sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mars kotinurkissa (yhtymä Kuu)

Mars on nyt ihan reilusti minulle muistuttamassa yhtymällään syntymäkarttani Kuuhun, että koti pitäisi saada jo järjestykseen. Olen murehtinut ja tuusannut kaiken maailman muutosten kanssa, ja ainakin tuolla vinttikerroksessa on kaaos, joka odottaa Neitsyt-Marsini järjestelykykyä. Onko sitä edes? Mars Kaloissahan vie aatokset pikkuisen muualle.

Yhtymässä pitäisi liikahtaa jotain uudistuvaa eteenpäin, kahden vuoden mittaiselle jaksolle. Mitään uutta kalustamista tai remonttia ei nyt tässä tilanteessa tule kuuloonkaan. Pitäskö minun nyt viimeistään aloittaa pakkaamaan tavaraa kirpputoritouhuihin. Minullahan on navettarakennuksessa toinen aitta, johon voisin sellaisen pystyttää. Jo tavaroiden hinnoittelu vaatisi oman aikansa.

Vitsi piilee vain siinä, että mistä raskis luopua. Nyt olen vain siirrellyt tavaroita toisesta paikasta toiseen. Pojatkin jo ovat huolissaan katselleen noita romuläjiä. Vaikka eipä silti, kuinka helppoa heidänkin on ollut kasata tänne kaikki, mikä ei mahdu omaan kotiin. 


Tästä en ainakaan luovu! Voi kun tuo yksisarvinen on kuin kotonaan tuossa vanhan peilin edessä!

En voisi luopua mistään käsintehdystä! No muut esineet? Miten voisin luopua lahjoista joita olen saanut!
No entä vaatteet? Mutta niitähän voi vielä tuunata ja pitää! Vanhat laukut, kengät? Niitähän voi käyttää vielä. Vintti on minulle kuin ostoskeskus, jossa voin käydä, ja taas näyttää joku vanha uudelta.

Eikö tuo Kalat vaikutakin aika lailla Kuuhuni tässäkin tilanteessa? Voiko edes Neitsyt-energia siihen mitään?






3 kommenttia:

  1. Tiedätkö yhtään Rapua, jolle riittäisi keittokomero ja huone..........

    VastaaPoista
  2. Nikki, nauratti kovin!

    Tiedän erään Ravun, joka meinasi kuolla yksinön ahtauteen, nyt hänellä on kolme kotia. Ja eiköhän Vesimies enemmänkin tarvitse sitä tilaa, osaa jopa pitää järjestystä, kuten siskoni?

    VastaaPoista
  3. Luovun pikkuhiljaa sellaisesta tavarasta, joita en ole käyttänyt vuosiin, kuten mankeli, matonkutosmistarvikkeet jne. Laitoin ne myyntiin tori.fi-sivustolle ja nehän meni heti.

    Joten otan vaarin tästä kodin astrologiasta juuri nyt.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!