sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Venus Jousimiehessä

Tammikuun strokalenterini on täynnä Venus-planeetan transiitteja. Se näyttää tosi kauniilta!

Juuri nyt Venus tekee yhtymää Jupiterilleni. Myös Venuksen kolmio Saturnukselle on päällä. Sattumalta olin kutsunut naapurit tupaani yhteisen lihapadan ääreen tänään, päättekksi pelattiin Koronaa. Voisiko osuvammin naksahtaa! Seurallisuus ja hyvät ystävät. 

Mutta mitä muuta merkitsee Venus-painotteinen kuukausikalenteri? En ole paljoa käsitellyt Venusta blogissani. Monelle niin tärkeä planeetta. Rakkauden, arvojen ja kauneuden planeetta! Mitä vielä?

Katselen kirjojani. Minulla on Ann Petrien Tähtimerkit-kirja, jonka pitäisi olla opas rakkauteen ja rakastamiseen, mutta Venuksesta ei mainita mitään. Minulla on Carole Golderin kirja Astrologiaa Kuun merkeissä, Rakastavaisten käsikirja. Siinä on Kuu keskeisenä. Halusin löytää jotain uutta tekstiä, joten äytyy penkoa nettiä! 

Venus on minulle aina RUUSU. Kierroksellaan se jo tekee ruusunkuvion tuonne avaruuden 'maalaus-pintaan'. Venusta onkin helppoa verrata ruusuun. Se sisältää kauneuden ja sillä se herättää kaikki aistit. Se sisältää terveyttä ja antaa parantavaa voimaa kukanlehdillään ja kiulukoillaan. Se sisältää omat tarinansa ja historian ja se on ollut voittajana kaikissa sodissa ja kamppailuissa, koska vain sen symboli ruusuna on jäänyt eloon kertomaan ihmisen kamppailusta vallasta ja ahneudesta, mutta myös oikeudenmukaisuudesta ja arvoista. Rakkaus voittaa aina?

Kuutarha-sivustolta löydän Venuksesta näin: 
Venus edustaa kepeämpää puolta kertoen mm. tavastamme heittäytyä romanttiseen rakkauteen ja sitä, miten ilmennämme (kepeämpää)naiseuttamme. 

Venus edustaa kartalla elämän nautintoja, mielihyvää, iloja, perusarvoja, makumieltymyksiä ja kauneudentajua. Venus edustaa myös kuvataidetta ja musiikkia. Venus yhdistetään tulkinnassa myös ystäviin, sisariin ja tyttäriin.

Kuutarhan sivustolla Venus Jousimiehessä (tänään 22 astetta Jousimiestä) edustaa avoimuutta, huumorintajua ja leikkimielisyyttä. Siis hyvin osuvaa tämän hetken tupani tapahtumissa.

Koska usein aspektin sisältö liippaa aika läheltä myös yleistä Venuksen kulkua merkeissä, kaivankin tämän hetken olemusta Jousimies-Venuksesta. Jospa sieltä löytyisi iloa ja valoa vielä niin kylmään aikaamme täällä Pohjolassa.

Törmäsin Raimo Nikulan sivustoon Venus, Sydämen haltija,  tässä.
Kopioin suoraan sieltä sen, miten Nikula tulkitsee 'Venus-Jousimiehessä yleensä'. Mielelläni näin myös esittelen toisten kirjoja ja sivustoja. Samalla opin itsekin. 

Venus Jousimiehessä yleensä osoittaa vapaudentarvetta ihmissuhteissa. Voit elää väljästi ja etsit innokkaasti uusia kokemuksia. Rauhattomana ja ylpeänä saatat olla sitoutumatta kovin varhain ja liitossakin täytyisi olla olemisen ja menemisen vapautta molemmin puolin. Rakkauden kokemuksesi voi olla dramattisia ja värikkäitä ikäänkuin etsisit aina lisää vipinää elämään. Saatat etsiä puolisoa, joka voisi auttaa sinua löytämään omaa paikkaasi yhteiskunnassa ja osallistumaan aktiivisesti ympäristön elämään. Olet edustamassa usein jotain ja kaipaat ilmaista itseäsi vapaasti - myös rakkaudessa. Merkkisi mukaisesti voit olla rakkaudessa alati vakiintumaton, rohkea tekemään satunnaisia päätöksiä, muutoksia, jotka vaikuttavat muista harkitsemattomilta tai epäkypsiltä. Tunne-elämäsi ei olekaan mitenkään aikuismaisen täyteläistä ja kypsää vaan voi oirehtia keskenjäämistä, murrosikäisyyttä ja outoa pinnallisuutta. Voit rakastua johonkin, joka tarjoaa yksinkertaisesti vaihtelua totuttuun elämänmenoon tai asuinseutuun. Kyllästyt melko helposti etkä ole erityisen vastustuskykyinen erilaisille houkutuksille. Rakkaus voi olla tunnetta omasta vapaudesta yhdessä kumppanin kanssa, joka tarjoaa laajat ja väljät puitteet kehittyä ihmisenä.

Tästä kaikesta edellä esiinottamistani vinkeistä voisi olla hyvä ottaa vaarin. Sallittakoon astrologian antaa vinkkejä elämämme hetkiin. Kuin pienen lahjan aivonystyröille ajateltavaksi. Kuten minäkin jäin tekemään kysymyksiäni Nikulan tulkinnasta, joita voi pysähtyä miettimään Venuksen ajasta Jousimiehessä.

Mitä on vapaus ihmissuhteissa?
Mitä on tilan antaminen siinä?
Kohdistaako rakkaus aviopuolisoon, yhteen ihmiseen, perheeseen vai jakaa sitä ympäristöön?
Entä jos kohdistaa rakkautta johonkin muuhun kohteeseen; taiteeseen tai johonkin aatteseen, idealismiin tai uskoon? Rahaan, tavaraan? Paikkaan? Luontoon, eläimiin?

