maanantai 7. lokakuuta 2013

Inhottavia kuvioita!

Astrologiassa ei saisi olla mitään inhottavaa. Kaikki on vain kasvattavaa ja opettavaa, haastavaa ja varoittavaa. Minä vain kuljen karpalosuolla (varmaan jo viikon verran) ja taustalla suunnitellaan jotain hautamuistomerkin omaista, neliöitä oikein roppakaupalla. 

Siellä varotellaan rutiineista ja arkielämän käytännön tottumuksista. No joo! Olen sanonut nyt hyvästit marjamättäille. Sieniä vanhasta tottumuksesta ei ole auttanut etsiskellä nyt. Ja kaukana rutiineista todella olen pian, sillä päätin vähän reissata.


Mutta minkälaista kuoppaa minulle kaivettaisiin, jos näihin vanhoihin nurkkiin ja tapoihini jäisin? Samalla tutustun uuteen astrologikirjaani; Raimo Nikula, Planeettavoimat Elämän Rytmittäjänä.

Mars sulkeutuva neliö Nousumerkki: Eteen tulee yllättäviä vastustuksia sellaisissa tehtävissä, joissa persoonallisuuteni ei pääse esiin. Pitääkö siis minulle taivuttaa jotakin rautalangasta, ennen kuin näen eteeni? Ei pidä tehdä mitään velvollisuudentunteesta toista kohtaan, vaan kuunnella omaa sisintä. Tällaista astro-foorumilta. Nikulan kirja lupaa ihmissuhdeongelmia jo Marsin ollessa 8. huoneessa. Riita puhdistaa ilmaa. Nikula näkee tässä tapahtuvan jotakin oman edun tavoittelua, onhan se suhteessa nousumerkkiin, mutta myös itsevarmuuden kasvamista. On aika tietää mitä todella tahtoo. Toiminnan tulisi tapahtua sen mukaan. Itse sen ymmärtäisin sulkeutuvana, että jotain pitää vielä kriittisesti ajatella ja loppuun käsitellä. 

Pluto avautuva neliö Neptunus: "Vaikka toimit pelkojesi ohjaamana toimit silti oikein, sillä paljon ihmisen elämää suuremmat asiat vaativat nämä muutokset tapahtuviksi ja silloin voit olla varma ettei nyt tapahtuvista rajuimmistakaan muutoksista tule aiheutumaan kenellekään pysyvää haittaa tai harmia vaan aivan varmasti päinvastoin. (astro-sivu)" Näillä planeetoilla on mukana aina maailmanlaajuisia juttuja. Tällä hetkellä kuuntelen vanhusten elämästä, heidän kohtelustaan, heidän tulevaisuudestaan, heidän luvastaan elää. Se koskee minuakin, olen aalloissa mukana. Ja jotain voin itse valita. Kuinka keikkua noilla aalloilla. Pluto muutenkin majailee paraillaan 2.huoneessa, jossa on kyseessä oma keho, omat voimavarat ja taloudellisuuskin. Se transitoi huoneen 9. Neptunusta, johon sisältyy mm. matkat ja opiskelu. Nikula käsittelee tätä pitkäkestoista transiittia yleisesti myös hyvin maailman- ja yhteiskuntalaajuisesti. 

Saturnus avautuva neliö Pluto: "Useimmiten vailla mitään toteen näytettävää syytä jotkut elämäsi osa-alueet käyvät sinulle ylipääsemättömän vaikeiksi eikä sinulle jää muuta mahdollisuutta kuin tavalla tai toisella kaataa koko systeemi olitpa sitten tehnyt sen eteen millaisen rupeaman hyvänsä. Koetahan nyt koota itsesi tähän urakkaan, sillä yksinäisyyden ja toivottomuuden tunteet risteilevät sisälläsi sitä rajuimpina mitä sitovammaksi olet elämäsi rakentanut. Samaan aikaan kun ahdistus yhtäällä käy ylivoimaiseksi näyttää muu elämä ympärilläsi loistavassa valossa kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka sinulta nykyisessä rajoittuneessa elämässäsi jäävät kokematta. Tämä yhdistelmä pitää lopulta huolen siitä, että jotain varmasti tapahtuu ennenkuin Saturnus tälla erää jättää sinut rauhaan.(osa astrosta)"

