tiistai 24. huhtikuuta 2012

KOLMIO-kuvion vapauttava ja vaarallinen energia


Marsilla menee lujaa. Tällä hetkellä yleisellä kartalla se on mukana monenlaisessa energiaa tuottavassa kuviossa ’shamanistisella’ viikolla, kuten Seppo Tanhua tätä aikaa kutsuu rumpuineen. 

Mars on oppositiossa Kheironin kanssa, siis parantavaa energiaa virtaa. Se on myös mukana kultaisessa Maakolmiossa Auringon ja Pluton kanssa. T-ristissäkin se on mukana.

Minun omalla syntymäkartallani Mars kaveeraa Jupiterin kanssa kolmion 120 asteessa. Siis Jupiterin sulkeutuva kolmio Marsin kanssa!

Tanhuan tulkinnassa kuvio usuttaa seuraamaan innostusta suureen menestykseen. Joo. Kyllähän sitä innostusta riittää, mutta kantaako pelkkä innostus. Helppoa kurottaa kuuta taivaalta, mutta kyllä sen suhteen saa työtä tehdä. Minua on alkanut hirvittämään kaikki työ eli se oma panos. Jaksaako kaiken yksin? Osaako kaikkea yksin?

Siksipä olen alkanut suhtautumaan hieman varauksellisesti tuollaisiin kauniisiin lupauksiin ja ’povauksiin’, olkoon sitten ne ihmisten kauniita kannanottoja tai taivaallisia energioita. Muistan kun opiskelin tähtikarttaa. Opettajani huomautti tutkimaan sitä kriittisesti, varsinkin niitä pehmeitä kuvioita. Jos niitä oli paljon kartalla, se helposti näytti helppoa elämää, jolloin ihminen tuudittautuu onnen kantamalle ja unohtaa oman vastuun ja velvollisuudet.

Minä piirsin sen tasasivuisen kolmion paperille ja kuvittelin itseäni siihen. Kolmio, jota jollakin taholla nimetään jumalalliseksi kuvioksi. Se sisältää itse sen kaiken pyhän ja voiman. Hyvä! Mutta kolmio on myös pelkkää geometriaa ja taivaalla sen kuviossa planeetat eivät ole yhtä voimakkaasti keskeisessä tuntumassa kuin yhtymässä ja oppositiossa.
 

















Piirroksissa huomasin kolmion keikkuvan olemuksen. Kun se keikkuu terällään, se on kuin iloinen keinu ja olotilaan voi tuudittautua liian helposti. Jos se on selällään, tulee ylös terävä kärki ja silloin on tunne kuin tanssisi todella veitsen terällä. Sieltä on helppoa kapsahtaa alas.

Usein kolmiota pidetään hyvänä kuviona. Tutkin kolmion vaikutuksia astrologisesti taas vähän enemmän.  Raimo A. Nikula on tiivistänyt siitä tällaisen paketin:

Kolmion plussat: ilmaiseva, arvotietoinen, keskittävä, vapaa, riippumaton, johtava ja yritteliäs.
- Nuo kaikki voin allekirjoittaa nykyisen Jupiter-Marsin vaikutuksesta.

Kolmion miinukset: omahyväinen, itsensä ylentävä, kunniaa kalastava ja lapsellinen.
- Justiinsa! Siinä se innokkuuden vaara onkin. Kun asiat alkavat sujua jouhevasti, jokin kylmä viima tuntuu niskassa. Ja se on juuri tuota kaikkea.

Piirtämistäni kuvioista tuo kolmio kärjellään voisi kuvatakin sitä ylvästä olotilaa, johon voi tuudittautua tietämättä vaaroja. Ja taas tuo kolmio selällään osoittaa sitä todellisuutta, johon heikko ihminen voi sortua. 

Huomaan, että toistan jo itseäni: Tässäkin siitä puhun...
"Kertaus on opintojen äiti"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!