Voiko kukaan määrätä toisen kohdetta tai pitää sitä parempana kuin omaa? Jos jokainen kohdistaa rakkautensa omaan eri kohteeseensa, siitähän voi yhteisesti tulla kaunis kollektiivinen paketti, yli rajojen kohdistuva kaunis, suuri sydän! Eiköhän kaikki tässä maailmassa kaipaa kuitenkin arvostusta ja rakkautta?

Onko rakkaus jonkinlainen paketti, tila tai summa, jonka omistamme vain rajallisesti, jotkut enemmän tai jotkut vähemmän? Vai onko rakkaus jotakin joka venyy ja venyy ja kasvaa rajattomasti? Uskon että ainakin taito antaa sitä tai ilmentää sitä, on hyvin yksilöllinen eikä aina sellainen kuin toinen sitä odottaisi. Ehkä sen tarkoituskin voi olla hyvin persoonaan liittyvä? 

Tästä onkin sitten hyvä mennä elämän arvoihin. Rakkaus kohdistuu usein siihen, jota tuo ihmisyksilö arvostaa. Uskon, että tuo arvostaminenkin sen kohteisiin muuttuu elämän myötä. Jos siis rakkaus onkin hyvin muuttuvaista kuten arvotkin.

Näin jutteli minulle tänä iltana Venus-Jousimies. Itselläni Venus Ravussa, johon tällä hetkellä on vaikuttamassa Venuksen yhtymä Jupiterilleni Jousimiehessä. 


tiistai 12. tammikuuta 2016

Uranuksen uhka vai pelastus?

Uranuksesta tulee aina mieleen vähän kuin vitsinä, että se on HÖRHÖJEN planeetta.

Tämä aika Uranus Oinaassa (nyt 16 astetta) ei varmaankaan ole mikään hörhöilyn aikaa. Sen olemme varmaan kaikki tunteneet. Tämä on tekojen aikaa!

Kun olen käynyt läpi Pluton ja Neptunuksen kautta tuota maailmamme (maailmani) värähtelyjen taustamaisemaa, niin siihen kuuluu ehdottomasti Uranuskin. Uranus on niistä vilkkain kierroksiltaan. Synnyin Kaksos-Uranuksen aikoihin, jolloin tekniikka alkoi ulottua kaikkeen maailman kolkkaan puhelimen ja radion avulla. 


Kertaan tässä Uranus-oppia, jota aikoinaan sain Maria Solimanin kursseilta:
- Uranus, Vesimiehen hallitsemana symboloi oikeutta olla erilainen 
- Uranus vapauttaa menneisyyden rajoituksista
- Uranus toimii muutoksissa sähköisen nopeasti, arvaamattomasti kuin pallosalama
- Se edustaa Merkuriuksen korkeampaa oktaavia
- Uranuksen toiminta on keskittymätöntä ja kaaoksellista, väkivaltaista
- Se hajoittaa yhteiskunnan 'seisovaa vettä' (tässä välineenä usein nuoriso)
- Uranuksen kautta voimme saada suuremman luovan vapauden ja erilaisuutemme toteutuu 
- Yksilöllä Uranuksen merkki kertoo minkä energian kautta tuo luova vapaus tai herätys uuteen voisi tapahtua ja huone, millä elämänalueella

Uranus kiertää Auringon noin 74 vuodessa. Näin ollen Uranus ehtii vaikuttaa kaikilla merkkienergioillaan ja kulmillaan jokaisen ihmisen elämässä. Sen syklit voisivat kuvata samalla ihmiselämän syklejä. Itselläni nyt jos koskaan tulisi tarttua Uranuksen tarjoamaan luovuuden sytytykseen sen ollessa Oinaassa ja IC:lläni. 
Kun se tulee Härkään, olen ehkä jo liian mukavuudenhaluinen ja vanha.

En ala nyt penkomaan vanhoja maailman tapahtumia vaan isken niin kutsuttuihin ENNUSTUKSIIN. 

Selasin vanhoja Astro Logoksia, kun muistelin, että siellä jossakin oli hyviä juttuja Uranuksesta.

Vuoden 2011 maaliskuun Astro Logoksen sivuilla otsikkona "Uranus liittyy yksilön elinvoimaisuuteen uudistumisen kautta".

Tässä John Dawsonin tekstiä suomennettuna, jossa todettiin kuinka sidonnainen oli Uranus aikakausien historiassa. Siellä oli loppuhuonautuksena tällainen ennustus: " Lukiessani artikkelini uudelleen huomasin, että toukokuun lopulla 2010, juuri kun Aurinko siirtyy Kaksosiin, Uranus ylittää rajan Oinaan tulimerkkiin. Siksipä odotamme tapahtuuko jossainpäin maailmaa uusi vallankumous, aivan kuin Ranskan ja Englannin tasavallat syntyivät Uranus tulimerkissä. Pluto ei tällä kertaa opponoi, vaan kehittää neliötä Uranukseen 2012 keskivaiheille. Itse ajattelen, että saatamme nähdä paljon enemmän 'kansanvoimaa' kun kaikki alamme kääntää selkämme suurille yrityksille ja teemme omia juttujamme takahuonetoimistoissamme. Kuka tarvitsee bisnes-imperiumeja kun voimme kaikki verkottua yksilöinä? Toivokaamme kuitenkin että ohjaamme itsemme yhdessä oikeaan suuntaan."

