torstai 27. joulukuuta 2012

Vesimies-Mars voi yllättää



Mars siirtyi Vesimieheen ja on siinä koko tammikuun ajan. Näkisin, että Marsin toiminta Vesimiehessä leviää kotiympyröistä laajempiin kehiin, sosiaaliseen kenttään, yhdistystoimintoihin ja muitakin kuin itseä palvelevaan tekemiseen.


Näin se toimisi ainakin minun kartallani, joskin tuossa yhteisöllisessä tekemisestä löytyy kyllä ’omakin lehmä ojasta’. Olen mukana monessakin yhdistyksessä ja huomaan, että kaikki se miten siellä toimin, heijastuu myös omiin nurkkiinikin. Valitettavasti siis ei aivan pyyteetöntä hommaa. Liekö puhdasta sellaista? Auttaminen ja yhteistoiminta vahvistaa aina itsetuntoa ja omaa olemisen tärkeyttä, vaikka ’hyvän tekemisestä’ ei edes kiitosta heruisi.

Kun se Mars nyt sattuu muutenkin olemaan siellä huoneessani 2, jossa tarkkailen omia tarpeitani ja toimeentulolähteitäni.  

  
Toisaalta jos lueskelen Vesimies-energiasta, mitä se nyt Marsiinkin voisi heijastaa, niin äärimmäisessä tilassaan se voi olla myös idealistista, jopa tuulimyllyjä vastaan taistelevaa voimaa ja yllättävääkin. Se voi olla myös suvaitsematonta, vikoja tonkivaa ja radikaalia. Yhtä hyvin se voi olla myös tulevaisuuteen tähtäävää. Jos alulle laittaa jotakin Vesimies-Marsin energioissa, siihen voi saada upeita visioita mukaan.



Mars on oikein tervetullut tähän kaikkea laajentavaan energiaan. Vesimiehessä itselläni ei ole yhtään planeettaa. Tuon huoneen Härkä- ja Venus-energiaan se sopii hyvin, puhdistaa ilmaa ja antaa nostetta maankamaralta. Tuuli puhdistelee vanhoja pölyjä siellä ja kaikki näyttää kirkkaammalta. Edelleen Marsilla on katse vastakkaiseen 8. huoneeseen ja hönkäilee sinnekin ikkunoista puhdistavasti. Siellä ovat pian Marsin oppositio Saturnuksen ja Pluton kanssa eikä varmasti sekään pahaa tee.



Tässä Kirsi Halla-Seppälänsivuilta tulkintaa uudenlaisesta Mars-energiasta:



Keskiviikkona toimeliaisuuden ja energiankäytön symboli Mars siirtyy edistysmielisen ja tulevaisuuteen suuntautuneen Vesimiehen merkkiin. Ilmassa on uuden aloittamisen tuntua, kapinallisuutta ja levottomuutta. Suunnitelmat voivat saada yllättäviä käänteitä. Paras asenne tähän päivään on olla erityisen joustava tilanteissa joissa tuntuu ette mikään mene niin kuin ”pitäisi”.



Sekin antoi pontta tälle Marsille, kun uusikuu syntyi Jousimiehessä ja on Marsin Vesimieheen tulon aikaan Kaksosissa. Ilman energioita puhaltelemassa, toivottavasti leppoisasti, ettei tule mitään arvaamattomia puuskia. En ihmettelisi niitäkään, sillä Vesimies-energiat voivat olla joskus arvaamattomia ja vauhdittavat aina jotain, joiden merkityksestä emme heti ole selvillä. 

 Sähkön hinta on taas noussut, tulipahan mieleen, että kun saisi tällaisen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!