Sain uusimman Astro Logoksen, 2016/98, käsiini muutama päivä sitten. Suurinta mielenkiintoani herätti Tarja Elorannan teksti, jossa hän pohtii aihettaan Polaarimerkkiparit aina yhdessä.
Ja taas otan rinnalle tähän oman napani kartan. Jos siis olen Aurinkomerkiltäni Rapu, niin "Edustan Ravun ja Kauriin merkkipolariteettia", kuten Tarja sen ilmaisee.
On ihan tosi asia, että "minä" on tietyllä tavalla Maan ja Auringon välitilassa. Aurinko edessäni säteili syntymähetkelläni kauttansa Rapu-energiaa ja Maa minun takanani (alla, sivulla, ympärillä?) heijastamassa oppositiopuolelta Kauris-energiaa. Maa-planeetta silloin suorastaan imee Kauris-energiaa toiselta puolelta ja toiselta Rapu-energiaa syntymähetkelläni.
Tarja Enoranta pohtii tätä polariteettia kaikkien merkkien oppositiosuhteessa ja tuo siihen näkökannoillaan rikkautta, mitä kannattaa muidenkin pohtia.
Minä kuitenkin ihmettelen, että eikö itselleni tuo Kauris jää jotenkin Maan varjoon. Niin kiehtovalta ja kannustavaltakin kuin tuo polariteetti kuulostaa, niin onhan sitä vaikea itselle tunnistaa. Kuitenkin suorastaan olen ilahtunut Tarjan tarjoamasta tulkinnasta. Näinhän saan maa-elementtiä kartalleni, jota juuri on uupunut. Jukra vie!
Tarjan kirjoituksen mukaan itselläni on samalla tavalla Stellium (Ravussa) ja vastapäätä oleva Kauris-merkki on tyhjä huone. Siis täynnä kuitenkin maa-elementtiä. Paitsi...huomioin aika jännittävän seikan.
Olenhan yli 30 vuotta katsonut peiliin Kauris-miestäni. Hän kesytti jousimiesmäisesti villin Rapu-naisen ja tähän asetuin, jo 36 vuotta tuli täyteen. En missään ole pysynyt näin kauan. Ja vieläkin aion pysyä. Kaurismaisesti jalkani ovat tukevasti maassa sitä hyväksi käyttäen. Siitä saan energiani ja terveyteni. Sen huomasin, kun aloin rakentamaan mieheni muistoksi ruusutarhaa. Tarha on hoitanut ja kasvattanut minua.
Ei siis ole yhtään kummallista, että tuolla karttani Kauriissa asustaa pieni asteroidi, jonka otin mukaani ruusujen kera nimeltään 'Rosengard'.
Kauniin ja suotuisan nimen on Tarja antanut tälle Rapu-Kauris akselille, Selviytyjät. Kyllä vaan. Jos Rapu on runsauden ja kasvun puolella, Kauris edustaa tiiviyttä ja niukkuutta. Jos Ravussa on huippuhetket ja aallonpohjat vesi-elementin mukaan, Kauris pyrkii vakauttamaan ja säilyttämään, Tarjan sanojen mukaan. Juuri näin! Missä olisinkaan, jos Kauris-mieheni ei olisi kiskonut minua maahan. Enhän muinoin tiennyt, että on olemassa myös oma polariteettini Kauris, joka heittää pelastusrenkaan. Tiedän nyt, että Rapu on äärettömyyden kahdeksikko, paljous josta virtaa. Siihen Kauris-mieheni ihastui, tarvitsi sitä. Eli hän Kauriina kohtasi myös oman polariteettinsa Rapuna.
Enpä tiennyt tuotakaan, että siksi Jupiter viihtyy Ravussa, ylennysmerkissään. Jupiterin lapsi. Kun miehelläni ja minulla oli kummallakin Jupiter Jousimiehessä ikäerosta huolimatta, se kolahti polariteetissakin ja takasi hyvän paketin.
Mukavasti Tarja kirjoittaa, että Rapu on ihon alla, lähellä. Kauris taas on etäisempi, välillinen ja on enemmän yhteiskunnallisella tasolla. Kauris-mieheni osoitti minulle hyvin elävästi tuon polariteettini, ja minä hänelle tuon ihon alueen.
.
Hurja, kuinka paljon voi toinen antaa ja osoittaa, ainakin silloin, kun merkit ovat oppositiossa peileinä!
Toinen juttu on sitten, jos verrataan Kuun polariteettia. Minulla se olisi Kalat-Neitsyt. Miksi ei sitten myös Nousumerkin Skorpioni-Härkä? Näin ollen minulla olisikin maa-elementtiä yhtä paljon kuin vettäkin.
Joskus tuntuu, että astrologiaa voi tulkita niin monella tavalla ja monelta kantilta, että se menee ympäripyöreäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!