Koska Uranus liitetään yleisesti myös teknologiaan ja Merkuriukseen, tuossa tulee ilmi tuo verkostoituminen, joka etupäässä on kuitenkin saanut liikkeelle jotakin muuta kuin mitä edellisessä tekstissä ilmenee bisnes-maailmasta. Kännykkä ja nettitietous on avittanut liikkeelle kansannousuja ja suuren kansainvaelluksen.

Löysin toisen Astro Logoksen vuodelta 2013, jossa Raimo A. Nikula käsitteli Uranuksen ja Pluton keskeisiä kulmia. Olemme eläneet juuri Uranuksen ja Pluton kasvavan neliön nyt vuosina 2011-2016. Uranus oli yhtymässä Plutoon 1965-1968 aikana, jolloin nuorison "vallankumous", idän kulttuurien läpimurto, hippikansa, rock, huumeet, vaihtoehtoiset elämäntavat, drop out, uusi henkinen etsintä, kapitalismin ja yksityisomaisuuden kritiikki nousivat pintaan.

Kasvava neliö on aina merkki halusta yhtenäisyyteen, eheyteen ja samastumisen ja perimisen kautta koettuun yhdenmukaisuuteen. Se vertautuu Kuun vaiheissa ensimmäiseen neljännekseen (Aurinko - Kuu + 90), kirjoittaa Raimo A. Nikula. Ensimmäisessa neljänneksessä (0-90) löydämme itsemme maailmasta, toisessa neljänneksessä (+90-180) maailma uppoaa meihin, kolmannessa neljänneksessä (-180-90) me löydämme maailman itsestämme, neljännessä neljänneksessä (-90-0) me uppoudumme maailmaan."

En  tiedä ymmärränkö tuota kaikkea, mutta minun piti laittaa se tuohon itselleni muistutukseksi. Samalla näen, että Astro Logoksen jutut eivät vanhene, niihin kannattaa palata silloin tällöin.

Nikula kirjoittaa edelleen: Viimeksi Uranus-Pluto oli neliössä 1930-33, nationalistisen Saksan nousun vuosina. Se päätyi Hitlerin natsihallintoon, II maailmansotaan, holokaustiin ja suuriin tuhoihih. Neliö oli -90. Uranus Oinaassa lähestyi Plutoa Ravussa - nyt päinvastoin Uranus Oinaassa on menossa poispäin Plutosta, joka on Kauriissa eli Uranus +90 Pluto.

Nikulan ennustus tässä: "Suomen kannalta on hyvä muistaa että vuoden 2015 Pluto on Suomen valtion MC:llä ja Uranus neliöi sen (Samoin IC;n). Suomikin kuuluu valtioihin, jotka saava kokea millaisessa muutosten pyörteessä koko maailma, Eurooppa ja jopa oma lintukotomme on."

Pelottavan osuvaa! Mutta onko tämä uhkana vai pelastuksena? Tämä voi olla uhkana taloudellemme, Mutta onko tämä uhkana henkiselle kehityksellemme, omalle evoluutiollemme. Ehkä se on pelastus.


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kolmioita!!

Marsin avoin kolmio Uranukselle!          
Marsin avoin kolmio Merkuriukselle!
Marsin avoin kolmio Venukselle!
Marsin avoin kolmio Auringolle!
Marsin suljettu kolmio Kuulle!

Wow! Siis mikä tilaisuus transiiteissani! Mitä niillä teen? Miten ne käytän? Mitä ne antavat? Soppii kurkistaa...


Ei astrologian tarvitse olla niin vakavaa. Nyt en pengo kirjoja, en tietoa netistä. En edes muistista. Ei mitään teorioita.

Otan käyttöön mielikuvat ja haistelen ilmapiiriä.

Ensinnäkin kolmio om kuvioita ovaalin rinnalla, joista pidän. Ympyrä on liian pyöreää, neliö liian järkevää. Kolmiossa on kolme terävää suuntaa, kolme on myös lukuni. Ja ovaali antaa mahdollisuuden paisua, ulottua enemmän.

Kolmio. Numero kolme on yhteistyötä. Osoittaako kolmio kolme suuntaa? Mitkä ne voisivat olla?

Alakulma voisi olla yksi kuten tuon pihani tammen kuvio. Se on hyvä kurkistuspaikka. Kun sitä käyttää ikkunana, näkee tietyn paikan selvemmin. Se korostuu. Levenee alhaalta ylös päin. Jos ottaisi kaksi kulmaa tuohon tehtävään, niin kuva supistuu ylöspäin. Tykkään että noin päin on hyvä, kuten tammen kulma. Eikö luonnossa yleensä kulmat aukeakin noin päin, alhaalta ylös. Vasta ihminen luo kolmioita, jotka sulkeutuu ylhäältä, esim. katto. Astrologinen kuvio kolmiona on myös näin päin. Astrologiakin ihmisen luomaa.

Kolmio on ihana kuvio tarkastella jotain avautuvaa asiaa tarkemmin. Omia energioita voisi mittailla ja omia mahdollisuuksia mihin tarttua. Kyllähän kolmio on varsinkin avautuvassa asemassaan astrologisestikin tilaisuus, jossa voi kerätä kaikki sellaiset asiat, jotka ovat muhineet työpöydällä, ristiriitaisinakin, tai mielen päällä jonkin aikaa ja tehdä niille jotain konkreettista. - Päätän lähteä erään asian kanssa ulos kaupunkiin, etsiä käsiini ihmisiä ja esittää muutamia kysymyksiä.

Toinen kulma kolmiosta voisi olla sitten tarkastelua toisin päin, sisäänpäin. Kuinka paljon itsellä on resursseja, kykyä, taitoa ja jaksamista tarttua asiaan, jota joku toinenkin voisi lähteä mukaan tukemaan tai antaisi vinkkejä, mistä saada tukea.

