torstai 25. syyskuuta 2014

Lisää Kuun progressiosta

En vieläkään ymmärrä kaikkea tästä edistyksellisyydestä, muuta kuin sen, että aivan ihmeellisesti se on toiminut elämäni eri tilanteissa. Vaikkakin...onhan kartalla paljon muuta jotka vaikuttavat, kuten hitaiden planeettojen kulmat ja niiden paluut. Paljon muuta: geeni- ja ympäristöperimämme, kokemuksemme. Siksi tuntuukin hassulta, kuinka paljon kuitenkin Kuun edistyksellisyys kartalla näyttää tätä kulkua. Vai kuvittelenko vain? Astrologia saattaa vaarallisesti koukuttaa. Kuten ruusut nyt minua.


Mutta kun olen tähän jo näinkin paljon perehtynyt, en voi lopettaa mietintää. Tutkailen Johanna Karpovin tekstiä tästä. Uskon, kuten hän sanoo, että Kuu vaikuttaa sisäiseen muuttumiseen. Ja että oma syntymäkarttamme alkaa muuttua eli kehittyä Kuun liikkeitten myötä. Ja omassa elämässämme koemme sen muutoksen iän myötä. Kuun edistyksellisyys yhdessä kierrossa syntymäkartalla ottaa ajassa noin 25-30 vuotta. Eli ihmisen iässä tämä kierto voi kolme kertaa. Ehdimmekö kehittyä tarpeeksi? 

Ikä kuitenkin vaikuttaa näissä kierroissa. Johanna pitää yhtä merkkienergiaa hankalimpana muita, nimittäin Skorpionin merkkiä. Tähän merkkiin Kuun progressio osuu yleensä alle 20 iässä ja vaikuttaa murrosiän hankalaan aikaan. Jos peruskartan Kuu on Kaloissa, se osuu Skorpioniin n. 16-19- vuotiaana, kuten itsellä on. Elämäni surkeinta aikaa oli äidin ja isän ero, ja itse olin todella huonossa kunnossa. Minun murrosikääni oli kuitenkin vaikuttamassa enemmän ulkoiset seikat kuin oma sota muita vastaan tai jokin ihme astrologia. Henkisesti kuitenkin, se oli edistyksellisintä aikaa. Kasvoin ja ymmärsin jotakin maailman realiteetista. Sitähän skorpioni-energian tulee ollakin, kasvukipua.

Tästä aiheesta kirjoittaa lisää Astrologian Taika hänen sanomanaan suurpiirteisesti (minusta hyvin syvällisesti) sivullaan tässä.

Kuun edistyksellisyyden voi jakaa myös neljään eri vaiheeseen, joista jokainen neljännes kestää 7-8 vuotta; kevät, kesä, syksy ja talvi. Kevätvaiheessa Kuu on yhtymässä Aurinkoon ja ihminen kylvää elämänsä omat uudet siemenet ja on verrattavissa Oinaasta - Rapuun. Kun Kuu on avautuvassa neliössä Aurinkoon, on se kesävaihetta ja maan muokkaamista, rikkaruohojen kitkemistä ja hyvän lannoittamista. Syksyvaiheessa (Vaaka) korjataan satoa. Talvivaiheessa, jolloin Kuu on sulkeutuvassa neliössä Aurinkoon, valmistaudutaan uuteen kevääseen. Silloin on syytä luopua tarpeettomasta ja elämää vaikeuttavista asioista, kirjoittaa Johanna.

Mietin selventääkö tämä asiaa. Ehkä teoriassa, mutta täytyy sanoa, että vieläkään en ole sisäistänyt asiaa. Olen vain lukenut ja toistanut toisten sanoja. Tiedän, että en ole tämän seikan kanssa yksin. Kuinkahan moni astrologiaa opiskeleva on tämän sisäistänyt. Ihmettelen vain....

3 kommenttia:

  1. Eikös skorpionikuun aika sovi hyvin MURROS-ikään, sitä kuvaamaan,
    hormonit jyllää, sukupuolisuus, sukukypsä,
    joka toinen teini mietti puoliks vakavissaan itsemurhaa kun "elämä on"
    ja selviää siitä kuitenkin.
    Skorpioni-energia kuuluu elämänkiertokulkuun,
    elinehtojen hyväksymiseen,
    ja mikä siinä on niin vaikeeta,
    muille ku skorpionille itelleen?

    Tuota kevät-kesä jne en oikein hokannu,
    muuten kuin että siellä on ne tasaus ja seisaus-päivät,
    ja 7-8 vuotta taas tekee yhteensä Saturnuksen kierron
    ja neljännekset.
    Mut Saturnushan ajoittaakin, kuun ohella..

    -nikki-

    VastaaPoista
  2. Miekin kuun mukaisesti istuttelin Hanin kaa lahjakasveja, puita ja pensaita sunnuntaina. Maanantaina ja tiistaina istutin kukkiensipuleita ja viime yönä olikin jo pakkasta. Hyvä kun niiden kaikkien juuret oli jo mullan alla suojassa...

    VastaaPoista
  3. Hei! Johanna Karpov puhuu juuri näistä vuodenajoista ja kuun vaiheista TV:ssä. Kuuntelin yksi aamu ystäväni luona tv 36. Päivät vain voivat vaihtua. Hienosti Johanna siellä esitteli asiaa ja huomioi ne soittajien kysymyksissä.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!