keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Povaus tälle päivälle!

Joskus tekee mieli katsoa ihan tätä hetkeä ja mihin se kantaa.

Meitä on tänä iltana 8 astro-opiskelijaa kerhoilemassa. Annoin heille tehtäväksi tuollaista itsetuntemusopiskelua ja 1-huoneen tarkastelua ascendentti mukaan lukien. Jokainen kokeilisi tulkita sitä antamani ohjeitten mukaan. Sen mitä tohtii. Muut voivat aina olla apuna. Kerhon yhden vuoden toiminnassa opin, että ryhmä on harmooninen ja avoin, joten meillä voi olla hyvin mielenkiintoinen ilta.

Siksipä teki mieleni tehdä tämän päivän kartta ja katsoa astroenergioiden resurssit tämankaltaiseen kerhoiluun. Tein sen astro.com:ssa, joten sain asteroidit ja niidenkin kulmat mukaan, jos niitä tarvitaan. No ainakin siinä tilanteessa, kun lopuksi katsomme, mitkä taivaankappaleet ovat koskettamassa kunkin 1. huonetta tai tekevät siihen oppositioita. Liian laajasti ei ole aikaa tutkia, muuten tulee aamuyö. Mutta pikkuhiljaa pääsemme availemaan astromaailman mielenkiintoisia ovia.



Aurinkohan on siirtynyt syvämietteiseen ja pohjamutia tutkivan Skorpionin merkkiin ja siellä aivan vierellä yhtymässä kulkee myös viestintuojana opinhaluinen Merkurius. Mikäs sen parempi aloitus talven kerhoilulle! Aurinko-energia on kolmiossa Neptunukseen, tosin löysä, joten ehkä uskallamme avata myös intuition herkkyyttä mukaan. Tietenkin innostumme liikaa ja illuusio astrologian suuruudesta ja todellisuudesta kasvaa huippuunsa! Onhan Kuun kuviokin aika osuvasti myös oppositiossa Neptunukseen.

Saturnus ja Venus ovat väljässä yhtymässä Jousimiehen kuviossa. Näyttää olevan siis lempeä Saturnus aukomassa näitä ovia, eikä liian ankara kriittisyys pilaa tunnelmaa. Saturnus tosin on neliössä Kuuhun Neitsyessä, joten ainahan siellä kotona joku murahtaa toisen menoista. Saturnus tekee myös Jupiterin kanssa kuvion, kuinkas muuten, iloisen jälleennäkemisen sekstiilin Jupiterin kanssa. Jupiter kulkee Vaa'assa ja takaa tasapainoisen ja harmoonisen taustatunnelman kerhoillalle. 

Pluto ja Mars ovat myös neljän asteen yhtymässä. Uutta kaivetaan kehiin ja hyvinkin voi löytyä elämyshuomioita. Ahaa!! Ne ovat Kauriissa kuitenkin molemmat, joten eiköhän porukan hommat kuitenkin pysy järjen ulottuvissa.

Paljon muutakin kartalla on, mutta tämä päällisin puolin tulkittuna! Katsotaan päteekö nämä kuviot illan touhuun. Näytän tämän kartan porukalle  vasta illan viimeisenä tehtävänä.

2 kommenttia:

  1. Kyllähän ne tähdet tiesivät. Kaikki osui kohdalleen. Ilta oli mukava ja antoisa. Kaikki keskittyivät omaan karttaansa ja olivat ottaneet paljon asioita selville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis päivän karttoja kannattaa tarkastella. Tai sitten tehdä tietylle asialle syntymäpäiväkartta.

      Poista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!