Kolmas kulma voisi olla (tulee mieleen isä, poika ja pyhä henki, mutta toki muutakin kolminaisuutta on olemassa). En edelleenkään selaa nettiä. Hyväksyn kolmannen kulman astrologiaksi. Olkoon se nyt tässä tapauksessa kuin se 'pyhä henki'. Onhan astrologia vanhempi kuin itse nuo pyhät käsitteet.

Astrlogiassakin löytyy kolmioon kolme seikkaa kolmiosta: 
1. Ennustava toive jostain paremmasta!
2, Käyttöön otettava mahdollisuus, kun se on kohdalla! 
3. Testaukseen. Kun uskalsi jotakin, voi katsoa, pitikö tuo paikkaansa. Annanko kiitoksen vai kiroanko väärät olettamukset ja ennustukset? Astrologian?

Mars 3 astetta Skorpionissa sulkeutuvassa kolmiossa Kalat-Kuuhuni huoneessa 2 ?
Justiinsa näin: Olet jo tarpeeksi lillunut mielesi maisemissa. Kolmio antaa kuitenkin mahdollisuuden nyt  nousta pintaan ja tehdä jotakin kaikelle sille, mikä mielessä on muhinut (edellä se neliö)! Nyt sillä voisi olla hyvä ajankohta taloudellisessakin mielessä.

Mielikuvatulkinta on hauskaa!

torstai 7. tammikuuta 2016

Neptunus-usvassa purjehtimista

Toinen äärialue, joka meihinkin astrologien mukaan vaikuttaa pitkäjänteisesti, on Neptunus, nyt Kaloissa. Jos yrittää edes jotakin ymmärtää transiiteista, olen oppinut, että ensin ne kollektiiviset. Ensin se energia, mikä velloo tuolla jossain Jupiterin takana ja sen hitaassa tempossa ja ehtii vaikuttaa Maahan ja sen ihmisiin raskauttavasti energioillaan ja jolle emme voi mitään. Suurempi atmosfääri ympärillämme avaruuden maisema. Se liikuttaa kansakuntia ja sen kautta yksilöä.



Neptunus on ollut Kaloissa nyt 7 astetta. Se siirtyi sinne 2011 ja viipynee siellä vuoteen 2026.

Pluto on sisäänpäinkääntyneessä maaelementtisessä Kauriissa, Neptunus sisäänpäinkääntyneessä, mutta muuttuvassa vesielementissä Kaloissa. Oikeastaan on tasapainottavaa, että Uranus on sitten ulospäin kääntyneessä tulisessa elementissään. Voisi olla vielä ahdistavampaa, jos ne kaikki olisivat samassa elementissä.

Minulla on kuva, että Neptunus liippaa henkistä puolta ja tunteita aivan kuin Kuukin. Usein sitä kutsutaankin jollakin tavalla Kuun jatkeeksi. Kuu on Ravun hallitseva kulkija, Neptunus Kalat-merkin hallitseva planeetta. Vesi on molempien elementti ja osaltaan ne hallitsevat myös vesiä. Sen olemme tunnistaneet Kuun vetovoimana. Entä Neptunus? Nyt jos koskaan, sen on syytäkin hallita vesiä ja ravistaa ihmiskuntaa tiedostamaan tekosiaan.

On mielenkiintoista vaihtaa kirjaa. Kun katselen Neptunuksen merkkienergioita, nostan hyllystäni Erkki Lehtirannan teoksen Astrologia ja Henkinen tie. 

Minkälaista hengen antia Neptunus voi antaa eri aikakausina? Kun Pluto muuttaa ja ravisuttelee tietoisuutta, niin miten Neptunus tätä hoitaa? Vai hoitaako ollenkaan?

Minä aloitan omasta ajanjaksostani tämänkin planeettakierron. Lehtiranta käsittelee enemmänkin eri merkin aikakautena syntyneitä persoonia ja sitä miten niihin on tämä energia vaikuttanut.

Neptunus Vaa'assa 1943-1956/57: Uskonnollisen ja henkisen tiedon vastaanottoa. New Age-ilmiö nousee esiin. Muutokset lasten kasvatuksessa, seksissä (Freud) ja uskonnossa. Avoimuus. Idealismi ja pettymykset tasapainottelevat. - Täytyy myöntää, että olen tämän aikakauden kasvatti, idealistinen kaunosielu.

Neptunus Skorpionissa 1956/57 - 1970: Voimakkaita psyykkisiä energioita. Kanavointia, selvännäkijöitä. Depressiolääkitys. Erilaisten traumojen ilmentymiä. Ymmärrys jälleensyntymään. Intuitio. Kaikki nämä voivat herkistyä tänä aikana syntyneisiin. - Olen tutustunut moniin tämän aikakauden ihmisiin ja usein he ovat hyvin kiinnostuneita okkultiosta ja ovat herkkiä toisenlaiselle tietoisuuden tasolle. Mutta nähnyt myös monenlaisia psyykkisiä ongelmia.

Neptunus Jousimiehessä 1970-1984: Idealistisia pyrkimyksiä auttaa muita ihmisiä, valaistuminen, meditaatio, terapiat. Inspiraatioita. Avointa tietoa. Monialaisuus. Korkea oppiminen.
- Omien lasten syntyminen tässä merkissä. Kyllä, monialaisuutta, halua aina oppia ja kokeilla jotain uutta. Tuntuu kuin nämä nuoret eivät pysähtyisi ollenkaan.

Neptunus Kauriissa 1984-1998: Gurujen seuraamista. Idolion palvomista. Muodin seuraamista. Yksilö hakoteillä. Emotionaalisia ongelmia. Vaarana huumeet. Yhteiskunnalliset vaatimukset kasvavat.  Yksi ammatti ei riitä. Elinikäinen oppiminen. Vastapainona erilaisen elämäntavan etsiminen. - Huomasin tuona aikana, että jotkut innostuivat hyvin kapea-alaisesti jostakin liikkeestä tai aatteesta. Se oli minusta peloittavaa, kun kyseessä oli nuoret ihmiset. Itsekin ihastuin kyllä Krishnamurtiin ja Gurdjefiin.

