Onko pakko kaivaa jotakin mukavaa astrologisesta maailmasta. Ja yksi mukava juttu on asteroidit!
Olen kartallani silloin tällöin seuraillut muutaman minulle tärkeän asteroidin liikkumista suhteessa syntymäkarttaani. Tärkeä ja tärkeä? Tiedämmekö itsekään mitä tarkoittaa ensinnäkään sana tärkeä ja tiedämmekö mikä oikeasti on meille tärkeää. Uskomme tärkeyteen. Uskon esimerkiksi, että asteroidi nimeltä Rosa on minulle tärkeä. Uskon jopa, että Rosa-asteroidin löytöaikoihin sen tiedemieslöytäjä oli salaisesti rakastanut erääseen tiedenaiseen nimeltä Rosa, tästä asteroidin nimikin. Hyvin enteellistä. Sillä jo symbolina ruusu kätkee salaisuuksia uumeniinsa. Tässä yksi. Toinen asteroidi on tietenkin Rosengard ja kolmas Diana, jumalatar-arkkityyppini. Horus-asteroidiakin olen seuraillut, sillä alkuaikoina, kun aloitin perustamaan ruusutarhaani, juuri Horus kulki käsikädessä Rosan kanssa. Jotenkin yhdistän Horuksen mieheeni ja miehiseen voimaan. Saahan näillä leikkiä siten miten haluttaa. Tosin Horuksen meno on vähän vauhdikkaampaa kuin Rosan, mutta mieheni kuollessa se kulki hetken Rosan kanssa.
Syntymäkartallani Rosa on yhteisöhuoneessa 11 Skorpionissa ja yhtymässä Horus-asteroidin ja Kheironin kanssa. Rakensin ruusutarhan mieheni muistolle. Viime vuosina juuri ruusut ovat muodostaneet minulle kanavan yhteisöön, ainakin ruusuyhteisöön. Rosan yhtymän Kheironiin katson tukevan terveyttäni kuin myös voin sitä kautta tervehdyttää ehkä yhteisöäkin ympärilläni jakamalla ruusutietoutta.
Viime vuoden Rosa-asteroidini on kulkenut hyvin vetisissä olosuhteissa Kaloissa. Tällä hetkellä Rosa on Härässä, pian yhtyen Kuun yläsolmuuni. Horus on mennyt omia menojaan ja on Skorpionissa juuri tällä hetkellä yhtymässä karttani Rosaan. Aika hauska! Ehkä tämä on se hetki, jolloin ruusutarhani on kasvuvauhdissa voimallisimmin. Ehkä en laajenna tätä hommaa tästä enää enempää. Johonkin pitäisi laittaa raja. Kyllä 80 ruusulajia on jo ihan hyvä!
Härässä kulkee Rosan edellä myös Merkurius, Venus ja Aurinko! Tämän kaiken pitäisi povata ruusutarhalleni hyviä aikoja, eikö vain? Viides huonehan edustaa luovuutta ja mukavia hetkiä. Diana-asteroidilla on ollut paluu vähän aikaa sitten ja kun se on peruuttavassa asemassa, se voi koskettaa uudella paluulla. Mitähän se tarkoittanee? Mitä olisi nyt syytä puolustaa?
Ei tätä kaikkea pidä ottaa niin tosissaan, mutta tämäkin on eräänlaista astrologista harjoitusta. Jokainen voisi löytyy itselleen ominaisen tai symbolisesti koskettavan asteroidin ja katsella sen kulkua. Projisoida. Heijastaa itselle kuva jostakin.
Nyt täytyi palata tuohon viidennen huoneen yläsolmuun Härässä, sillä jotenkin ruusu liittyy nyt vapauttamaan uinuvia luovia voimiani. Tosi on, että ruusu on luonut minulle aivan uudenlaisen maailman. Nyt minun olisi löydettävä siitä jotakin uudistuvaa, "Jos yksilö käyttää solmuaan viisaasti, hänen sosiaalinen elämänsä on laajenevaa ja hänen suosionsa ja menestyksensä ei ylitä kohtuutta", kirjoittaa Raimo Nikula kirjassaan Astrologian ihmiskuva. Hän jatkaa tuoden esiin tässä erään vaaran, jonka tunnistan myös ruusun kautta: Kadottaa itsensä verkostoihin (nettiin?) tai sopimuksiin ja tukahduttaa luova voima!
Tämä minun piti tulla tarkistamaan. Aivan kuin ruusu olisi salaperäisesti johdattanut minut tuohon! Vaikka...Rosengard juurikartallani on perääntyvässä asemassa.
Missä on Rosengard-asteroidi nyt? Syntymäkartallanihan se on Kauriissa. Tietenkin, kuten mieheni Au ja omani vastapari merkeissä. Nyt Rosengard on valloittavasti tullut Kaksosiin. Ja auta armias, kun kirjani Ruusutarhan tarinoita ilmestyy viikon päästä, taidan olla suuna päänä koko muori!
Tämä tutkiminen piristi minua huomattavasti tuolta perääntyvien asioiden harmimaailmasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!