maanantai 6. heinäkuuta 2015

Jupiter ja Uranus - Kuinka paljon uskallat?

Olen usein elämässäni huomannut, että unelmoitsijoita on turhan paljon. Ja mikä hassuinta, juuri pahimmat unelmoitsijat löytyvät sieltä, jotka kunnioittavat itseään realisteina ja järkevinä ihmisinä.

Tämän olen nähnyt. 

Onko sitten niin, että 'nähnyt' tarkoittaa puolustamista, ja se että olen nähnyt sitä muilta, on vain oman vian tai heikkouden peittämistä. Nimittäin itseäni on aina kutsuttu unelmoitsijaksi ja taivaan rannan maalariksi. Varmaan tätäkin. Mutta olen monta unelmaani toteuttanut. Silloin unelma sammuu ja arkisoituu. Uutta olen aina rakentanut.

Se 'näkeminen' on sitä, kun nämä järkevät ihmiset sanovat 'ehkä joskus', 'jos' , 'kun' ja 'sitten joskus'.
Tai he jopa sanovat: - Eihän siinä oikeastaan ole järkeä. Mitäs minä nyt hössöttämään turhia. Minulle riittää tämä. Jos se ei onnistuisikaan.

Ja voi kun he unelmoivat, että olis kai se mukavaa jne. 

Kyllä minä ihmettelen heitä. Olen tullut siihen tulokseen, että unelmaan ei uskalleta tarttua. Siinä voi pettyä. Se tosiaan voi mennä päin honkia. Sitähän voi joutua vaikka naurunalaiseksi.

Kuolevat he kuitenkin.

Jupiter ja Uranus olemassa olollaan yrittävät leikata järjen poikki! Jupiter uhittelee, vikittelee ja jopa liioittelee kaiken toteutumista, unelmankin. Kyllähän siinä jossittelijoilta menee joskus jopa onni ohitse. Uranus ei tee näin. Se on kerrasta poikki. Maa vajoaa hetkeksi jalkojen alta. Käsi murtuu. Auto hajoaa. Maailma ympärillä särkee jotakin heti reilusti. Maanvyöry. Lentokone putoaa talon päälle. Pörssiromahdus.

Eli yhteisöllinen Jupiter antaa mahdollisuuksia. Kosminen Uranus särkee kysymättä ja muuttaa pakosta elämää. Hyvään ja järkeen uskovat kokevat järkytyksiä.  Ymmärtäisin, että tässä Jupiter ja Uranus kuvaavat näitä suuria arkkityyppejä, arkkilajeja, asioita, jotka toimivat yksilön ympärillä ja yksilön järkeistämisestä piittaamatta.

Mistä sitten saada rohkeutta tarttua Jupiterin mahdollisuuksiin ja löytää joustoa ja uutta asennetta Uranuksen muutoksissa? Saako sitä synnyinlahjana? Perimänä? Kasvatuksessa? Ympäristön tuesta?
Vai syntyykö rohkeus jossakin syvällä yksilön omassa viisaudessa? Tai onko se vain päättömyyttä?

Olen itse joutunut näitä juttuja usein miettimään. Rapu-Aurinkona ja mukautuvana tyyppinä rohkeus joskus pettää. Skorpioni-nousuisena se voi vetää vielä syvemmäs epäilyihin. Kiitän aina 1. huoneen Jupiteria Jousimiehessä. Pelastusrenkaani. Uhmani ja intomieleni. Elämäni tuli!

Tulienergia antaa usein rohkeutta astrologisesta näkökulmasta katsottuna. Sen puutetta voi syyttää sitten myös rohkeuden puutteesta. Vai voiko? Ei ilma-elementin voimat riitä, vaikka ideoita olisi kuinka paljon. Eikä vesi-elementin itkut tai tunteilut. Vaikka jotkut osaavat sitäkin käyttää tahtonsa perille saamiseksi. Maatakin tarvitaan, mutta siihen ei saa jäädä kiinni. 

Tällaisia mietteitä siksi tässä, koska on aika, jolloin Leijona-Jupiter avaa iloisia sektiilejä syntymäkarttani stelliumille alkaen Uranuksesta ja jatkaen samaa rataa Cereksen, Merkuriuksen, Venuksen ja Auringon kanssa. Minun pitäisi uskaltaa! Taivas on tukenani. Ainakin.