Neptunus Vesimiehessä 1998-2011/2012: Ryhmätietoisuutta, yhteistyötä, toisten auttamista, tulevien sukupolvien opastamista. Heikkoutena jengit, huumeet, kamppailut erilaisia instituutioita kohtaan.
- Olen itsekin kokenut tuon ryhmittymien muodostumisen ja ryhmäenergian hyvin vahvoina tuona aikana. On syntynyt paljon erilaisia vapaaehtoisjärjestöjä. Ovatko tänä aikana syntynyt liene sitten niitä kristallilapsia, jotka tulevat auttamaan ihmisiä parempaan tietoisuuteen itsestään ja maapallon kehityksestä? Pojantyttäreni syntyi 2010.

Neptunus Kaloissa 2011/12- 2025/26: Tässä ajassa ja tähän aikaan syntyneiden yksilöllisyydessa korostuu herkkyys ja voimakkaat energiat.  Sisäinen tietoisuus on voimakasta ja sitä on muiden vaikea ymmärtää. Ja samoin he eivät ymmärrä vanhempaa sukupolvea. Tämä voi aiheuttaa yhteiskunnasta vetäytymiseen ja negatiivisiin käyttäytymismalleihin (sairaus, huumeet, rikollisuus, toisten kiduttaminen, muiden vahingoittaminen. Yhteiskuntaan ja sen malliin on vaikea sopeutua. Positiivisena energiana heistä tulee metafyysiikan ymmärtäjiä ja käyttäjiä ja he opastavat muita. He voivat myös joutua itseihailuun näissä energioissa  ja  kohoavat muiden yläpuolelle.

Ei siis ihan hyvältä näytä tuollainenkaan tiedostaminen. Tällaisissa energioissa on syytä olla valpas ja kriittinen.  Onneksi tuo Pluto on maa-elementissä. Ja oinas-tulisella Uranuksellakin on oma tehtävänsä. 

Mutta ei Neptunus minun mielestäni auta tiedostamista. Päinvastoin se sumentaa ja saa kaiken entistäkin sekavammaksi. Kaaosta melkein. Ainakin seuraavat kymmenen vuotta eteenpäin. Kaaoksesta syntyy kuitenkin jotakin uutta, kirkkaampaa.


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Aurinkokunnan ääristä; Pluto ja tietoisuus

Minulla on Ulla Palomäen teos Pluto, avain laajempaan tietoisuuteen.

Olen sen joskus vuosia sitten lukenut. Nyt nostin sen taas hyllystäni. Voi kuinka tuota laajempaa tietoisuutta tarvitsi koko maailma nyt, koko Eurooppa nyt, koko Suomia ja minä!

Täytyy myöntää, etten edes ymmärrä mitä tietoisuus on. Olen joskus keskustelussa yrittänyt sitä kysyä muiltakin, mutta usein se tiivistyy johonkin fyysisyyteen, terveyteen, kehoon ja ympäristöön. Joskus jopa tunteisiin. Mutta uskon, että se on paljon, paljon enemmän. Kuka uskaltaa väittää, että on tietoinen omasta itsestään?

Miksi tarvitsemme tietoisuutta?
1. Että ymmärrämme kehon tarpeen. - Selvä, menemme jonkin alan kuntoutukseen, terapiaan ja lääkärille.
2. Että ymmärrämme tarpeemme tässä yhteiskunnassa. - Siis kuuntelemme poliitikkoja ja taloustieteilijöitä?
3. Että ymmärrämme mitä haluamme. - Ihan tosi. Sitähän on kaupat täynnä.
4. Että ymmärrämme päämäärämme. - Joo, kilpailuviettihän sitä tarjoaa.
5. Että ymmärrämme tunteitamme. - Mene psykologin luo! Tai tee naistenlehtien testejä.
jne ja jne.

Helppoa eikö totta? Kuinka helposti etsimme tietoisuutta jostakin muusta kuin itsestämme.


Pluto, kollektiivinen planetoidi, on Kauriissa. Johtava ulospäin suuntautuva maa-elementti. Mitäs jos tietoisuuteemme kasvaisi kaikki se mistä olemme vastuussa, jotta ihmiskunta voisi elää tällä planeetalla? Olemme vastuussa tämän planeetan hyvinvoinnista ja ihmiskunnan sopuisuudesta. Hirvittävän isoja asioita. Auttaako Ullan Pluto ymmärtämään tätä tietoisuuden sisältöä enemmän?

Osumia Ullan kirjasta:
- Kollektiiviset planeetat (Pluto, Neptunus ja Uranus) auttavat meitä muuttumaan, kun tilanne sitä vaatii, kun sisäinen kehityksemme on pysähdyksissä tai lukkiutunut. Ne hajottavat ja liuottavat vanhat ja kuluneet elämämme rakenteet. Arvojen kyseenalaistaminen!
- Pluto poistaa kaikki värilliset linssit silmiemme edestä ja saa meidät kohtaamaan totuuden, ainoastaan ja vain totuuden. Ihmiskunnan vapautuminen.

Pluton kulma T-ristissä. Onko Pluto synnyttänyt ajallemme uudenlaisen kansainvaelluksen, jotta värilliset linssit putoaisivat silmiltämme? Jokainen leirikuva uutisissa sitä särkee yhtä hyvin kuin polttopullo. Olisiko syytä kohdata totuuden molemmat puolet?

