lauantai 14. kesäkuuta 2014

Jupiter yhtymä Vertex, kasvun mahdollisuus!

Olen matkalla Paltaniemen kuvakirkkoon.
Tähtikartalla on monia kohtia, joita katsotaan akselin kaltaisena vastakkaisasetelmana: MC- IC, AC-DC,
Kuunsolmut ja Vertex.

Kirjoitan tähän suoran lainaukset Juhani Nummelan kirjasta Astrologian käsikirja sen mitä hän kertoo Vertexistä:

"Vertex liittyy ihmissuhteisiin ja ihmiseen vaikuttaviin ilmiöihin sekä kasvun mahdollisuuksiin. Kun AC liittyy ympäristön kokemiseen ja henkilökohtaiseen tietoisuuteen ja MC uraan ja asemaan sekä sosiaaliseen tietoisuuteen, niin Vertex liittyy vaikuttamiseen ja ihmisen rooliin sekä ryhmätietoisuuteen. AC:ssä "minä olen", MC:ssä  "minä teen" ja Vertex:ssä "minä saan reaktion toimilleni". 

Se kuvaa vapaata valintaa, tahdonalaista elämää, kun taas sen vastapiste Antivertex ilmoittaa pakollisista asioista. Vertex kertoo ihmistyypeistä, jotka saavat aikaan merkittäviä sisäisiä tai ulkoisia muutoksia ihmisessä. Se, millainen kuva jostakin ihmisestä jälkimaailmalle jää, liittyy myös usein Vertexin merkkiin.

Vertex-Antivertex-akseli osoittaa ihmistyypit, jotka ovat kiinnostavia ja jotka tällä tavoin vaikuttavat kyseiseen ihmiseen." 



Minulla Vertex on Ravussa. En niinkään voi sanoa, että juuri Rapu-ihmiset vaikuttaisivat minuun, enemmänkin Kauris-ihmiset Antivertexissäni. Monta Kauris-ihmistä on liittynyt elämääni aivan kohtalonomaisesti, kuten Nummela sitä kuvaa. En ole heitä niinkään valinnut. 

Juuri nyt Jupiter on yhtymässä Vertexiini. Kuvissa olen matkalla kuulemaan Kauris-siskoni (jonka Vertex on Kaksosissa 8. huone) konserttia Paltaniemen kuvakirkkoon. Hänkin on kohtaloa, jota en ole valinnut. Sain siskon ja veljen samana vuonna, toisen äidiltä, toisen isän puolelta, eivätkä he ole sukua toisilleen, minulle rakkaita kuitenkin.

Vertexini ei tee suurempia aspekteja kartallani. Paitsi yhtymä onnenpisteeseen, liekö sillä merkitystä. 

Vertex on kuten onnenpistekin huoneessa 8, Nummelan mukaan kasvun, uudistumisen ja kokeilun alueella ja tutkimisessa omin päin kaikessa hiljaisuudessa. Hänellä itsellä on Vertex myös Ravussa ja 8. huoneessa.


Paltaniemen kirkon oven yläpuolella on komea aurinko. Tulee mieleen Ethon, Nefertiti ja Eknathon. Auringonpalvonta tai oikeammin historian ensimmäisiä yksijumalaisuuden osoittamista. Aurinko on yksi meille kaikille. Kirkko on rakennettu Kajaaninlinnan tuhon jälkeen 1727 ja vielä on pystyssä. Kaikille tulla.

Kirkon rooli oli tuolloin toisenlainen, nyt se on enemmänkin kuin pyhäinjäännös. Mutta kauniin ympäristön kirkko loi barokkiajan livertelevän kevyeeseen musiikkiin, joka sai ihmiset siellä hymyilemään ja tuntemaan hivelevää hyvänolon tunnetta. Se vaikutti. Sitä jäi miettimään. Kirkon kuvataulut ovat myös vaikuttavia. Vanha ja hyvin tehty vaikuttaa yhä ja aina uudelleen! 

