
    huonoa johtamista, organisointikykyä,
    joka voi tehdä mukavasta työstä monimutkaista ja hankalaa,
    kun asiat eivät luista niin kuin ne voisivat.
    Pointtina se,
    ettei hän pysty parhaimpaansa, kun systeemi kusee jossain muualla.
    Mutta vaikka hän tätä kotona arvostelisikin skorpionin purevasti,
    niin hän ei koskaan nolaisi tai arvostelisi esimiestään julkisesti,
    ylempäänsä, eli se arvostaminen ja kunnioitus,
    toinen ei menetä kasvojaan, vaikka väärässä olisikin.
    Hän vaihtaa työpaikkaa, kun saa tarpeekseen :)
    Venus yhtyy Uranukseen.Vapaus valita.Sisäinen kapina ja irti?

    Venus Kauris on tuonut iän myötä (nuori vielä)
    klassista tyyliä olemukseen.
    Samoin hän on aina arvostanut ns. merkkituotteiden tuomaa tiettyä statusta
    ja näitä asioita hän ei taatusti ole oppinut äitiltään..
    no ehkä sen että ite oon aina arvostanut laatua.
    Hän ei silti tuhlaa omaisuuksia vaatteisiin,
    vaan löytää tyylinsä hyvinkin Venus-Kauris huokealla.
    Tarkka ulkonäöstään.

    Venus on neliössä Kuu Oinaaseen
    ja tämä ehkä saa hänet pidättelemään oinaskuun spontaania tunneilmaisua,
    ja tämä neliö vaati lapsena känkkäränkkä-toimintaa jotta minä suuttuisin,jotta hällä olisi "lupa" suuttua, itkeä tai mitä milloinkin,
    antaa tunteidensa purkautua.

    Mutta joo,
    on mielenkiintoista oppia niin toisenlaisen / erilaisen Venuksen toiminnasta,
    niin läheltä.

    --
    Sitten tuosta Venuksen aistein saatu informaatio.
    Minä hypistelen kankaita kangaskaupassa
    saadakseni selville, onko siinä puuvillaa,luonnonkuituja, miten keinokuituinen se on ja teen hylkäyksen tai hyväksynnän samantien,
    ennenkuin katson tuoteselostetta..
    elikkä vaikka kangas ois ensin näköhavainnolla aivan ihastuttava,
    niin jos se ei tuntoaistilla sitä ole niin ehei ei ei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakauppa ja kangaskauppa ovat minulle kamalia paikkoja. Siellä minut ahmitaan niin ettei jää kuin kurppuinen mieli käteen!
      Kiitos käynnistäsi Nikki!

      Poista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!