sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Huolehtiva Kauris-Mars

Mars on siirtynyt Kauriiseen, huomasin. 

Tämä energia tuntuu jotenkin turvalliselta, huolehtivalta ja realistiselta. Kuin jotakin laitettaisiin järjestykseen. Se on maskuliinista ja toimivaa, sillä on juuret maassa. Löysinkin siihen vanhan valokuvani kuvaamaan tuota tunnetta. Kauris-Maa ja Rapu-vetehinen tuolla taustalla. Kauris luo siihen valoa! Näkyville tulee  fyysinen maailma.

Tosin tutkailen  tätä energiaa aivan Rapumaisen perspektiivini kautta.


Olen jotenkin tuntenut nahoissani kaikki nuo Marsin kulut eri merkeissä. Huokaan helpotuksesta, kun Mars siirtyy Kauriiseen. Kauris-merkki on Rapu-merkin vastakohta. Minulla 2-huone (mihin Mars on juuri saapunut) on täyteliään 8- huoneeni vastapari. Mieheni oli Kauris ja monet ystäväni ovat Kauriita. Aina olen saanut heiltä tukea. Luotan tähän energiaan.

2-huone on Härän huone, omistava keräilijä. Turvallisuutta etsivä. Kauris-energia tähtää järjestykseen, sovinnaisuuteen ja lyö jarruja tuohon edeltävään kiivaaseen Jousimies-aikaan ja hillitsee Härän mässäilyä. Tuudittaudun niin mielelläni kaikkeen tähän viime syksyisen kaaoksen ja sitä seuranneen työn jälkeen. 

Toisaalta, Kauris-energia on kosmista, yhteisöön purkavaa. Se etsii paikkaa maailmasta toimiakseen ja saattamaan alkuun tarvittavia aiheita yhteisössä. Tämäkin tuntuu tutulta. Energialatausta on sellaiseenkin.
Kyllähän tekemistä pitää olla. Vastuu ja velvollisuus toimia yhteisössä pitäisi olla ilmastaan selvää kaikille. Ihminen on yhteisöeläin. Kauris-energia muistuttakoon sitä Marsin kautta. 

Minulla ei Kauriissa ole muuta kuin pieni asteroidi nimeltä Rosengard. Aika osuvaa, sillä sitähän minun tulee organisoida uuteen järjestykseen ja ehompaan toimintaan tulevaa kesää varten. Kantaa vastuu siitä äänestä, millä täälläkin olen rellestänyt.

Martin Keitel tuolla blogissaan tutkii peltokuvoiden yhteyttä planeettojen sijaintiin. Mielenkiintoista! Tässä linkki jos joku haluaa kurkistaa.

2 kommenttia:

  1. Nyt sinä kirjoitat minunkin tuntemastani maailmasta. Kauris Mars varmaankin saa taas asioihin vauhtia hyvällä järkevällä tavalla.
    Kuukauriina minusta tuntuu että kaikessa pitää aina olla kunnollinen järjestys ja juuret tai jalat tiukasti maassa. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tässä on armasta Kauris-ukkoa monta kertaa kaivannut. Että olis hän joka aina veti minut maan pinnalle. Mutta noin pinnallisesti ei hänellä mitään järjestystä ollut, mutta organisointitaito hänellä oli hyvä.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!