sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Marsin kyydissä kolmas perääntyminen!

Marsin kyydissä on menossa nyt jo Marsin kolmas perääntymisjakso. Pakki päällä taas! Mitähän piti tarkastella uusiksi? Siis tämä siitä ajasta, kun aloin kirjoittamaan tätä blogia.

Ensimmäinen osui kolme kertaa minun Marsin paluuseen Neitsyessä vuonna 2012. Se oli vaikeaa aikaa. En tiennyt miten selviän taloudellisesti yksin taloremontin kanssa. Pidin pari vuotta kirjanpitoa ja lähetin anomuksia sinne ja tänne. Se oli yhtä laskemista ja paperien täyttämistä, byrokratiaa niin että se täytti jo vatsanikin. Punaisena lankana elämässäni onneksi oli ruusut ja kahvila. Ilman ystäviä ja niiden tukea en olisi ehkä jaksanut aloittaa uudenlaista elämää. Kuitenkin minulla oli tahtoa ja päämäärää, jonne Marskin oli minua vauhdittamassa, tosin monen testin kautta.

Jos vielä ottaa huomioon sen elämänalueen, missä tuo perääntyminen tapahtui, niin nappiin osui. 9.huone on totuuden etsimistä, filosofiaa ja henkisen yliopiston läpikäymistä. Sitäkin, että miten talon keskuslämmitys toimii ja mistä tilaan viemärinpuhdistajan ja nuohoojan. Astrlogiakin tuli enemmän elämääni tämän blogin myötä. Yrityskurssi ja uudenlaiset ihmiset! Filososofian keskeisimpänä asiana se, mitä tämä persoona tarvitsee elämäänsä. Tarvitsin paljon, mutta päätin, että ei toisen kautta. Itse se elämä pitää rakentaa.

Toinen perääntyminen oli pikkuisen helpompi. Se osui Vaaka-merkkiin ja seilasi kolme kertaa päivätajuntaani eli MC:hen. Halusin sinne ja tänne, enkä tiennyt minne. Päättämättömyyden aikaa. Aittaremontti käynnissä. Se seilaaminen oli maaliskuusta toukokuun puoliväliin 2014. Vertasin silloin sitä aikaa Neitsyt-ajan perääntymiseen TÄSSÄ.  Silloin Irlannin matka vaihtui moottorisahaan. Ja puita pinottiin.

Tämä peruutusistunto käytiin huoneessa 11. Todellakin halusin kuulua vielä yhteiskuntaan ja osallistua siihen, jopa tuoda taitojani sen käytettäväksi. Kerrankin sain tehdä sitä mitä halusin. Kesällä puutarhahommia ja talvella luovaa kirjoittamista. Kaiken sen arjenkin keskellä tosiasiana se, että elämässä selviäminen on kiinni fyysisestä terveydestä ja mielen tasapainosta.



Tämän hetken Marsin perääntyminen tapahtuukin sitten jo Skorpionin vetisissä ja Jousimiehen tuulisissa  maisemissa alueella, missä olisi otettava huomioon Minä ja Toinen; Asc ja Dc. Siis huone numero 1. Mitä minä on suhteessa sinään? Taidan ottaa esille vanhan Buberin filososiakirjan Minä ja Sinä. Sitä tulen varmaan tässä vielä siteeraamaan. Enhän minä tunne itseäni. Ihmettelen joskus, kun jopa nuoremmat sanovat, että kyllähän minä itseni jo tiedän. Toisten ymmärtämisessä se vaikeus piilee.

Nytkin pinotaan puita. Joka keväinen homma. Sirkkeli soi joka, välissä kun on satamatta. Sitä tosin en itse käytä. Toinen pojista on auttamassa. Ja lapio heiluu navetan takana salaojan kaivuussa ja tomaattimökin pohjan kanssa. Pari päivää heiluttelin lapiota niin, että kuljen melkein vinossa ja jalkoja pakottaa. Oikeastaan koko kevät on ollut hyvin päämäärähakuista toimintaa. Harmittaa vain kun astrologian kurssi piti perua. Liekö siihen syynä juuri Marsin perääntyminen yhdessä Merkuriuksen perääntymisen kanssa? 

Liisan blogissa "Taivaanmerkit" on tästä lähemmin TÄSSÄ. 

Jotenkin nautin olostani silloin kun Mars liikkui rauhassa pitkin Jousimiehen tähtikuviota. Se on jo kuukauden verran perääntynyt ja on nyt 4 astetta Jousimiestä. Se perääntyy Skorpioniin asti  ja lähtee takaisin kesäkuun 30. päivä. Eli nyt se tulee yhtymään Nousumerkkiini kolme kertaa. On henkisen kasvun paikkaa! Jousimiesenergia haluaisi opettaa ja opastaa, tarttua uusiin juttuihin ja kokeilla. Innostusta on ollut vaikka muille jakaa, mutta jotenkin on jostakin tullut aina seinää vastaan. Onneksi suurimman aloitteen tein ennen Marsin perääntymisen alkua. Eikö Marsin pitäisikin nyt tuplata tuota tekemisen meininkiä eikä jarruttaa? Eipä silti. Kahvilaakin on jo siivottu kesäkuntoon. Se ottaa ensimmäisiä vieraita vastaan ensi viikolla. Kolme ryhmää on tulossa. Eräs kyllä heti ilmoitti, että jos sataa, he eivät tule. Tarkoituksena heillä oli retkeillä lähimetsissä. Eniten olen iloinen kulttuuriväen vierailusta. He eivät aikoneet sadetta pelätä, mutta tiedä häntä. Samalla tavalla heittää kyllä sääennustajienkin jutut volttia välillä. Tälle päivällekin luvattiin rankkaa sadetta, mutta mitä tuo nyt vähän 'tihhuutti' silloin tällöin. Nyt eivät mitkään ennustukset tai lupaukset pidä paikkaansa.

En anna sen häiritä touhujani. Tomaattimökin ensiaskeleet on otettu ja ties jos vaikka ensi keväänä siellä tuoksuisivat yrtit ja tomaatit! Luotan jälleen omaan kahvinkeitto- ja pullanleipomistaitoihini, jaksamiseeni ja vieraisiini. Jos Mars on omissa maailmoissaan, niin Jupiter tietää mitä tekee, kun se tulee juuri silloin yhtymään syntymäkartan Marsille. Siitähän bongasin ensimmäisen aukiolopäivänkin.

Tähän täytyy ottaa mukaan nyt Myrskyluodon Maija,  Lasse Mårtenson ja taistelu selviämisestä.


1 kommentti:

  1. On todella upeeta miten osaatkaan tulkita tähtiä, planeettoja ja maailmankaikkeutta. =) Osaisinpa minäkin...

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!