Oma kartta - oma napa!

Minä huomasin, että lukukerrat ovat kasvaneet blogissani, missä yleensä olen saanut ährätä itsekseni. Eräs astrologi on poiminut minut sivulleen. Se vähän hirvittää. Mutta toivon, että lukijat näkevät opiskelijan. Sen mihin hän kompastelee ja eksyy, sen mitä pitää tonkia lisää, mitä kaikkea huomata, mihin kaikkeen syventyä voidakseen ymmärtää vähäsenkään jotakin astrologisesta maailmasta. Ennen kaikkea tämä blogi kertoo oman kartan tutkiskelusta hyvin oma-napa-keskeisesti. Siitähän se opiskelu alkaa.

En ole fatalisti. En usko kuoleman vakavasti johonkin kohtalonomaiseen ja ennalta määrättyyn. En kallistu myöskään eksistentialismiin, jossa ihminen suin päin vain 'heitetään elämään' ja teet minkä parhaaksi näet. Melkeinpä uskon, että sen 'heitonkin' voin itse valita. Enkä ihan usko kosmiseenkaan kuljettamiseen. Mutta otan osan tästäkin kaikesta. Ennen kaikkea haluan uskoa itseeni ja vapaaseen tahtooni, siihen, että minä itse valitsen tekemiset ja asenteeni. Ja että en voi syyttää elämäni vaurioista muita kuin itseäni. Tietenkin jos joku tulee ja lyö, voin antaa takaisin. Toisella vapaa tahto myös. Olen opetellut kantamaan vastuuta myös siitä mitä valitsen. Ymmärtämään mistä syntyy tuska ja paha olo. Vääristä valinnoista? Väärästä paikasta? Väärästä ajasta? Ei pidä muokata rautakangesta kukkaa. Mutta uskon myös johonkin suureen energiaan, johon minulla on kanava. Jopa enkeleihin uskon ja elämän opettajiin ja oppaisiin. Jopa tonttuihin uskon ja keijuihin... anti olla! Uskon siis, että en ole yksin.

Mutta on olemassa joitakin syklejä ja voimia, joita vastaan ei voi taistella eikä niitä voi valita. Kuten Kuun vuoksi ja luode vesistössä, ja ihmisessä liikkuu veri, ei sitäkään voi estää. Mutta suhtautumisen siihen voi valita. Ottaa opiksi ja kasvaa. Kun on jäänyt yksin ja sen hyväksynyt, on tarve kuitenkin käydä vuoropuhelua jonkun kanssa. Sitä voi käydä myös itsen kanssa, esimerkiksi opiskelemalla jotakin uutta. Ja ennen kaikkea kirjoittamalla siitä. Kirjoittaminen ei tarkoita aina sitä, että voi kun joku lukisi ja noteeraisi. Kirjoittaminen on usein itsensä tuomista objektiksi itsensä subjektille. 

Myös tähtikartan kanssa voi keskustella. Mitä enemmän siihen tutustun, sitä mukavammalta kaverilta se vaikuttaa. Suorastaan ystävältä! Se ei valehtele. Sitä voi vain väärinymmärtää. Ja silloin on vika itsessä. Siitä voi innostua ja mennä yli laidan. Ja itsehän siinä menee! Molskista, sanoi Eemeli! Kuitenkin se on yksi symbolinen peilikuva. Symbolikieli on rikkaampaa kuin tavallainen kieli. Siihen on mielenkiintosta tutustua.

Omalla navalla on kaksi suuntaa. Katsella sen kautta ulos tai käpristyä sinne sisään. Ymmärrän, että se käpristyminen on itsen pelkoa ja samalla kaiken muun pelkoa. Katsella maailmaa sen kautta, vaatii itseymmärrystä. Uskon, että itsen ymmärtämisen kautta ymmärtää muutakin paljon helpommin. Siksi kaikki, mikä suinkin opettaa ymmärtämään itseä eli ihmistä ylipäätään, on mielestäni tärkeää. Ei se, että kuljetaan esim. astrologisilla kursseilla oppiakseen tulkitsemaan muille karttoja, vaan ennen kaikkea oppia tulkitsemaan omaa karttaa, oppia tuntemaan itseä. Sitä pitäisi painottaa enemmän: Haluatko oppia jotakin itsestäsi? Tule tutkimaan sitä tähtikartalta. Sillä astrologinen sanasto, näkökulmat ja herätteet ovat jo sen verran rikasta maailmaa, että vaikka ei usko kosmisiin energioihin, se voi innostaa ajattelemaan: Mitä minä olen? Mitä minun on mahdollista olla?

No niin....ja minun piti kirjoittaa jotakin tämän hetkisestä kartastani, ihan itselleni. Tästä tulikin alustuspuheenvuoro. Jatkanpa seuraavassa blogisivussani...