Tässä jo kuukausi sitten käytin astrologiaa hyväkseni, kun suunnittelin kesäkahvilani avajaisia tälle kesälle, Ruusumuorin ja ruusutarhan 5-vuotissynttäreitä ja Ruusutarhan tarinoita-kirjani ensiesittelyä. Tosin esittelyä ei tarvittu, kun kaikki olivat siitä jo lukeneet paikallisesta lehdestä.
Astrologia "määräsi" sellaisen hyvän päivän ajankohtaan 12.6, jolloin taivaalla Jupiter on hyvässä asemassa syntymäkarttaani, Jupiter yhtymä Mars. Nyt kuvio esiintyi jo toisen kerran tänä vuonna johtuen Jupiterin perääntymisestä. Eli taikasauva ojennettiin käsiini jälleen. Ensimmäisellä kerralla lähetin kirjani painoon ja nyt toisella kerralla asetin sen myyntiin.
Noh. Jos vieraita oli 70 ja vain 10 kirjaa myin, se ei nyt niin taikasauvalta vaikuta, mutta juhlat olivat mukavat. Ihmiset viihtyivät keskenään ja kahvila-aitta oli täynnä iloista porinaa kahvin hörppimisestä ystävien tapaamisiin asti. Itse vain heiluttelin taikasauvallani iloisen ilmapiirin kipinöitä ja nautin.
Siis kaikin puolin hyvä tärppi!
Muutenkin hyvin osuvaa. Ap-kartallani, joka tulee ihan pian kyseenalaiseksi, Merkurius on Kaksosissa 11. huoneessa, kuten eräs ystäväni huomasi. ASC on Leijonassa, samoin asteroidi Rosengard ja Rosa turvallisesti Härässä. Kaikki ruusuni elävät hankalan talven jälkeen!
Jotta tämä ei menisi aivan liian iloisesti, on kartalla myös Pluto avautuva neliö MC:lle. Joten eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tämän vaikutus tällä kertaa (on ollut vahvana aikaisemminkin) alkoi 9.6 ja kestää 10.9 asti. Ei siis tule kuuloonkaan että tämä kaikki olisi ruusuilla tanssimista. Ongelmia varmasti löytyy kehiin. Jos en ole oikealla polulla, niin luonto näyttää kaapin paikan. Jos olen oikealla polulla iloisesti, kaikki tulee lujittumaan. Tanhuan tulkinnan mukaan kyse on riippumattomuudesta ja itsenäisesti asetetusta päämäärästä.
Mitään ei synny pakosta. Vaikka välillä väsyttääkin, luotan tulevaan. Kesä on niin turkasen kaunista. Ihmeellistä nähdä, että omien käsien avulla voi myös paljon tehdä kaunista. Luonto ei kohdellut puutarhaani huonosti. Luonto vielä pitää minut suhtkoht voimissa ja reippaana. Venuskin liikkuu Rapuun ja stelliumiini. En voi valittaa.
Kannattaa siis välillä kurkistaa transiitteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen tosi iloinen kommenteistasi!