lauantai 5. toukokuuta 2012

Mistä hurja olotila?

Minulla on parina päivänä ollut tällainen kuvan mukainen olotila:


Kuu on ollut Vaa'assa ja keikutellut minua sinne tänne. Nyt Superkuu Skorpionissa, nousumerkilläni, para-aikaa yhtymässä Chironiin, joka on taas sekstiilissä syntymäkartan Marsiini (onneksi) ja jonka luokse  on juuri porhaltamassa tämän hetkinen Mars yhtymällään ja tuota Superkuuta vastapäätä on siellä Merkurius. Pitää vain uskaltaa...tohtia...surematta...viivyttelemättä...kaisehetkionny!

Taikablogissa sanottiin näin: "Jännä kuinka tässä kuutamossa jylläävät Merkuriuksen ja Marsin energiat. Kuuta hallitsee Mars, joka aina vaan kulkee neitsyttä. Ensimmäinen naksahdus Merkuriukselle, joka siis oinaasta hallitsee Marsia, ja Mars vastavuoroisesti Merkuriusta. "

Ei uuvu jännitystä, ei! Huh!

Jupiter vielä oppositiossa Nousumerkkiini Skorpionissa, josta Tanhua sanoo näin: "Tämä jakso on todellinen malliesimerkki elämän skitsofrenisesta luonteesta, sillä niin eri tavalla saattavat ihmiset kokea saman asian. Olet nyt tullut pisteeseen, jossa päättyvät mahdollisuutesi viedä konkreettisella tasolla eteenpäin kuusi vuotta sitten aloittamaasi uutta persoonallista itsesi toteuttamista ja alkaa minäkehityksen henkinen jakso. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!