torstai 10. huhtikuuta 2014

Ylensyönyt Jupiter!

Kyllähän minä olen aina ihaillut Jupiteria, jo pikkutytöstä asti kun opin sen tuntemaan.

Iloisesti siis yllätyin, kun sen löysin syntymäkartaltani ykköshuoneesta Jousimiehessä. 'Vesissä' uiskentelijana minulla olikin suuren suuri pelastusrengas! Sen kera olen ylpeänä kellunut maailman vesillä ilman pelon häivääkään. 

Tosin se on neliössä Marsini kanssa ja ehkä aiheutti senkin, että olin joutua suuren rekan eteen ja kuolla. Siinä ei auttanut Jupiter, varmaan enkelit. Onneksi Jupiter on oppositiossa Merkuriukseni kanssa! Uskoisin, että siinä mittelöivät rehentelevä suuri ja piskuinen, mutta terävä. Jokin sentään jarruttamassa persoonan yltiöpäisyyttä ja suurentelua. En myönnä, että paisuttelisin, iloisesti ehkä vain väritän asioita. Vaikka poikani kyllä aina muistuttavat 'kuvittelustani' ja asioiden väärinymmärtämisestä. Tämä lausahdus oli jo aika paha: -Äiti, sinä jatkuvasti valehtelet itsellesi. Eipä silti, jos näkisit totuuden, et jaksaisi eläkään! (Taisi poika olla lukenut Nietcsheä.)

Noh! He joilla Jupiter on hyvissä asemissa, voisi kysellä kuitenkin varmuuden vuoksi itseltään:
- Innostutko vähän liikaa asioista etkä näe metsää puilta? Saatko mitään suoritettua loppuun!
- Lennätkö sinne tänne ja luulet elämästäsi nauttivan, kunnes ihmettelet, missä on koti?
- Oletko pumpulissa kasvanut liian hyvän onnen kanssa ja saanut uskon, että selviät mistä tahansa?
- Miten on arvostelukykysi ja itsekritiikkisi kanssa?

Nyt kun Jupiter on Ravussa, niin miten on herkuttelun kanssa? Miten paljon annat mielihyvälle vallan, kunnes huomaat että uups? Kuinka paljon laitat rahaa kodin kunnostamiseen, että se näyttäisi hyvältä ja velka sen kun kasvaa? Taasko tuli uudet kengät laitettua? Vai kasvaako pienetkin surut ja harmit yli mittapuun ja läheisesi jo tuskastuvat? Entä se vanha kauna, taasko pinnalla entistaä suurempana? Ja oliskohan jo aika lopettaa mököttäminen, jonka syytä et enää muista?

On toki mahdollista toisinkin päin. Laittaa kotia kuntoon omalla työllä, antaa anteeksi vanhat kaunat, suurennella vaikka niitä arkipäivän iloja ja huomioida kunnon kohottaminen. Nyt pitäisi 'kiivetä korkealle ja nähdä vähän enemmän kuin oma napansa', on Jupiterin aika. Zeus hallitsi kansaansa, koska katseli sitä Olympysvuorelta ja näki laajempia kokonaisuuksia. Siksi kai aikoinaan linnatkin rakennettiin korkealle ja korkeiksi. 

Mars tällä hetkellä punnitsee asioita Vaa'assa keikkuen sinne ja tänne. Jupiter laajentaa asioita joka puolelle, sekin seilaten eestaas.

Ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä. Koko elämämme tavarapaljouden ympäröimänä näyttää olevan jupiterimaista yltäkyltäisyyttä. Maksan häiriötilat kertovat stressistä ja väärästä tavasta elää. Jupiter hallitsee maksaa. Miksi hyvinvointivaltioiden ihmiset paisuvat kuin Jupiter ikään? Eikö Saturnus pystykään rajoittavaan voimaansa?

Joka tuijaan (kuvassa Aulangon tuijametsä, kuin korkeita kuusia) kurkottaa, se katajaan kapsahtaa!

Musiikki saa olla mahtipontista.

Holst ja Jupiter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen tosi iloinen kommenteistasi!