Samalla on päällä myös sulkeutuvana Jupiterin neliö Nousumerkilleni. Haluanko tehdä jotakin uutta? Haluanko vielä kokea ja kasvaa?

Sitten on olemassa kaksi eri asiaa. Ihmiset enimmäkseen odottavat, että tulee joku joka potkii ja jonka kanssa sitten yhdessä. Toinen juttu on se, että olisi itse se potkija, alkulaukaisija, uskaltaja ja toimeksi panija. 

Sillä jos saa rohkeutta tarttua johonkin uuteen, niin joka tapauksessa se ainakin kasvattaa. Menee se sitten syteen taikka saveen. Mitähän karman laki tähän sanoo?

Huokaan ihan ääneen. Löydänkö rohkeutta tarpeeksi omille ideoilleni? Olenko odottaja vai potkija?

Tällainenkin sivu löytyy, tässä Jupiterin sekstiili Uranukselle


4 kommenttia:

  1. Aurinko ei kysy saako se nousta.. :)

    https://www.youtube.com/watch?v=-VJCHvUxiT0

    VastaaPoista
  2. Areksen eli Marsin pojat olivat pelko ja kauhu,
    eli Marsia tutkailemalla vois löytyä se pelon juuri.

    Sulla on asteen heitolla Auringon ja Marsin kvintiili
    eli sitä luovaa aloitekykyä ja toimintaan kannustavaa energiaa.
    Nummelan kirjassa hyvin kuvattu, lue jos sulla se kirja on.
    Mutta torppaako se luovuus sitten Marsin ja Jupiterin neliöön?
    Vaatimaton ? ja kuitenkin täydellisyyteen pyrkivä? Neitsyt Mars kuulee korvansa juuresta suuruudenhullun Jupiterin kuiskivan Who you think you are..Are you crazy?
    Onks tää liikaa, yliampuvaa, ONKS TÄSSÄ JÄRKEE??

    Edelleen,
    Aurinko ei kysele saako se nousta..
    sulla on ap- Mars - Aurinko yhtymä
    ja kolmio kuudennen aistin omaavaan ap-Skorpioni-kuuhun,
    joka löytyy muuten myös tuolta Kreikan Tsiprasilta,
    joka tehnee hänestä loistavan poliitikon,
    jonka kuulin radiosta, kun oli tää Ei-äänestys,
    ja yks soittaja kansanradiossa sanoi,
    että kreikkalaislle se ei-äänestäminen on osa omaa historiaa (jonkun vallan alta pääseminen)
    ja tuolle aiemmalle ei-äänestämiselle on ihan joku oma muistelupäivänsäkin,
    eli siis pointtina, kuu-skorpioni osaa vetää oikeasta narusta oikeaan aikaan..
    joku vois sanoa sitä jopa manipuloinniksi,
    mutta politiikassa tuo lie arkipäivää ja erottaa huiput vähemmän huipuista............ :)

    VastaaPoista
  3. http://nikinkuunkierto.blogspot.fi/2011/12/aphros.html

    Tuolla on kommenttien puolella tullut pohdittua Areksen poikia..
    jos se pelko kalvaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kultainen Nikki, ainoa joka tällä saralla viitsii jotakin sanoa! Olen ollut hiljaa hissukseen. Tosin kesävieraat ovat vieneet ajatukseni ja sydämeni, joten hyvä näin. Järkee sen kummemmin kuin intuitiotakaan en ole kuunnellut. Jokin ahdistus on kyllä ollut, liekö nuo neliöt (Jupiterin neliö ASc), mutta myös tuo ainainen matalapaine säässä vaikuttaa. Jupiter on ollut sekstiilissä Cereksen kanssa myös, joten ilolla olen puutarhaani hoidellut. Mieluummin kuin pähkäillyt miten rännikaivo rakennetaan. Mutta senkin jo yhden tänään tein ja löin käsiä yhteen 'siitä se alkaa!'. Liekö Mars sekstiili Mars sulkeutuvana. Jotain pitää saada kokoon. Eipä silti, paljon on skorpparipojan kanssa saatu kuntoon tuolla liiterin puolella. Mutta sen pelkokohdan poistin siirtämällä erästä tärkeää päivää elokuulle, jossa Jupiterin iloiset sekstiilit stelliumilleni ovat kaikki tukemassa ideaani. Tähtien pitäisi ainakin olla kohdallaan. Sitten tempaisen, rohkeasti vain!

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!