Vertex kasvun mahdollisuutena... Kun ihmettelee toisen taitoja, osaamista, ihmettelee ihmisen moninaisia valintoja ja teitä. Taito ohjaa usein sen kulkua, ehkä myös synnynnäinen lahja tai geenit tai ympäristön virikkeet. Ahkeruus ja kunnianhimo. Antamisen ja luomisen voima. Kun usea ihminen laittaa nämä taidot yhteiseen hetkeen, syntyy elämys, hyvin monitahoinen. Taitajien välille ja taitajien ja kuulijoitten välille. Elämys on aina kasvua johonkin, uskon. Se antaa kasvulle kuin tuuli hiuksiin vauhtia.

Tässä tätä tutkiskelua nyt tuli ja kasvun mahdollisuutta. Tutustuin uusiin ihmisiin, uusiin taitajiin ja moneen uuteen asiaan. Sitäkö oli Jupiterin yhtymä Vertexiini? 

Maailma on täynnä teitä, ovia avata ja käytäviä kulkea.

Hitaiden taivaankappaleiden transiittikonjuktiot Vertexiin aiheuttavat monia muutoksia elämässä, kirjoittaa Nummela. Sitä tutkiskelen...

Mm. tämä soi siellä; Jean-Marie Leclair Chaconne

Onneksi uhkaava ukkospilvi meni ohi!

3 kommenttia:

  1. Jupiterin kiertohan on 12 vuotta.
    Jäin miettimään tätä Vtx-yhtymää, mikä itelläkin kohtsillään, mutten saanu oikein mielikuvaa..
    Muistatko ite mitään merkittävää 12 vuoden takaa kesältä 2002 jolloin tää oli viimeks?
    Silloin oli Saturnus yhtymä Yläsolmu Kaksosissa ja nyt Yläsolmua lähestyy Mars Vaaka.
    Solmuakseli ja Vtx kun molemmat jotenkin liittyvät kohtaamisiin.
    Itelläni tää Rapu Vtx "once in the lifetime" liittyy ainakin tyttären syntymään nimiasteroidinsa yhtyessä siihen. Oisko Rapu Vtx ja lisääntymisen 8 huoneessa jotenkin suvunjatkamiseen liittyvä?
    Vai onko se vaan itellä kolmiolla Skorpioni-Aurinkoon?
    Jupiterkin muuten liikkui silloin Ravussa ja jäi tytön kartalle, myös 8 huoneeseen.
    Ja hällä on muuten Vtx-Onnenpiste yhtymä Kaksosissa,
    ja mukavassa kvinkunssissa mutsin aurinkoon..;)

    Vtx on DC:n ns. apuakseli ja joko horisontin ylä- tai alapuolella, ei niin hirveen kaukana DC-akselista.
    Onkos sitä silloin sosiaalisempi kanssakäymisissään,
    vai sitoutuukoniihin 8 huoneessa enämpi?
    Oma Vtx yhtyy yhen ihmisen Alasolmuun ja sekin on vähän semmonen once in the lifetime
    and quite stucked in..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erosinkohan mä Jupiterin kirkosta 12 vuotta sitten..?
      Ja tytöstä tais tulla nainen tuona kesänä,
      8 huoneen lisääntymiskykyinen..

      Poista
    2. Kiitos Nikki, kun muistutit tuostakin kierrosta. Jos keskityn tuohon Vertexin olennaiseen sisältöön..."minä saan reaktion toimilleni", niin todella tulee mieleeni hyvinkin voimakkaita reaktioita eräässä kohtaamisessa, jossa olin eräällä tavalla toimimassa ja estraadilla, huh!

      Tietyllä tavalla olen nytkin 'aittaestraadillani', mutta enpä vielä (ainakaan) ole mitään järisyttävää kohdannut... Mutta tällaisiahan ei heti kohta huomaakaan, tiedostaminen tulee usein jälkikäteen.

      Mielenkiintoista!!!

      Poista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!