keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Marsin mukana mukautuvasti

Tässä vietetään kevättalven hiljaista aikaa vielä, vaikka pääsiäinen vähän puhalteli luovaa energiaa ulos. Olkoon sitten Mars sitä hallitsemassa tai mikä hyvänsä, jokainen tarvitsee rauhallista suunnitteluajanjaksoa. Eikä sitä kestä ikuisuuksia. Sitten on päätösten ja lähtölaukauksien vuoro. Ja uskon, että sellainen on käsillä nyt, kun monta asiaa on viritetty. Olkoon tähtitaivaan energiat siinä mukana tai ei.

Jupiter, joka on kuin Marsin kaveri tuolla kartallani, kertoo ajanjaksosta nyt (Jupiter sulkeutuva kvinkunssi Keskitaivas eli MC)  muistuttaen kahden vuoden jälkeisistä tapahtumista. Silloinhan päätin jäädä eläkkeelle.  IC:lle eli kodille tulee silloin Jupiterin avautuva semisekstiili kertoo uudistuksista kotona ja niitähän on riittänyt. Siinä raamit!

Sitten on näitä perääntyviä, joista Merkurius on jo takaisin omalla radallaan. Michelle Karen, jonka tulkintoja seuraan, kertoi osuvasti tästä jaksosta, että silloin on hyvä olla yhteydessä vanhoihin ystäviin tai heitä muuten vain tupsahtaa elämään. Näin on käynyt ja mukavasti piristänyt minua.

Sitten parikin astroystävääni on muistuttanut minua tutkimaan myös progekarttaani. Toinen heistä tutkii keskipisteitä ja löysi kartaltani Auringon olevan keskipisteessä Jupiter/Saturnus-kuviossa, joka myös kertoo näistä samoista asioista, työ ja koti.  Sieltä on löytynyt myös Marsin neliö synt.kartan Saturnukseen aiheuttamassa vastoinkäymisiä ja on vasta syksyllä ohi. Eli kaikki ei vielä suju ilman huolia.

Progekartalta löytyy myös Mars, joka on nyt transitoivan Saturnuksen lukemissa. Eli ymmärtäisin, että tämäkin pukkaa alulle niitä juttuja, jotka ovat lain mukaisesti olleet rajallisia, mutta toteutettavissa, kunhan paperiasiat hoituvat.

Nyt sitten vain odotellaan Marsin pysähtymistä ja sitä millä vauhdilla se lähtee takaisin omalle radalleen, jossa se synnyttää jälleen minulle noita samoja kuvioita ja Marsin paluun kolmannen kerran. Onko se aika minullekin lähtölaukaisuja vai mitä?

Kuvia ohjelma ei ottanut vastaan. Ilmoitti, että 'Tallennustilasi loppui'. Ottaako videon kuitenkin?  Videon otti ja minultakin kuvan, jonka löysin Picasson keräämistä kuvista, en tosin löytänyt sitä minkä halusin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!