Tämä jo tuo suupieleen hymyäkin, sillä ajattelen pieniä kissaystäviäni, jotka omalta osaltaan todella tekee elämän rajalliseksi. Nyt kun aion kasvattaa kissat matkustuskavereiksini, niin vähän se pelottaa kuinka tässä onnistuu.

Saturnus kulkee 10.huoneessani, julkisuuden ja uran huoneessa. Harmi kun juuri tuo huone on tipahtanut Nikulan kirjasta pois. Nikulan mukaan tämä transiitti vähän kuten Marsin transiitti pyrkii murtamaan vanhaa totuttua. On syytä myös miettiä rahajuttuja, velkoja ja lainoja. Ehkä tuon huoneen mukaan olen ainakin miettinyt tulevaa kesää ja sen käyttöä ja miten yhteiskunta siihen heijastuu. Sopiva transiitti tähän talveen, jolloin lopultakin yritän saada jotain järjestystä taloon ja vanhan tavaran hävittämistä. Minulla on jopa kirppispöytä varattuna muualla.

Vielä yksi, Uranus oppositio Neptunus, aivan kuin tuo muistomerkkipylväs tuossa kuvassani. Uranus kulkee Oinaassa ja minun karttani 5. luovassa huoneessa. Sopivasti. Siksi liitänkin sen luovaan osaan persoonaani. Olisi aika kuunnella sitä enemmän.
"Tämä transiitti edustaa aikaa, jolloin tulet äkillisten ja arvaamattomien tapahtumien kautta kohtaamaan täysin selittämättömiä, muka väärinkäsityksistä johtuvia vastoinkäymisiä sellaisissa asioissa joissa voit muistaa aavistelleesi olevan jotain hämärää. Toivottavasti näistä nyt eteesi tulevista tapahtumista on sinulle se hyöty, että pyrit tulevaisuudessa kuuntelemaan aavistuksiasi hiukan kunnioittavammin ja irrottamaan itsellesi tavalla tai toisella aikaa tarkastaa yhä useampi saamistasi hälytyksistä."

Nikula muistuttaa myös tämän kuvion ikäjakautumasta. Tämä transiitti kestää parin vuoden ajan. Se tulee jokaiselle 62-65 vuoden iässä eivätkä paljoa koske henkilökohtaista elämääni. Yhteiskunnan ja kulttuurin kautta ne koskettavat taustaani. Haikailenko jonkin tuntemattoman perään? Olen herkkä ja minuun voi helposti vaikuttaa? Elämänarvojen muuttamista?

Täytyy kuitenkin muistaa, että vielä on voimakkaana transiittina Neptunus yhtymä Kuu, sumujen silta ja sekoilua (sopinee tuohon edelliseen oppositioon). Toisaalta minun Kuu on huoneessa 2, jossa olen käynyt läpi kaikkea muutosta ja uhkaa myös kodissani. Nikulan mukaan henkilöä tässä kuviossa voi helposti manipuloida avoimuuden ja sinisilmäisyyden vuoksi. Toisaalta tämä avoimuus yhdistää voimakkaammin perhe- ja sukusiteitä. Käsitys naiseudesta ja äitiydestä vahvistuu ja saa arvostusta. Tämä transiitti Nikulan mukaan avaa myös uusia mahdollisuuksia elämään matkojen ja uusien asioiden parissa. Ihmiset tulevat juttelemaan vaikeuksistaan. Uusien kanavien ja tiedostamisen herkistymistä! Luovuus saa uutta puhtia!!! TÄTÄ ETSINKIN! 

Nikulalla on lohduttavan mukavaa tekstiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!