lauantai 22. syyskuuta 2018

Elämä yllättää!

Minun viimeisin blogisivuni on tammikuun 8.päivä.

Jotenkin säikähdin ja tiesin, kun löysin influenssaviruksen potemisen jälkeen kovan kyhmyn rinnastani, että se on nyt se. Vähän minä säikähdin, kun lääkäri ilmoitti kokeiden positiivisen tuloksen. Syöpäkasvain. Ja samana päivänä totesin, että tuo alkuvuoden iso punainen verikuu oli osunut suoraan juurikarttani Plutolle. Suuri transformaatio edessä! Todella. Olinko siis tullut astrouskovaiseksi?

En ole säikky sairauden uhatessa. Totuin siihen seuratessani mieheni sairauksia ja äkillisiä lähtöjä sairaalaan. Kiitos mieheni siitäkin! Joten en sitä kauhistellut, olen vain siinä herkässä iässä. 

Olin juuri saanut ensimmäisen romaanini valmiiksi editointia vailla. Kirjotin vihdoinkin vanhan uneni fiktioksi ja sain siihen mielestäni hyvän juonen. Ehdottomasti siinä on mukana myös Marsin seksuaalinen energia, mutta kerron siitä myöhemmin. 

Haluaisin nyt jälkikäteen vähän tarkastella, oliko taivaan pleneetoilla jotakin yhteenosuvuutta. Ja kas, sattumoisin edellisen blogisivun kirjoitin juuri transiiteista.

Saturnus siellä on oppositiossa Aurinkoon juuri helmikuussa, jolloin 8 sytostaattihoitoa alkoi myrkyttämisen kehossani 3 viikon välein. Näin pyrittiin rajaamaan ja pienentämään syöpäkyhmyni ja estämään etäpesäkkeiden synty. Aika paha laji siis. Nyt olen ne kaikki kestänyt, mutta kyllä energiani ovat olleet koetuksellani. Verrattuna moneen muuhun olen kyllä selvinnyt aika hyvin, ei yhtään tulehdusta eikä ylimääräsitä sairaalamatkaa. Kiitos läheisten, ystävien, ruusujen, kissojen ja aurinkoisen kesän ja hyvän tuurini, jolloin kerrankin olen saanut istua aurinkotuolissani hyvällä omalla tunnolla.



Ja kiitos, että progressiivinen Kuuni on Vaa'assa! Uskon, että tämä on auttanut yhteisöllisyyttä ympärilläni. 

Saturnusta tarkkailen enemmän toisella sivulla, sillä näen sen perääntymisine aika mielenkiintoisena ja siitä sainkin lukea uusimmassa Astro-Logos-lehdessä. Kiitos siitäkin!

Toinen energioihini viitaten on kevään Marsin oppositio stelliumiini (Uranus, Ceres, Venus, Merkurius ja Aurinko). Kyllä ihmettelinkin, kuinka yksi lääke vie jalat osittain alta. Mutta kuntouduin aina seuraavalle sytoskuurille ja taas maattiin maan matona jonkin aikaa. Marsilla oli neliö myös Marsiini ja MC:hen.

Kolmas vaikea haaste koko kesän aikana on ollut Kheironin neliö stelliumiini, vasta Venus ja Merkurius läpikäytynä, Aurinko-energiani ottaa vielä haasteen vastaan nyt, kun minut vihdoinkin sytoshoitojen jälkeen leikataan ja yritän kuntoutua. 

En ole ollut yksin. Se on ihana asia, vaikka asunkin yksin. Paljon ovat ihmiset auttaneet ja tukeneet. Siitä kestävyyteni! Taivaskin kai jotenkin huolehtii. Kiitän tuota progressio-Vaaka-Kuutani henkisestä tasapainottelustani ja Uranuksen upesita sekstiileisä stelliumiini. Sieltä kosminen energiani! 

5 kommenttia:

  1. Täällä on tullut joitakin muutoksia bloggeriin. Toivon, että tämä toimii kuten ennenkin, ettei tarvitse tehdä asetuksiin muutoksia. En nyt jaksaisi.

    VastaaPoista
  2. Paljon voimaa ja jaksamista parantumisen tiellä. marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, leikkauksesta selviää kuitenkin vähemmällä, kunhan sytosmyrkyt häipyisi kehosta.

      Poista
  3. Onneksi olet sitkeää sorttia. Voimia ja energiaa kuntoutumiseen.

    VastaaPoista

Olen tosi iloinen kommenteistasi!