Ulla tuo kirjassaan osuvasti esille Pluton syklit ja aikakausien energiset muutokset. Otan pieniä otteita sieltä (omiakin huomiointeja) oman elinaikani aikakaudelta ja sen miten se on kohdistunut yksilöön, minuun (se Rapu).

Pluto Leijonassa 1938-1957: Kunnia- ja valtataistelut maailmansodissa. Narsistisen sukupolven psykoanalyysi ja kyynärpäätaktiikka. Vapaa-aikaa luovuuteen. Aika tuoda itseä esille. - Äiti kehitti itseään ompelu-ja puutarhakursseilla, isä sävelsi ja soitteli ja minusta tuli unelmoitsija. Synnyin tällaiseen aikaan. Tiedostin musiikin maailmaa.

Pluto Neitsyessä 1957-1971: Sputnik laukaistiin. Tekniikan ihmekausi tietokoneineen ja atomeineen. Materiaali valtasi maailmaa. Alettiin puhua saastumisesta. Martta-järjestö oli pinnalla. Siveellisyys murrettiin. - Vanhemmat erosivat, Neitsyt-äiti halusi oman elämän. Minä puuskutin koulun penkillä ja aloin haaveilla maailmalle lähdöstä. Minua pelotti kamalasti tuo aika. Eronneet vanhempani menivät toisiin naimisiin, isä löysi nuoren vaimon. Sain samana vuonna siskon ja veljen, jotka eivät ole sukua toisilleen. Minulle suuria lahjoja! Tiedostin muuttuneita suhteita.

Pluto Vaa'assa 1971-1984: Ihmiskunta siirtyi kollektiiviseen Vesimiehen aikakauteen (Hair, jonka sain nähdä Tampereella). Kansaisnvälisyys heräsi eloon, diplomatia, keskustelut. Vastakohtina teknologian ruma maailma ja hipit! Parisuhteissa ja kulttuureissa suvaitsevaisuutta, koeputkilapsi, - Minä elin kulkurina ja haaveilin taiteilijan urasta (Taidekoulu Hyvinkäällä). Innostuin yrteistä ja ne juurruttivat minua lopulta maahan ja menin naimisiin kauden loppupuolella. Synnytin kaksi poikaa. Tiedostin mitä on olla äiti.

Pluto Skorpionissa 1984-1995: Pluto lähimpänä Aurinkoa. Maanjäristyksiä. Mystiset asiat nousivat pintaan. Kirkosta eroa. Etsittiin jotain syvällisempää. Psykoterapian kyseenalaistamistaminen. Avoliitot yleistyivät. Erot yleistyivät. Haluttiin olla enemmän 'minä'. Seksuaalinen vapautuminen ja sen kyseenalaistaminen, Aids. Vallan hajoamista, esim. NL, Lama. - Innostuin Avoimesta Yliopistosta. Opiskelurajat hälvenivät. Tiedostin, mitä on opiskella sitä mitä haluaa.

Pluto Jousimiehessä 1995-2009: Kiinnostus filosofiaan ja eri kulttuureihin. Globalisaation unelma. Uskontojen kyseenalaistamista. Solidaarisuutta. Kolloktiivinen huoli maapallon ilmakehästä ja meristä.- Isä ja äiti olivat jättäneet tämän Maan. Pätevöidyin opettajaksi. Opiskelin yliopistossa filosofiaa ja innostuin elämänfilosofiasta. Ympärilläni oli yhtäkkiä paljon toisinajattelijoita ja mystiikkaa. Innostuin myös vaihtoehtohoidoista ja astrologiasta. Tiedostin syvemmin ihmisen eri taitoja.

Pluto Kauriissa 2009 - (en löytänyt vuosia tähän) . Se on ollut siinä viimeksi vuosina 1762-.1778; Silloin geologian synty, käytännön koneet, uppoamaton laiva, siirtomaiden valtaus ja auktoriteetti, Napoleon I, valistusliike. - Itsellä oli Pluto oppositio Aurinko 2009-11. Jäin silloin eläkkeelle ja yksin mieheni kuollessa. Siis suuria muutoksia. Olen yrittänyt juurtua tähän pienen yrityksen ja ruusutarhan pariin. Talouden kontrolli päällä. Tiedostanut miten voi elämässä selvitä omin voimin.

Pluto on nyt 15 astetta Kauriissa, ollut siinä ehkä puolet ajasta. Se voisi viipyä siinä vielä ainakin kuusi vuotta. Joten ehtinen ehkä kokea Pluton Vesimiehessäkin, aika, joka voi olla hyvinkin mielenkiintoinen.

Tämän hetkisen Kaurisajan olemme kaikki saaneet tuntea nahoissamme. Mitähän vielä siihen mahtunee?

Mutta onko ihmiskunta oppinut tiedostamaan kulkuaan Pluton suitsissa?

Vai onko aivomme entistäänkin tylsistyneet ja ajattelumme taantunut valmiiksi syötetyn tiedon, median ja viihteen myötä? Ideoita kaivataan, innovaatioita vaaditaan, joiden avulla suostumme palvelemaan kaupallisuutta ja teollisuutta kuin pahimmatkin prostituoidut.

Avaruuden musiikkia tähän: Singin comet!

torstai 31. joulukuuta 2015

Blogikirjoittelemista viisi vuotta!

Oli syy ostaa kukkia pöytään! Kaksi ruusua 5-vuotiaalle ruusublogilleni. Sen oikea syntymäpäivä on kuitenkin vasta 9.1.

Kun kerran astrologiaa harrastan, haluan käydä tämän blogin sivulla läpi blogin syntymäkarttaa ja myös auringonpaluukarttaa sille. Vähän katsella menikö homma kuten syntymkartta näytti ja mitä tulevaa sillä olisi blogille tarjota. Samalla se on myös ruusutarhani kartta, sillä siitä hetkestä päätin perustaa ruusutarhani. Ja nythän se on jo aika laaja, jopa 70 ruusupensaslajia kasvamassa ja ensi kesäksi olen tilannut lisää.



