tiistai 26. helmikuuta 2013

Mars laahaa...


Mars laahaa…tai sitten minä!  Jossakin piilossa on sen energia, Marsin ja minun!

 
Siis olen todella antanut itseni vajota tähän lilluvaan Kalat-tunnelmaan. En saa itseäni liikkeelle. Haaveilen ja suunnittelen vain. Ei se auta talon pidossa, jos puolittain käyn luomassa lumet katolta, jos rääpäsen jotain nurkkaa siirtämällä tavaraa toiseen nurkkaan tai potkaisen pikkumatkan potkurilla postiluukulle ja pukin kottikärryillä puita (sekin vajaa). Tai raapustelen tekstiä vähän sieltä ja täältä. Ja sitten sallin itselleni löhöämisen ja ’jonkin’ odottelun. 

Voi että on ihana syyttää jotain muuta! Kalat-Marsia!

Kuinka  sopivat sanat löydän tästä Marsin transiitista joka tätä viikkoa värittää harmaudellaan.

Mars avautuva neliö Jupiter

Mars neliö Jupiter saattaa transiittina saada olosi tuntumaan totaalisen tyhjältä ja hylätyltä etenkin sellaisessa tilanteessa, jossa et ole pystynyt säilyttämään kunnollista motiivia päivittäiselle toiminnallesi joko työn tai harrastusten kautta. Ympäristö ja sosiaaliset instanssit kääntävät tylysti selkänsä kaikille sellaisille toimille ja suunnitelmille joista et syvällä sisimmässäsi pysty nauttimaan. Tekemäsi työn määrä ei koskaan korvaa laatua ja nyt tulet näkemään kummasta sinun projekteissasi on kysymys. Karvaat pettymykset koettelevat kaikkia odotuksia, joita olet itsellesi mitannut työn määrällä. Raatajaa ei kunnioita työnantaja yhtään sen enempää kuin sosiaalinen järjestelmäkään. Ilolla työnsä ja harrastuksensa hoitavaa ihmistä kunnioittavat kaikki ja sikäli kun kuulut tähän iloiseen jengiin niin eipä tämä aika onnistu sinun mielenrauhaasi häiritsemään.”

No, on niitä ollut iloisiakin kohtaamisia (Venuksella on ollut hyvät kuviot). Sekin paljon, että pistän kengät jalkaani ja kohtaan jotakin! Tai laitan kutsun menemään. Mutta Jupiter onkin merkittävä planeetta kartallani, se auttaa ylös minut vaikka likaviemäristä ja siksi silmäilen nyt sitä vähän enemmän. Mars lilluu vesissä, kun taas Jupiter palaa halusta toimia. Onhan sentään Marsin seuraava kuvio Jupiterille energioita helpottavampi kolmio. Mutta muistan kyllä tilanteen, kun Mars oli yhtymässä Jupiteriin, tein hyvin ratkaisevan liikkeen tulevaisuutta nähden. Nyt vain odottelen.

Tuo suuren suuri Neptunus pulleine vatsoineen peittää kaiken muun. Se on nyt etummaisena! Koko kuukautta on ohjaamassa myös jokin voima, joka lyö hartiat koholle, nimittäin Pluton neliö Neptunukselle. Jostakin tulee pelkoja, vaatimuksia ja muutosehdotuksia, mutta en voi muuta kuin yrittää laskea hartioita alas. Tekisi mieli tarttua enemmänkin johonkin, mutta sitten peräännyn, pelottaa...

Tuo Neptunukseni kartallani on kilttiä Vaakaa. Tekee mieli ’raivota’, mutta jokin estää. Samalle Neptunukselleni tulee myös Jupiterin sulkeutuva kolmio, joka kilkuttelee taivaallisia ääniään ja saa minut rakentamaan pilvilinnoja. Henkinen minä siellä laulelee ilon virsiä, vaikka egoni ei sitä kuulekaan. Lupailee kuun taivaalta, mutta ego ei salli noin kaunista, sanoo että pyh!. Eihän sitä nyt kuuseen kurkoteta, ei! Vaikka tällaistakin Tanhua on tälle kuviolle kanavoinut kosmisilta energioilta, mutta varmaan tuolloin hänelläkin on ollut Neptunus-imartelut äärimmillään:

Jokainen yritys ja suunnitelma, jota olet lähtenyt toteuttamaan ja vienyt eteenpäin intuitiosi ja vaistosi erehtymättömiä suosituksia kuunnellen tulee tällä jaksolla saamaan osakseen niin valtaisaa tukea ja useita kokonaan uusia toteuttamismahdollisuuksia ettei sinulle tällä hetkellä jää pienintäkään epäilystä ettetkö olisi juuri sinulle kuuluvien asioiden kanssa tekemisissä. Onneksi olkoon kaikista tällä jaksolla kohtaamistasi menestyksen ja kunnian hetkistä, sillä vahvan itseluottamuksesi nimissä olet takuulla menestyksesi ansainnut…

Haluan pois tästä Kalat-Marsin luuhailulta!

1 kommentti:

Olen tosi iloinen kommenteistasi!