perjantai 3. kesäkuuta 2016

Sotaan vai rauhan rakentamiseen?

Olin sellaisessa tilanteessa, etten tiennyt mitä siinä rakennettiin. Ilmassa väreili kaikenlaista tuntemusta sodasta rauhaan. Kiperässä tai ongelmallisessa asiassa tulevat helposti esiin he, joilla nyrkki tiukentuu ja he, jotka pyrkivät löytämään sopua ja näkevät mahdollisuuksia.

Jälkijunaa kuunnellessa en löytänyt muuta kuin negaatioita. Kaikki oli päin mäntyä eikä kukaan tee mitään. Olihan yksi hyvä kuitenkin. Kaikilla oli mahdollisuus sanoa haluttavansa. Moni sanoikin, jotkut sitten jälkijunassa. Kaaos täytyy ensin todentaa, ja se mitä on jokaisen kasvon, mielipiteen ja näkemyksen takana?

Etsin neuvoa astrologiasta. Itsellä on Saturnuksen kolmio Plutolleni. Yleisellä kartalla löysin Saturnuksen neliö-kuviosta, missä se on oppositiossa Aurinko yhtymä Venuksen kanssa. Tuosta rakkausyhtymästähän tuolla useakin puhuu kauniisti. Tosin Saturnuksen oppositiosta ei vielä puhuta. 

Yhteyttä ja sopua haettiin tuossa kokouksessakin, mutta en löytänyt rakkauden lempeitä väreilyjä. Jokainen halusi pestä kätensä aiheesta puhtaaksi. Puolustus ja kritiikki olivat  päällimmäisinä. 

Täytyy myöntää, että olen alulle panijana tässä tilanteessa eikä mielialani ole suinkaan kevyt. Muutosta haluan ennen kaikkea (Pluto). 

Toinen kuvio kartaltani löytyy Uranuksen kolmiona Jupiterilleni. Tuon yhdistäisin tulevaan kirjaani, jonka saan käsiini ehkä huomenna. Pitäiskö sitä jotenkin juhlia?

Kumma miten kolmiot eivät yhtään innosta.

Yleisenä kuviona löydän myöa Jupiterin opposition Neptunukselle. Eli kartta näyttää suurta neliötä muuttuvissa merkeissä, tosin ei tarkkaa. Menevätkö mielipiteet ja niiden tulkinta ymmärrettävästi perille? Koko maailmahan sotii mielipiteissä ja tulkinnoissa riippuen siitä missä oma napa makaa.

Nyt tuntuu, että en osaa mitään. En osaa tulkita. En osaa käyttää edes mielikuvaa. 

Parasta uskoa muita. Aurinko yhtymä Venus Kaksosissa. Parasta puhua rakkaudesta.


Olen lukenut Buberin teosta 'Minä ja Sinä'. Minän muutos tapahtuu rakkaudessa Sinuun!! Maailma muuttuu. Tunnet jumalisuuden läsnäolon. Jossakin tilanteessa Sinästä tulee Hän. Ja sitten Hänestä tulee Se. Toinen valitettavasti usein esiinneellistyy, on tarve, kilpailukohde tai omaisuus.uhri, orja...

Mielenkiintoista muuten se, että juuri Martin Buber oli toimittamassa saksankielistä Kalevalaa vuonna 1914. Mitähän arvokasta hän siinä näki? Buber itse oli juutalainen, joten teoksestakin tulee esiin juutalaisuuden ihmiskuva. Itsekin tulin uteliaaksi. Mitähän yhteistä voisi olla kalevalaisella ihmiskuvalla ja juutalaisuudella? Jeesus kuitenkin kasvoi juutalaiseen yhteisöön.

Tällaiseen maailmaan on mukava paeta silloin, kun ei hallitse arkiympyröitä.

Kaikki haluavat rakkautta ja haluavat rakastua! Ja olla rohkeita. Minäkin. Mutta harvoin se räjähtää ihanuudeksi ja kaikenkattavaksi taivaaksi. Olisikohan Kaksosilla siihen nyt mahdollisuus? Ja varsinkin, jos he kohtaavat Jousimiehen, vastavoimansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!