Kirjoittaa blogia, blogeja jopa, näin pitkään ja aika vilkkaasti, on aikamoinen sija jo arkipäiväisessä elämässäni. 

Minulle se on ollut tervetullut vuorovaikutustapa täällä pikkukylän metsämaisemissa. Tai oikeammin se on jonkinlaista muistojen keräämistä ja elämisen purkua, keuhkorakkulan puhaltamista. Muiden blogien lukemisesta saa aina sitten uutta oppia ja pontta. Meitä on aikamoinen porukka! Kaikkea ei ehdi lukeakaan.

Ruusutarha, kissat, astrologia ja kahvila! Aikamoinen aihepiiri. Ja ruusuista tämä kaikki alkoi.

Tässä kartta, jonka syntymäpäiväksi tuli se ensimmäinen blogisivu "Miksi juuri ruusu". Ehkä myös kartta siihen jotenkin vastaa. Transiitit ovat tuossa vanhoja, joten niistä ei tarvitse välittää.


Eräs astrologiystäväni antoi siihen tällaisen kommentin: Tuo luku 9 on itelle ainakin Pluton ja Marsin luku, muutoksen luku ja myös jäähyväisten luku ja jos oikein olen ymmärtänyt niin kirjoitat blogissasi unelmasta (Merkurius sekstiili Neptunus, joka toivottavasti toteutuu tulevaisuudessa, Merkurius neliö Uranus-Jupiter)jonka haluat toteuttaa eläkkeelle jäätyäsi.
Eli jäähyväisiä ja samalla valmistautumista uuteen. Mielen työstämistä monelta kantilta Ruusutarhan suojissa.

Siis aika itsekeskeiseltä tuo homma näyttää kartalla. Itselle kaikkea enimmäkseen kirjoittelinkin saadakseni itseni liikkeelle ja pysyäkseni pystyssä. Mieheni todella kuoli keväällä 2011 pitkän ja monen sairauden jälkeen. Loin ruusutarhaa mieheni muistolle. Sittemmin huomasin, että ruusutarha auttoikin minut pystyyn. 1. huone on täynnä voimallisia planeettoja ja Kuunsolmu askendilla. Oli pakko tarttua maanläheiseen toimeen (Kauris), vaikka resurssini kaikkeen olivat aika rajalliset (neliöt Saturnukseen) jo taloudellisista syistä. En edes tiennyt vielä pystyisinkö tässä asumaan. 

Kauris-voittoisesti olen sekä blogiani että ruusutarhaani hoitanut. Totuudellisesti. Vastuullisesti, tietoa jatkuvasti etsien ja tutkien, kirjoja lukien, toisista blogeista oppia ottanut. (Uranus yhtymä Jupiter). Rakkaudellakin (edellisten planeettojen kolmio Venukseen). Kameraanikin olen parhaani käyttänyt. Mitä ihmettä kaikella tällaisella sitten tekee? Mitä varten se on? Sanotaan, että tärkeintä ei ole se mitä on saavuttanut, vaan se prosessi jossa rakentaa jotakin. On kiinni elämässä!

Silloin oli Kuu Kaloissa. Kuin myös omalla juurikartallani. Tunteiden kautta kaiken kylvöä! Kun blogini ja ruusutarhani alkuvauhti oli parhaimmillaan, progressiivinen Kuu oli Oinaassa. Nyt se on Härässä, joten turvallisin mielin olen tähän kaikkeen paneutunut ja nyt asettunut. Olen siinä kiinni, koukussa ja hyvillä mielinkin. Pysyvyyttä tarvitaan ja maata jalkojen alle! Härässä se on tulevat kaksi vuotta. 

Otin Auringonpaluukartan tähän: 



Ruusublogini kuin myös ruusutarhani yllä olevalla kartalla näyttää jo suuntautuvan enemmän ulospäin vaikkakin haasteellisella tavalla. Ascendenttina Jousimies ja MC:lle sijoittuu T-risti, kuten myös Saturnus siihen yhtyneenä. Se mitä puutarhassa touhuan ja blogissa kirjoitan, on vastuullisempaa, kriittisen silmän alla. Sallia puutarha ja koti avoimeksi yleisölle (Mars oppositio Jupiter), ei ole helppo juttu. Työtä riittää. Kuulun kaiken ohessa Avoimiin puutarhoihin, Suomen Ruususeuraan ja lisäksi lähdin mukaan kanadalaisten ruusulajien koeviljelykseen. Kahvilani auki edelleen kesäisin. Toivottavasti jaksan ja viihdyn siinä tulevanakin kesänä. Onhan Uranus kolmiossa Jupiterin kanssa sekä Aurinko kolmio Kuu. Rosengard-asteroidi sekä Diana (arkkityyppini) ovat yhtyneenä turvallisesti Härässä ja ihan sopivassa huoneessakin. Diana metsäkauriineen on puutarhani todellinen kuningatar (luonto itse). Itse olen haltija.

VOI PETO!!! Tuossa edellä olen kuvannut viime vuoden Auringonpaluukarttaa. Eräs tarkkanäköinen ystävä sen huomasi. Kiitos hänelle. Mutta annan edellisen tulkinnan siinä olla, koska sen viesti pitää paikkaansa edelliskesältä. Nyt tulevaan, eli tuo kartta yllä on tulevan Auringonpaluukartta vuodelle 2016.

