perjantai 11. maaliskuuta 2016

Seitsemän päivän liukuma ja Evangeline Adams

Varsinkin kun aloittaa astrologista oppia itsetuntemuksesta tai tulkintaa toisesta, on hyvä pysyä tietyissä rajoissa. Kun olet Ravun tähtijärjestelmän vaikuttamana syntynyt, niin olet ja siten sitä tulkitaan. Samoin tulkitaan huoneita.

Edistyttyään opinnoissa ja ymmärryksessä tulee lisää ihmettelemistä. Mitä ovat huoneiden kärjet? Olen oppinut, että varsinkin akselien AC - DC ja MC - IC lähettyvillä olevat planeetat ovat  niistä syntyvien huoneiden kärjillä, kun ne ovat lähellä akselia. Kuvainnollisesti voisin ajatella, että se huoneen kärki, joka osoittaa ympyrän keskelle, olisi 0 asteisena. Astrologinen kärki (engl.cusp) tarkoittaa huoneen sivua sen alkuasteissa eli 0-5 asteeseen.

Kun tutkailen Evangeline Adamsin vanhaa kirjaa vuodelta 1931, löydän sieltä joitakin mielenkiintoisia seikkoja. Hänen tietonsa saattaa olla vanhentunutta, syrjään laitettua tai jopa unohdettua. Uskon kuitenkin, että kaikki tieto loppujen lopuksi perustuu ja nojautuu johonkin vanhaan. Uusi tieto on käynnistynyt vanhan tiedon sysäisemänä tai sen kumoten käyttökelvottomana. Tai sitten sitä on sopeutettu aina sen hetkiseen ajankuvaan.

Evangeline puhuu myös huoneen kärjistä, mutta hän puhuu niistä päivissä. Hän puhuu 'seitsemän päivän ajasta'. Huone on 30 astetta, joten siitä se 5 astetta on ihan ymmärrettävää. Aurinko on yhdessä merkissä myös noin kuukauden, vaikka usein se siirtyy merkkiin 21-23. päivien tienoilla eli kunkin merkin lopussa. 

Joka tapauksessa Evangeline näkee, että jos on syntynyt merkin alussa tai lopussa (sisällyttäen tuon 7 päivän eron) on huomioitava kummankin merkin vaikutus. 

Eli esim. kun minä olen syntynyt 26.6. (4 astetta Rapua) ja Kaksosten aika on 21.6 asti, tulisi siitä 5 päivän ero, joten minuun olisi vaikuttamassa hyvin paljonkin Kaksos-energia. Ja varsinkin, kun Venus ja Merkurius ovat 1 astetta Rapua ja Uranus 26 astetta Kaksosta, niin ymmärtäisin, että minuun vaikuttaa hyvinkin paljon Kaksos-energia! Ja täten pystyn ymmärtämään itseäni paljon paremmin. Olen liian avoin, sosiaalinen ja vuorovaikutuselämästä riippuvainen, liian idealistinen, jotta saisin mahtumaan itseni Rapuun.

Olen usein miettinyt ja tuumaillut ihan fyysisestikin taivasta tuijottaen, että jos aurinko liikkuu toiseen merkkiin toista jättäen, niin eihän siellä mitää n muurirajaa ole! Vaan kaikki tapahtuu liukuen ja edeltävä energiaryöppy vielä säteilee omiaan mukaan, joskin koko ajan heikentyen. Voimakkaita transiittejakin luetaan siten, että ne jo vaikuttavat ennen osumista ja jälkeenkin. Tällaisen liikkumatilan olen ottanut huomioon tulkinnoissa ystävilleni. Varsinkin kun olen heitä tuntenut muutenkin, tuo ilmiö on usein ollut aika osuvaa. 

Kaksi astrologiaa on löytänyt persoonani eli Nousumerkkini Jousimiehenä, mikä todellisuudessa on Skorpioni. Näin ollen ymmärtäisin senkin viitaten tuohon Evangelinen 7 päivään. Nousumerkistäni löytyy ihan sama ilmiö. Kartalla olen 27 astetta Skorpioni, joten huoneen kärjen mukaisesti minuun on vaikuttamassa myös Jousimies, jonka itse olen omaksunut luonteeseeni paremmin. Vaikka eipä silti, kiitollisena otan vastaan myös Skorpionin syvämietteisyyden. 

Näin olen saanut tässä asiassa nyt Evangelinelta tukea.

Kuitenkin...mikä minä olen tuntemaan itseäni. Toisethan sen näkevät selvemmin, sanotaan. Mutta eikö syntymäkarttakin ole joku toinen, toinen objekti?

2 kommenttia:

  1. Olen eri mieltä asiasta,
    näistä liukumisista,
    että 1 aste Rapua ei olisikaan Rapua,
    vaan vähän niinku Kaksosta,
    koska minusta tuntuu siltä...
    Näinhän tulkinta saadaan sopimaan mihin ja kelle hyvänsä,
    liuetaan vähän ja silleen.

