Ajatuksia Kuun progressiostani

Jälleen tutkin hyvin omanapaisesti ja itsekeskeisesti, kuten Rapu energioiltaan on, mietin omaa astrologista tilannettani. Yritän positiivisena ihmisenä löytää siitä jotain positiivista, tietenkin, tämän hetken elämäni tilanteeseen. Löydänkö myös negatiivisen eli haasteen ja oppimisen mahdollisuuden?

Toisaalta, onko astrologia koskaan ihan itsekeskeistä tai omaa elämää koskevaa. Sehän on yleismaailmallinen näkemys ihmisestä. Jos nyt tuon esille Kuuni tämän hetkistä progressiota, tuon esille hyvin monen henkilön samankaltaista tilannetta.

Minulla on tällä hetkellä progressiivinen Kuu Vaaka-merkissä 9. huoneessa yhtyneenä progressiivisen Merkuriuksen kanssa samassa tilassa. Mikä puhdas tietoisuus tässä aukeaa! Tai aukeaisi, jos sen näen.

Mutta ensin poimin tuolta sen mitä opin Johanna Karpovin progressio-opista, kuitenkin oman näkemykseni saattelemana oman sivuni; Mitä progressiivinen Kuu edustaa eri huoneissa.

Huone 9, totuuden etsimisen ja korkeamman koulutuksen alue. Tässä korostuu oppi toisten ajatusmaailmasta, halua etsiä 'toisen maailmaa', oppia laajemmin tuntemaan ihmistä ja maailmaa. Tässä korostuvat myös pitkät matkat (myös henkiset matkat, näkisin) ja yliopisto.

- Tämä on tulevaa hetkeäni. Kaipaan päästä mukaan muiden maailmaan, laajempaan lukemiseen ja ajatteluun, tutkimiseen. Ja toivon, että viimeistään tässä minulla on aikaa ja halua paneutua filosofian ja kirjojen maailmaan ja jättää jotain muuta sivuun. Ihmettelenkin näitä vuosia, koska en vain ole osannut tarttua tuollaiseen. Pakerran jotain numeroleikkejä ja japanilaista ristikkoa ym. sellaista, saatan lukea todella kevyttä kirjallisuutta ja laittaa vähänkin ajattelua vaativan syrjään.

- Todella pitkä henkinen matka, ainakin vuoden kestävä ja sen jälkeen varmasti loppuelämän kestävä on rintasyöpäkin. Tällaista olen lukenut facebookin rintasyöpäryhmässä. Meitä on paljon! Eräs "shamaaniystäväni" minua tutkiessa sanoi: "Olet päässyt henkisen korkeakoulun uudelle kurssille, jossa sinun tulisi oppia uusia asioita". Näin on! Olen päässyt syvemmälle yhteisöllisessä piirissä, muuallakin kuin syöpäpiirissä. Olen kori kaupalla raahannut kirjastosta kirjoja, penkonut lukemattomia kirjoja kirjahyllyistäni, kuunnellut ylen puheohjelmia, TV:n dokumenttiohjelmia ja keskustellut ystävieni kanssa. Sen, mitä olen jaksanut ja kun en ole jaksanut lukea, olen kuunnellut äänikasetteja.

- Näin olen pystynyt irtautumaan Vaaka-energian avulla omasta navastani ja löytää ystäviäni ja laajemmasti yhteisön maailmaa. Jopa ensimmäisen kerran kesällä juhlimme lähisuvun kanssa synttäreitä Ruotsissa siskon luona, ihana reissu! Ihan kuin edellä olen todennut, kaikki tämä on ollut kuin köyteni Vaaka-pilviin. Tuota köyttä myöten olen halunnut kiivetä nähdäkseni enemmän ja löytääkseni sen pelastavan ylös päin kiipeävän voiman pois pohjalta, jonne helposti vajoaa. Mutta aina on vaara, että ote heltiää ja putoaa sinne katkerien kyyneleiden joukkoon: Miksi juuri minulle? Tuossa asiassa voi kiittää facebookin suomaa laajentumista myös syöpäryhmässä. Ei se ole vain minä! Kuinka paljon meitä onkaan? Kuinka kauan on yhteiskunnalla varaa auttaa meitä? Kuinka paljon jaksavat läheisemme meitä tukea? Kuinka paljon ....jos et itse tee mitään? 

Katselin sairaalan sytosmyrkkytiputuksessa, kuinka viereisen rouvan hoidossa istui mies vierellä. Tuli työstä soittoja, missä mies viipyy. Mies oli tukemassa ja passaamassa rakastaan! 

Itse olin aina yksin sairaalamatkat. Joskus sytosmyrkyn heikkoina aikoina kotona hiipi mielihyvän savuttamaton hirviö ajatuksiini: "Voi kun joku keittäisi minulle edes kahvia". Mutta ei. Itse siitä piti kömpiä ylös vaappuvin askelin. Ja hyvä näin. Sen avulla pysyin kunnossa. Osin olin tyytyväinenkin, että sain heikot hetket olla yksin. En olisi jaksanut seurustella. Ja pian siitä tokenin ja olin valmis ottamaan vieraita ja ystäviä vastaan ja keittämään heille kahvia, jopa tarjoilemaan sitä puutarhaan. Voi kuinka paljon he toivatkaan energiaa tullessaan minulle ja auttoivat monessa fyysisessä asiassa. Miten ruusutarhanikaan olisi selvinnyt ilman heitä! Joskus mietin ihmisten vierailuista: "Luulevatko he että pian kuolen ja sen vuoksi niitä häärii ympärilläni." Rintasyöpäpotilaista suurin osa selviää. Haluan olla heidän joukossa. Ei. Positiivinen ihminen kuitenkin ajattelee näin: "Minä annan heille energiaa ja uskoa siihen, miten tällaisesta selvitään". Uskon, että jokaisella sairaallakin on mahdollisuus vaikuttaa yhteisöönsä positiivisesti. 