Ja mikä muutos! Siis sekä ruusublogini että ruusutarhani avautuvat yhä enemmän yleisölle! Eikä ihme. Olen tutustunut niin moniin ruusuhulluihin puutarhureihin. Ascendenti on Rapu. Kodissanihan tätä kaikkea ylläpidän, omassa pesässä. Onhan sekin kasvussa tavallaan remonttien myötä.

IC:n kulmalla on tosin nyt Aurinko-energiani Kauriissa. Myös Pallas-Athene. Taidan tarvita tuota energiaa rutkasti ensi kesänä ja tulevana vuotena. Innostuksestahan sitä saa. MC laajentuneessa Vesimies-energioissa. Rosa-asteroidi Kaloissa. Ei kai taas tule märkä kesä!?
Rosengard esillä kovasti, Leijonassa. Diana-kuningattareni yhtymässä Marsiin. Voi tulla vipinää ensi kesänä. Sekä blogiini että ruusutarhaani.

Haasteita elämässä pitää olla! Pelko pois! Olla olemassa ihmisenä muiden joukossa, on hyvä tunne.
Astrologinenkin näkökulma näyttää kahta valintaa: Jos hirvittää, niin lopeta! Jos haluat sisältöä enemmän elämään, niin jatka. Minä jatkan.

PS. Eipäs silti! Blogini Marsin kyydissä täyttää vuosia pikkuisen aikaisemmin, nimittäin 4.1. Mutta vain 4 vuotta. Onhan siinäkin jo ikää. On oppinut seisomaan, kävelemään ja jopa juoksemaan! Puhumaankin! Oppia monenmoista... Onnea sillekin!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Mitä on elämän hallinta?

Puhun hetken omasta transiittitilastani kartalla, sitten haluan Millerin äänen esille.

Työnakseli piirtyy kartalle sen hetken mukaan, kun aurinko on korkeammalla, on keskipäivä ja pitäisi olla silloin pirteimmillään. Itselläni on joulukuun ehkä vaikuttavin transiitti Marsin yhtymä MC:lle. Ja aikahan on tietenkin minulle se pirtein!! Yöihmisenä minulle tämä kaamos on jotenkin aina ihan omaa aikaa. Saan käpertyä omaan tilaan ajatuksieni ja tekemisieni kanssa. Ja silloin luovuuteni virta on voimakkain. Joten hyvin oikeaan hetkeen tulee tuo työn transiitti. Minulla on tosiaan monta sisältöä 'työn alla'. Kiitos transiitin lähettämästä energiasta!

Yksi työ, missä harjoittelen, on horoskooppien tekemistä taas tonttumaiseen tapaani, Joulu(astro)kalenterini tuolla ruusublogin puolella. Ehkä haluan sillä vähän herättää toisenlaisiakin ihmisiä miettimään, mitä taivas tarjoaa ja esittää taivaanmerkkien symboliikkaa. Olenhan Jupiter Jousimies 1.huoneen edustaja.




Minulle jo nuorena Henry Miller oli tärkeä, vähän kuin sielunkumppani. Löysin hänestä jotain aivan muuta kuin tunnetun 'huorapukin'. Löysin hänestä maailmoja ymmärtävän ja hyvin luovan ja syvällisen persoonan. Luin tässä hänen ylistyksensä inhimilliselle ja vielä turmeltumattomalle Kreikalle, jossa hän syventyy muutenkin maailman tilaan ja luovaan alueeseen ihmisessä maailmansodan alla. 

Minulle tuli halu tuoda se tähän tilaan, liekö tuossa tämän mielentilan luojana Marsin yhtymä myös Neptunukselleni ja Saturnuksen avautuva sekstiili Neptunukselle, löytää yhteys jonnekin kosmiseen tiedostamattomaan tilaan, jossa on viesti minulle ja voi olla toisellekin. Elämme aina jonkinlaiseen verkostoon kytkettynä sekä menneeseen ja tulevaan. Kumpikin tärkeä. Siksi haluan tämän Millerin tekstin tähän. Se on ajankohtainen ajatelma nytkin.

Miller, Marussin kolossi, 1941: "Minä tiedän nyt millainen maailma on, ja tietäessäni minä hyväksyn sen, sekä hyvän että pahan. Minä olen huomannut, että luova elämä merkitsee yhä epäitsekkäämpää ja epäitsekkäämpää elämää, sitä että elää enemmän maailmaan, samastaa itsensä kanssa ja siten vaikuttaa sen ytimeen, niin sanoakseni. Taide niin kuin uskontokin, siltä minusta nyt tuntuu, on  vain valmistautumista, vihkiytymistä elämän tapaan. Päämäärä on vapautuminen, vapaus, joka merkitsee suuremman vastuun ottamista. Tuntuu turhanpäiväiseltä ja viivyttävältä jatkaa kirjoittamista sen jälkeen kun on ilmaissut itsensä. Minkä tahansa ilmaisun muodon hallitsemisen täytyi välttämättä johtaa äärimmäiseen ilmaisuun - elämän hallitsemiseen. Siinä valtakunnassa jokainen on ehdottoman yksin, kasvotusten itse luomisen elementtien kanssa. Se on kokeilu jonka lopputulosta kukaan ei voi ennustaa. Jos se onnistuu, se vaikuttaa maailmaan ja tavalla josta koskaan ennen ei ole tiedetty."

Tämän voi ymmärtää ehkä hyvin monella tavalla. Mutta minulle keskeistä oli tuo "elämän hallitseminen". Miten olisi, jos jokainen voisi hallita omaa elämäänsä tasapainoisesti ottaen ja antaen, ei olemalla enemmän puolella ja puolella? Syntyisikö siitä myös hallintaa Maapalloammekin kohtaan? Syntyisikö siitä toisenlainen ihmiskunta? Kuinka vaikeaa on kuitenkin hallita omaa elämäänsä omien mielitekojen, pelkojen ja turhaumien keskellä.