    Totta, että eläinradan tähtikuviot ovat hyvinkin eri kokoisia,
    ja jos niiden mukaan mentäisiin niin ehkä meillä olisi joku kuvio 50 astetta ja joku 15 ja silleen.
    Karttaympyrään on otettu 12 merkkiä,
    ja ympyrä tasaisesti jaettuna antaa kullekin merkin sen 30 astetta.
    Astrologiset aspektit ovat matemaattisia kulmia,
    neliöitä, kolmioita jne.
    Kolmioissa yhdistyy sama elementti, neliöissä sama laatu jne.
    Liukumilla ylitetään tällaisia rajoja, eikä kolmio tunnukaan enää kolmiolta..jne. Siksi ainakin itse suosin tiukkoja orbeja,
    ja matemaattisia kulmia,
    kun kerran karttaympyrän laadinta on sovittu tietynlaiseksi.
    Jotkut vaihtavat huonejärjestelmää,
    jos tulkinta ei tunnu natsaavan.
    Konstit on monet sano entinen emäntä kun kissalla pöytää pyyhki.

    Voihan sitä lähteä etsimään selitystä
    astrologisista menetelmistä.
    Esim. sun kaksosmaisuuteen,
    onhan siellä jo se Ceres-Uranus.
    Sitten jos mennään aikaan ennen syntymää,
    uudenkuun syntymän aikaan, jonka sanotaan vaikuttavan meissä,
    niin sun prenatal uusikuu on syntynyt Kaksosissa.

    Ja tää sun lause:
    " Olen liian avoin, sosiaalinen ja vuorovaikutuselämästä riippuvainen, liian idealistinen, jotta saisin mahtumaan itseni Rapuun."

    Vaaka Neptunus kvintiili (72) Jousimies Jupiter

    Kuvaisiko ihan peruskartalta löytyvä pienempi aspekti sinua,
    ilman että liukumilla sitä tarvitsee etsiä?
    kvinttili - "luovasti yhdistävä"

    Ja jos Jousimiestä kaipaat kartallesi,
    niin onhan sitten edistyskartat,
    joissa elämänkulun myötä akselit hyvinkin vaihtuvat
    ja tuo Skorpionikin on jo varhain vaihtunut Jousimieheen,
    joka taitaa sulla nyt olla MC:llä ja Jupiter eritoten hollilla.
    Että niin,
    itse ainakin etsin selitystä muualta kuin liukumista.........

    VastaaPoista
  2. Tämä olisi kyllä enemmänkin keskustelunarvoinen aihe. Jokainen asettuu mielellään johonkin teoriaan tai itse hyväksi kokemalleen alueelle. Mikäs se oli se astrologinen näkemys, jossa syntymämerkki onkin edellisessä merkissä? En nyt muista sitä ja silläkin on kannattajansa. Onhan taivaalla Jupiterkin vielä ollut Leijonassa. Eli sen mukaan vanha astrologinen näkemys laahaisi vähän perässä.

    Jälleensyntymässä on myös näkemys, että elämät kulkisivat niin, että vuorottain järjestyksessä kulkisimme aina seuraavaan merkkiin.

    Kyllähän sitä hakemalla löytäisi kaikki toivomansa seikat tuolta kartalta. Kuten sinäkin tuossa.

    Mutta tykkään että ei aspektikulmien tai transiittikulmien asteita tarttisi muuttaa. Niihin tarvitaan tietty pysyvät astemäärät. Ei ne asteet mihinkään liu'u.

    Myös se, että ihminen (kuten minä tässä) kuvittelee itseänsä ehkä joksikin muuksi, niin sitä hakee ehkä sellaista jota haluaisi olla eikä hyväksyä sitä mitä ei haluaisi olla. Kyllä minä myönnän, että olen pesänrakentaja, vanhoja asioita hamuava, perinteitä säilyttävä, menneitä penkova ja tunteita kilven alle kätkevä. Mutta sitten...lapsesta asti ollut peloton, ideoitsija, jonka ympärille toiset lapset kokoontuivat. Keksin aina tekemistä, jotain uutta jännää. Enkä jaksa yhtä asiaa väsätä kauaa kun vaihdan jo toiseen. Kuten astrologiassakin hyppelen sinne tänne tarttuen toisenlaisiinkin ideoihin.

    Tätä kaikkea olisi hyvä selittää tuolla Kaksos-energialla. Tosi on, etten jaksaisi olla niin 'vesimäinen', ponnistelen aina pinnalle.

    Tässä vaiheessa Nikki, minun tekisi mieli tutkia sinun karttaasi lähemmin. En löytänyt tietojasi, en muista oletko koskaan antanut.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!