lauantai 16. elokuuta 2014

Saturnuksen persoonallinen fyysisyys

Jos luen jonkun tekstiä, niin mielelläni näen häntä myös fyysisesti, ainakin kuvan. Ja jos ystävystyy, haluaa tietää myös enemmän hänen todellisesta elämästään.

Jotakin tällaista koen myös astrologiassa eri planeettoja tai asteroideja kohtaan. Haluan nähdä tai tässä maallisessa olemuksessa haluan tietää myös planeettojen fyysisyydestä ja siitä miten ne käyttäytyvät. Mielikuvan kautta on hauska leikkiä myös sen suhdetta astrologiseen tulkintaan. Täytyyhan siinä olla jotakin yhteneväistä.

Kuva Ursan sivustolta
Miksi Saturnusta pidetään niin ankarana ja kriittisenä planeettana? Kun se kuitenkin ulkomuodoltaan näyttää niin kauniilta ja kutsuvalta. Sen rata kulkee Jupiterin tuolla puolen ja sen kulku Auringon ympäri kestää n.30 vuotta. Kulmineen se ehtii vaikuttaa astrologisesti ihmisen elämässä noin 2 kierrosta, parhaimmillaan kolme. Joten ihan varteen otettava voima se on!

Tiheydeltään Saturnus on Aurinkokuntamme pienin. Kuitenkin sen on onnistunut vetovoimallaan tuhota ja pitää mukanansa vanhaa sirpaleista kuutaan tai jopa useita. Onhan tulkittu, että joku Saturnuksen kuista on joutunut liian lähelle planeettaa, tuhoutunut, ja näemme sen jäännökset renkaina. Koska nämä suurimmillaan n.10 metrin lohkareet ovat osaksi jäätä, niin ne heijastuvat valoa ja värejä Saturnuksen ympärillä. Onneksi sen vetovoima pitää nämä järkäleet vierellään eivätkä ne sinkoudu avaruuteen. Siksikö planeetta on nimetty roomalaisittain Saturnukseksi, sadonkorjuun jumalaksi? Saturnuksen kulmien osuessa elämämme syntymähetken energioihin tapahtuu jotain terävämmin aistittavaa. Joudumme ajattelemaan kriittisesti tekemisiämme ja asenteitamme. Onko aika korjata jotakin, laittaa talteen tai syrjään? Taikka hyvissä kulmissa se vapauttaa, ei kuitenkaan sinkoutumalla johonkin tyhjyyteen, vaan näkemällä elämän kauneutta. Korjaat sitä mitä olet kylvänyt.

Miten Saturnuksen persoonallisuus eroaa muista planeetoista? Koostumukseltaan se on Jupiterin kaltainen kaasupallo ja toiseksi suurin planeetta. Saturnuksen ydin on niin kuuma, että se säteilee enemmän lämpöä avaruuteen kuin mitä se itse saa Auringolta, luin Wikipediasta. Siten se säteilee lämpöään eli energiaansa myös Maahan ja vaikuttaa. Saturnuksen erikoisuus onkin sen navassa. Aika hauska ajatuksena, että muiden planeettojen navat ovat kylmiä, kuten Maankin, mutta Saturnuksella se on kuuma, kuumin! Saturnus on kuumanapainen! Miten se on mahdollista? Saturnus on navoiltaan litteä ja sillä on navassaan pyörre kuin hurrikaani, jonka syntyä ihmetellään.

Väkistenkin tulee mieleen ihmisen solar plexus, napasakra, joka on ihmisen kehon eräänlainen voimakeskus ja jonka tulisi toimia hyvin, että jaksaisimme. Emme saa yliarivoida kuten ei myöskään aliarvioida itseämme. Esimerkiksi ihmisen tanssissa napa on keskeinen, liikkeet tapahtuvat sen ympärillä tai ainakin pitäisi tapahtua jo tasapainonkin vuoksi. Se on ihmisen keskipiste. Näkisin, että yhtä tärkeä se on planeetoillakin. Palatakseni Saturnukseen, saan mielikuvan planeetan itsevarmuudesta, sen voimasta hallita itseään ja ympäristöään. Samoin se tuottaa sitä hallinnan uskoa myös muihin. Tässä tullaan ehkä Saturnuksen astrologiseenkin ominaispiirteeseen. Saturnuksen kulmat muistuttavat usein siitä miten hallitset omia tunteitasi, tekemisiäsi ja arkeasi ympärilläsi. Löytyykö itsekuria ja itsekritiikkiä tai arviointikykyä? Oletko tasapainossa ympäristösi kanssa? Jos ei, niin ympäristö puuttuu elämääsi myrskyn lailla. Hurrikaani pysäyttää aina ajattelemaan elämisen arvoja ja toiminnan tärkeyttä.

Mitä vielä? Jo silmin nähtävissä ovat Saturnuksen kuuluisat renkaat. Galilei ne jo havaitsi teleskoopillaan vuonna 1610. Hän kirjoittikin, että Saturnus ei ole yksin vaan se muodostuu kolmesta kappaleesta tarkoittaen sillä renkaita. Jotkut olettavatkin, että kuita on ollut useampia, tai meteoriittejä, jopa pyrstötähtejä, jotka pirstoutuneena ovat jääneet Saturnuksen ympäri lillumaan. Renkaat on helppo eri sävyisinä erottaa. Renkaiden välissä on myös aukkoja. Kuitenkin Saturnuksella on omia kuita kiertämässä sitä renkaiden kera sulassa sovussa. Niitä on löydetty vuoteen 2012 mennessä 62 kappaletta. Ja esimerkiksi niistä Rhealla on ehkä myös omat rengasjärjestelmänsä.

Suurin Saturnuksen kuu on Titan, joka on meidän omaa kuutammekin isompi. Kerrotaan, että Titan on ainoa kuu Aurinkokunnassa, jolla on oma kaasukehä. Siis aika mielenkiintoinen persoona on Saturnus kaikkinensa! Suhdetoimintaplaneetta kerta kaikkiaan! Sosiaalinen priimus!

Poimin näitä tietoja Wikipediasta ja Markus Hotakaisen Tähtitaivas-kirjasta, mutta viljellen mielikuvia omasta vilkkaasta päästäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!