maanantai 3. kesäkuuta 2013

Astrologiaa kauneimmillaan!

Tämä juttu täytyy minun ehdottomasti laittaa ihan itselleni muistiin tänne!

Tämä on Jupiterin yhtymä Uranukseeni. Tässä sykkii astrologinen ilmaisukieli mitä kauneimmin täynnä symboliikkaa ja runoutta! Siis Seppo Tanhuan intomieli tässä on parhaimmillaan! Ja tämä tällainen aika on nyt minulla. Eipä silti, ihan totta. Ja totta Jupiterin yhtymä Cerekseen myös. Olen oppinut kuuntelemaan kukkien kieltä! Ja kesäkuun aikana Jupiter yhdyttää samoin Merkuriukseni, Venukseni ja Aurinkoni! Hurjaa aikaa. Sitä on vain hillitsemässä oman karttani Jupiterin oppositio Merkuriukseen ja Venukseen, siinä sitä Jupiterimaista mahtailua ja suurentelua, jota olen ehkä oppinut elämäni taipaleella hillitsemään, mutta joka välillä purskahtaa kuin innosta pakahtuva tulivuori. Yhtä lailla kun se saa aikaan hämmennystä tiukkapiposten ja rajallisuuttaan hallitsevilla vastaantulijoillani, yhtä lailla se myös täräyttää jotakin liikkeelle ja kaikki uusi saa hulvatonta innostusta. Silläkin oma hintansa...mutta onneksi askeleet ovat jo hidastuneet. 

Kaiken taustalla toimeliasta Marsia on jarruttamassa kodin huolet (Mars avautuva neliö Kuu). En halua antaa valtaa millekään epätoivolle, pitää elää vain tätä hetkeä, mutta kyllä jokin aina käy harteillani kuin viileä virta. Kuinka kauan pystyn ylläpitämään tätä kaikkea niin että nautin siitä myös?!




Mutta se ihanainen astrologinen kieli ja mielikuvat! Näillä sävelmillä mennään kesäkuun loppuun:

"Monien satujen ja tarinoiden kautta olet varmasti törmännyt erääseen vaikeimmista vihkimyshaasteista eli oman erilaisuuden ja omituisuuden kääntämiseen aivan uskomattomaksi menestystarinaksi. Noitien sammakoiksi ja muiksi rumiksi ötököiksi taikomat prinssit, prinsessat, kuninkaat ja kuningattaret saavat takaisin heille kuuluvan arvon ja kunnioituksen opittuaan ensin nöyrästi hyväksymään omat omituisuutensa ja sitten vielä löytämään siitä sellaiset noitien ja pahojen voimien tavoittamattomissa olevat salatut kyvyt joiden avulla oma kuninkaallinen asema on jälleen saavutettavissa.

Jokainen ihminen on kuninkaallinen eli Jumalan valittu ja jokaisella meistä on omat puutteemme, jotka meidän tulee nöyrinä hyväksyä, ja jokaisella meistä on myös omat muilta salatut erityislahjamme, joita käyttämällä pääsemme pikkuhiljaa elämämme yhdestä tavoitteesta toiseen, kuten sadun päähenkilö yhden urotyön suoritettuaan saa eteensä seuraavan kunnes viimeinenkin este on voitettu. Kahdentoista vuoden välein saat kosmisen luvan ottaa käyttöösi juuri tällä hetkellä sinua eniten kiinnostavan erityisalueesi ja siihen liittyvät toistaiseksi salatut kykysi. Oman erityisosaamisesi ja ainutlaatuisten lahjojesi käyttöön ottaminen palvelee tällä kertaa maailmassamme tapahtuvaa vesimiehen aikaan siirtymistä ja siksi tulet saamaan osaksesi valtaisan menestyksen kaikilla sinua kiinnostavilla uusilla alueilla, joihin nyt uskallat keskittää kaiken huomiosi ja sijoittaa kaiken liikenevän omaisuutesi.

Kuten satujen kertomuksista voit muistaa, tehtävä ei ole helppo eikä voi onnistua ilman tietoisia ponnistuksia ja tietoista riskin ottamista. Vaikeusasteesta johtuen monikaan meistä ei pysty hyödyntämään tämän ajan tarjoamia satumaisia mahdollisuuksia vaan tyytyy mieluummin nykyisiin olosuhteisiin ja antaa kaiken jatkua yhtä varmana ja tyhjänpäiväisenä kuin tähänkin asti. Nyt edessäsi oleviin mahdollisuuksiin tartuminen edellyttää suurta itsenäisyyttä ja riippumattomuutta muista ihmisistä, jotka mieluummin pitäisivät sinut omassa kastissaan kuin päästäisivät löytämään jotain joka nostaa sinut heidän yläpuolelleen."

Niinpä! Metsätontusta on kuoriutunut parina viime vuotena esiin Ruusumuori! Mitähän vielä?

Laitan tähän vielä tulkintaa Jupiterista.

1 kommentti:

  1. Kun tuossa ylhäällä nyt on noin kaunista ja ideologista, niin on hyvä ottaa Jupiterista myös toisenlaista; sen opetuksia. Pienessä astroblogissa http://pieniastro.blogspot.fi/2013/05/jupiterin-opetukset.html sitä fundeerattaaan vähän laajemmasti.

    Siitä tulikin mieleen tuo Jupiterin alueeseen liittyvä eettisyys. Jotenkin törmään siihen nyt monessa asiassa.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!