Eikö tämä kaikki vaikuta ihan Vaaka-energialta, läheisen Kuun kautta. Kasvamista!

Tällaisia olen ajatellut. Olen istunut, kerrankin, aurinkotuolissani vaahteran varjossa sen lehtien havinaa kuunnellen ja mietiskellen. On ollut pysähdyksen kesä elämässäni! Tarvittiinko siihen sairaus, jotta pysähtyisin? Ehkä juuri näin usein on. 

- Sairauden voi ottaa huomaansa monella tavalla. 

Progressiivinen Vaaka-Kuu ja se mitä Johannakin tuo esille: Vaaka-energia on toista silmäilevä, ikävää toisen luo, halua toimia ryhmissä tai yhteisössä, olla vaikuttajana siellä. Halua harmoniaan ja tasapainoon elämässä. On toive hyvästä kumppanuudesta, riitojen sovittamisesta ja  sopusoinnusta kaiken kanssa. Jos se ei onnistu, tulee helposti masennus, luopuminen ja vaikka tarttuminen johonkin oljenkorteen, mikä voi viedä suohonkin. Esim. alkoholi, lääkkeet ja liika syöminen. Ei aivan helppoa aikaa. Mieliala voi tasapainotella ilon ja ahdistuksen välillä. Etsimme kunnioitusta ja huomiota muilta, kumppanilta ja yritämme osoittaa sitä itsekin. Välillä olemme hukassa ja on vaikea löytää oikeaa suuntaa, oikeaa sanaa, tekoa ja päätöstä.

- Syksyllä vesien pinnat heilahtelevat hyvin äkisti. Aivan kuin vesi vaakakupissa keikkuen puolelta toiselle. Muistan meren rannat syksyllä, vesi oli usein korkealla. Näinkö Kuu heijastaa ihmisenkin olotilaa? Kallistuen suunnasta toiseen. Vesi lainehtii kehossa ja se tuottaa epävarman tunnetilan. Kuu hallitsee tunnetiloja, tähtikartan peräkammaria ja sen salattuja asioita. Tunteet ovat sielun maisemaa, sumussa ja kirkkaassa valossa.

- Olenko osannut kirjoittaa noin? Sairauskin ravistelee syviä tunnetiloja! Outoa onkin, että nekin ihmiset, jotka ovat vihanneet minua, ovat tulleet tykö. Ihan kuin ei mitään kriisiä olisi koskaan ollutkaan. Onko sairaus jonkinlainen riitojen tasapainottaja? Ehkä minulla on vain niin hitonmoinen tuuri tässä yhteisössä! Positiivisuuteni rikkoo negatiivisuuden raja-aitoja? Vai luulenko liikoja?

- Kuu viipyy Vaaka-energioissa kaksi ja puoli vuotta. Siinä Kuun rinnalla Merkuriuksella on myös oma merkityksensä astrologisesti, näkisin. Progressiivisen Merkuriuksen kesto merkissä on paljon pitempi. Jos lasken Merkurius Ravun alkuasteilla ja tämän ikäni, tulee Merkuriuksen viipymiseksi yhdessä merkissä noin 23 vuotta. Niin paljon vikkelämpi on Kuun progressio. Olenkohan ymmärtänyt oikein? 

Jos kohotan tässä Merkuriuksen "jumalten sanansaattajaksi", niin tässä minun tapauksessa se nyt on todella ollut tuollainen. Miksi juuri nyt, Merkuriuksen tullessa Kuun kylkeen, aloin kirjoittaa sitä tarinaa, joka on koputellut tuossa korvan juuressa jo 12 vuotta? Jos Thelba on jokin menneen elämäni henkilöitymä, niin oikeaan aikaan aloin tuon tarinan kirjoittamaan. Aloitin sen kirjoittamisen syksyllä 2017, kun pakkanen lankesi maahan ja editoin sen loppuun ystävieni tukemana keväällä 2018. Pidin julkaisemistilaisuuden heinäkuun kauniina kesäpäivänä ennen helteitä ihanien ystävien keskellä (minut kaulittiin 30 metrin kaulahuivilla jopa kylän Jätiksikin yllättäen). Ja olen iloinen kirjani suosiosta. Se on jopa ollut tuki usealle, ovat löytäneet siitä lohtua ja suuntaa omille ajatuksilleen. 

- Tämä kirja on ollut juuri tässä tilanteessani hyvin merkityksellinen sekä minulle että ystävilleni. Mutta taidan kirjoittaa siitä toisella sivulla. Tästäkin purkauksesta tuli jo liian pitkä ja raskas muille luettavaksi, jos se kiinnostaa.